Kaikki maakunnan nulikat saapuvat Seinäjoen kylään toopejen kyläläisten kanssa ajamaan vauhtiajoa ees- taas ABC:n ja Ideaparkin väliä joka viikonloppu. Tuhoavat kaupunkilaisten hyvinvoinnin paranatamiseksi istutetut puut yrittämällä ajaa mahdollisimman lujaa niitä päin.
Pyöräilijät ovat Seinäjonn kylässä Suomen kovapäisimpiä, koska suojakypärän käyttö on vielä hakusessa. Kaiken lisäksi nämä sitten ajavat korttelikaupalla tien väärää laitaa ryhmittyen tien vasemmalle puolelle monta korttelia pitkäksi ajaksi kääntyäkseen sitten joskus vasemmalle.
Pulleat tytöt Atrian makkaraa liikaa syöneenä ajavat moottorilaudoillaan kolme pullukkaa samalla laudalla. Lautavuokraaja blokkaa kaikki pyörätiet asettelmalla lautoja poikittan pyörätielle muutaman metrin päähän risteyksistä päivät pääksyttäin, samalla tyhjäkäyttäen pakettiautojaan jalkakäytävillä.
Vastapainoksi Lestat ja Hellut järjestävät lapsilleen lähes viikon kestäviä naittamiskokouksia Seinäjoen ja mm. Kauhavan kylissä. Näin lasten vanhemmat varmistavat sekä lastensta sitoutumisen omaan kummalliseen lahkoonsa ja jatkuvan sukurutsauksen säilymisen. Setämiehet ovat ottaneet poliisin tehtävät, ottaen vastaan kolleegojensa tunnustuksia järkyttävistä teoistaan ja antavat suopeasti anteeksi nämä hirvittävät synnit, mahdollistaen samojen tekojen jatkumisen entiseen malliin.
Että tässä oli nyt se pintaraapaisu Seinäjoen tuppukylän touhuista.
Liikennekulttuuri Kepulandian sydämmessä, Seinäjoen kylässä
10
428
Vastaukset
- Anonyymi
Tuostahan tunnistaa peruspiirteemme kohtalaisen hyvin, mitä liikenteeseen ja uskonasiohin tulee. Paikallisenan konkarina voisin lisätä, että politiikassa ovat myös "kylällä" omat erityspiirteensä.
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17943112C
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Ei huono.
- Anonyymi
Varsinainen junttien kokoontumispaikka koko junttijoki.
- Anonyymi
Atrian makkaraa liikaa syöneet pulleat skuuttitytöt tulevat painamaan 25 vuotiaina 100 kg, 30 vuotiaina 120 kg ja 40 vuotiaina yli 150 kg. Ja siinä se sitten onkin se sellainen lyhyt jakso maan vetovoimaa vastustamassa. Sitä sanotaan nykykäytännön mukaisesti kehopositiivisuudeksi, ennenvanhaan se oli sairaalloista lihavuutta.
- Anonyymi
Puhut asiaa
- Anonyymi
Ja missään muualla nämä kirjoittajat eivät ole nähneet puolukoita, kun eivät ole muualla käyneet. Buaaaah.
- Anonyymi
Tätä tänään maalaisten vauhtiajokylässä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009739831.html- Anonyymi
Täällä möyhkätään maahanmuuttajista, joita E-P:llä on alle 3 % eli vähiten Suomen maakunnista. Suurimmat ongelmat aiheutuvat ihan paikallisista nuorista miehistä. Lehdessä tänään eräs rehtori mainitsee samaa: haastavimmat huoltajat ja oppilaat ovat yleensä kantasuomalaisia. Kirjoituksessa myös pohditaan, mistä radikalisoituminen johtuu. Yhtenä syynä mainitaan negatiiviset kokemukset: kokemukset siitä, että on vääränlainen, ettei kelpaa omana itseään. Tätähän esimerkiksi mopopojat kokevat Etelä-Pohjanmaalla porukoissa räyhätessään. Kun useana vuonna peräkkäin he kohtaavat ympäristönsä vihat niskassaan, onhan sillä varmasti pitkäkestoisia vaikutuksia pojan kehitykseen. Henkilöauto alle ja ylimielinen räyhä jatkuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä möyhkätään maahanmuuttajista, joita E-P:llä on alle 3 % eli vähiten Suomen maakunnista. Suurimmat ongelmat aiheutuvat ihan paikallisista nuorista miehistä. Lehdessä tänään eräs rehtori mainitsee samaa: haastavimmat huoltajat ja oppilaat ovat yleensä kantasuomalaisia. Kirjoituksessa myös pohditaan, mistä radikalisoituminen johtuu. Yhtenä syynä mainitaan negatiiviset kokemukset: kokemukset siitä, että on vääränlainen, ettei kelpaa omana itseään. Tätähän esimerkiksi mopopojat kokevat Etelä-Pohjanmaalla porukoissa räyhätessään. Kun useana vuonna peräkkäin he kohtaavat ympäristönsä vihat niskassaan, onhan sillä varmasti pitkäkestoisia vaikutuksia pojan kehitykseen. Henkilöauto alle ja ylimielinen räyhä jatkuu.
Ankkuri on hyvä toiminto osallistua, jos on mopo ja liikaa agressioita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623