Jos tunnet rikolliset opit tuntemaan myös Venäjää!

Näin se vain on , ikävä kyllä!
75397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Komukat ei pärjää rehellisellä pelillä.

Äänestä
  • Entä sitten USA:n rotusorto regime?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Entä sitten USA:n rotusorto regime?

    USA:ssa vain ei enää ole haaveiemaasi rotusortoregimeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Entä sitten USA:n rotusorto regime?

    USA:ssa presidenttikin valitaan oikeudessa, ei kansanäänestyksellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    USA:ssa presidenttikin valitaan oikeudessa, ei kansanäänestyksellä.

    Koskas sellaista on tapahtunut?

    Äänestä

"Jos tunnet rikolliset opit tuntemaan myös Venäjää!"

USA:n, Brittien ja Israelin rikolliset ovat hyvinkin tuttuja rikosuutisista, mutta Venäjä on jäänyt vähemmälle.

Yhdysvaltojen presidentin turvallisuusneuvonantajan mukaan Yhdysvallat ei salli omien kansalaistensa tai liittolaistensa rikosten tutkimista.

Yhdysvallat uhkaa Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n tuomareita pakotteilla, jos ICC alkaa tutkia yhdysvaltojen sotarikoksia.

Presidentin turvallisuusneuvonantaja sanoi, että Yhdysvallat ei katso myöskään sivusta, jos Haagissa istuva ICC alkaa tutkia Israelin tai muiden sen liittolaisten rikoksia.

Kenenkään ei sallita tutkia USA:n tai se liittolaisten tekemiä rikoksia ihmiskuntaa vastaan.

Äänestä
  • Se oli Trumpushkan määräys, jonka Biden kuntosi jo aikaa sitte, kuten hyvin tiedät.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Se oli Trumpushkan määräys, jonka Biden kuntosi jo aikaa sitte, kuten hyvin tiedät.

    Kuntosi po kumosi. Perhanan ennakoiva tekstinsyöttö,

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Se oli Trumpushkan määräys, jonka Biden kuntosi jo aikaa sitte, kuten hyvin tiedät.

    Jaa. No miksei ICC tutki vieläkään USA:n, Brittien ja Israelin rikoksia?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jaa. No miksei ICC tutki vieläkään USA:n, Brittien ja Israelin rikoksia?

    ICC:llä on nyt tärkeämpää tutkittavaa, tälläkin hetkellä käynnissä oleva Venäjän tekemä kansanmurhan yritys Ukrainassa.

    Äänestä

  • Hyvä niin. Mekin ollaan USAn liittolaisia. Vitut kaikista muista epädemokratioista. Minun puolesta joutaisi nukettaa kaikki.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    ICC:llä on nyt tärkeämpää tutkittavaa, tälläkin hetkellä käynnissä oleva Venäjän tekemä kansanmurhan yritys Ukrainassa.

    ICC:n kannattaa aloittaa Vietnamin sodan murhista ja ihmisoikeus rikoksista, ennenkuin todistajat kuolee. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hyvä niin. Mekin ollaan USAn liittolaisia. Vitut kaikista muista epädemokratioista. Minun puolesta joutaisi nukettaa kaikki.

    Joo toi on niin USA:n rikollisten toimintaperiaatteiden mukaista teillä USA:n liittolaisilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    ICC:n kannattaa aloittaa Vietnamin sodan murhista ja ihmisoikeus rikoksista, ennenkuin todistajat kuolee. :)

    Otetaanhan ensin kiinni tämä sotarikollinen, joka jatkaa rikostensa tekemistä, jos häntä ei oteta kiinni.

    Äänestä

Ja persuja myös

Äänestä

Jos tiedät kuka on Joe Biden tunnet ainakin yhden rikollisen .

Äänestä
  • Hunter Biden on ainakin puhdas pulmunen, olkoon vaikka pedofiili, silti.
    Mitä me pienistä.
    Tänä päivänä, kaikki jenkki on nyt hyvää ja kaunista, ollaan natossa mukana....eli meidät siihen liitetty, kansalta kysymättä.

    Äänestä

  • Israelin rikollinen Benjamin Netanjahu on toinen (Benjamin Rotanhaju).

    Äänestä

Olen matkustellut monessa paikassa mutta rysäpöksyjen maa on ainoa missä olen kohdannut syntyperäni vuoksi rasismia länsimaisuuteni ja länsimaiset rekisterikilvet olivat kuin hunajaa venäläisille virkamiehille aiheettomia sakkoja kiristystä lahjuksien vaatimista sekä asioiden hoidon tahallista hankaloittamista .

Sairas maa koko venäjä en ihmettele yhtään että se on nykyään julistettu terroristiseksi valtioksi ja sen johtaja on kansainvälisesti etsintäkuulutettu rikollinen luulisin että jossain Afrikan mantereella löytyy venäjän tasoisia yhteiskuntia.

Äänestä
  • Älä puhu soopaa, siellä pärjää omalla autolla ihan mainiosti ja päätiet ovat nykyään paljon parempia kuin Suomessa.
    Kukan ei kiinnitä mitään negatiivista huomiota, venäläisten mieliä ei ole myrkytetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Älä puhu soopaa, siellä pärjää omalla autolla ihan mainiosti ja päätiet ovat nykyään paljon parempia kuin Suomessa.
    Kukan ei kiinnitä mitään negatiivista huomiota, venäläisten mieliä ei ole myrkytetty.

    Juuri venäläisten mielet on myrkytetty fasistisella sotakiimaisella propagandalla ja sensuurilla.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Juuri venäläisten mielet on myrkytetty fasistisella sotakiimaisella propagandalla ja sensuurilla.

    Suomalaiset on jaettu ja myrkytetty monella tapaa, kai ymmärrät, mitä tarkoitan?
    Eikä ole mitään salaliittoteoriaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suomalaiset on jaettu ja myrkytetty monella tapaa, kai ymmärrät, mitä tarkoitan?
    Eikä ole mitään salaliittoteoriaa.

    Haha. Se juuri on salaliittoteoriaa, pahimmaln laatuista hörhöilyä, jolla sinua on kusetettu, vaikka itse oletkin liian yksinkertainen sitä ymmärtämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Älä puhu soopaa, siellä pärjää omalla autolla ihan mainiosti ja päätiet ovat nykyään paljon parempia kuin Suomessa.
    Kukan ei kiinnitä mitään negatiivista huomiota, venäläisten mieliä ei ole myrkytetty.

    Venäjällä oli ennen koronaa ja tätä sotaa kymmenissä luettava määrä suljettuja kaupunkeja jonne turistin oli mahdoton päästä, ilman vaikeasti saatavia erikoislupia.
    Itse olen törmännyt ihmeellisiin kieltoihin pohjoisessa Muurmanskin alueella. Ei aina tiennyt miksi tietä ei saanut ajaa eteenpäin. Oletettavasti alue on yhtä suurta sotilasaluetta, ja turistit katsotaan vakoilijoiksi.

    Äänestä

Rikollinen aloitus. Mikä lie tarkoitus? Venäjän kanssa eletään seuraavat vuosikymmenet, mutta joku tekee sen Suomelle vaikeaksi. Muut Euroopan maat kiittävät, koska yksi kilpailija on poissa markkinoilta.

Äänestä
  • Tiesitkö, että Venäjä takavarikoi eli varastaa Venäjälle jääneet länsimaiset yritykset. Viimeksi Carlsbergin ja Danonen, jonka Venäjä antoi Kadyrovin veljen lapselle?

    Äänestä

  • Siinähän se Venäjä on vieressä jatkossakin, mutta mitä sitten. Ei meidän tarvitse olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Pidetään vaan huoli omasta rajastamme liittolaistemme tuella. Katsellaan sitten tulevaisuudessa suhteita uusiksi, kun naapurissa on hallinto vaihtunut ja todellinen demokratiakehitys alkanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Siinähän se Venäjä on vieressä jatkossakin, mutta mitä sitten. Ei meidän tarvitse olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Pidetään vaan huoli omasta rajastamme liittolaistemme tuella. Katsellaan sitten tulevaisuudessa suhteita uusiksi, kun naapurissa on hallinto vaihtunut ja todellinen demokratiakehitys alkanut.

    Aika yksinkertainen olet.
    Miten me pärjäämme ilman Venäjän kauppaa?
    Ei voida ummistaa silmiä konkurssivyöryltä, mikä on jo täyttä totta ja pahenee.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Aika yksinkertainen olet.
    Miten me pärjäämme ilman Venäjän kauppaa?
    Ei voida ummistaa silmiä konkurssivyöryltä, mikä on jo täyttä totta ja pahenee.

    Hyvin pärjätään. Tälläkin hetkellä Venäjän kauppa on aika lailla nollissa. Ei tarvita Venäjää yhtään mihinkään

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiesitkö, että Venäjä takavarikoi eli varastaa Venäjälle jääneet länsimaiset yritykset. Viimeksi Carlsbergin ja Danonen, jonka Venäjä antoi Kadyrovin veljen lapselle?

    Carlsbergin kaljatehdas nyt on aivan joutava.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Aika yksinkertainen olet.
    Miten me pärjäämme ilman Venäjän kauppaa?
    Ei voida ummistaa silmiä konkurssivyöryltä, mikä on jo täyttä totta ja pahenee.

    Venäläisten kanssa vehkeilijöiden firmat saavat mennä konkurssiin

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Carlsbergin kaljatehdas nyt on aivan joutava.

    On se mainio esimerkiksi siitä, miten käy roistovaltion kanssa toimiessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Aika yksinkertainen olet.
    Miten me pärjäämme ilman Venäjän kauppaa?
    Ei voida ummistaa silmiä konkurssivyöryltä, mikä on jo täyttä totta ja pahenee.

    "Miten me pärjäämme ilman Venäjän kauppaa?"

    No miten me nyt olemme pärjänneet ?

    Kyllä se nyt Tiltuseni näyttää siltä että venäjän kauppa on jäänyt historiaan se on tarpeetonta ja ainoa häviäjä on Kiinan taloudelliseksi vasalliksi ajautunut venäjä itse.

    Tämäkin yksi Putinin suurimmista ja täysin järjetön virhe tuhota parhaat kauppasuhteensa läntisiin maihin se jätkä on täydellinen tollo

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Aika yksinkertainen olet.
    Miten me pärjäämme ilman Venäjän kauppaa?
    Ei voida ummistaa silmiä konkurssivyöryltä, mikä on jo täyttä totta ja pahenee.

    "Miten me pärjäämme ilman Venäjän kauppaa"

    No voi..... Käymällä kauppaa muualla. Yritä edes käyttää mielikuvitusta.

    Äänestä

Venäjä on mafia ryhmien maa. Lisänä sopassa on kansaa alistavat" turvallisuus" palvelut. "Rehelliset" sellaiset.
Mukana rääpii myös värikäs oikeusjärjestelmä.

Äänestä

Kyllä Amerikka rakasta Demokratia ja hyvä Esim.Irak.Afganstan hhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh

Äänestä
  • Mitäs väliä noilla hihhulivaltioilla on?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mitäs väliä noilla hihhulivaltioilla on?

    No sitten älä itkeä jos tulee joka päivä lisä pakkolaiset hhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    No sitten älä itkeä jos tulee joka päivä lisä pakkolaiset hhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh

    Mitä ovat lisä pakkolaiset yrititkö kirjoittaa lakkolaisista ja mitä tarkoittaa tuo rykelmä h kirjaimia ....onko koneesi hieman huonossa hapessa kun niin sekaista sekamelskaa tuottaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mitä ovat lisä pakkolaiset yrititkö kirjoittaa lakkolaisista ja mitä tarkoittaa tuo rykelmä h kirjaimia ....onko koneesi hieman huonossa hapessa kun niin sekaista sekamelskaa tuottaa?

    Sano että et osaa vastata viesti
    Istut tietokone takana ja ei uskalla kirjoita omaa nimi pelkuri

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    No sitten älä itkeä jos tulee joka päivä lisä pakkolaiset hhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh

    Terve vaan sinne Pietariin

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mitä ovat lisä pakkolaiset yrititkö kirjoittaa lakkolaisista ja mitä tarkoittaa tuo rykelmä h kirjaimia ....onko koneesi hieman huonossa hapessa kun niin sekaista sekamelskaa tuottaa?

    Pietarissa on google-kääntäjän kanssa ongelmia

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Pietarissa on google-kääntäjän kanssa ongelmia

    Kysymys ei kieli kysymys sinun pieni aivo ei osaa vastata viesti

    Äänestä

Kysymys kuuluu, kuinka kauan voimme elää 'oikeudettomassa' tilassa?

Äänestä

"moloch_horridus
Juuri venäläisten mielet on myrkytetty fasistisella sotakiimaisella propagandalla ja sensuurilla."

Sitähän te Nato Tiltut ootte ainakin yrittäneet tehdä.

Äänestä
  • NATO:lla ei ole tiltuja, koska NATO:n puolesta ei tarvitse valehdella. Venäjällä on teitä tiltuja, koska Venäjän puolesta täytyy valehdella.

    Äänestä

Ilmankos näytät tuntevan Venäjän niin hyvin.

Äänestä

"Jos tunnet rikolliset opit tuntemaan myös Venäjää!"

Tunnetaanpa hyvinkin.
USA:n, Brittien ja Israelin rikolliset ovat hyvinkin tuttuja rikosuutisista.

Äänestä
  • Pahinta on kun rikolliset ovat hallinnossa, ja keneenkään ei voi luottaa.
    Viranomaiset ovat rikollisista pahimpia ja oikeuslaitos toimii hallinnon kumileimasimena.
    Vai miten tiltut selittää korruption paljastajan tuomion, joka on jo nyt toistakymmentä vuotta, ja parikymmentä vuotta on todennäköisesti tulossa lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Pahinta on kun rikolliset ovat hallinnossa, ja keneenkään ei voi luottaa.
    Viranomaiset ovat rikollisista pahimpia ja oikeuslaitos toimii hallinnon kumileimasimena.
    Vai miten tiltut selittää korruption paljastajan tuomion, joka on jo nyt toistakymmentä vuotta, ja parikymmentä vuotta on todennäköisesti tulossa lisää.

    Kyllä tiltut täällä uskollisesti yrittävät valehdella, että Navalnyi on muka saanut oikeudenmukaiset tuomiot rikoksistaan. Haha.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kyllä tiltut täällä uskollisesti yrittävät valehdella, että Navalnyi on muka saanut oikeudenmukaiset tuomiot rikoksistaan. Haha.

    Navalnyi sai uudet vankila kalsarit, myrkytettyjen another poisones gay kalsareittensa tilalle. nyt ei oo vattaa niin vääntäny?

    Äänestä

Rikollisvaltio

Äänestä

Venäjä on fasistinen natsimafiavaltio.

Äänestä

Naapuri jäi kiinni rattijuopumuksesta, eli on rikollinen jonka tunnen. Se siis auttaa minua tuntemaan paremmin Venäjää....

Äänestä

Tunnen Israelilaisen jonka nimi kirjoitetaaan Benjamin Netanjahu, mutta se äännetään Benjamin Rotanhaju.

Äänestä
  • No opitkos tuntemaan Venäjän nyt kun tunnet juutalais rikollisen?

    Äänestä

  • Tuskin olet ollut Netanjahun kanssa edes samassa sateessa.
    Kuvittelet tuntevasi ihmisen kun olet nähnyt hänen kasvonsa tiedotusvälineissä,,?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    No opitkos tuntemaan Venäjän nyt kun tunnet juutalais rikollisen?

    Ei kyllä sitä tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Tuskin olet ollut Netanjahun kanssa edes samassa sateessa.
    Kuvittelet tuntevasi ihmisen kun olet nähnyt hänen kasvonsa tiedotusvälineissä,,?

    Teoista mies tunnetaan. Rotanhaju tuhoaa demokratian, koska haluaa peitellä rikoksiaan.

    Äänestä

Rikollisista opeista.......
Muistellaan nyt vain kiltisti se koronahuijaus ja kaikki, miten ihmisiä vastaan hyökättiin monilla tavoin.
Kaiken huippuna piikitykset ja kun vastuussa olijoita ei ole tuomittu, eikä siitä edes puhuta, tiedätte että elämme oikeudettomassa tilassa.

Tilassa, jossa rikolliset ovat marionetteina toteuttamassa ökyrikkaan eliitin agendaa.
Rehellisillä politikoilla ei ole mitään mahdollisuutta ja näitte myös sen, että kaikilla avainaloilla oli ostetut nokkamiehet.

Äänestä

Venäjällä voidaan vangita ihan kuka vaan, ihan ylintä johtoa lukuunottamatta.
Aina löytyy pykälä jonka nojalla vangitseminen voidaan tehdä. Pelko vapauden menettämisestä, ja kovista sanktioista pitää kansan nöyränä ja hiljaisena.
Demokratia, vapaine medioineen, ja oikeuslaitoksineen on Venäjän hallinnon pahin uhka, ja pelko.

Äänestä

Venäjän käymä sota on terroristinen sota.
Venäjä tekee sodan sisällä jatkuvasti terrori iskuja.

Äänestä
  • Niin, se on sotaa, milloin sodissa on keinojen käyttöä rajoitettu?
    USA Vietnamissa kylvi ihmisten niskaan yli 80000 tonnia Agent Orange- myrkkyä ja jonkin määrän myös esim. napalmia. Myrkyn seurannaisvaikutuksesta mm. syntyy yhä epämuodostuneita lapsia.
    Naapurivaltioihin Kambodzaan ja Laosiin, jotka eivät edes olleet ko. sodan osapuolia, pudotettiin ikään kuin varmuuden vuoksi kumpaankin noin kaksi miljoonaa tonnia räjähteitä. Em. valtiot ovat yhteispinta- alaltaan suunnilleen Suomen kokoisia, sille alueelle siis pudotettiin neljä miljoonaa TONNIA tonnia räjähteitä! Niistä luontoon ja pelloille sataneista erilaisista pommeista ja paukuista osa jäi räjähtämättä ja niihin menehtyy ja vammautuu siellä yhä ihmisiä arjen askareissaan.

    Äänestä

  • Ukraina on taas viime yönä tehnyt terroristisen iskun Moskovaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Niin, se on sotaa, milloin sodissa on keinojen käyttöä rajoitettu?
    USA Vietnamissa kylvi ihmisten niskaan yli 80000 tonnia Agent Orange- myrkkyä ja jonkin määrän myös esim. napalmia. Myrkyn seurannaisvaikutuksesta mm. syntyy yhä epämuodostuneita lapsia.
    Naapurivaltioihin Kambodzaan ja Laosiin, jotka eivät edes olleet ko. sodan osapuolia, pudotettiin ikään kuin varmuuden vuoksi kumpaankin noin kaksi miljoonaa tonnia räjähteitä. Em. valtiot ovat yhteispinta- alaltaan suunnilleen Suomen kokoisia, sille alueelle siis pudotettiin neljä miljoonaa TONNIA tonnia räjähteitä! Niistä luontoon ja pelloille sataneista erilaisista pommeista ja paukuista osa jäi räjähtämättä ja niihin menehtyy ja vammautuu siellä yhä ihmisiä arjen askareissaan.

    Oletko huomannut Vietnamin sota on loppunut, ja käsitelty moneen otteeseen.
    Yhdysvalloissa herätti kovaa vastustusta, ja kaikkialla mielenosoituksia. Näin olettaisi käyvän myös Venäjällä, jotta tämä täysin käsittämätön hyökkäyssota saataisiin loppumaan, ja sotarikoksia tehneet tuomiolle.

    Äänestä

SIVUHUOMIONA, Korkeasaaren Pedro-boa on edelleen kateissa. Ehkä se pitkästyi pällistelijöihin ja meni viemäriin piiloon?

Äänestä

TILTUU.UUU..Napoleon kävi hirveitä valloitussotia..oli se hirveää aikaa ..ja on vielä myöhemmin tuleva Nato maa......aivan kauheaa.

Venäjä kun on niin kiltti ja lutujen maa joka haluaa rauhassa keittää kaalisopat ja nauttia snapsit vodkaa päälle....
Nyt on kauheaa kun Ukraina noin hyökkäsi itsensä päälle ja kiltti Venäjä tuli apuun auttavan enkelin lailla...
Muuten kauhea hirviö Biden olisi syönyt koko Ukrainan..Onni oli että Putleri ehti apuun.....

Äänestä
  • Putieri ehti ryöstää lapset Ukrainasta ennen kauheaa Bidenia.Amerikassa olisi lapsista tehty orjia.....toista on äiti venäjällä...kaikki ovat kultaisia ja auttavat( heittävät lastenkodin seinään)

    Äänestä

Igor ei halua ampua ketään.......ampuu silti.
On pakko tai omat ampuu.
Venäjä on sairaan aloittamansa sodan vanki.
Ylpeys ei salli vetäytymistä vaikka sota tehnyt maasta hylkiön.

Äänestä
  • Hylkivätkö eism. Kiina, Intia, Bangladesh ja Afrikka Venäjää?
    Paljonko asukkaita on yhteensä noissa valtioissa, paljonko siis on asukkaiata valtioissa jotka eivät hylji Venäjää?

    Äänestä

"Nato Tiltu:
Oletko huomannut Vietnamin sota on loppunut"

Oletko huomannut Vietnamin sota ei lopu niiden osalta heidän elinaikanaaan, jotka saavat USA:n myrkkyjä kehoonsa, eikä niiden osalta jotka astuvat USA:n randomisti levittämiin ja vieläkin räjähtämättömiin sirotemiinoihin.

Nyt Ukraina kylvää randomisti USA:n sirotemiinoja Ukrainaan. :D

Äänestä
  • Sirotemiinoja Ukrainaan kylvää eniten Venäjä.

    Äänestä

  • Kyllä Vietnamin sota on loppunut .

    Tiltu nyt vain käy yksinään Vietnamin olematonta sotaa ja venäjän valtio ilmeisesti talvisotaa kun hyökkäsi suomalaisten talvisodassa kaatuneiden muistomerkkien kimppuun ja tuhosi ne juuri venäjän puolella rajaa .


    Tiltut ja venäjä käy ikuista sotaansa aina kohde löytyy vaikkapa sitten kivipaasi

    Äänestä

Miksi Venäjä ajaa länsi auto? Miksi ei rakentaa hyvä oma auto?
Miksi ei turisti käy venäjä?

Äänestä

👍👍👍

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin se vain on , ikävä kyllä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu