Miten punamustavihreät saavat kannatuksensa ja äänensä?

Kuinka realistista on punamustavihreä politiikka? Miten sillä saadaan ihmisiä kannattamaan sitä? Millainen hinta sillä on yhteiskunnalle?

Punamustavihreä Iahko on näyttänyt todelliset kasvonsa. Se kilpailee muita vastaan vihalla ja valheilla. Se houkuttelee seuraajia lupauksilla ja ihannekuvilla, sekä kiristämällä ja uhkailemalla. Kun katsotaan pinnan alle, mitä nähdään? Kroonisesti ongelmallinen yhteiskunta. Koska viherpunamustat elää ongelmista, jotta voivat esiintyä "ongelmanratkaisijana", jonka vuoksi ongelmia on oltava jatkuvasti, sekä tietenkin vihollinen, jota syyttää ongelmien aiheuttamisesta.

Koska punamustavihreä Iahko on kieroluonteinen, se kykenee harhaanjohtamaan ihmisiä kannattamaan ja äänestämään sitä. Mutta mitä siitä seuraa, jos eivät saakaan voittoa vaaleissa? Siitä seuraa sellaista, mitä juuri parhaillaan todistamme- Punamustavihreä vihakampanja, jolla taistellaan vihollista vastaan ja halutaan tuhota se. Huomaattehan, että Orpon hallitus ei ole yhteiskunnan vihollinen, vaan punamustavihreä Iahko on sellainen.

Kysymykseen, miksi yhteiskunta on jatkuvasti ongelmallinen ja voi pahoin, on täten vastattu. Mutta miksi meidän täytyisi loputtomiin sietää tällaista? Eikö meidän pitäisi sankoin joukoin tukea fiksumpia ihmisiä johtamaan Suomi pois punamustavihreästä heIvetistä? Kun se tapahtuu, punamustavihreys menettää merkityksensä ja annihiloi itsensä.
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka realistista on punamustavihreä politiikka? Miten sillä saadaan ihmisiä kannattamaan sitä? Millainen hinta sillä on yhteiskunnalle?

Punamustavihreä Iahko on näyttänyt todelliset kasvonsa. Se kilpailee muita vastaan vihalla ja valheilla. Se houkuttelee seuraajia lupauksilla ja ihannekuvilla, sekä kiristämällä ja uhkailemalla. Kun katsotaan pinnan alle, mitä nähdään? Kroonisesti ongelmallinen yhteiskunta. Koska viherpunamustat elää ongelmista, jotta voivat esiintyä "ongelmanratkaisijana", jonka vuoksi ongelmia on oltava jatkuvasti, sekä tietenkin vihollinen, jota syyttää ongelmien aiheuttamisesta.

Koska punamustavihreä Iahko on kieroluonteinen, se kykenee harhaanjohtamaan ihmisiä kannattamaan ja äänestämään sitä. Mutta mitä siitä seuraa, jos eivät saakaan voittoa vaaleissa? Siitä seuraa sellaista, mitä juuri parhaillaan todistamme- Punamustavihreä vihakampanja, jolla taistellaan vihollista vastaan ja halutaan tuhota se. Huomaattehan, että Orpon hallitus ei ole yhteiskunnan vihollinen, vaan punamustavihreä Iahko on sellainen.

Kysymykseen, miksi yhteiskunta on jatkuvasti ongelmallinen ja voi pahoin, on täten vastattu. Mutta miksi meidän täytyisi loputtomiin sietää tällaista? Eikö meidän pitäisi sankoin joukoin tukea fiksumpia ihmisiä johtamaan Suomi pois punamustavihreästä heIvetistä? Kun se tapahtuu, punamustavihreys menettää merkityksensä ja annihiloi itsensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu