Miksi Keskustan puoluejohdon piti uskoa Perussuomalaisten keksimiin valeuutisiin ja "väärinymmärtämisiin" ympäristönsuomeluasioissa? Olisi ollut järkevämpää puhua aivan toista ja laittaa päämisterikaudellamme ympäristönsuojelua kaikin maksimaalisin tavon eteenpäin. Nyt meitä pidetään sisarpuolueemme kanssa samanlaisina populisteina, koska olemme puhuneet palturia äänestäjillemme ja jättäneet tekemättä äärettömän välttämättömät toimenpiteet.
Ilmastomuutos näyttää olevankin totta
Anonyymi-ap
85712
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 85
Vanhimmat
Matti Vanhanen teki sen kaikkein pahimman. Hänen pääministerikaudellaan yhdistettiin ympäristöhallinto elikeinokeskuksiin. Näin teollisuuden ja tuotannon edut pääsivät täysillä jyräämään ympäristönsuojelun tavoittet. Samalla päästöjen aiheuttajalta poistettiin rahalliset sanktiot - ja mm. jätevesiä saa päästää vapaasti vesistöihin.
Ja sitten tuhon viimmeistelivät ympäristönsuojelun kannalta päinvastoin toimineet ympäristöministerit Lehtomäki ja myöhemmin Tiilikainen.
Ja Sipilän toimenpiteet olivat kautta linjan negatiiviset ympäristömme hyvinvoinnin kannalta.
Kirotut kepuministerit.
Olette toimineet yksinkertaisten ja ymmärtämättömien äänestäjienne ehdoilla välittämättä vähääkään äänestäjillenne kaikkein tärkeimmästä asiasta, joka on elinympäristömme pitäminen elinkelpoisena.
EK on ajanut ilmastotoimia tiukemmin kuin mikään muu taho.
Mittauksia on tehty hyvin kauan näistä asioista ja nähty se mitä on tulossa. Tieteen uskominen ei valitettavasti mahdu kaikkien päähän.
Huomaathan sitä itsekkin vaikka on vaan tavallinen ilman erikoisempia tietoa että muuttunut on kaikkia ennen oli talvet talvia , ja kesät normaalia kesiä . Talvet eivät ole olleet vuosikausiin kunnon talvia, ja kesät ovat myöskin muuttuneet ihan toisenlaiseksi mitä ennen oli. Ja siltikin jollain on otsaa väittää ettei ilmasto ongelmia ole edes olemassa . Kreikan saarella palaa kuumuus on kamalaa ,ja se tulee lisääntymään vaan. Syksyisin kovia myrskyjä joita ei ollut ennen . Antarktis sulaa , jota se ei ole aikaisemmin tehnyt. Niin että hieman viisautta sitä odottaa näissä asioissa päättäjilläkin , on asioita mitä ei voi kieltää vaikka miten laittaisi päänsä pensaaseen
Joo, mutta kun meillä on se maan pannukakkuteoria vielä voimassa.
Ilmastomuutoksesta huolehditaan
viherpelle sai 7 miljoonaa ja pisti liiveihinsä tulosta ei tullut eikä rahaa palautettu
MIKSI JOKU VIHREÄ OLISI NIINHULLU ETTÄ MAKSAIS TÖPPÄYKSISTÄÄN JOTAIN TAKAISIN?
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/miten-ihmeessa-antero-vartian-voittoa-tavoittelematon-yritys-olisi-maksanut-lainansa-takaisin-business-finland-vastaa/74107cb5-c90d-4e67-b1db-fff397de216c
Miten ihmeessä Antero Vartian voittoa tavoittelematon yritys olisi maksanut lainansa takaisin? Business Finland vastaa
Siinä onkin taas kohta ilatnmuutosta kun lumi maassa ja pakkasta... vihreäthokee
"ilmasto muuttuu" Aina ilmasto muuttuu, ilt lää meillä 60 asteen rajoissa, enemmänkin pohjoisemmassa. Jäätäkn oli 2 km taka-aikoina, kuumaakin Siperiaa myöten.
Pankko se ei polkaise korkin päälle arkenakaan.
Ei mene keskustalaiselle vieläkään perille!!!
Ei riitä hirmumyrsky, ei riitä tuhotulva, ei riitä maan palaminen poroksi, ei riitä lintuinfluenssan siityminen turksieläimen kautta meihin itseemme, ei riitä näköjään mikään.
Tätä menoa keskustapuolueen edustajat tulevat nolaamaan itsensä ja mikä pahinta myös edesauttamaan omaa tuhoaan,
Miksi ihmeessä ylipäätään Keskustan piti lähteä kilpailemaan äänestäjistä persujen kanssa samanlaisin populistisin salaliittoteoriotten tukemien hokemin kautta?
Toinenkin tie olisi ollut, nimittäin totuuden puhuminen mm. turpeenpolton haitallisuudesta, liiallisista metsähakkuumääristä, tuvepeltojen viljelyn lopettamistarpeesta, ilmastoruokaohjelma kiirehtimisestä, turkistuotannon lopettamisesta, lihansyönnin kasvun nopeasta leikkaamisesta ja monesta muusta täysin väärinpäin käänetystä aihealueesta!
NO SE NÄYTTÄISI SILTÄ SUURESSA KUVASSA.
SUOMALAISTEN EI KANNATA VÄLITTÄÄ, LENTELETTE VAAN JA JUOTTE VIINAA.
JOS TEILLÄ ON HYVÄ PÄRSTÄKERROIN, NIIN NÄYTTELETTE VAAN SITÄ JA PUHUTTE PASKAA JA LAKKOILETTE, TEILLÄ SATTUU TYÖPAIKKA OLEMAAN, TAI MUUTEN VETELEHITETTE, OLETTE POISSA, SAIRASTELETTE, TÖITÄ MITÄÄN EI KANNATA TEHDÄ. NE TEKEE, TYÖPERÄISET OSAAVAT MAAHAN MUUTTAJA TAUSTAISET.
Tällä palstalla on haukuttu Suomen kouluttautuneinta ryhmää, Vihreän Liikkeen edustajia kaikkein eniten, kuin millään muulla keskustelufoorumilla, vaikka he jos joku ovat ymmärtäneet mihin olemme menossa jos entiseen tapaan jatketaan. Syytä olisi ollut haukkua omia keskustalaisia poliitikkoja ja erityisesti siitä vuodesta lähtien kun puolue muutti nimensä Maalailiitosta Keskustaksi, koska he eivät ainoastaan ole puhuneet elinympärstöämme vastaan valhellisesti, vaan myös toteuttaneet meille kaikkille haitallista politiikkaansa..
Tähän samaan olen itsekin kiinnittänyt huomiota. Vihreät ovat ainoa ryhmä, jotka ovat faktoihin perustuen tuoneet jo aikapäiviä sitten esille ilmastonmuutoksen vaarat ja ajaneet politiikka, joilla ilmastonmuutosta voidaan torjua. Tässä on kyse siitä, että halutaan ampua viestintuoja, kun se viesti ei ole mieluinen.
Vihreät tosiaan hallitsevat valehtelun ympäristöasioista ylivoimaisesti parhaiten. Tästä on pilvin pimein esimerkkejä edelliseltä hallituskaudelta.
Tällä saitilla pyörii joukko tampioita, jotka mielellään toistelevat noita valheita. Ja tietenkin, kaikki on Keskustan syytä.
NO TOTTAHAN SE ON, NIIN NE AINAKIN VIHREÄT OVAT VALEHDELLEET.
TOHTORIT ON OLLUT SITÄ MIELTÄ TRIDE SATEENKAARI EI SOVI YHTEEN ILMASTONMUUTOKSEN KANSSA, NE ON KAKSI ERI ASIAA.
Onko sinulla ihan kaikki inkkarit kanootissa? Ei näytä siltä.
On, mutta läheskään kaikilla ei mela ulotu veteen asti.
Puoluelaistemme tasokkuus ilmenee tässäkin "kommentissa"
Puolet maapallosta on palanut jo. Ensi kesänä palaa loput.
Aina voi muuttaa merelle.
Eipä luulisi leikinlaskulle olevan enää sijaa-
Teet varmaan seuraavaksi henkilökohtaisen ratkaisun?
Ihmisen aiheuttama ilmastokatastrofi on tunnettu jo yli sata vuotta, eikä siltikään sitä ole estetty, vaikka se on ollut heposti mahdollista tuon aikajakson kuluessa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009728791.html
Liitten lopussa olevaa pylväsdiagrammia kannattaa vilkaista, ja parempi olisi lukea koko artikkeli -myös Keskustaa johtavien poliitikkojen.
Lueskelehan sinä vaan...
Olet näköjään hyvä siinä.
Vastapainoksi keskustalaisten pitkään kestäneelle ilmstomuutosasioista valheenpuhumiselle nyt on oiva aika liittyä jokaisen keskustalaisen kaikkiin mahdollisiin mielenosoituksiin ilmastomuutoksen estämisen vaatimien toimenpiteiden puolesta. Mukanlukien Elokapinan mielenosoitukset.
Parempi kun sinä edustat meitä?
Ei mene aikasi hukkaan.
Miten vaan, mutta Suomalaisten syytä ilmastonmuutos ei ole, eikä me pystytä siihen omalla 0.014% vaikuttamaan. Tämä on vaan tosi.
Vaikka aiheutamme joka ikinen suomalainen keskimäärin monikymmenkertaisesti keskimääräiseen telluksen asukkaaseen nähden tuhoa jo nyt!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Uskomaton mielipide, aivan kuin maan pieni väkiluku antaisi oikeuden sotkea mahdollisimman paljon, niinkö?
Olet siis keskustalainen?
No sotketaanko me? Mutterit löysällä?
Faktat eivät elämääsi pilaa?
https://www.eea.europa.eu/fi/highlights/ilmastonmuutos-aiheuttaa-yha-enemman-vakavia
Onneksi minä ole yli 75- vuotias! Sääli nuorempia.
Meinaatko piankin puhaltaa kylmän pierun?
Voisitko laittaa linkin noihin Keskustan puoluejohdon "uskomisiin" persujen valeuutisiin?
Niitä on tämä Suomen Keskustan keskustelupalsta pullollaan ja vielä jopa tämä keskusteluketjukin sen osoittaa, vaikka kaikki jo tiedämme totuuden.
Tässä nyt kuitenkin Saarikon kaksi vuota sitten syvä huolestumien mahdollisesta turpeepolton mahdollisuuksien kaventumisesta: https://yle.fi/a/3-11890027
p.s. Kaikihan tiedämme, että turve on kaikein pahin polttoaine, kivihiiltäkin paljon hiilidioksidia tuottavampi tapa tuottaa energiaa.
Yksi lainaus artikkelista:
"Turve tuottaa energiakäyttöönsä nähden suuren osuuden Suomen ilmastopäästöistä. Turpeen poltto tuottaa energiasta 4–6 prosenttia vuodessa, mutta energiatuotannon päästöistä 12–15 prosenttia."
Siinä on tyypillinen salaliittoteoreetikon ääntenkalasteluyritys. Tavoitetta ei vaan tuollakaan liehittelyllä saavutettu, ei tullut Jykyä, tuli Nytky.
Juuri sopivasti puoluetoveri laittoi kivhiilen polttoa kannustavan avauksensa tuohon viereen, ymmärtämättä kivihiilen poltosta synyvien hiilidioksikipäästöjen määrästä enempää kuin sika pohjantähdestä. https://keskustelu.suomi24.fi/t/17943229/kivihiili-palaa-puhtaasti-kattilassa
Onko tämä palsta Keskustan puoluejohdon palsta?
Nokun äänestäjä on syyllinen, koska hän pakottaa puoluejohdon mukautumaan ymmätämättömän äänestäjän mielipiteiden mukaiseen toimintaan. Keskustan äänestäjät tulee vaihtaa, puoluejohdon täytyy pyytää anteeksi ja tehdä parannuksen.
Tässä esimerkki kuinka keskustalainen ministeri vesitti elämmme kannalta yhden kaikkein oleellisimman lainvalmistelun, vaikka hallitusohjelmassa oli toisin sovittu.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kurvinen-ylella-ilmastoruokaohjelma-jaa-valmistumatta/
Ja kaiken tämän jälkeen äänestäjät Maalausliittolaiset äänestäjät tekivät uudestaan saman virheen sahaten omaa oksaansa.
Todistettavasti sinäkin olet osannut syödä ilman Kurvisen ohjeita, koska olet elänyt siihen asti, että olet oppinut kirjoittamaan.
Tässä ohjeeni: Lopeta syöminen niin muutaman viikon päästä helpottaa ja maailma on ilman yhtä saastuttajaa. Pääset osaksi luonnon kiertokulkua.
Ovathan kepulit maailman "parhaita" luonnonsuojelijoita ja anotuilla erityisluvillakin EU:n tarmokkaimpia MYRKYTTÄJIÄ(taitaa olla ainoita joita "palkitaan" myrkyttämisestä). Tutkittaessa asioita haetaan maanäytteet naapurin luomupellosta, koska "itsevalvonta on tehokkainta toimintaa parantaa luonnon tilaa" ja antaa tähänkin mahdollisuuden.
Valehtelu on sinulla toinen luonto?
Uskottavaa on jos ennustat Keskustan kannatuksen laskua.
Salaliittoteorioittten esittäjät joutuvat petoksestaan poliittiseen vastuuseen:
Koska me keskustalaisetkin jo tiedämme mihin suuntaan elinympäristömme kehitys on menossa kiihtyvällä tahdilla tulee suuri häpeä ilmastomuutoksen hillitsemistä vastaan taistelleille keskustalaisille puluejohtajille. Jokainen järkevä äänestäjä tulee jättämään elämänsä olosuhteiden tuhoajat, koska pettäminen tulee tässäkin asiassa ilmi nyt hyvin pian, kuin märkä rätti päin naamaa. Voi meitä poloisia.
Pulujohtajille???
Kohtahan se alkaa pulunmetsästys.
Söivät liikaa kuormasta . Niin nyt ollaan ilman kannatusta keskustassa .
Ilokseni voin todeta, että tekopyhien vihreiden kannatus tippui huomattavasti enemmän kuin keskustan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Linkola
"Linkola herätti huomiota useilla lausumillaan, kuten: ”Niin kauan kuin yksikin terroristi on hengissä, on toivoa." ja ”Sodat ovat hyvä asia niin kauan kuin niitä käydään.”[22] sekä ”AIDS antoi ensin toivoa, sitten sekin lässähti”.[23]
Linkolan ajattelun pääasiallinen lähtökohta oli hänen huolensa maapallon ekologisesta tilasta. Hänen mukaansa elämän säilyminen maapallolla edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen sekä ihmisten määrän jyrkkää vähentämistä. Elämän ensisijaisena vihollisena Linkola näkee väestöräjähdyksen ja toissijaisena henkeä kohden kasvavan luonnon kuormituksen.[24] "
Siinä muutamia Vihreiden oppi-isän, Linkolan, ajatuksista.
Huomioni kiinnittyi varsinkin kohtaan jossa hän sanoi, että elämän säilyminen maapallolla edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen.
Viisas mies.
Keskustan kannatus on väärien poliittisten päätösten johdosta kutistunut mehvästä viinirypäleestä kuivaksi ja pieneksi rusinaksi. Tulevaisuus näyttää vieläkin synkemmältä, koska opiksi ei ole otettu.
Kiihdytämme nyt katastrofista toiseen, Vai mitä mieltä keskustalaiset?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009739851.html
Valitettavasti ihmiset alkavat uskoa ilmastonmuutokseen vasta, kun näkevät sen seurauksia omin silmin. Kun turistit kohtaavat metsäpaloa turistikohteissa, se on tehokkainta viestintää. Ihmiset pitävät asteen tai parin nousua keskilämpötilassa mitättömänä käsittämättä mitä se käytännössä tulee tarkoittamaan. Lyhyen kantaman taloudelliset edut menevät heittämällä ohi näiden tulevaisuuteen kohdistuviin vaikeuksiin verrattuna. Nyt sitten monille tulikin yllätyksenä, että se ilmastonmuutos vaikutuksineen alkaa olla jo päällä. Aina vaan kalliimmaksi tulee, mitä pitempään näitä epäuskoisia on.
Nyt kaikki ilmasstonmuutoksesta huolestuneet: Muuttakaa maalle, viljelkää maata, kalastakaa, metsästäkää. Pois kaupungeista saastuttamasa!
Jälleen kerran osut asian ytimeen. Ikävä kyllä meillä on näitä persuja tms enemmistönä. Surullisen huvittavaa tässä on se, että edelleen nämä skeptikot selittää sitä, että ilmastonmuutoksia on aina ollut jne, sitähän ei kukaan kiistä millään tavalla, vaan kysymys on yksinkertaisesti, että johtuuko tämä muutos ihmisen toiminnasta ja ikävä kyllä, kaikki merkit viittaa siihen ja mitä enemmän asiaa tutkitaan, sen varmempaa se on. Muistan aikoinani, kun 90 luvun lopulla keskustelin Hollannin liikenneministeriön virkamiehen kanssa ja heillä oli liikenneruuhkat valtava ongelma ja suunnittelivat tunneleita jne. Mutta pysäyttävät oli virkamiehen sanat, että ihmiset uskoo vasta sitten, kun annamme liikenteen yksinkertaisesti tukkeutua täysin ja sitten he vasta heräävät vaatimaan muutosta. Lisäsi myös, että yksikään poliitikko ei uskalla alkaa ajamaan muutosta riittävän vahvasti, koska kannatus laskisi hyvin nopeasti. Ikävä kyllä, näin typerästi me ihmiset toimimme. Kiinassa lisätään edelleen hiilivoimaa vauhdilla. Onneksi venäjällä talouden sakkaaminen vähentää päästöjä edes jollakin tasolla.
Tuohan todistaa Putinin olevan nero. Oman ja naapurin väestön harvennus kohti ekologista maapalloa?
Venäläisten osalta kyllä, niiden vähentäminen on egoteko ja suositeltavaa.
Metsäpalot on rikollisten aikaansaannoksia, Wagner tiimiä tarvittaisiin!!🤢
Teemme kohtapuoliin parannuksen.
Only after the last tree has been cut down.
Only after the last river has been poisoned.
Only after the last fish has been caught.
Only then will you find that money cannot be eaten.
Kukaan täysjärkinen ei enää epäile ilmastonmuutosta ja syynä siihen on ihmisen toiminta.
Me keskustalaiset olemme toista mieltä, koska ilmat ovat aina muuttuuneet.
Täysjärkiset ovat tienneet lopunajan tapahtumat jo ennemminkin.
Vähäjärkiset lähtevät mukaan, valheelliseen kuvitelmaan maailman pelastamisesta.
"Minä teen uuden taivaan ja uuden maan"
Laitoimme Välimeren maat kerskakulutuksemme maksajiksi näin aivan aluksi. Pian maksamme itsekin tyhmyydestämme. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009741013.html
Persuruput ovat syyllisiä maapallon tuhoutumiseen.
Persut ovat syyllisiä kaikkeen epäsopuun ja katkeruuteen Suomessa. Nuo uhriutujat ja valehtelijat.
Kepujen ja persujen tärkein tavoite on nyt lähellä toteutumistaan. Nimittäin ympristövihamielisyyden tulokset.
Sinäkö olet niitä vähästä onnellisia piiperöitä?
Kysymys oli ympäristövihamielisyyden tuloksista, ei henkilöistä.
Mikä sekopää sinä oikein olet? Järjen köyhyys on tietysti yksi puolustus sinulla. Otan osaa.
Hän on luultavasti vasemmistolainen, joiden edustajat saastuttavat viihdeohjelmassa lentelemässä ympäri maailmaa saadakseen itselleen elämyksiä. Mitäpä ilmastonmuutoksesta kunhan vaan Pekonen, Modig ja Bile-Ilmari saavat seikkailunsa.
Fatima Diarra ei kehdannut sentään lähteä mutta veli kuitenkin pääsi matkaan.
Näin rajusti ilmstomuutos etenee. Eritysesti katso meren lämpötilakäyriä. Se lupaa hirvittäviä myrskyjä syksyyn.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009728835.html
Hyvä että uintikelit jatkuu.
Keskustalainen ei ymmärrä, että kyse on hyvin vakavasta asiasta.
Mainiota notta sinä ymmärrät paremmin.
Minä vain jatkan elämääni. Kohta alkaa kyyhkysjahti ja kuhaa on järvessä.
Ajatelkaapa, muut kuin kepulaiset tollot. Näitä tuossa puolueessa riittää edelleen.
Keskustapuolueen puolueelta palkaa nostavien kannattasi nyt jättää nostamatta parin kuukauden palkka ja lahjoittaa ne rahata luonnonsuojeluun ja turkistarhauksen lopettamiskulujen kattamiseen. Se olisi hyvä alku vuosikymmenten mittaiselle luontovihan lopettamiselle. Kiitos contribuutiostanne etukäteen.
Onko muutos jo tapahtunut keskustalaisissa toimintatavoissa?
Nyt joka päivä luontoäiti kostaa kepulaisille pahantekijöilleen ja samalla syyttömätkin joutuvat kärsimään.
Maailma on epäoikeudenmukainen, koska syyttömät joutuvat kärsimään yhtälailla kuin syylliset itse. Tämä on väärin.
Kepulit aikovat äänestää ryydmanhallituksen lakiesityksien puolusta, ja luonto kostaa...
Äänestäjämme ovat tähän kaikkeen syyllisiä. Ovat uskoneet persujen aiemmin toistamia slogaaneja ja äänestäneet Keskustan johtoon itseenä näköiset edustajat.
Tomimalla itseämme vastaan edustamamme ovat tuhonneet puolueemme kannatuksen.
Ettekö te pöljät tajua jotta venäjä ja pohjois pölhöölä tekee ohjus kokeiluja maapallon sisintä päin, joka aiheuttaa nämä luonnon mullistukset, peli on menetetty, ihan sama mitä joku 60 -luvun tavalla suomessa elävä tinmur ukrainasta on mieltä