Ovatko Ruotsin pommi-iskut kohta Suomessa arkipäivää?

"Nuorten radikalisoituminen on noussut isoksi ongelmaksi Ruotsissa, mutta myös Suomessa nuoret ovat entistä suuremmassa vaarassa syrjäytyä, radikalisoitua ja joutua mukaan jengeihin.

Varsinkin Ruotsissa on havaittavissa paljon segregaatiota eli ihmisryhmien eristymistä, mikä vie tilannetta vain huonompaan suuntaan.

– Olen työskennellyt joissain Tukholman lähiöissä, joissa 15–16-vuotiaat eivät tienneet asuvansa meren lähellä, koska he eivät olleet käyneet kertaakaan Tukholman keskustassa, Namdar sanoo."

Osa muslimeista ei koskaan poistu lähiöstään, jos ei ole pakko.
26322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

On, vain ajan kysymys.

Äänestä

KRP ja Supo osaa suomessa hoitaa homman .. Nytkin taas vangittiin äärioikeisto natsipersuja terrorismi aikeista .. Nehän tietysti aseita ja räjähteitä hankki vain huumorimielellä ..

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Meillä kotouttaminen on onnistunut erinomaisesti, eikä minkäänlaista syrjäytymistä ole vielä tapahtunut. Jatkamme siis samaan malliin, onnellisten maana.

    Äänestä

  • "nyt vangittiin" hhehe mutta kun yksikään suomessa paljastunut toiminta ei ole edes vielä ammattilaisten tasoista toimintaa. Pentuja ja amatöörejä räkläämässä lannotteiden kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    "nyt vangittiin" hhehe mutta kun yksikään suomessa paljastunut toiminta ei ole edes vielä ammattilaisten tasoista toimintaa. Pentuja ja amatöörejä räkläämässä lannotteiden kanssa.

    Oli yks n. 60 vuotias mies. 3d tulosti aseita .. onko sisä ja oikeusministeri natsipersut pahoillaan kun tollot natsipersut jäi kiinni ??

    Äänestä

  • Ei ne persuihin liity.

    Äänestä

Arkipäivää on aivan varmasti, jos ei ihan vielä samassa mittakaavassa, mutta kovassa kasvussa kuitenkin. Tarvitseeko tuota edes arvailla, kuinka siltä välttyisi?

Äänestä

Ruotsin on jo tottunut häly elämään tilanne ja kansalaisten elämä vakiintunut normaaliin tilanne tulee olemaan se että mitä Ruotsissa on ollut on Suomessa pian edessä. Merkkejä ilmassa on jo runsaasti. Kysymys kuuluukin onko suomalaiset valmiita siihen mitä Ruotsissa on ollut viimeiset kymmenen vuotta?

Äänestä
  • Kyse ei ole enää maahanmuuttajien riehumisesta. Kyse on nuorten jengien toiminnasta jossa on mukana yllättävän paljon myös suomalaisia kantispentuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyse ei ole enää maahanmuuttajien riehumisesta. Kyse on nuorten jengien toiminnasta jossa on mukana yllättävän paljon myös suomalaisia kantispentuja.

    Ei niissä ole suomalaisia mukana. Lähi-itäläisiä ja somaleita pääosin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyse ei ole enää maahanmuuttajien riehumisesta. Kyse on nuorten jengien toiminnasta jossa on mukana yllättävän paljon myös suomalaisia kantispentuja.

    Jengit ovat mamujengejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei niissä ole suomalaisia mukana. Lähi-itäläisiä ja somaleita pääosin.

    Musta piru on jo olemukseltaan pelottavan näköinen. Ei työ maistu niin jengissä oleminen mukavaa ilmankos rasismi leviää jeeeeeeeeeee

    Äänestä

Suomipoliisi vääntää jannut solmuun.

Äänestä

Jos punavihreät saa päättää, niin on.

Äänestä

Tätä samaahan Suomeen oikein haluamalla halutaan!! Koko kesä meni siinä, että maahanmuuttoa kritisoineet lynkattiin rasisteina! Joten, saamanne pitää!!

Äänestä

Kuinka vastaa kysymykseen Li ja muut ääliöt.Jotka halusi rikastuttavat maahamme.
Pitäisi Lin ja muiden älypäiden palkat takavarikoida ja korvata niillä rikastuttajien haitat ja rikollisuus ja murhat.
??

Äänestä

Pitää AINA ilmoittaa onko tekijä matu. Yleensä on. Karkoitus heti näille paskiaisille!!! Kommarit ja vihreät silittelee päätä SAATANA!Olemme ruotsin tiellä....

Äänestä

vihervasemisto Haaviston ja marinin johdolla tätä on suomeen halunnut, kaikki tosiasiat kiellettiin, meillä ei ole katujuengejä, eivät ole ulkomaalaisia ym ja lisää lisää haetaan mmm isis terroristeja alholilta ym

Äänestä

Marinin hallitus ja muut punavihreätkommarit ,nyt näette mihin teidän väärä maahanmuutto politiikka johtaa. Ruotsi on kohta sisällisodassa maahantulleiden islamilaisten kanssa, Suomi seuraa samaa polkua. Tavallinen kansalainen ei ole turvassa omassa maassaan. MOT!

Äänestä
  • Kodinturvajoukot ja katupartiot valvomaan yhteiskuntarauhaa. Suomen poliisi ei uskalla puuttua maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin , heti mamut syyttää fasistiksi ja rasistiksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kodinturvajoukot ja katupartiot valvomaan yhteiskuntarauhaa. Suomen poliisi ei uskalla puuttua maahanmuuttajien tekemiin rikoksiin , heti mamut syyttää fasistiksi ja rasistiksi!

    Hyvin ja oikein sanottu!

    Äänestä

On, ja todennäköisesti Suomessa tilanne menee vielä pahemmaksi kuin Ruotsissa koska täällä ollaan vielä hölmömpiä ja hyysätään matuja vielä enemmän kuin Ruotsissa

Äänestä

Nuorisoryöstö Espoon hienostoalueella – Saaliina takki ja käteistä..

Nyt rosvoovat väärällä alueella😱

Äänestä

Noh siellä on vähänampumisa
Jos rupee tulee tuhansia per vuosi
Nii silloin ne ottaa armeijan tuöituen lai

Äänestä

https://yle.fi/a/74-20052583

"Ruotsin poliisi ja puolustusvoimat taltuttamaan jengirikollisuuden – poliisiylijohtaja: ”armeijaa ei lähetetä kaduille suorittamaan poliisin tehtäviä”"

...siis vielä. Tuleeko päivä, jolloin automaattiaseet nakuttavat Ruotsin lähiöissä?

Tuollaiseen tilanteeseen voi ajautua vain joko täydestä tyhmyydestä tai uppiniskaisuudesta.

Tyhmyyteen en usko, mutta uppiniskaisuuteen kyllä. Etenkin jos tosiasioita on ollut kritisoimassa valtaväestön edustajat.

Näinhän Suomessakin on edetty. Jos kansalaisten kritiikki kovenee, niin tekee myös poliittisen koneiston vastarinta lakien muodossa.

Joten kyllä. Meillä on sama tilanne edessä Suomessa.

Kansa on jo enemmistön osalta "aivopesty" hyväksymään tämä. Sen näkee siitä kuinka kovasti laitetaan vastaan sille, että maahanmuuttopolitiikkaa halutaan kiristää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Nuorten radikalisoituminen on noussut isoksi ongelmaksi Ruotsissa, mutta myös Suomessa nuoret ovat entistä suuremmassa vaarassa syrjäytyä, radikalisoitua ja joutua mukaan jengeihin.

Varsinkin Ruotsissa on havaittavissa paljon segregaatiota eli ihmisryhmien eristymistä, mikä vie tilannetta vain huonompaan suuntaan.

– Olen työskennellyt joissain Tukholman lähiöissä, joissa 15–16-vuotiaat eivät tienneet asuvansa meren lähellä, koska he eivät olleet käyneet kertaakaan Tukholman keskustassa, Namdar sanoo."

Osa muslimeista ei koskaan poistu lähiöstään, jos ei ole pakko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu