Nyt Anders valittaa, että ihmiset ovat jakautuneet leireihin meihin ja teihin. Mitä Anders itse on tehnyt asian eteen? Anders toiminut päävouhkana eturintamassa toiminut ja kehoittanut ihmisiä menemään tähän suuntaan. YLE on mukana pistämässä lisää bensaa liekkeihin.
Tämä ruotsalaisten jeesustelu alkaa saamaan huvittavia piirteitä.
Nyt Anders itkee kansakunnan jakautumisesta.
8
172
Vastaukset
- Anonyymi
SDP:n ÄäriVasemmiston Punikit ja MyrkynVihreät on ;
-Punikit Tietenkin Punikkien PunaVankiLeireillä !
Ja sitten kaikki Muut ;
- Kaikki Muut ; - Muut ihmiset Ei ole PunaVankiLeireillä ! - Anonyymi
RKP pelastaa Suomen ja suomalaiset ja eroaa äärioikeisto natsihallituksesta !!
- Anonyymi
Närpiö, roistojen kunta.
- Anonyymi
Rasismi, rasisti, natsi …. erikoisoperaatio on muuttunut keinoksi saada Suomi takaisin ”vihervasemmiston” hallintaan vaalien jälkeen, joissa vihervasemmisto menetti vallan oikeistopuolueille.
Erikoisoperaatio on muuttumassa laajamittaiseksi sosiaaliseksi, poliittiseksi ja taloudelliseksi kaaokseksi, joka ulottuu suureen osaan Suomen yhteiskuntaa.
Erityisen huolestuttavaa on se, että varsinkin nuorisoa, kannustetaan hyökkäämään kaikkia ”rasisteiksi” julistettuja henkilöitä ja ilmiöitä vastaan.
Rasismin nimissä on käynnistetty ”kulttuurivallankumous”, olemme Kiinan Maolaisella tiellä kohti väkivaltaa ja kaaosta. - Anonyymi
Rasisti, ollako vaiko eikö olla
On ihonväri. uskonto, sukupuoli tai mikä tahansa erilaisuus. Teet töitä maksat veroja, elät nuhteettomasti olet tervetullut . Ei ole rasisti.
Samat kuin yllä. mutta et tee töitä , varastat, raiskaat, et elä nuhteettomasti. Et ole tervetullut. Olen rasisti. - Anonyymi
Kuuluu samaan sarjaan ministeri Rydmanin lämmittelemän salaliittoteorian kanssa. Että Suomen valtamedia syöttäisi maakuvaa pilaavia lööppejä ulkomaille jotta vihervasurit saisivat syyn ulista hallituksesta. Jälkimmäiseen PM kiusaantuneena kuittasi että "Rydman saa jatkaa keskustelua tästä".
Yhteistä näille on että näin ruokitaan kotikentän ennakkoluuloja mutta myös uskomuksia ja toivomuksia. Jotta hallitusjoukko on vahva tarvitaan kunkin puolueen taakse vahva kotikenttä. Jos se hörhöilyä vähän vaatii niin olkoon sitten niin. - Anonyymi
Rkp on itse syyllinen maan kahtia jakautumiseen. On maalitettu ahkerasti perussuomalaisten ministereitä, jotka ovat samassa hallituksessa.
- Anonyymi
Persut on mielenvikaisia. Ei voi muuhun tulokseen tulla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude17714545Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t11710390Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1059257Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k258710Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy508360Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk496857Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1796445Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1435288Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri295262En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4221444