VENÄLÄISET ASUINKIINTEISTÖT SUOMESSA.

Anonyymi-ap

Valtion tasolla sotia käydään ja Valtion tasolla myös kärsitään pelkästään sodista. Sodat eivät ole tavallisen kaduntallaajan kansalaisen päätöksiä.
Suomen Presidentti Sauli Niinistö ei ole julistanut sotaa Venäjää vastaan, joten Suomella ei ole oikeutta rajoittaa silloin yksilön, ihmisen, yksittäisten VENÄLÄISTEN matkustamista Suomeen millään tavalla. 
Suomelle olisi vahingollista se, jos Venäläisten omistuksessa olevat KIINTEISTÖT ja ASUINRAKENNUKSET homehtuisivat nyt tulevan syksyn aikana asunnon sisältä. Venäläiset eivät ole saaneet loma asunnolle suunnattuja laskuja itselleen siten, että olisivat voineet maksaa SÄHKÖLASKUN joka aiheutuu lähinnä siitä, että asunnossa pidetään yllä peruslämmön minimitasoa lämmittäen sen verran asuntoa, ettei asunnon sisätilat homehtuisivat tai tulisi talvella eteen tilanne, että vesijohtoputket jäätyisivät asunnon sisätiloissa lisä vahinkoja aiheuttaen. Vesi seisoessaan vesiputkissa kuukausia ja vuosia pilaa vesi putkia esimerkiksi kalkkeutuma jäämien jäädessä kiinni vesiputkistoon jossa vesi ei liiku. Bakteerit alkavat elämään vesiputkistossa villiä elämää, kun vesi ei liiku vesiputkistossa. Tulemme lopulta siihen tilanteeseen, että Venäläisten asuinkiinteistöt pitää purkaa Suomessa, koska erilaiset homeitiöt ja homeet ovat vallanneet asunnon sisältä ja kuka maksaa asuinkiinteistöjen purut Suomessa ja kuka maksaa asuinkiinteistön tuhoutumisen asumiskelvottamaan kuntoon, onko se Suomen Valtio joka lopulta joutuu korvausvastuuseen venäläisten kiinteistöjen pilaamisesta, kun tuskin vakuutusyhtiöt ottavat vastuulleen korvata vahinkoja jos Suomen Valtio ei päästä asunnon omistajia hoitamaan asuinkiinteistöjä. Entä hiirien tuhot venäläisten asuinkiinteistölle omakotitalo alueella tai mökkialueella, että kuka estää hiirien vahingot venäläisten asuinrakennuksille? Suomen Valtio yritykset kärsii Venäjällä, mutta samaan aikaan annetaan aseapua Ukrainaan ja Ukraina käyttää Suomen aseapua antaakseen kärsimystä Venäjälle. Jostakin asioista on sodan keskellä pidettävä kuitenkin kiinni ja yksilön oikeudesta matkustaa vapaasti on pidettävä kiinni kuitenkin. Emme ole Suomessa tuominneet aiemmin muiden Valtioiden sota operaatioita, joten emme voi tuomita tällöin Venäjän sota operaatiota vain siksi, että Venäjä ei ole sama asia kuin Yhdysvallat jolla on kaikki luvat toteuttaa sotilasoperaatioita missä ikinä tahtookin vaikka Irakissa, Libyassa, Jugoslaviassa, Afganistanissa, Vietnamissa, Koreassa.

%%%%%%%%%%

Venäläiset kiinteistönomistajat vetoavat presidentti Niinistöön, jotta he pääsisivät helpommin Suomeen Suomi päätti tiukentaa matkustusrajoituksia heinäkuun alussa. Rajoitukset koskevat myös Suomessa kiinteistön omistavia venäläisiä. Suomessa kiinteistön omistavat venäläiset ovat valmistelemassa vetoomusta, jossa he vaativat helpotuksia maahaanpääsyyn. He ovat jättämässä Suomeen pääsyn helpottavan vetoomuksen presidentin kansliaan lähipäivinä.
Suomi päätti kiristää Venäjän kansalaisten matkustusrajoituksia heinäkuun alussa. Uudet maahanpääsyrajoitukset koskevat opiskelijoita, liikematkailijoita sekä kiinteistön omistajia. Uusien matkustusrajoituksien tarkoitus on suitsia sellaista matkustamista, jossa matkan tarkoitus ja viisumiin haettu matkan syy eivät kohtaa. Peruste rajoituksille: monet huoltotoimet eivät vaadi omistajan läsnäoloa Jatkossa kiinteistönomistajilta vaaditaan perustetta henkilökohtaiselle läsnäololle Suomessa. Pelkkä kiinteistön omistus ei riitä maahantulon syyksi.– Kiinteistön korjaustarve esitetään usein sähköisin kuvin ja dokumentein, ja sen perusteella punnitsemme maahan saapumisen edellytyksiä, kertoi Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Jukka Lukkari kesäkuun lopussa Ylelle. Monia huoltotoimenpiteitä voidaan toteuttaa myös ilman kiinteistönomistajan paikalla oloa. Vetoomuksen allekirjoittanut yli 700 henkilöä Ylen haastattelema pietarilainen Igor Kostenko omistaa kesämökin Saimaan rannalla Ruokolahdella. Hänen mukaansa venäläiset kiinteistönomistajat ovat yhdistäneet voimansa. He haluaisivat helpottaa kiinteistönomistajien pääsyä Suomeen.– Lähetimme vetoomuksen Suomen tasavallan presidentille jo tammikuussa. Silloin sen allekirjoitti 200 henkilöä. Toukokuussa mukaan oli liittynyt jo 700 henkilöä. Emme tiedä, missä instanssissa se on nyt. Olemme odottaneet puoli vuotta vastausta, Kostenko kertoo. Kostenko viittaa venäläisten ensimmäiseen vetoomukseen, joka jätettiin jo tammikuussa presidentin kansliaan. Vetoomusta päätettiin kuitenkin muokata tämän jälkeen, koska kirjoittajien mukaan siinä ei ollut huomioitu esimerkiksi metsä- ja maatonttien omistajia. ”Kiinteistöjen omistajat ovat yksinomaan rauhaan pyrkiviä siviilejä ”Pietarilaisen Igor Kostenkon mukaan kiinteistönomistajat haluaisivat päästä helpommin Suomeen tekemään ainakin välttämättömiä huoltotöitä ja maksamaan laskuja. Helsingin Sanomat kertoo, että vetoomuksessa venäläiset kiinteistönomistajat vakuuttavat noudattavansa Suomen lainsäädäntöä.

jatkuu

32

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jatkuu..

      Helsingin Sanomat kertoo, että vetoomuksessa venäläiset kiinteistönomistajat vakuuttavat noudattavansa Suomen lainsäädäntöä. He kertovat halunsa integroitua Suomeen, koska he ovat hankkineet kiinteistön Suomesta.Lehden tietojen mukaan vetoomuksen on allekirjoittanut tähän mennessä noin 750 henkilöä.– Venäläiset Suomessa sijaitsevien kiinteistöjen omistajat ovat yksinomaan rauhaan pyrkiviä siviilejä, jotka eivät aiheuta vaaraa Suomen turvallisuudelle, vetoomuksessa todetaan.https://yle.fi/a/74-20041689
      .¤¤¤¤¤¤¤¤
      Suomi jatkaa Venäjän kansalaisten matkustusrajoituksia ja kiristää niitä liikematkustajien, kiinteistönomistajien ja opiskelijoiden osaltaUudet venäläisten matkustamista Suomeen koskevat kiristykset ovat tulleet voimaan maanantaina 10.7.Venäjän kansalaisten ei-välttämätöntä matkustusta Suomeen ja Suomen kautta muualle Schengen-alueelle rajoitetaan edelleen toistaiseksi. Samalla rajoituksia kiristetään liikematkustajien, kiinteistönomistajien ja opiskelijoiden osalta.Uudet venäläisten matkustamista Suomeen ja Suomen kautta muualle Schengen-alueelle koskevat kiristykset tulivat voimaan maanantaina.Vuoropäällikkö Jarkko Uusisalmi Sallan raja-asemalta kertoo, että tähän mennessä venäläiset rajanylittäjät ovat tienneet aika hyvin, millä perusteilla Suomeen tulo sallitaan.– Yksittäisille venäläisille muutokset voivat tulla yllätyksenä ja opiskelujuttuihin liittyvät asiat voivat tulla monelle uutena asiana.Kiristykset koskevat esimerkiksi liikematkustamista, joka sallitaan jatkossa vain Suomeen. Kauttakulku muihin maihin kielletään. Lisäksi liikematkustajilla tulee olla välitön syy asioida Suomessa henkilökohtaisesti.Venäjältä Suomeen tuleville opiskelijoille sallitaan jatkossa vain tutkintoon johtavaan koulutukseen tai osana tutkintoa tehtäviin opintoihin, kuten esimerkiksi vaihto-opiskeluun, osallistuminen, mutta ei esimerkiksi kansanopistojen kursseja.Venäläisiltä, jotka omistavat kiinteistöjä Suomessa, edellytetään jatkossa perustetta henkilökohtaiselle läsnäololle Suomessa.– Rajalla arvioidaan tapauskohtaisesti henkilön esittämä peruste, onko se riittävä maahan tulolle. Esimerkiksi koko perhe ei välttämättä pääse Suomeen kiinteistöä kunnostamaan, vaan tapaukset arvoidaan henkilö kerrallaan, muistuttaa vuoropäällikkö Jarkko Uusisalmi.Ulkorajaliikenne on ollut rauhallista Lapin itärajallaKesäkuussa Sallan ja Raja-Joosepin kansainvälisillä rajanylityspaikoilla tehtiin yhteensä 584 rajatarkastusta (Sallassa 456 ja Raja-Joosepissa 128). Se on noin 96 % vähemmän kuin ennen koronapandemiaa kesäkuussa 2019, jolloin Lapin itärajalla tehtiin yhteensä 16 583 rajatarkastusta.– Uudet rajoitukset eivät lisää työtaakkaa. Olemme kuitenkin viime syyskuun lopulta lähtien selvittäneet rajanylittäjiä tapauskohtaisesti.Lapissa Venäjän vastaisia raja-asemia ovat Sallassa Kelloselän ja Ivalossa Raja-Joosepin raja-asemat.
      https://yle.fi/a/74-20040323

      ==========

      Jatkuu...

    • Anonyymi

      Jatkuu..

      Suomi aikoo kiristää venäläisten matkustusrajoituksia – kiinteistönomistajan olisi jatkossa osoitettava läsnäolon vaatimus Valtiojohto linjasi asiasta tänään kokouksessaan. Suunnitelmissa on kiristää ainakin kiinteistönomistajien matkustamista sekä liikematkustamista Suomeen. Ei-välttämätöntä matkailua Venäjältä Suomeen rajoitetaan jo nyt. Periaatepäätökseen saattaa kuitenkin tulla pian kiristyksiä väärinkäytösten estämiseksi.
      Suomi kaavailee kiristävänsä venäläisten matkustusrajoituksia. Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (TP-UTVA) on kokouksessaan tiistaina käsitellyt Venäjän kansalaisten matkustamiseen liittyviä rajoituksia. TP-UTVA:n mukaan Venäjän kansalaisten matkustusrajoituksia Suomeen ja Suomen kautta muualle Schengen-alueelle on syytä jatkaa ja kiristää väärinkäytösten estämiseksi. TP-UTVA arvioi, että venäläisten matkustaminen vaarantaa edelleen Suomen kansainvälisiä suhteita. Suunnitelmissa kolmenlaisia kiristyksiä Ulkoministeriön osastopäällikkö Jussi Tanner kertoo, ettei kiristyksistä ole olemassa vielä varmoja linjauksia. Suunnitelmissa kuitenkin on, että rajoituksia kohdistetaan venäläisiin kiinteistönomistajiin.– Suunnitelmissa on, että kiinteistönomistajien olisi jatkossa osoitettava, että kiinteistössä tehtävät huoltotyöt vaativat omistajan läsnäoloa, Tanner kertoo. Suomessa on tällä hetkellä voimassa valtioneuvoston aikaisempi periaatepäätös syyskuulta 2022. Nykyisen linjan mukaan henkilöt, jotka omistavat asunnon tai kiinteistön Suomessa saavat matkustaa maahan välttämättömien huoltotöiden takia. Sen lisäksi suunnitelmissa on, että Suomeen pääsykokeisiin tulemista rajoitettaisiin siten, että se sallittaisiin vain tutkintoon johtavien koulutusohjelmien kohdalla. Tämä rajaisi pois esimerkiksi kansanopistot. Kolmanneksi suunnitelmissa on rajoittaa liikematkustusta. Tannerin mukaan yksityiskohdat ovat vielä auki, mutta rajoituksia voitaisiin tehdä esimerkiksi sallimalla nimenomaan Suomeen kohdistuva liikematkailu.– Tämä siksi, että se on oikeastaan ainoaa liikematkustamista, jota voimme valvoa, Tanner sanoo. Uusi periaatepäätös tulossa lähiaikoinaVenäjän kansalaisiin kohdistuvista poliittisista matkustusrajoituksista tehdään valtioneuvoston periaatepäätös. Käytännössä periaatepäätöksen tekee hallitus. Tanner arvioi, että syksyn 2022 periaatepäätös uudistetaan pikimmiten TP-UTVA:n käsittelyn pohjalta.– Olettaisin, että päätös tehdään viikon, kahden sisällä, Tanner sanoo. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä linjataan poliittiset suuntaviivat. Viranomaiset päättävät sen, miten linjauksia toteutetaan. Viikonlopun Wagner-kapina Venäjällä ei Tannerin mukaan vaikuttanut linjaukseen kiristää venäläisten matkustamista Suomeen.– Linjaus olisi tullut joka tapauksessa. Venäjän tilannetta on kuitenkin seurattu tarkkaan ja kehitystä seurataan jatkossakin.
      https://yle.fi/a/74-20038693
      ...

    • Anonyymi

      Suomalainen ollut aina tarkkailun alainen matkatessaan Venäjällä ja kiinteistöjen/maa alueiden ostaminen ei sallittua jos oikein muistan 500km lähempää rajaa.
      Turha Ukrainaa murhaavien Venäläisten mökeistä on huolta kantaa.
      Venäläisten innokas Suomen maiden ja mökkien ostelu oli osaltaan Venäjän imperiumin laajentamiseen tähtääviä suunnitelmia , mutta suuri kääpiötsaari arvio armeijansa toimintakyvyn väärin.
      Jos ryssykkä saa rauhan aikaiseksi ja vetäytyy sotakorvauksia maksellen Ukrainasta on sitten aika tarkastella onko murhamiehet oikeutettuja mökkeilyyn.
      Voi olla kyse pitkästä ajasta.

    • Anonyymi

      Mitä pahaa yksilö on oikein tehnyt, että yksilön oikeuksia matkustamiseen kuuluisi rajata jollakin tavalla?

      Ovatko nyt sitten kaikki yksilöt joitakin massa murhaajia joiden matkustus lupa pitäisi kieltää kokonaan?


      Montako Irakissa sotinutta sotilasta on yhä hengissä ja koskevatko nämä matkustus kielot myös heitäkin?

    • Anonyymi

      Suomi oli mukana Afganistanin sota operaatiossa USA:n rinnalla, mitä jos Venäjä olisi tämän vuoksi estänyt suomalaisten turistien matkat Venäjälle?

      • Anonyymi

        Odotan innolla miten Venäjä kostaa kaiken suomalaisille takaisin, kun Suomi on jälleen kerran lähtenyt mukaan jonnekin USA:n sotilas operaatioon esimerkiksi Kiinan merelle ampumaan Kiinalaisia.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoisia oikeuden käyntejä tullaan näkemään siitä, että kuka on syyllinen loma asunnon homehtumiseen, kun Suomen Presidentti kieltää asunnon omistajaa tulemasta Suomeen hoitamaan laskun maksu velvoitteita, että sähköä saa asunnon peruslämmön ylläpitämiseen.


      Eikö asunnon huolto ole tärkeää, ettei asunto mene täysin pilalle hiiri ongelman vuoksi tai ettei koko asunto homehdu?

      • Anonyymi

        Presidentillä on virassa ollessaan syytesuoja.


    • Anonyymi

      NATO saa päät sekaisin Suomessa, jolloin aletaan vihaamaan USA:n vihollismaita Suomessakin.

    • Anonyymi

      Ne kiinteistöt vois polttaa pois, näin päästäis eroon tiltun oikeustajua kovasti vaivaavasta ongelmasta.

    • Anonyymi

      Paikalliset VPK:t voi pitää harjoituksia venäläisten kiinteistöillä, kaikki hyötyvät, kun ne poistetaan. Venäläiset voi jatkossa rakentaa mökkinsä Venäjälle, sehän on niin hieno maa, tiltu on kertonut.

      • Anonyymi

        Siinä on oikein ilmastoa rakasta henkilö joka haluaa lisää myrkyllistä savua ilmastoon, niinkuin Kreikan tulipalot olisi jo myrkyttäneet ilmaston?

        Ilmaston lämpenemistä haluat kiihdyttää?

        Hienot venäläisten mökit haluat polttaa, että rumia mökkejä sitten joku Suomalainen rakentaisi tilalle vai?


    • Anonyymi

      Avauksesta.
      # Venäläiset Suomessa sijaitsevien kiinteistöjen omistajat ovat yksinomaan rauhaan pyrkiviä siviilejä.#

      Sehän niiden vika on, kun virallinen Suomi vain haluaa sodan jatkuvan.
      Avustuksia ja aseita jaetaan, ei niin paljon kuin meillä varaa on, vaan velaksi.
      Olisi vihanlietsojille nautinto jos he rettelöisivät saataisiin lisätä Venäjän avustamaan tulon pelkoa.

      Asiantuntija ( Penttilä) :
      "Presidentin on tästä asiasta jyrähdettävä "
      Miksi tämä vaikuttaa kovin Novosibirskiltä.
      Onhan nykyinen järjetön suunnitelma rätti Suomen perusteelle päästä Natoon Ruotsin rinnalle(a).
      Sitten Presidenttimme jyrähtää.
      Suunnitelma muutetaan edes jotenkin järkeenkäyväksi.
      Voi miten SUUR(I)SUOMI kokoonsa nähden onkaan.
      Milloin hyökätään.

    • Anonyymi

      Mitä järkeä on pilata asuntoja homeella sisäpuolelta, kun home asuntoja on Suomessa muutenkin tarpeeksi paljon, eli ilman muuta venäläiset asunnon omistajat huolehtimaan asunnoistaan Suomeen, että joku suomalainenkin haluisi joskus ostaa asunnon itselleen, jossa ei ole hometta sisätiloissa. Matkustus on siis mahdollistettava asunnon omistajille vähintään. laskut on maksettava, että sähkölämmitys on mahdollista, muuten sähköt poikki ja tällöin ei ole mitään lämpöä tai sähkölämmitystä ole asunnossa, joka on kesämökki tai omakotitalo joka homehtuu sisältä. Kerrostalo huoneisto homehtuu myös sisältä jos ei ole lämmitystä.

    • Anonyymi

      Suomessa asuvat Venäläiset väistää sivistyneesti Suomen jatkuvan irvailun ja sivistymättömän sättimisen.
      Jos olisin Putin säätäisin lain jolla ostaneille korvataan Suomesta ostamansa kiinteistöt.
      Naapuri osoittaa kuitenkin ylenmääräistä ymmärrystä Suomen päättäjien selittämättömälle käytökselle. Airiston Helmeen tehtyä hyökkäystä ei ole selitetty vielä suomalaisillekaan.

    • Anonyymi

      Venäläisten tukikohdat voi aivan hyvin ottaa valtion omaisuudeksi , suomi kuuluu natoon eikä täällä kaivata venäjän tukikohtia .

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Tuki kohdat sinulla on housuissa.

        Ihme pelkoa lietsotaan muurahaisista ja venäläisistä täällä, kummatkaan eivät ole vaarallisia Suomalaisille edes ihon päällä.


    • Anonyymi

      Tyhjillään sähköä polttavat, aivan turhanpäiväisiä joutomökkejä. Kaikki nurin niin säästyy joutavanpäiväisiltä kuluilta. Luonto kiittää, kun örkit lähtee, Ukrainasta ja Suomesta.

      • Anonyymi

        Tietojeni mukaan Venäläisten rakentamat mökit ovat isoja ja hienoja mökkejä, joten miksi nämä mökit pitäisi antaa homehtua sisäseiniltänsä.

        Home itiöt vaan eläisi kosteissa olosuhteissa mökin sisällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietojeni mukaan Venäläisten rakentamat mökit ovat isoja ja hienoja mökkejä, joten miksi nämä mökit pitäisi antaa homehtua sisäseiniltänsä.

        Home itiöt vaan eläisi kosteissa olosuhteissa mökin sisällä.

        On niillä paljon hienommat mökit rakennettu kuin suomalaisilla on edes varaa rakentaa.

        Hölmöläisten hommaa jos hienoimat mökit annetaan homehtua Suomessa.


    • Anonyymi

      Valtion taso,
      valtiontaso?
      Aloittajan kirjoitetun ymmärryksen taso?

      • Anonyymi

        Lehti jutuissa on kirjoitus virheitä useasti. Pahoittelut siitä.


        P.s. olen aloittaja.


    • Anonyymi

      Joo kyllä venäjän suomen miehitystä silmälläpitäen hankkimat turvatalot ja tukikohdat saa jo kyllä hävittää .
      Suomi sentään on jo liittynyt vastakkaiseen liittoon .

    • Anonyymi

      Takavarikkoon vaan .

    • Anonyymi

      Osa venäläisistä ei ole muuten maksanut taloyhtiön vastikkeita siltä ajalta kun asuvat Venäjällä.
      Ulisevat että miksi pitää maksaa kun emme ole siellä koko vuotta vaan osan Venäjällä.

      Ja tämä ei tarkoita nykytilaa eli Ukrainan sotaa vaan näin oli ennenkin. Siipi-igoreita ja röyhkeitä..

    • Anonyymi

      Torakkapesät voi polttaa.

      • Anonyymi

        Kyllä sinulle kelpaisi Venäjän rakentama palatsi järven rannalla ale hintaan!


    • Anonyymi

      Täällä käydään raakaa vastarintaa Venäjän hyökkäystä vastaan, kuin olisimme Ukrainan sodan rintamalla taistelemassa Venäjää vastaan. Onko tämä eläytymistä vallitsevaan tilanteeseen vai pelkkää tyhmyyttä tajuta kotimaamme nimeä joka ei todellakaan ole Ukraina vaan Suomi.

      Eikö nämä Pöljät tajua että olemme Suomessa eikä taistelemassa Ukrainassa Venäjää vastaan.


      Eikö Suomalainen tajua sitä, että mikä on kotimaansa nimi, kun kuvittelee Suomen olevan sodassa Venäjää vastaan. Ukraina on sodassa Venäjää vastaan, ei siis Suomi ole sodassa Venäjää vastaan tälläkään hetkellä. Yksinkertaisten asioiden tajuaminen on sitten hankalaa aivo kopassa Suomen kansalaiselle.

      • Anonyymi

        Jaa, teillä venäläisillä on outo ajatusmaailma.

        Tokkopa toisen tontille saa mennä panssarivaunulla ampumaan....


    • Anonyymi

      Suomen halailuvasemmisto eli kok kesk sdp vihvas rkp ,aiheuttaa kaikilla sektoreilla kaaosta. En käsitä miksi Suomalaiset ed mainitut vasemmistolaiset antoivat diktatuurin ja mafiavaltion ostaa maata ja asuntoja Suomelta .
      Tyhm päästä kärsii koko vartalo on totta.
      Maksakaa ja antakaa Venäjän omaisuus venäjälle kun olette myyneet.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3616
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2993
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      9
      2896
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2343
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1659
    Aihe