STAVKA alkoi vetää sotavoimia pois Kannakselta kun Viipuri oli otettu haltuun 20.6.44

Kansa taisteli

Neljännessä Moskovan konferenssissa 9-19.10.1944 Stalinin ja Churchillin jakaessa keskenään Euroopan omiin valtapiireihinsä ns Prosenttisopimuksella, ei Suomen asemaa käsitelty enää lainkaan, koska Suomen sodan jälkeinen kohtalo oli määrätty jo Teheranin konferenssissa.

Keskusteltuaan Balkanista Churchill ja Stalin kääntyivät ehdotetun Yhdistyneiden Kansakuntien puoleen, ja Churchill myöntyi Stalinin vaatimukseen, että suurvalloilla olisi oltava äänioikeus ja veto-oikeus itseään koskevissa aluekiistoissa, antaen esimerkin siitä, kuinka Kiina, jota YK tukee. Yhdysvallat vaati Hongkongin palauttamista sodan jälkeen, mitä Churchill piti törkeänä pyyntönä. Koska Yhdysvallat oli kieltäytynyt tunnustamasta Neuvostoliiton aluevoittoja vuosina 1939–1940, Churchillin viesti oli selvä tässä, nimittäin että oli olemassa pro quo quid että Yhdistynyt kuningaskunta tukisi Neuvostoliiton vuoden 1941 rajojen takaisin saamista vastineeksi Neuvostoliiton tuesta Britannialle valtaamaan takaisin Japanille menetetyt Aasian siirtomaansa, mitä Yhdysvallat vastusti. Churchilli oli järkyttynyt Yhdysvaltojen tuesta Kiinan halulle olla suurvalta, ja hän yritti varmistaa Neuvostoliiton tuen kiinalais-amerikkalaisten kampanjaa vastaan ​​Kiinan suurvallan saamiseksi.

Vuonna 1956 CL Sulzbergerin haastattelussa Churchill sanoi:

Stalin ei koskaan rikkonut minulle antamaansa sanaa. Sovimme Balkanista. Sanoin, että hän voisi saada Romanian ja Bulgarian, ja hän sanoi, että voisimme saada Kreikan…

Kaikki prosenttisopimuksessa mainitut maat joutuivat kommunistien hallintaan, lukuun ottamatta Kreikkaa, jossa kommunistit hävisivät Kreikan sisällissodan .

STAVKA oli määrännyt murtamaan VKT-linjan ja etenemään Kymijoelle. Venäjän arkistoissa on todisteet, lue sieltä itse, kun olet lähempänä.

Stalin kertoi joulukuussa 1941 Anthony Edenille ne rajat, jotka tulisivat voimaan, kun rauha Suomen kanssa tehtäisiin, ne olivat samat kuin syyskuussa 1944, sotakorvauksien suuruutta ei tässä vaiheessa määritelty.

Vielä elokuussa 1941 Stalin oli valmis aluemyönnytyksiin Suomelle, mikäli erillisrauha olisi tehty.

"Todellisen uutisen Paasikivi kuuli vasta vuoden viimeisenä päivänä pankinjohtaja Marcus Wallenbergin saapuessa hänen luokseen hotelliin. Lähettiläs, rouva Kollontai oli tiedustellut mahdollisuuksia avata yhteys suomalaisiin.33 Mistä sitten oli kysymys?

Aloitteen taustaan kuului Britannian ulkoministerin Anthony Edenin neuvottelumatka Moskovaan joulukuussa 1941. Stalin teki tällöin selväksi pitävänsä kiinni Hitlerin hyökätessä voimassa olleista rajoista, mikä siis edellytti Englannin antamaa tunnustusta mm. Baltian maiden ja Kaakkois-Suomen kuulumisesta Neuvostoliittoon. Lisäksi aluevaatimukset käsittivät osia ltä-Preussista, Petsamon sekä tukikohtia Romaniassa ja Suomessa. Viimeksi mainittujen maiden kanssa solmittaisiin erilliset sotilassopimukset.

Vastapalvelukseksi Neuvostoliitto suostuisi siihen, että britit oman turvallisuutensa varmistamiseksi hankkisivat itselleen tukikohtia Länsi-Euroopasta, esimerkiksi Ranskasta, Belgiasta, Hollannista, Tanskasta ja Norjasta. Kuitenkin Neuvostoliitolle oli annettava takeet siitä, että se saisi vapaasti käyttää Itämeren ja Pohjanmeren välisiä kulkuväyliä. Lisäksi »Saksan ja sen satelliittien» pitäisi maksaa sotakorvauksia, joiden suuruudesta voitaisiin sopia myöhemmin.

Rajaongelmaa lukuun ottamatta Suomen kysymys kuitattiin neuvotteluissa varsin vähällä. Stalinin mukaan Neuvostoliitto ei halunnut riistää kyseisen maan itsenäisyyttä. Sen sijaan sikäläisen hallituksen oli vaihduttava. Epäluuloisen Edenin tiedusteltua, mitä tämä merkitsi, hän sai kuulla esimerkiksi Paasikiven kaltaisten miesten ehkä soveltuvan hallitsemaan Suomea. Britannian ulkoministeri totesi apulaisilleen myöhemmin, ettei Neuvostoliitto siis vaatinut koko Suomea. Paasikivi ei ollut kommunisti, ja toisaalta oli pidettävä täysin luonnollisena Stalinin haluttomuutta olla tekemisissä hallituksen kanssa, jota vastaan hän oli käynyt sotaa. – Eden lupasi palata asiaan-hallituksensa ehdittyä ottaa siihen kantaa.34

Britannian ulkoministerin lähdettyä pitkälle paluumatkalleen – junalla Murmanskiin ja sieltä edelleen laivalla kotimaahan – rouva Kollontai ilmaantui jouluaattona Tukholmassa kabinettisihteeri Bohemanin puheille. Lähettiläs korosti, ettei Moskovasta ollut saapunut asiaa koskevia ohjeita, mutta tietyistä sieltä tulleista sähkeistä ja tiedusteluista hän oli muodostanut henkilökohtaisen käsityksen, jonka mukaan Kreml ei olisi täysin haluton Suomen kanssa solmittavaan sopimukseen. Katkeruus tuota maata kohtaan tosin oli suuri, mutta toisaalta Neuvostoliitolla ei ollut intressiä alistaa suomalaisia valtaansa; nämä olivat aivan liian hankalia (besvärliga).

Rouva Kollontai mainitsi uskovansa Suomen riippumattomuuden sekä Saksaan että Neuvostoliittoon nähden olevan tärkeätä myös Ruotsille. Sovinto Neuvostoliiton kanssa ei kuitenkaan saisi johtaa Suomen joutumiseen Saksan miehittämäksi. Vaikka Kollontai puhuikin vain omissa nimissään, viimeksi mainittua kohtaa on pidettävä varsin merkittävänä. Ajankohtainen tilanne oli lähettilään mielestä sovintoa ajatellen epäedullinen, mutta myöhemmin Saksan heikentyessä edellytykset paranisivat.

Wallenbergilta Paasikivi kuuli niinikään Stalinin Edenille esittämistä Suomea koskeneista vaatimuksista (Moskovan rauhan rajat, Petsamo, hallituksen vaihdos ja siihen liittyvä »Paasikiven kaltaisten miesten» paluu valtaan). Ruotsalaiset olivat saaneet nämä – sinänsä täysin paikkansa pitäneet – tiedot brittiläisistä diplomaattilähteistä.39"

Lähde J.K. Paasikivi Valtiomiehen Elämäntyö osa 3

Suomi olisi ollut täysin Stalinin Neuvostoliiton armoilla loppuvuonna 1944 ja alkuvuonna 1945 ja silti Suomea ei haluttu vallata. Täysin selvä asia oli ettei Suomessa saanut olla enää Neuvostoliitolla vihamielinen poliittinen johto.

Kannattaa myös verrata talvisodan päähyökkäyksen neuvostoliittolaista sotavoimaa:yhteensä yli 900 000 sotilasta helmikuussa 1940.

Kesäkuussa vuonna 1944 oli 260 000 Kannaksella ja 190 000 Laatokan Karjalassa. Yhteensä 450 000. Suomalaisia sen sijaan noin 100 000 enemmän heinäkuussa 1944 kuin talvisodassa helmikuussa 1940.

Talvisodassa NL lisäsi painetta mutta kesäkuun lopulla 1944 se vähensi sotilaallista painetta minimitavoitteensa saavutettuaan. Stalinin ja STAVKA:n viesti Govoroville ja Leningradin Rintamalle oli että se sai tulla toimeen omillaan. Stalin ei antanut Govoroville tämän pyytämää kahta uutta tuoretta armeijakuntaa puhkaisemaan Suomen puolustusta. Päätös tuli yöllä 22.kesäkuuta 1944.puna-armeijan kesän päähyökkäys oli juuri käynnistynyt Valko-Venäjällä. Parissa viikossa koko Saksan Keskustan Armeijaryhmä (Heeresgruppe Mitte) romahti täysin. Sen tappiot yli 400 000 miestä joista noin 80% kaatuneita tai sotavangeiksi jääneitä.

Neuvostoliittolaiset Kannaksella olleet lentoyksiköt saivat myös aika vähän täydennystä kesäkuussa 1944. Esim 148 Il-2 koneella hyökkäyksen aloittanut 277 ShAD sai tehtaalta täydennyksenä vain 18 uutta konetta. 999 ShAP (999.Maataistelulentorykmentti) joka vedettiin pois pari päivää Viipurin valtauksen jälkeen aloitti taistelut 42 Il-2 koneella. Sen tukikohdat siirtyivät pois Ozerkista ja Kapitolovosta Viron rintamalle.

334 BAD:n alkuvahvuus oli 66 Tu-2 pommikonetta. Se menetti operaation aikana niitä 3 sotatoimissa ja yhden laskeutumisonnettomuudessa. Sen koneet siirtyivät pois Uglovosta, Manushinosta ja Pushkinista.

Lisäksi on muistettava että puna-armeijan nopean etenemisen jälkeen Leningradin ilmapuolustuksen (PVO) lentokoneet yhä vähemmän ulottivat toimintaansa Suomen suunnalle (pommikoneiden saattotehtävät) koska sen kentät jäivät liian taakse. Edes 275.hävittäjälentodivisioona (275 IAD) ei saanut kuin osan rykmenteistään siirrettyä lännemmäksi.

-----Stieglitz-----

Ja niinhän siinä sitten kävi, että Neuvostoliitto vielä joitain vuosikymmeniä toisen maailmansodan jälkeen niitä näitä kommunistikyhästeltyään ymmärsi, ettei sen touhuista tule kerrassaan mitään ja teki itsemurhan.

Suomi on edelleen.

Saattaa se vähän toveri Josif Vissarionovitshin haamua kyrsiä.

Taisipa olla ettei niistä kahdesta ylijohdon tykistödivisioonasta mainita Tali-Ihantalaan taisteluissa enää mitään. Ne siirrettiin suurimmalta osalta pois Kannakselta kun pääpuolustuslinja 10.6.44 ja VT-linja 14.6.44 murtuivat. Yksi tykistöprikaati mainitaan ohimennen muttei divisioonaa.

Aikalaiskuvausten mukaan Tali-Ihantalassa ei ollut mitään Venäläisten puolelta tullutta tykkitulen vajausta, miehistöt olivat vajaita. Panssarikiiloilla yritettiin tulla Juustilasta, mutta panssareita oli helppo tuhota nyrkeillä. Tämä on kuvattu monissa elokuvissa.

Nyt unohtuu, Saksan vastaiselta rintamalta on siirretty Kannaksen suunnalle kaksi suurta armeijaa, kolmas reserviksi. Miehitys ei olisi ollut mitenkään mahdollinen. Sitä paitsi koko hyökkäys olisi saatu pysähtymään Kannaksen metsäalueille Mannerheimlinjan etupuolelle, mikäli pääasemaa ja VT-linjaa ei olisi rakennettu lainkaan.

Suurin yllätys oli että voimasuhteiden tasoittumisen ja Saksan avun jälkeenkin suomalaiset olivat yllättävän lujilla Ihantalassa, menettivät Talin ja Vuosalmella puna-armeija sai sillanpääaseman joen toiselle puolelle.

Suomalaiset tajusivat että tämä sota oli hävitty. Suomi olisi nyt Neuvostoliiton armeliaisuuden armoilla. Tosiasiat ovat tässä eikä ne kermakuorrutuksella paremmiksi muutu.

"Suurin yllätys oli että voimasuhteiden tasoittumisen ja Saksan avun jälkeenkin suomalaiset olivat yllättävän lujilla Ihantalassa, menettivät Talin ja Vuosalmella puna-armeija sai sillanpääaseman joen toiselle puolelle."

Ei mitenkään yllättävää siihen nähden, että neukku pyrki tosissaan läpimurtoon merkittävällä ylicoumakla miehistön ja kalustin suhteen! Tali-Ihantalasaa hyökjääjän ensitavoite oli Kymihoki, mutta sinne se ei joskaan päässyt!

"Suomalaiset tajusivat että tämä sota oli hävitty. Suomi olisi nyt Neuvostoliiton armeliaisuuden armoilla. Tosiasiat ovat tässä eikä ne kermakuorrutuksella paremmiksi muutu."

Auomalaiset rajusivat ertei vihollinen saa oäästä läpimurtoin ja kaikki voimat ponbistawn hyökkäykset torjuttiin Tali-Ihantassa ja Vuosalmella ja annettiin koouksi ciholkiselle täystyrmäys Ilomantsissa.

Se riitti! Suomi pelasryi miehitykseltä ja ryssällä oki kiire Keski-Eurooppaan!

Govorovhan oli vertaansa vailla verrattuna Mikkelin pölvästeihin.

Yhdessäkään opuksessa ei ole mainittu Tali-Ihantalassa olleen Leningradin Rintaman ylijohdon tykistödivisioonia. Nämä 2 kuitenkin olivat toiminasssa 10.6.44. Siten Tali-Ihantalasta puuttui tällainen voima:

5.Kaartin läpimurtotykistödivisioona koostui seuraavista tykistöaselajiprikaateista (jos määrävahvuisia):

-71. KevytTykistöPrikaati = joko 48 tai 72 kpl 76 mm kenttätykkejä
-17. Kaartin KevTykPr = sama kuin edellä, 48 tai 72 kevyttä tykkiä (2 tai 3 rykmenttiä)
- 67.Haupitsiprikaati = 84 kpl 122 mm haupitseja (jotkut lähteet: 3 x 20 haupitsia )
- 95.RaskasHaupitsiPr = 32 kpl 152 mm haupitseja
-18.Kaartin Järeä HaupitsiPr = 24 kpl 203 mm haupitseja
-27.HeitinPrikaati = 108 kpl 120 mm heittimiä

Siis 236-284 etupäässä raskasta tai järeää tykkiä ja 108 raskasta heitintä

15.Läpimurtotykistöprikaatiin kuului puolestaan:

-35. HaupitsiPr = 84 kpl 122 mm haupitseja
- 85.RaskasHaupitsiPr= 32 kpl 152 mm haupitseja
- 106.JäreäHaupitsiPrikaati = 24 kpl 203 mm haupitseja

Siis 140 etupäässä raskasta tai järeää kenttätykkiä.

Duumassa esitettiin mm. seuraavat "uudet tiedot" toisen maailmansodan (joka käsittää "vain" vuodet 1941-1945 - vrt. alla/CFG:n huomautus) uhrien lukumäärästä: (Lähde: http://www.soldat.ru/; 1.3.2017)



"Neuvostoliiton Gosplanin aikaisemmin salaisina olleiden tietojen perusteella Neuvostoliiton henkilötappiot toisessa maailmansodassa käsittävät yhteensä 41,979 miljoonaa, eikä 27 miljoonaa kuten aikaisemmin on ilmoitettu. Tämä on liki kolmasosa Venäjän federaation tämän hetkisestä väestöstä. Tämän kauhean luvun takana on meidän isiämme, isoisiämme, ja isoisänisiämme. Niitä, jotka uhrasivat elämänsä meidän tulevaisuutemme puolesta... Neuvostoliiton väestön kokonaistappiot 1941-1945 ovat yli 52,812 miljoonaa henkilöä. Sotatoimien seurauksena niistä menetettiin yli 19 miljoonaa sotilashenkilöä ja noin 23 miljoonaa siviilihenkilöä. Samana aikana sotilas- ja siviilihenkilöiden luonnolliset kuolematapaukset saattoivat käsittää yli 10,833 miljoonaa henkilöä (joista 5,760 miljoonaa alle neljävuotista lasta). Neuvostoliiton väestön tappiot sotatoimien seurauksena käsittivät siis melkein 42 miljoonaa henkilöä, kuten esitelmässä todettiin."

Neuvostojohto päätti suurhyökkäyksestä (salassa liittolaisiltaan) suomalaisten oppositiopoliitikkojen (RKP, SDP:n vasemmisto eli kommunistit) "kolmenkymmenenkolmen kirjelmän" (kts. google/wiki) tultua julkaistuksi Dagens Nyheterissä vuonna 1943.
Stalin ja tämän roistokumppanit arvelivat tämän johdosta, että Suomi olisi menettänyt taistelutahtonsa ja olisi helppo kukistaa.
Asiaa valaisee selkeästi mm suurlähettiläs W.H.Stadley kirjassaan Admiral Ambassador to Russia (1955), jossa kirjoittaja kuvaa keskustelujaan mm. ulkoministei Molotovin kanssa (The Finnish Qestion, s.454-463).
Standley ei ollut Suomen tuhoaja, päinvastoin kuin muut Rooseveltin apurit, pahimpan tietysti Harry Hopkins jolle NL:n asia oli kaikki kaikessa.

Kolmenkymmenenkolmen kirjelmän poliitikot ovat vastuullisia tuhansien suomalaisten sotilaiden sekä myös monen siviilin kuolemasta tai invalidisoitumisesta.

Venäjä pirstautuu Ukrainan sodan seurauksena, jonka Venäjä häviää, sekä örkit tuomitaan Haagissa häkkielämään .