Verottaja suo joillekin verovapauden

751552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Positiivinen syrjintä

Äänestä
  • Positiivinen verokohtelu ilman sen erityisempää perustetta. Aikasemmin verottajan sisäinen tutkinnan raja oli oli 20.000 e kolttoset. Nyt ollaan jo yli sadassa tuhannessa. Verojen maksaminen alkaa olla jo hyvin pitkälti vapaaehtoista, koska suurin osa suomessa asuvista mahtuu alle 100.000 vuositienestien sisälle.

    Äänestä

Näin.

Onpa erikoinen tapaus ja etenkin tämä yhtälö!

Lainausta ( aina luotettavalta ILTALEHTI toimittelijalta ) :

"Yritys- ja luottotietoyhtiö Bisnoden maksuhäiriörekisteristä ilmenee, että yhtiöllä on voimassa kaikkiaan 22 maksuhäiriömerkintää. Ne ovat yhteissummaltaan runsaat 95 000 euroa.

Koko potti kertyy käytännössä verottajan eli Verohallinnon saatavista."

Juu ja tuossa lisää ihmeteltävää :

"Yhtiö on rekisteröity kaupparekisteriin 4.6.2020. Ensimmäinen rekisterissä oleva verottajan vaatima ulosotto – 27 315 euroa tilittämättömästä arvonlisäverosta tai muusta verosta – on jo seuraavan vuoden elokuulta.

Sen jälkeen ulosottoon on mennyt maksuja tasaisena virtana. Vitunleija Oy on viimeisimpien tilinpäätöstietojen mukaan varaton."

-- Onpa kuulkaa ihmeellinen yhtiö , kerrassan. Harvoin pääsee näkemään tällaista numeroiloittelua !

Eihän tuommoinen ole edes mitenkään mahdollista noin mitättömälllä nyrkkypajatoiminnallla , siis päätyä vajaan sadantonnin ( 100 000 ) verovelkoihin .
Jos liikevaihtoa on 20 000 ja parhaimmillaan 55 000 välillä / vuosi ja toiminta on yhtenä vuotena tuottanut reilun kymppitonnin , niin yhtälö on kertakaikkiaan MAHDOTON !

Tuloveroa maksetaan VASTA kun yhtiö on tuottanut jotakin positiivistä tulosta ja sekin ensimmäinen maksulappu tulee vasta puolen vuoden päästä.

Arvonlisävero on maksu, jota ei pysty meistä taitavinkaan liikemies kiertämään mitenkään muutoin kuin kasvattamalla varastojaan järjettömästi , mutta eihän edes ALV rästejä tuollainen nappikauppa saa mitenkään kasaan tuollaisia summia noin lyhyessä ajassal

Mistähän tässä on kyse , oikeasti ?

Äänestä
  • Numerotaiteilu selittäisi. Esimerkiksi niin että verottajalle ilmoitettu todellista pienempi liikevaihto alhaisemppien verojen toivossa. Tai yrityksen omaisuutta otettu omaan käyttöön, tai yritykselle ostettu tavaroita ja palveluita jotka todellisuudessa ovat yksityistä kulutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Numerotaiteilu selittäisi. Esimerkiksi niin että verottajalle ilmoitettu todellista pienempi liikevaihto alhaisemppien verojen toivossa. Tai yrityksen omaisuutta otettu omaan käyttöön, tai yritykselle ostettu tavaroita ja palveluita jotka todellisuudessa ovat yksityistä kulutusta.

    Näin....

    ... kin voi olla. .

    Nyt kuitenkin joudutaan oletuksa tekemään näiden muutamien kymppitonnien bruttomyyntien pohjalta , niin onhan tässä Johtaja Diarra onnistunut tekemään varsinaisen ihmeen.

    Hää se on semmoonen mestari notta onnistuu muuttamaan kullan raudaksi eli muuttaa muutaman kymppitonnin bruttomyynnin vajaan sadan tonnin verovelaksi!

    On siinä bisneksessä ihmettelemistä.

    Todennköisesti siis tämän Johtajan bisnekset on jouduttu arvioimaan ja päälle on tullut sitten kaikki mahdolliset rangaistusmaksut sun muut lisät .

    Äänestä

Yritys kytkeytyy erittäin läheisesti vihreiden johtoon joten olisiko niin että sekä ihonväri että puoluekirja suojelevat? Eiköhän vihreät pian lanseeraa tai järjestä jonkun parin sadantonnin tukipaketin että velipojan firma ja fleksaava elämäntyyli pelastuu?

Äänestä
  • Mumssi

    Äänestä

  • Näin.

    Tuskin punaviherkaartilaisella nomenklatuuralla on mitään tekemistä asian kanssa.

    Äänestä

  • Järjestetty jo! Amazing racessa.

    Äänestä

Ei ole nostettu palkkaa 🤣 mutta entä osinkoja 🤣🤣🤣

Äänestä
  • Osinkoja voipi nostaa JOS omapääoma ja liikevoitto semmoisen ihanuuden sallii.
    Voin kertoa kokemuksesta , että noin pienillä volyymeillä osingon nostaminen tulee helskutinmoisen kalliimmaksi kuin jos nostaisi saman summan ihan vaan tavallisena palkkatuloja….

    Äänestä

  • Fatim Diarran veli.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Fatim Diarran veli.

    Selittää silkkihansikkain kohtelun, mutta ketkä saatanan taliaivot äänestää noita vitun rättipäitä Suomen eduskuntaan??? Niitä ei siellä saa olla.

    Äänestä

verottaja 😠 miksi et hoida hommiasi

Äänestä
  • Koska positiivinen syrjintä.

    Äänestä

  • Hoitaa se, jätä jäännösvero maksamatta vaikkei kyse olis kun viiskymppisestä, älä ilmota kympin tuloa (pimeetä). Kyllä raatelijaverottaja iskee kiinni, ennen kun huomaatkaan.

    Äänestä

Näin.

Nyt vielä lisää ihmeteltävää, sillä kun katsoin nyt vielä tuon aloitusvuoden, niiin eihän tuo pienyrittäjä ole kuin maksimissaan kaksi tilinpäätöstä ehtinyt toimittaa verottajalle ja kaupparekisteriin ELI JOS nämä ovat verovelkoja niin ne täytyy olla ALV velkaa….

…..joka tarkoittaa kansankielellä sitä että tämä ei ole toimittanut mitään ALV laskelmia.
Se on ainoa tapa saada itsensä ja firmansa kuseen noin pienellä bruttomyynnillä.

Aivan päätöntä toimintaa. Liiketoimintakielto tuolle jantterille, vähintään.

Äänestä
  • Eli selvennykseksi verottaja on joutunut arvioimaan sankarin toimintaa , kun ei ole herra ilmoitellut mitään.

    Näinnikkäästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Eli selvennykseksi verottaja on joutunut arvioimaan sankarin toimintaa , kun ei ole herra ilmoitellut mitään.

    Näinnikkäästi.

    Ketku on.

    Äänestä

Kauppaneuvos ja sijoituskuru M-G voisi antaa viimeisen ohjeen...

Äänestä
  • Näin.

    Voin kertoa asioista tietämättömille , että Moktar Gubrat nimimerkkiä kulloinkin käyttävillä henkilöillä EI ole mitään käsitystä mistään talousasioista tai raha-asioista ylipäätään.

    Sen näikee kyllä näiden naurunappuloiden sepustuksista silloin kun puheet kääntyvät talousasioihin.

    Veli Moktar ja Diarra jakavat samat ... ööh ARVOT näissä raha-asioissa eli molemmat ovat pihalla kuin nokikeppi!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    " EI ole mitään käsitystä mistään talousasioista..."
    Sinun kannattaisi katsoa omaa lompakkoosi ensin ja huudella vasta sitten.

    Nauretaan yhdessä. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    " EI ole mitään käsitystä mistään talousasioista..."
    Sinun kannattaisi katsoa omaa lompakkoosi ensin ja huudella vasta sitten.

    Nauretaan yhdessä. ;)

    Näin.

    Kas vain , naurunappulakin on saanut molemmat kädet irti tuttipullostaan ? Eiköhän se sinun "talousosaaminen " ole jo tullut kaikille selväksi , noiden idioottimaisten horinoittesi pohjalta että sitä kun ei kerta kaikkiiaan ole lainkaan.

    Mitähän se äitees sinne tutipulloon oikein sekoittelee - kun ei oikein näytä tuo järki pelaavan oikein mihinkään suuntaan.

    Ilmaninen neuvo sinulle : Älä hyvä poika edes yritä kommentoida mitään asiaa mikä vähänkin liippaa talouteen taikka rahaan - sinulle ei nimittäin ole mitään käsitystä niistä asioista.

    Ihan ystävyydellä neuvon annan...niin säästytään kaikki enemmiltä nauruilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "Ilmaninen neuvo sinulle...."
    Ilmaninenpa juu. Taisit katsoa sinne lompakkoosi.

    Nauretaan yhdessä. ;)

    PS. Otan tämän "ilmanisen" talteen, se on hauska sana.
    - Ei mitään uutta ilmanisen alla.;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Ilmaninen neuvo sinulle...."
    Ilmaninenpa juu. Taisit katsoa sinne lompakkoosi.

    Nauretaan yhdessä. ;)

    PS. Otan tämän "ilmanisen" talteen, se on hauska sana.
    - Ei mitään uutta ilmanisen alla.;)

    Näin.

    No , koitahan nyt ottaa opit onkeesi. Ei se koskaan pahasta ole . Etenkin kun yrittää loistaa oman mukavuusalueensa ulkopuolella.

    Äänestä

Fatim Diarran veli.

Äänestä

Fatim Diarran veli.Fatim Diarran veli.Fatim Diarran veli.

Äänestä
  • Noin laiha
    Älä viitti höpöttää

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Noin laiha
    Älä viitti höpöttää

    On se.

    Äänestä

Pohjois-Pohjanmaa
Oulu
Vitunleija Oy:n verovelat todellisuudessa lähes 100 000 euroa

Anonyymi-ap
2023-07-28 05:30:16
Ilmoita
https://www.iltalehti.fi/talous/a/7eda1364-cb43-4c4d-a90e-a329335e8a78

osataanko oulussa kertoa mikä mättää asiassa?

Miksi verottaja ei ole hakenut yhtiötä konkurssiin”
Alma Talentin analyytikko Ari Rajala ihmettelee, miksi verottaja ei ole hakenut yhtiötä konkurssiin. Suomen Asiakastiedon mukaan yhtiö on edelleen aktiivinen.

– Eihän verottaja sieltä mitään ulos saa, mutta jos yritykselle on kertynyt näin suuri määrä maksamattomia maksuja kokoonsa nähden ja lisää tulee, ja yritys silti pystyy jatkamaan toimintaansa, niin onhan se nyt erikoista, Rajala sanoo.

– Olisi fiksumpaa hakea yritys konkurssiin, jolloin se olisi pois, eikä riskejä tulisi muille, jotka eivät välttämättä tunne yhtiön tilaa, Rajala lisää.

Rajala kuvaa verottajan toimintaa asiassa ”pitkämieliseksi”.

Moktarin poikii?

Äänestä

"Onpa erikoinen tapaus ja etenkin tämä yhtälö!"
Keskeinen nillitys täällä oli se, että verottajan pitäisi hakea yhtiö konkurssiin. Ette taida tietää näistäkään asioista yhtään mitään.

Verottaja on laupias, armahtavainen ja jopa pitkämielinen, jos sen kanssa tekee luotettavan maksusuunnitelman rästien maksamisesta. Vielä parempi, jos suunnitelmalle annetaan 100% pankkivakuus.
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/maksaminen/maksuvaikeudet/maksujarjestely/
Kas siitäpä lukemaan lisää. Ohje on henkilöasiakkaalle, mutta yritysasiakkaaseen pätee samat sävelet.

Kas kun verottaja ei halua sitä konkurssia, vaan ne verorahat. Tämä on varsin järkevä periaate.

Parhain terveisin, Moktar. ;)

Äänestä
  • Näin ... juuri.

    No nillitetään mitä nillitetään , mutta lainausta tähän välliin :

    "Kas kun verottaja ei halua sitä konkurssia, vaan ne verorahat. Tämä on varsin järkevä periaat"

    -- Näin on. Veli Moktarin kanssa samaa mieltä , kerrankin. Lypsäviä lehmuja ei kannata tappaa.

    Kuitenkin , en näe oikein minkäänlaisia edellytyksiä lutettavana maksusuunnitelman tekemisessä tällaisen " tapauksen " kansssa. . Olisipa mukava tietää vähän laajemmin tästä asiasta , mutta JOS mennään näiden esille tuotujen lukujen mukaan , niin outoa olisi maksusuunnitelma kun faktojen pohjalta bruttotuloja on muutamia kymppitonneja ja verovelkaa ( jos ulosotossa niin 95 000 euroa niin sen maksaminen on tuskallisen kallista .

    Tuollainen ulosottovelka on hyvinkin äkkiä muutaman kymmenen tuhatta lisää.

    ... mutta toki kaikki on mahdollista väittää ja luulla , kun ei tosiaankaan tästä casesta enempää tiedetä kuin mitä tapetilla nyt on.

    Veli Moktar , ihan oikeesti kamu hei c`moooon ! Älä kommentoi talous - eikä rahja-asioihin .............IKINÄ ! Kun et näistä asioista mitään tajua. Se haisee jo kauaksi noista sinun postauksista.

    OOOkoooo ??

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Näin ... juuri.

    Näin...vielä.

    Ja yksi pikku juttu. Jos nuo velat ovat ulosotossa jo ( kuten jutussa annetaan ymmärtää ) , niin normaalisti näistä ei enää maksusuunnitelmia verottaja kylläkään tarjoile , vaan mennään voudin kautta rahaliikenteen kanssa....

    Äänestä

  • Oliko tällä nuorella yrittäjällä maksusuunnitelma? (Ei) Oliko maksusuunnitelma? (Ei).

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Oliko tällä nuorella yrittäjällä maksusuunnitelma? (Ei) Oliko maksusuunnitelma? (Ei).

    "Oliko tällä nuorella yrittäjällä maksusuunnitelma? (Ei)"

    Kerrottiinko tämä Iltalehden uutisessa? (Ei)

    Nauretaanko nyt huutonaurua? (Kyllä) ;)

    Äänestä

Ylimielinen trolli tuli taas paskomaan ketjun.

Äänestä
  • Näin.

    Ei veli Moktar mitenkään ylimielinen trolli ole , vaan hän on hieman epävarma vielä itsestään-. Ei ole viä löytänyt sitä ....

    .... siksi hää täällä kummittelee tyhmyyksissään. Ollkaa armollisia ja kärsivällisiä , sillä hän on kuitenkin yksi meistä Jumalan luomista. Kaikesta huolimatta.

    Äänestä

Kaksoisstandardit.

Äänestä

Nämä asiat pitää vain tietää.

Vanha tietää. ;)

Äänestä
  • Näin.

    No voin sanoa , että sinä et ainakaan mitään tiedä näistä asioista.

    Äänestä

Henkerin firmaa ei saada kuriin VlTTU ei millään kun tukirahat juoksevat veronmaksajalta verottajaa nopeammin

Äänestä
  • "Parsa suoja verottajaa vastaan"

    Mikä tuota idioottitrollia vaivaa?

    Äänestä

Tätä ei ole ennen nähtykään, että suojaväri suojaa yritystäkin.

Äänestä

”Ja yksi pikku juttu. Jos nuo velat ovat ulosotossa jo ( kuten jutussa annetaan ymmärtää )….”

Luetaanpa yhdessä Iltalehden uutista:.
”Yritys- ja luottotietoyhtiö Bisnoden maksuhäiriörekisteristä ilmenee, että yhtiöllä on voimassa kaikkiaan 22 maksuhäiriömerkintää. ”

Tästä ei vielä käy selkeästi esiin, onko kyseessä verohallinnon verohäiriömerkintä vai ulosotossa oleva maksuhäiriö. Verovelkarekisteri on julkinen palvelu, jossa jokainen voi tarkastaa esimerkiksi yritysten ja elinkeinoharjoittajien verovelat sekä mahdolliset verojen laiminlyönnit. Merkintä verovelkarekisterissä ei vielä merkitse ulosottoa.

Niin yksityisen kuin yrittäjänkin maksamaton verovelka etenee kyllä varmuudella ulosottoon, jos asiaa ei sitä ennen saada neuvoteltua verottajan kanssa. Bisnoden voi olla vielä vaiheessa.

”...en näe oikein minkäänlaisia edellytyksiä lutettavana maksusuunnitelman tekemisessä tällaisen " tapauksen " kansssa. ”
Sinä et näe, mutta verottaja voi nähdä.

Kas kun se maksusuunnitelma voi perustua myös yrityksen ulkopuoliseen rahoitukseen. Eihän siinä tarvita kuin varakkaan isoisän takaussitoumus velkaiselle yritykselle ja sen takuuna 100 hehtaaria perämetsää, niin verottaja on tyytyväinen maksusuunnitelmaan. Verottaja myös vahtii maksusuunnitelman toteutumista yhtä tarkasti kuin ikäneito neitsyyttään, maksusuunnitelmasta lipsumista on ihan turha yrittää.

”Kun et näistä asioista mitään tajua.”
Eiköhän se tajuamattomuus ole enemmänkin siellä sinun puolellasi.

Nauretaan yhdessä. ;)

Äänestä
  • PS. Mikä ihme voi olla "lutettavana"?

    Onko se luteen vuodevaatteisiin jättämä jälki (vana)?
    Jos et pahastu, otan arkistooni kopion sanasta.

    On se niin hauska;)

    Äänestä

  • Näin.

    Veli Moktar se on jälleen ahkeroinut ATK laitteen parissa ja suoltanut solvaavaa ja herjaavaa tekstiä kanssakirjoittajastaan. Harmillista , että hänen pinnansa on niin lyhyt ja kanttinsa ei kestä kerta kaikkiaan yhtään mitään . Ota , veli hyvä , minusta oppia. Olen tyyni kuin viilipytty , aina , ja hallitsen hermoni . On sinulla , kuule vielä paaaaljon opittavaa meiltä kanssaveljiltä ja - sisarilta.

    Ohitetaan nyt kokonaan tuon pöljä-Moktarin vuodatukset ja todetaan vain yhteisesti että:

    .....Kyllä sinä pöljä -Moktar olet vain kerta kaikkiaan TYHMÄ KUNI SAAPAS !

    No , se siitä ja sitten voimmekin todeta yhteisesti , että tämä keskustelu onkin sitten ns. " mädäntynyt käsiin " ja tästä on turha enää jankata , edes noinkin autistisen kirjoittajan kuin tämä pöljä-Moktar , sillä ILTALEHTI julkaisi eilen illalla virka-ajan ulkopuolella OIKAISUN näihin Johtaja Diarran friman velkaongelmiin ja mitään velkoja EI ole ulosotossa , ei verovelkoja sun muita , enää tällä hetkellä. Myös verovelkaa EI ole.

    ...So , sanois engelsmanni, nyt me onnittelemme yritteliästä nuorta herraa hänen selvitettyään asiansa ja toivotamme onnea ja menestystä yrittäjä Diarralle hänen , toivottavasti , pitkään jatkuvalle uralleen ja menestyvälle yhtiöllleen!

    Näitä yritteliäitä veljiä ja sisaria ei varmasti ole koskaan liikaa täällä Suomessa ja useinkin se yrittäjän alkutaival on kivikkoinen . Hänen tapauksessaan näyttää olleen totiset paikat.

    Tässä vielä pieni lainaus hra Diarralta tähän loppuun :

    "– Meinasimme mennä konkurssiin, koska jätin veroilmoituksia tekemättä. Taukovuoden aikana verottaja odotti, että olisimme olleet operatiivisia koko vuoden. Mutta olin vain laiskotellut, hän kertoi HS:lle jne..."

    --- Niinhän siinä oli käynyt , kuten epäilinkin, että ilmoitukset olivat jääneet toimittamatta ja verottaja on siinä tapauksessa joutunut ARVIOIMAAN sekä myynnit että tulopuolen ja silloin on jälki juurikin noin rumaa mitä noissa ILTALEHDEN jutuissa oli näkyvillä.

    Äänestä

Miksi henkerin VlTTUILEVA oy:ta saada kuriin
suojaako henkerin suojaväri myös verottajaa vastaan?

Äänestä
  • Parsa suoja verottajaa vastaan on pysyä hyvissä ja luottamuksellisissa väleissä verottajan kanssa.

    Missä verotoimisto, siellä ystävä. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Parsa suoja verottajaa vastaan on pysyä hyvissä ja luottamuksellisissa väleissä verottajan kanssa.

    Missä verotoimisto, siellä ystävä. ;)

    Näin.

    No , verottajan kanssa nyt ei ole mitään syytä veljeillä , vaan riittää kunhan toimitat ilmoitukset päivälleen ja maksat maksut pilkulleen.

    Se on verottajan käsitys näistä " hyvistä ja luottamuksellisista väleistä ".

    Pöljä-Moktar on varmasti niin typerä , että vie omenan ja kukkia joka maanantai oman verotoimistonsa tytöille ja pojille .... hymyillen samalla epävarmati ja typerästi.

    .... ai niin jaa... mutta kun eihän pöljä- Moktar mitään raha-ja veroasioista käsitä , kun eihän pöljä-Moktar mitään rahaa ole koskaan nähnytkään ja puhumattakaan että olisi päässyt käsittelemään.

    ...jaa miksikö ? No siitä yksinkertaisesta syystä , että hänelle ns. " raha " on koko ikänsä ollut vain sosiaalin rouvan antama " maksuosoitus" paikalliseen ruokakauppaan ja eihän tuolla paperin lapulla saa edes ostaa tupakkia eikä kaljaa , niitä ainoita " elintarvikkeita" mitä pöljä-Moktar tietää olevan olemassa, joten eiköhän se ole aina käynyt niin että tämä hilpanteri on myynyt trokarille nuo maksuosoituksensa neljäsosa hintaan ja mennyt R- kioskille hakemaan tupakkia ja kaljaa.

    Miten se tuommonen keljake mitään rahasta tietäis.???

    Äänestä

  • Tainnut sisko lainata satasen. Oli pakkotilanne maksaa velat pois,kun pääsi amazin raceen ja niin muodoin julkisuuteen. Julkisuus tuo huikeat tulot niille ketkä hömppäjulkisuudesta tykkäävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Näin.

    No , verottajan kanssa nyt ei ole mitään syytä veljeillä , vaan riittää kunhan toimitat ilmoitukset päivälleen ja maksat maksut pilkulleen.

    Se on verottajan käsitys näistä " hyvistä ja luottamuksellisista väleistä ".

    Pöljä-Moktar on varmasti niin typerä , että vie omenan ja kukkia joka maanantai oman verotoimistonsa tytöille ja pojille .... hymyillen samalla epävarmati ja typerästi.

    .... ai niin jaa... mutta kun eihän pöljä- Moktar mitään raha-ja veroasioista käsitä , kun eihän pöljä-Moktar mitään rahaa ole koskaan nähnytkään ja puhumattakaan että olisi päässyt käsittelemään.

    ...jaa miksikö ? No siitä yksinkertaisesta syystä , että hänelle ns. " raha " on koko ikänsä ollut vain sosiaalin rouvan antama " maksuosoitus" paikalliseen ruokakauppaan ja eihän tuolla paperin lapulla saa edes ostaa tupakkia eikä kaljaa , niitä ainoita " elintarvikkeita" mitä pöljä-Moktar tietää olevan olemassa, joten eiköhän se ole aina käynyt niin että tämä hilpanteri on myynyt trokarille nuo maksuosoituksensa neljäsosa hintaan ja mennyt R- kioskille hakemaan tupakkia ja kaljaa.

    Miten se tuommonen keljake mitään rahasta tietäis.???

    "verottajan kanssa nyt ei ole mitään syytä veljeillä..."
    Hyvä ja luottamuksellinen suhde on se sitä, että verottaja luottaa sinuun ja sinä luotat verottajaan. Jos jokin asia on epäselvää, hyvän ystävän kanssa keskustellaan asia heti selväksi.

    Liiketoiminnan tarkoitus on tehdä voittoa. Jos yritys käy loputonta sotaa verottajaa vastaan, toiminnan tarkoitus on ymmärretty väärin.

    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Parsa suoja verottajaa vastaan on pysyä hyvissä ja luottamuksellisissa väleissä verottajan kanssa.

    Missä verotoimisto, siellä ystävä. ;)

    Hahhahhhahaaaaa!!!!
    Ihme kurppa olet suojinesi.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Parsa suoja verottajaa vastaan on pysyä hyvissä ja luottamuksellisissa väleissä verottajan kanssa.

    Missä verotoimisto, siellä ystävä. ;)

    Hahhahahaaa! Orangi?

    Äänestä

  • parsa?

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Parsa suoja verottajaa vastaan on pysyä hyvissä ja luottamuksellisissa väleissä verottajan kanssa.

    Missä verotoimisto, siellä ystävä. ;)

    Pitikö taas niksutella?

    Äänestä

    Kommentoi

    Moktar.Gubta
    2025-09-22 09:21:36

    Jos osoitit kysymyksesi minulle, minulla on ilo kertoa sinulle tämä: ei vanha niksuta, vanha osaa kirjoittaa.

    Yritä nyt muistaa. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Näin.

    No , verottajan kanssa nyt ei ole mitään syytä veljeillä , vaan riittää kunhan toimitat ilmoitukset päivälleen ja maksat maksut pilkulleen.

    Se on verottajan käsitys näistä " hyvistä ja luottamuksellisista väleistä ".

    Pöljä-Moktar on varmasti niin typerä , että vie omenan ja kukkia joka maanantai oman verotoimistonsa tytöille ja pojille .... hymyillen samalla epävarmati ja typerästi.

    .... ai niin jaa... mutta kun eihän pöljä- Moktar mitään raha-ja veroasioista käsitä , kun eihän pöljä-Moktar mitään rahaa ole koskaan nähnytkään ja puhumattakaan että olisi päässyt käsittelemään.

    ...jaa miksikö ? No siitä yksinkertaisesta syystä , että hänelle ns. " raha " on koko ikänsä ollut vain sosiaalin rouvan antama " maksuosoitus" paikalliseen ruokakauppaan ja eihän tuolla paperin lapulla saa edes ostaa tupakkia eikä kaljaa , niitä ainoita " elintarvikkeita" mitä pöljä-Moktar tietää olevan olemassa, joten eiköhän se ole aina käynyt niin että tämä hilpanteri on myynyt trokarille nuo maksuosoituksensa neljäsosa hintaan ja mennyt R- kioskille hakemaan tupakkia ja kaljaa.

    Miten se tuommonen keljake mitään rahasta tietäis.???

    😂😅😃😄🤓

    Äänestä

Dysfasiapöljäke.
"Parsa suoja"

Äänestä
  • Näin.

    Olkaamme armollisa veli Moktarille. Sehän on vain lyöntivirhe . Eihän mukava ja empaattinen veli Moktar koskaan huomauttele kenellekään lyöntivirheistä , joten emme mekään puutu moiseen epäolennaisuuteen...

    Eiks jeh,)

    Äänestä

  • "Miksi alinomaa raiskaat kaunista äidunkieltämme?"

    Nauretaan yhdessä. ;)

    Äänestä

musse ripuli

Äänestä

oikeusjuttu äkkiä asiasta

Äänestä

Fatim Diarra, kommentoisitko velipoikasi yritystä?

Äänestä

Firman nimi kuvastaa nykyistä v-tyyliä nuorien puhekielessä. Myykö firma trollipaitoja gubtan naamalla tai tikkatauluja tai toalettiperia?

Äänestä
  • ? ?

    Äänestä

n yt vois luulla että on moktar Kokoomuslainen?

Äänestä

Joko vero on verottajallah?

Äänestä

vihreitä jo verohallinnossa päättämässä?

Äänestä

Mamut eivät Suomea pelasta.

Äänestä

ALLAAAAH kieltää verojen maksamisen vääräuskoisille ja uskonnottomille…

Äänestä

Ei kehitysmaamuslimit ymmärrä että suomessa pitää maksaa veroja…

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Toisille ei.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/7eda1364-cb43-4c4d-a90e-a329335e8a78

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu