Mutta yllätyksenä en juttelekaan siitä kuten odottaisitte Amerikan Ihmevalloista.
Sen sijaan kiinnittäisin huomiota Venäjään.
Muistellaan kun muutama viikko sitten muuan Progozhin lähti marssille kohti Moskovaa kansanjoukkojen hurratessa kadun varsilla ja mitenkä Putin reagoi siihen ensimmäisenä; nauhoitettu tiedote jostain maan alta mitenkä kapinan osallisia tullaan rankaisemaan ankarasti.
Seuraavana päivänä kaikki tuo peruttiin.
Nyt Putin on tapaamassa Afrikkalaisia Pietarissa, ja samainen Prigozhin näyttäisi olevan myös paikalla julkaistujen kuvien perusteella.
Mitä tästä voi päätellä?
Venäjällä on mahdollisesti oma Deep Statensa, joka on Putinin yläpuolella ja jonka suojeluksessa tämä herra Progozhin on. Putin joutuu istumaan kusi tumpussa tekemättä mitään.
Vai onko tilanne jo se että oikea Putin on delannut tässä jossain vaiheessa (joko veitsiin selässä, liukastuttuaan parvekkeella tai niihin syöpiin) ja tilalla on hänen kaksoisolentonsa kulissina sille, kuka onkaan, joka Venäjää nyt johtaa?
Tästä voisi vetää myös niin villin teorian että se video missä Putin lupaili rangaistuksia oli todellakin oikea Putin; mutta sen jälkeen tilalla on tämä kaksoisolento?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja erilaisissanauhotteissa tekoälyn luoma puti hahmo nk. hollywoodissa näyttelijöille on käynyt.
Tässä hieman se tekoälyn käännös ontuu; mitä koitat sanoa?
Venäläinen polvi on pyöreä kuten herrakansalla pitää olla. Uraa!