Mannerheimristi

Kaksinkertaisia Mannerheimristin ritareita oli 4 kappaletta. Saman mitaliasteen saaminen toiseen kertaan on melko väljähtynyttä. Ei armeijassa samaan sotilasarvoonkaan ylennetä toista kertaa. Miksi Marski panttasi 1-luokan ristin myöntämistä, halusiko estää itselleen myöntämänsä kunniamerkin arvon dilutoitumista? Jos näin niin miksei perustanut Mannerheimristin ritariristiä Rautaristin tapaan? Olisi tietenkin saattanut muodostua kiusalliseksi jos olisi senkin myöntänyt ensimmäisenä itselleen.
34778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Käy läpi .itä ja mikä takia niin tiedät

Äänestä

"On todella naivia edes kuvitella että Ahvenanmaa kuuluisi Natoon"

Tuskiboa cain! Suomessa myönnetään erittäin niukasti mitalleja sotatoimissa yleensäkin!

Mutta Tarkkispojan onneksi löytyt maita, jotka on tässä asiassa häikäiseviä poikkeuksia lätkien suhteen! Paras esimerkki on tietenkin neukku ja sotamarsalkka Zukov, joka oli niin onnekas mitalien suhteen ettei edes selkäpuoli jäänyt vapaaksi! Mahtoi hänellä olla vaiksuksia yöpuvussa (jossa neukkutyyliin samat lätkät!) löytää sopivaa nukkuma-asentoa kun neulat pisti selästäkin!

Äänestä
  • "On todella naivia edes kuvitella että Ahvenanmaa kuuluisi Natoon"

    Tuskiboa cain!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    "On todella naivia edes kuvitella että Ahvenanmaa kuuluisi Natoon"

    Tuskiboa cain!

    Ahvenanmaa on osa Nato-Suomea.
    Se on rauhan aikana demilitarisoitu.
    Sodan aikana Suomi puolustaa sitä Naton jäsenmaana.

    Äänestä

Kovin oli kiiltävän perään. Käytti rautaristin kaikkia arvoasteitakin yhtä aikaa.

Äänestä
  • Rautaristin kaikkia myönnettyjä arvoasteita kannettiinkin yhtä aikaa, toisen luokan rautarististä vain nauhaa napinlävessä. Saksan asevoimissa myönnettyjä arvomerkkejä oli myös pakko kantaa loma- ja juhlapuvuissa, muuten joutui sotapoliisin pidättämäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Rautaristin kaikkia myönnettyjä arvoasteita kannettiinkin yhtä aikaa, toisen luokan rautarististä vain nauhaa napinlävessä. Saksan asevoimissa myönnettyjä arvomerkkejä oli myös pakko kantaa loma- ja juhlapuvuissa, muuten joutui sotapoliisin pidättämäksi.

    Saksassa oli tiukka sotilaskuri ja sotapoliisit tarkasti kaiken. Esim. lomalaisen kotiloma saattoi peruuntua, jos asu ei ollut kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Rautaristin kaikkia myönnettyjä arvoasteita kannettiinkin yhtä aikaa, toisen luokan rautarististä vain nauhaa napinlävessä. Saksan asevoimissa myönnettyjä arvomerkkejä oli myös pakko kantaa loma- ja juhlapuvuissa, muuten joutui sotapoliisin pidättämäksi.

    Yli 200 suomalaista sai rautaristin. Kolme kieltäytyi.

    Äänestä

Gustafin salarakas Göring peräti teetti itselleen rautaristin suurristin. Turhaan marskikaan kursaili.

Äänestä
  • Marski oli erittäin tarkka kunniamerkkiasioissa.
    Ei hän niitä olisi itselleen myöntänyt.
    Mannerheim-ristin molemmat luokat hän vastaanotti alaisten pyynnöstä, koska he katsoivat, että Marskilla oli oltava oikeus kantaa molempia nimikkoristejään.

    Äänestä

  • Ei teetettänyt vaan hänelle se myönnettiin! Ei kunniamerkkejä saa MISSÄÄN MAASSA itse tekemällä!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Marski oli erittäin tarkka kunniamerkkiasioissa.
    Ei hän niitä olisi itselleen myöntänyt.
    Mannerheim-ristin molemmat luokat hän vastaanotti alaisten pyynnöstä, koska he katsoivat, että Marskilla oli oltava oikeus kantaa molempia nimikkoristejään.

    Tarkennus: Marski otti vastaan molemmat ristit 7. lokakuuta 1941 tasavallan presidentin ja siihen mennessä nimitettyjen ritarien yhteisestä pyynnöstä.

    Äänestä

Mannerheim-risti oli armeijan kokoon eli puoleen miljoonaan verrattuna erittäin harvinainen. Vastasi harvinaisuudeltaan jotain rautaristin ritariristiä miekoilla tai brittien Viktorian ristiä.

Äänestä
  • Myös Viktorian ristiä on voitu jakaa kahdesti samalle henkilölle.

    Äänestä

  • Mannerheim-ristin sai noin 0,3 % Suomen asevoimissa palvelleista. Rautaristin ritariristin sai noin 0,45 % Saksan asevoimissa palvelleista, mutta Saksa soti selvästi Suomea pitempään. Suuruusluokat ovat hyvin lähellä toisiaan.

    Vaikein saavutettava oli ja on edelleen Victoria-risti, jonka saamiseksi piti sekä osoittaa poikkeuksellisen suurta henkilökohtaista rohkeutta että jäädä henkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mannerheim-ristin sai noin 0,3 % Suomen asevoimissa palvelleista. Rautaristin ritariristin sai noin 0,45 % Saksan asevoimissa palvelleista, mutta Saksa soti selvästi Suomea pitempään. Suuruusluokat ovat hyvin lähellä toisiaan.

    Vaikein saavutettava oli ja on edelleen Victoria-risti, jonka saamiseksi piti sekä osoittaa poikkeuksellisen suurta henkilökohtaista rohkeutta että jäädä henkiin.

    Kuka oli ensimmäinen suomalainen rautaristin saaja?

    Äänestä

  • Taisi pakoon pötkiminen Dunkerquesta olla se sankariteko, mistä niitä Victoria ristejä jaettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kuka oli ensimmäinen suomalainen rautaristin saaja?

    Rautaristit jaettiin erissä, joten ensimmäisen rautaristin saaneita suomalaisia 4.8.1916 on useampia.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Rautaristit jaettiin erissä, joten ensimmäisen rautaristin saaneita suomalaisia 4.8.1916 on useampia.

    Korjaus: Kerrottakoon Gruppenführer Erik Waseniuksen väitetysti saaneen omansa jo 12. heinäkuuta 1916.

    Oliko ensimmäinen oikeasti, en osaa sanoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Taisi pakoon pötkiminen Dunkerquesta olla se sankariteko, mistä niitä Victoria ristejä jaettiin.

    Pakoon pötkimisestä palkitaan vain brittikaunaisia valehtelijoita, koska heillä ei muita ansioita ole.
    Britit evakuoitiin Dunkerquesta johdetusti jatkamaan sotaa ja voittamaan sen.
    Se harmittaa ikuisesti brittikaunaisia valehtelijoita.
    Niin pitääkin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Pakoon pötkimisestä palkitaan vain brittikaunaisia valehtelijoita, koska heillä ei muita ansioita ole.
    Britit evakuoitiin Dunkerquesta johdetusti jatkamaan sotaa ja voittamaan sen.
    Se harmittaa ikuisesti brittikaunaisia valehtelijoita.
    Niin pitääkin.

    Melkoinen paniikki oli Dunkerquessa, kun kaikki saatavilla olevat alukset piti haalia pakoa varten.
    Kun ottaa vielä huomioon, että Saksalla oli alivoima, niin ei väärin ollut Victoria ristit jakaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mannerheim-ristin sai noin 0,3 % Suomen asevoimissa palvelleista. Rautaristin ritariristin sai noin 0,45 % Saksan asevoimissa palvelleista, mutta Saksa soti selvästi Suomea pitempään. Suuruusluokat ovat hyvin lähellä toisiaan.

    Vaikein saavutettava oli ja on edelleen Victoria-risti, jonka saamiseksi piti sekä osoittaa poikkeuksellisen suurta henkilökohtaista rohkeutta että jäädä henkiin.

    Hups! Käytin %-merkkiä, kun olisi pitänyt olla ‰. Siis Mannerheim-ristin saajia noin 0,3 ‰ suomalaisista ja rautaristin ritariristin saajia noin 0,45 ‰ saksalaisista toisen maailmansodan sotilaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mannerheim-ristin sai noin 0,3 % Suomen asevoimissa palvelleista. Rautaristin ritariristin sai noin 0,45 % Saksan asevoimissa palvelleista, mutta Saksa soti selvästi Suomea pitempään. Suuruusluokat ovat hyvin lähellä toisiaan.

    Vaikein saavutettava oli ja on edelleen Victoria-risti, jonka saamiseksi piti sekä osoittaa poikkeuksellisen suurta henkilökohtaista rohkeutta että jäädä henkiin.

    Hups! Käytin prosentin merkkiä, kun olisi pitänyt olla promille. Siis Mannerheim-ristin saajia noin 0,3 promillea suomalaisista ja rautaristin ritariristin saajia noin 0,45 promillea saksalaisista toisen maailmansodan sotilaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Hups! Käytin prosentin merkkiä, kun olisi pitänyt olla promille. Siis Mannerheim-ristin saajia noin 0,3 promillea suomalaisista ja rautaristin ritariristin saajia noin 0,45 promillea saksalaisista toisen maailmansodan sotilaista.

    Ei pelkoa.
    Vain harva täällä osaa kunnolla lukea tai kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Melkoinen paniikki oli Dunkerquessa, kun kaikki saatavilla olevat alukset piti haalia pakoa varten.
    Kun ottaa vielä huomioon, että Saksalla oli alivoima, niin ei väärin ollut Victoria ristit jakaa.

    Tavanomaista valetta.

    Noin kymmentä huoltoa vailla olevaa brittidivisioonaa vastassa oli viisinkertainen ylivoima sekä ilmaylivoima.

    Ei ihme, että improvisoidun evakuoinnin onnistuminen pännii brittikaunaisia valehtelijoita vieläkin.
    Tottahan se oli sotilaallinen katastrofi, mutta samalla henkinen voitto.
    Se mahdollisti osaltaan sodan jatkamisen.

    Äänestä

Hyvä ettei dilutoitunut.

Äänestä

Rautaristin kantajia oli suomalaisissa,mutta oliko lisäksi ritaristillä sekä tammenlehvillä?

Äänestä
  • Marskilla rautaristin ritariristi tammenlehdillä sekä rautaristin ritariristi. Heinrichsilla "vain" rautaristin ritariristi.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Marskilla rautaristin ritariristi tammenlehdillä sekä rautaristin ritariristi. Heinrichsilla "vain" rautaristin ritariristi.

    Marski ei kantanut kahta ritariristiä, vaan ritariristiin myönnettiin lisäosaksi tammenlehvä. Se tarkoitti samaa, kuin ristin myöntäminen kahteen kertaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Marski ei kantanut kahta ritariristiä, vaan ritariristiin myönnettiin lisäosaksi tammenlehvä. Se tarkoitti samaa, kuin ristin myöntäminen kahteen kertaan.

    Rautaristin ritarin ristin ei-saksalaiset saajat:
    https://fi.frwiki.wiki/wiki/Liste_des_titulaires_étrangers_de_la_croix_de_chevalier_de_la_croix_de_fer

    Äänestä

Saiko "lottakenraali" Fanni Luukkonen jonkin korkea-arvoisen mitallin itseltään valtakunnankansleri Adolf Hitleriltä?

Äänestä
  • Lottakenraali sai 1943 Aatulta erittäin arvokkaan kunniamerkin, Kotkan ritarikunnan ristin rintatähtineen. Luukkonen oli ainoa ei-saksalainen nainen, joka sai tuon kunniamerkin.
    Jostain syystä hän ei saanut rautaristiä.

  • Tuhkamuna tarkoittaa aivan muuta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaksinkertaisia Mannerheimristin ritareita oli 4 kappaletta. Saman mitaliasteen saaminen toiseen kertaan on melko väljähtynyttä. Ei armeijassa samaan sotilasarvoonkaan ylennetä toista kertaa. Miksi Marski panttasi 1-luokan ristin myöntämistä, halusiko estää itselleen myöntämänsä kunniamerkin arvon dilutoitumista? Jos näin niin miksei perustanut Mannerheimristin ritariristiä Rautaristin tapaan? Olisi tietenkin saattanut muodostua kiusalliseksi jos olisi senkin myöntänyt ensimmäisenä itselleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu