Salmenkylä. Muita yhtä raitiita

kyliä jossa ei yhdessäkään taloudessa ole tietääkseni alkoholin aiheuttamia ongelmia ?
Tuskin löytyy.
Tämä meidän kotikylämme on muutenkin mitä ihanteellisin asuin paikka rauhallisuutta ja turvallisuutta arvostavalle kiuruvetiselle, voidaan kai reilusti sanoa että paratiisi kiuruvedellä jossa luonto ja vesistöt ovat neljään vuoden aikaan koko ajan tarjolla.
Syksyllä voit vaikka käydä hirvijahdissa, talvella hiihdellä järvellä ja kalastella, keväällä voit ikkunasta katsella lumisia hankia jossa uros jänikset "nyrkkeilevät" keskenään siitä kuka pääsee nylkyttämään naaraan kanssa. Itsellenihän se on nykyään mahdoton ajatus mutta eipä sitä kannata harmitella kun tuo seuraava rajapyykki on 80 vuotispäivä.
Kesä onkin sellaista aikaa että riittää nurmikon leikkaamista ja talvea varten polttopuu souvia jotta sitten talvella saadaan pidettyä kylmyys tuvasta kaukana.

Ei ole enää kulkukaan tänne hankalaa kun viitisen kymmenta vuotta sitten saimme tienpätkän joka yhdisti rytkyn ja pielaveden toisiinsa joka lyhensi matka aikaa kiuruvedelle taikka pielavedelle.

Jos vain haluaa luonnon rauhaa niin mm. sulkavanjärven rannoilta löytyy silloin tällöin aivan talviasuttaviakin mökkejä kaupan sekä täältä mantereen puolelta jokusia asuintiloja josta on perheidenkin asunnoiksi helppo kunnostaa hyviä asuntoja eikä hintakaan ole paha.

Niin että tervetuloa vaan uudet asukkaat kylällemme.
151074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onpa mukava kuulla, että edes yksi raitis kylä täällä.

Äänestä

Lestadiolaisuus johtaa siihen, että jos ryypätäänkin, niin salaa.

Äänestä

Turhalan, tuo turhimman jätkän kylä. Turhalan on täysin raitis kylä ja siellä jopa alkoholin hallussapito on rangaistava teko.
Alkoholin nauttimisesta voidaan tuntia jopa 20-vuotta kuritus huonetta tai tuomita kuolemaan Turhalassa.

Äänestä
  • Entäs jos olen kännissä vänkärin puolella matkalla Tihilään :'D

    Äänestä

Alkon tilastojen mukaan myös Koivujärvi on raitis. Miesmuistiin ei kukaan koivujärvinen ole asioinut Alkossa.

Äänestä
  • Kävin minä kerran alkossa pitemmän sähkökatkon aikaan kun piäsi pannu jiähtymään ja jano ylty kestämättömiin mittoihin.

    Äänestä

Lestoilla pitää kiirettä pirttiviljelyn puolella, eivät jouda juomaan.

Äänestä

Salmenkylän ja rytkyn raja sijaitsee rytkynkosken sillasta salmenkylään päin noin kahden kilometrin päässä.

Äänestä
  • Ai jaa no sitten se on raitis kylä

    Äänestä

Ee tarvii Alkossa käävä
Pannu porisee koko ajan

Äänestä

Niinhän sitä voisi luulla....totuus se vaan tuppaa olemaan toinen, joka kylältä ne juopponsa löytyy.

Äänestä

Eihän siellä kukaan juopottele kun ei ole asukkaitakaan.

Äänestä

Eipä ole mökin myynti-ilmoituksia näkynyt vaikka olen kiuruveden puolenkin selaillut.

Äänestä

Huom! tietääkseni? eli ei faktaa että joku ei käyttäisi alkoholia, tieto perustuu faktaan ei oletukseen/ luuloon tai arvailuun.

Äänestä
  • Aloittaja tässä hyvää iltapäivää.
    En väittänytkään ettei kukaan nauttisi vähäisessä määrin alkoholi peräisiä tuotteita vaan että kukaan ei meidän rauhan tyyssijassa salmenkylässä ole ongelmissa juomisen takia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kyliä jossa ei yhdessäkään taloudessa ole tietääkseni alkoholin aiheuttamia ongelmia ?
Tuskin löytyy.
Tämä meidän kotikylämme on muutenkin mitä ihanteellisin asuin paikka rauhallisuutta ja turvallisuutta arvostavalle kiuruvetiselle, voidaan kai reilusti sanoa että paratiisi kiuruvedellä jossa luonto ja vesistöt ovat neljään vuoden aikaan koko ajan tarjolla.
Syksyllä voit vaikka käydä hirvijahdissa, talvella hiihdellä järvellä ja kalastella, keväällä voit ikkunasta katsella lumisia hankia jossa uros jänikset "nyrkkeilevät" keskenään siitä kuka pääsee nylkyttämään naaraan kanssa. Itsellenihän se on nykyään mahdoton ajatus mutta eipä sitä kannata harmitella kun tuo seuraava rajapyykki on 80 vuotispäivä.
Kesä onkin sellaista aikaa että riittää nurmikon leikkaamista ja talvea varten polttopuu souvia jotta sitten talvella saadaan pidettyä kylmyys tuvasta kaukana.

Ei ole enää kulkukaan tänne hankalaa kun viitisen kymmenta vuotta sitten saimme tienpätkän joka yhdisti rytkyn ja pielaveden toisiinsa joka lyhensi matka aikaa kiuruvedelle taikka pielavedelle.

Jos vain haluaa luonnon rauhaa niin mm. sulkavanjärven rannoilta löytyy silloin tällöin aivan talviasuttaviakin mökkejä kaupan sekä täältä mantereen puolelta jokusia asuintiloja josta on perheidenkin asunnoiksi helppo kunnostaa hyviä asuntoja eikä hintakaan ole paha.

Niin että tervetuloa vaan uudet asukkaat kylällemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu