Demilitarisoitu Ahvenanmaa on nyt Nato-aluetta

Ainoa käynnissä oleva asia on demilitarisointi

Ahvenanmaa on Suomelle elintärkeä ja keskeinen alue, joka täytyy pitää omassa hallussa. Näin toteaa kenraalimajuri evp Pekka Toveri Iltalehdelle. Hänet valittiin huhtikuussa eduskuntaan kokoomuksen listoilta Uudenmaan vaalipiiristä.

– 80–90 prosenttia kaupastamme kulkee läntisiä meriteitä pitkin ja menee siitä Ahvenanmaan edustalta. Lisäksi alueella on muun muassa tietoliikennekaapeleita ja muita kriittisiä toimintoja.

100 varmasti demilitarisointi perutaan Venäjän joustavan ja hövelin käytöksen seurauksena mutta Tiltuja näyttää askarruttavan kuuluuko Ahvenanmaa Natoon niin tietenkin kuuluu.

Se on ihan sama montako vuotta siitä trollaatte. Suosittelisin kuitenkin että keskitytte mielenosoituksilla demilitarisoimisen vastustamiseen. Se on ainoa mitä voitte tehdä tai sitten Ahvenanmaasta ihan itsenäinen valtio.

Sitä paitsi on hauska katso päihtynyttä tiltulaumaa plakkaatteja kantamassa.
Siis ns. tiltutyössä.
56868
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Jaa, nykyään on mielisairaalassakin mahdollisuus käyttää tietokonetta.

1Äänestä
  • Näköjään .... mutta ei noilla hoidokeilla saisi olla pääsyä "ulkomaailmaan". Suljettu osasto on SULJETTU OSASTO!.

    1Äänestä

  • Naton kannattajia on Suomessa ainakin 84 %. Suljettuja osastoja tarvitaan jopa
    enemmän kuin ihannemaassanne NL:ssa koskaan oli.

    1Äänestä

  • Te ootte nyt menossa Puten lätissä kivikaudelle röhkimään ja koko maa sulkeutuu...

    1Äänestä

Nyt kun Ahvenanmaa on liittynyt sotilasliittoon on sen kunnia asia sioittaa monipuoleinen NATO:n tukikohta alueelleen . Ahvenanmaa on tähän asti ollut muka demilitarisoitua aluetta MUTTA suomen on kuulunut taata vähistä voimistaa Ahvenanmaan turvaaminen , nyt tuo kuviteltu olemattomuus on romuutettu niin nyt on aika .

Äänestä
  • Suomi kuuluuu Hollannin Naton komentoon.

    Suomen kuuluu nyt turvata ja taata vähistä voimistaa Viron, Latvian ja Liettuan turvallisuus.

    Ahvenanmaa Naton ulkopuolisena ja vain muodollisesti suomen osasena, ei tietenkään osallistu sotatoimiin baltiassakaan. 😁

    Hyviä sotahetkiä vaan myös kaikkille suomen 65 v. reserviläisille sielä rys........sän vastaisella rintamalla. 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suomi kuuluuu Hollannin Naton komentoon.

    Hölynpölyä.

    Hollannin Brunssumiin sijoitettu esikunta johtaa Itämeren suunnalla sille alistettuja sotavoimia. Suomi kuuluu sen alueeseen.
    Suomella on velvoite puolustaa VAIN omaa aluettaan, eikä millään Naton esikunnalla tai muulla elimellä ole valtuuksia käskeä Suomen joukkoja muualle.
    Eri asia on, jos Suomi hyväksyy pyynnön.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suomi kuuluuu Hollannin Naton komentoon.

    Suomen kuuluu nyt turvata ja taata vähistä voimistaa Viron, Latvian ja Liettuan turvallisuus.

    Ahvenanmaa Naton ulkopuolisena ja vain muodollisesti suomen osasena, ei tietenkään osallistu sotatoimiin baltiassakaan. 😁

    Hyviä sotahetkiä vaan myös kaikkille suomen 65 v. reserviläisille sielä rys........sän vastaisella rintamalla. 😂

    "vain muodollisesti suomen osasena"

    Et ymmärrä valtio -käsitettä, jos oikeasti noin väität. Ilmeisesti trollaat välittämättä reaalimaailman tosiasioista tai sitten et vain käsitä, ettei Ahvenanmaa edes halua olla itsenäinen valtio, Suomen maakuntana on paljon turvallisempaa.

    1Äänestä

Ahvenanmaalle asennetaan uudet rannikkotykit, tuplakokoa ja 3x pitempi kantavuus.

Ohjuksia myös, kun Pietarin satamassa ropelli pyörähtää niin mittalaitteet rekisteröivät sen ja aloittavat seurannan.

Putinin orvot ottopojat Bäckmannin komennossa ovat ihmeissään.

1Äänestä
  • Ahvenanmaata ei voi aseistaa rauhan aikana.

    Äänestä

Demilitarisoitu ja Neutralisoitu Ahvenanmaa ei voi olla koskaan edes osa Naton sotilas aluetta.

Äänestä

"Se on PUOLUEETON"

Ei ole !
Ahvenanmaa on osa Suomea, yksi Suomen maakunnista. Sillä ei ole minkäänlaista "puolueettomuutta", vaan on EU:n jäsen osana Suomea. Puolustus on Naton hoidossa.

Lopeta valehtelu, kun et ymmärrä koko asiaa.

1Äänestä

"Demilitarisoitu Autonominen Ahvenanmaa on nyt yhtä vähän tai vähemmän Nato-aluetta kuin Andorra, San Marino, Liechtenstein tai Vatikaani."

Höpö, höpö. Ahvenanmaa ei ole valtio.

1Äänestä
  • Sinä voit rinnastaa mihin haluat, asia ei siitä muutu. Ahvenanmaa on osa Suomea ja kuuluu Natoon. Minivaltiot on valtioita, Ahvenanmaa ei ole, se on Suomen maakunta.

    1Äänestä

  • Kaltaises rinnastetaan MAANPETTUREIHIN .... toimenpiteet sitä myöten.

    1Äänestä

"Älä Nato Tiltu unohda niitä kansainvälisiä sopimuksia, jotka Ahvenanmaan demiritarisoinnista on sovittu."

Sopimuksen tekijät ovat nykyisiä natomaita. Demilitarisointi voi tietysti säilyä, jos katsotaan, että puolustus onnistuu sopimusta purkamatta. Saaristo on joka tapauksessa täysin Naton hallussa ja valvonnassa. Tämä sopii saaren asukkaille mainiosti.

Ränkytyksesi on täysin turhanpäiväistä. Meillä Pohjoismaissa ei asioista sovita tuolla tyylillä inttämällä vääristeltyä totuutta. Ahvenanmaalla ei ole itsenäistä ulkopolitiikka, se ei päätä Natojäsenyydestä, se ei ole mikään "minivaltio", se ei ole puolueeton.

1Äänestä
  • Ahvenanmaan itsemääräämisoikeus koskee vain sen omaa hallintoa. Ulkopolitiikasta ja alueen turvallisuudesta vastaa yksinomaisesti Suomen valtio.

    1Äänestä

  • Ahvenanmaalla on rajoitettu itsehallinto Suomen lainsäädännön mukaisesti, Suomi päättää ulkopolitiikan.

    1Äänestä

  • Ei koske suomen valtion sisä- ta ulkopolitiikkaa.
    Eikä kaltaases pikku tugboat pysty eres päättämähän omalta kohraltansna, milloon "Hetki Lyö".
    Soon ny muireen käsiis ......

    1Äänestä

Jos lähemmäs Suomea halutaan pohjois-etelä suuntaisia syvääväyliä, esim nato-USA:n lentotukialuksille, niin Turun saaristosta ja Kustavista kun raivaa muutaman kusiais saaren pois syväväylän reitiltä, niin sinne mahtuu todella isosyväyksisiä hyökkäys-/puolustuslentotukialuksia lähelle Suomi neidon rannikkoa.

Äänestä
  • Toi olis kyllä melkonen Naton tuoma investointi Suomeen, jonka Suomalaiset veronmaksajat varmasti maksais oman turvallisuutensa takia mielellään. 😉

    Äänestä

  • Joo. sieltä pääsis Saimalle ja Päijänteellekin lentotukialuksilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Toi olis kyllä melkonen Naton tuoma investointi Suomeen, jonka Suomalaiset veronmaksajat varmasti maksais oman turvallisuutensa takia mielellään. 😉

    Aivan varmasti ainakin sellaisen reippaan pelottelun ja uhkailun jälkeen ainakin.

    Äänestä

  • EIVÄT LENTOTUKIALUKSET TAISTELE ,VAAN NIIDEN LENTOKALUSTO JA OHJUKSET.
    SITÄ VARTEN EI TARVITSE TULLA EDES ITÄMRELLE SAATI SUOMEN ALUEVESILLE..

    Äänestä

EI Ahvenanmaan demilitarisoinnissa sinänsä mitään vikaa ole. Hyvin se on toiminut tähänkin asti, ja nyt Nato-Suomen (ja kohta myös Nato-Ruotsin) kainalossa Ahvenanmaalla on oikein hyvä olla.

Sitä vastoin Ahvenanmaan malli kannattaisi ottaa käyttöön myös Krimillä, kunhan venäläinen miehittäjä sieltä on poistunut. Krim on jo nyt autonominen tasavalta, joka voisi hyvin kehittää tulevaisuuttaan Ahvenanmaan kaltaisena alueena, joka olisi riisuttu sotilaallisesta merkityksestään.

Sitä ennen on Sevastopolin laivastotukikohta Krimillä hävitettävä. Hyvälle alulle siinä on tultukin. Miksi ihmeessä tämä jäi briteiltä 1856 Krimin/"Oolannin" sodan jälkipyykeissä tekemättä?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_lippu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahvenanmaan_lippu

Äänestä

KANSAN ÄÄNI

Venäjän Ahvenanmaalla olevan konsulaatin lakkauttamista ajava kansalaisaloite on kerännyt eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50 000 allekirjoitusta

1Äänestä
  • Niinkö tehtiin .............. ?.
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12007

    Etenee aikanaan eduskunnan käsittelyyn. Eikä pikku PELKURIPASKA ja VELLIPERSE voi sillekkään asialle YHTÄÄN MITÄÄN!.

    -44.Div.-

    1Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Niinkö tehtiin .............. ?.
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12007

    Etenee aikanaan eduskunnan käsittelyyn. Eikä pikku PELKURIPASKA ja VELLIPERSE voi sillekkään asialle YHTÄÄN MITÄÄN!.

    -44.Div.-

    Demilitarisoitu Ahvenanmaa on nyt Natolle kiellettyä No-Go aluetta.

    Äänestä

Ahvenanmaa Demilitarisoidun alueen ulkopuoliset alueet ovat nyt Nato-aluetta.

Äänestä
  • Åland on Natolle demilitarisoitua NO-GO aluetta.

    Israel on Natolle LUVATTU MAA.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Åland on Natolle demilitarisoitua NO-GO aluetta.

    Israel on Natolle LUVATTU MAA.

    Ahvenanmaa on Nato-Suomen maakunta, tosin demilitarisoitu rauhan aikana.

    Israel ei kuulu Natoon.

    1Äänestä

  • Voisiko tuota sekavammin sanoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Ahvenanmaa on Nato-Suomen maakunta, tosin demilitarisoitu rauhan aikana.

    Israel ei kuulu Natoon.

    Israel on Natolle LUVATTU maa. Tai kansahan se vaan on. Mutta on Istraelin Nato-kansalle MAA Yhdysvaltojen nevadassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Voisiko tuota sekavammin sanoa?

    Sanois vaan että Åland on NEUTRALISOITU sodan ja rauhan aikana.

    Israel ei oo.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Sanois vaan että Åland on NEUTRALISOITU sodan ja rauhan aikana.

    Israel ei oo.

    Ei ole. Demi koskee vain rauhanaikaa ja silloinkin A-maa on Nato-Suomen maakunta.
    A-maalaiset vapaaehtoiset saavat sotilaskoulutusta mantereen puolella.
    Sodan aikana he puolustavat A-maata, Naton maaperää.

    1Äänestä

Nato-suomi kuuluu ydinviitan alle pelkäämään.

Äänestä
  • HAVUJA PUUTTUU PERKELE!

    Äänestä

Ahvenanmaa kuuluu Natoon, joskin rauhan aikana demina.

Äänestä
  • Niin Nato-suomen Ahvenanmaa on periaatteessa jo kuollut, mutta kaiketi varmaankin on demi tai what ever...

    Mutta niin rauhan kuin sodankin aikaan Åland on paikallaan demilitarisoituna ja NEUTRALISOITUNA. 😉

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Niin Nato-suomen Ahvenanmaa on periaatteessa jo kuollut, mutta kaiketi varmaankin on demi tai what ever...

    Mutta niin rauhan kuin sodankin aikaan Åland on paikallaan demilitarisoituna ja NEUTRALISOITUNA. 😉

    Ahvenanmaa on Nato-Suomen maakunta, eikä asia pikkuryssien valeilla miksikään muutu.

    Rauhan aikana alue on demilitarisoitu, mutta ei sodan aikana.
    Niin on pykälät.
    Pikkuryssät ulvovat valeitaan, Nato-Suomi ja Ahvenanmaa ei niistä hetkahda.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Ahvenanmaa on Nato-Suomen maakunta, eikä asia pikkuryssien valeilla miksikään muutu.

    Rauhan aikana alue on demilitarisoitu, mutta ei sodan aikana.
    Niin on pykälät.
    Pikkuryssät ulvovat valeitaan, Nato-Suomi ja Ahvenanmaa ei niistä hetkahda.

    Mutta niin rauhan kuin sodankin aikaan Åland on paikallaan demilitarisoituna ja NEUTRALISOITUNA naton ulottumattomissa. 😉

    Ålannin Demlitarisoinnin ja Neutraliisoinnin rikkojia rangaistaan ankarasti sotalakien mukaan!

    Vastuuorganisaatio: Sotaoikeudet.
    Alue Koko Suomi ei demilitarisoitu Ahvenanmaa.

    Palvelu kielet: Nato-suomi, englanti, Ranska - Aksnar.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    A-maa on Suomen maakunta ja RAUHAN AIKANA demilitarisoitu.

    Se kumoutuu sotatilanteessa, jolloin Nato-Suomi siirtää sinne tarvittavat joukot Nato-maiden meri- ja ilmavoimien tukiessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    A-maa on Suomen maakunta ja RAUHAN AIKANA demilitarisoitu.

    Se kumoutuu sotatilanteessa, jolloin Nato-Suomi siirtää sinne tarvittavat joukot Nato-maiden meri- ja ilmavoimien tukiessa.

    Puhut A-maasta jota ei ole kai kuin Narniassa tai Mikä Mikä Maan naapurissa, jos siieläkään. :D.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    A-maa on Suomen maakunta ja RAUHAN AIKANA demilitarisoitu.

    Se kumoutuu sotatilanteessa, jolloin Nato-Suomi siirtää sinne tarvittavat joukot Nato-maiden meri- ja ilmavoimien tukiessa.

    Pyrit systemaaattisesti unohtamaan Ålannin Neutralisoinnin, jota Nato-suomi tai Nato ei kykene rikkomaan syyllistymättä rikokseen koko Eurooppaa ja Venäjää vastaaan. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Pyrit systemaaattisesti unohtamaan Ålannin Neutralisoinnin, jota Nato-suomi tai Nato ei kykene rikkomaan syyllistymättä rikokseen koko Eurooppaa ja Venäjää vastaaan. :)

    Ahvenanmaa on Suomen maakunta, joka on RAUHAN AIKANA demilitarisoitu.
    Siihen ei ole tarvis puuttua, koska se ei koske sota-aikaa.

    Venäjä rikkoo isoa joukkoa kansainvälisiä sopimuksia joka hetki pikkuryssien hurratessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Tottakai se on Nato Fanaatikolle suuri pettymys mutta Ålannin Demlitarisointi-Neutralisointi ei salli MINKÄÄNLAATUISTA sota-agressiota Natolta Ålannin suuntaan. :D

    Naton läsnäolo on sallitu VAIN tarkoin määritellyn Demilitarsoidun alueen ulkopuolella. :)

    Oikein rauhallista ja erittäin Natotonta illanjatkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Ahvenanmaa on Suomen maakunta, joka on RAUHAN AIKANA demilitarisoitu.
    Siihen ei ole tarvis puuttua, koska se ei koske sota-aikaa.

    Venäjä rikkoo isoa joukkoa kansainvälisiä sopimuksia joka hetki pikkuryssien hurratessa.

    Meitä ei nyt juuri tässä kohtaa kiinnosta USA:n ja Israelin sotarikokset. Mutta palataan taatustii siihen asiaan myöhemmin.

    Olemme huolissamme vain Naton osoittamasta agressiivisesta käytöksestä Ålantia kohtaan. Sitä ei voi hyväksyä, ei rauhan ei sodan aikana.

    Dra åt helvete Nato!

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Pikkuryssien kannattaisi siirtyä valehtelusta tosiasioiden tunnustamiseen.
    Ahvenanmaa on Nato-Suomen maakunta. Pikkuryssillä ei ole siihen mitään sanansijaa.
    NATOlla ei ole mitään erityistä mielenkiintoa A-maata kohtaan. Se on Suomen hallinon alainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Åland ei siedä Naton taholta minkäänlaisia agressioita!

    Olemme huolissamme vain Naton osoittamasta agressiivisesta käytöksestä Ålantia kohtaan, emme muiden. Sitä ei voi hyväksyä, ei rauhan ei sodan aikana.

    Dra åt helvete Nato!

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Pikkuryssien kannattaisi siirtyä valehtelusta tosiasioiden tunnustamiseen.
    Ahvenanmaa on Nato-Suomen maakunta. Pikkuryssillä ei ole siihen mitään sanansijaa.
    NATOlla ei ole mitään erityistä mielenkiintoa A-maata kohtaan. Se on Suomen hallinon alainen.

    Kannattavuus jäi Nato Tiltulta taas perustelematta.

    Äänestä

Demilitarisoitu Ahvenanmaa on nyt ja ikuisesti Natolle tavoittamatonta aluetta

Äänestä

Åland ei siedä Naton taholta minkäänlaisia agressioita!

Demilitarisoitu Ahvenanmaa on nyt myös kansainvälisten sopimusten nojalla Natolle No-Go aluetta.

Äänestä

"Demilitarisoitu Ahvenanmaa on nyt Nato-aluetta"

No sitä se ei voi juurikin demilitarisointinsa takia miissään olosuhteissa olla. 😁

Sorry vaan Nato 🤡.

Äänestä

🎯🎯🎯

Äänestä

Kiinnostaa yhtä paljon kuin hatullinen paskaa, ihan yhtä tyhjän kanssa et onko Ahvenanmaa Natossa vai ei.

Äänestä

🎯🎯🎯

Äänestä

Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ainoa käynnissä oleva asia on demilitarisointi

Ahvenanmaa on Suomelle elintärkeä ja keskeinen alue, joka täytyy pitää omassa hallussa. Näin toteaa kenraalimajuri evp Pekka Toveri Iltalehdelle. Hänet valittiin huhtikuussa eduskuntaan kokoomuksen listoilta Uudenmaan vaalipiiristä.

– 80–90 prosenttia kaupastamme kulkee läntisiä meriteitä pitkin ja menee siitä Ahvenanmaan edustalta. Lisäksi alueella on muun muassa tietoliikennekaapeleita ja muita kriittisiä toimintoja.

100 varmasti demilitarisointi perutaan Venäjän joustavan ja hövelin käytöksen seurauksena mutta Tiltuja näyttää askarruttavan kuuluuko Ahvenanmaa Natoon niin tietenkin kuuluu.

Se on ihan sama montako vuotta siitä trollaatte. Suosittelisin kuitenkin että keskitytte mielenosoituksilla demilitarisoimisen vastustamiseen. Se on ainoa mitä voitte tehdä tai sitten Ahvenanmaasta ihan itsenäinen valtio.

Sitä paitsi on hauska katso päihtynyttä tiltulaumaa plakkaatteja kantamassa.
Siis ns. tiltutyössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu