Nousu

'Mestiksessä pelaa ensi kaudella yksitoista joukkuetta, kun Suomi-sarjasta ei löytynyt halukasta ja kriteerit täyttänyttä seuraa SM-liigaan nousseen KalPan tilalle.'

Kun mä luulin että SaPko on ihan Mestis-kamaa ja vain surkea epäonni on sen nousun estänyt! Nyt olis ollut mahis ilmottatumalla nousta Mestikseen..!
5538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

SaPKon olisi ollut aika turha lähteä ensi kaudelle Mestikseen, koska totta puhuen noin pikaisella varoitusajalla ei pysty ihmeitä tekemään.

Olikin viisaampaa, että nyt ollaan kokoamassa sellaista joukkuetta, joka sinne voisi jopa nousta. Muutenkaan en pidä kabinettinousuista, silloin kun joukkue ei ole paikkaansa ansainnut.

Sporttipää voisi välillä keskittyä meidän Suomisarjalaisten kanssa asialliseenkin keskusteluun, vai tuottaako se Vaasalaiselle liikaa päänvaivaa?

Itse näen ensi kauden Suomisarjan hyvätasoisena ja uskon että etelälohkosta ainakin kaksi varmaa pleijarijoukkuetta ovat SaPKo ja Titaanit.

Muut taistelevat sijoista 3-4...

Mitenkäs Vaasassa, vieläkö Tamin kalju kiiltää?

Äänestä
  • Titaaneillahan on tavoitteena suomisarjan mestaruus. Aika korkea tavoite, mutta miksei sitäkin voisi saavuttaa nyt, kun on hyvät maalivahdit. Huhuja liikkuu sopimuspelaajista, joiden nimiä ei vielä ole julkaistu...

    Mestikseen ei tosiaan kannata nousta, jos ei todella ole paikkaa ansainnut. Käy niinkuin LLujalle, joka nousi kaudeksi suomisarjaan ja kauden päätteeksi tippui takaisin sinne mistä tulikin.

    Äänestä

  • Kotkalainen kirjoitti:

    Titaaneillahan on tavoitteena suomisarjan mestaruus. Aika korkea tavoite, mutta miksei sitäkin voisi saavuttaa nyt, kun on hyvät maalivahdit. Huhuja liikkuu sopimuspelaajista, joiden nimiä ei vielä ole julkaistu...

    Mestikseen ei tosiaan kannata nousta, jos ei todella ole paikkaa ansainnut. Käy niinkuin LLujalle, joka nousi kaudeksi suomisarjaan ja kauden päätteeksi tippui takaisin sinne mistä tulikin.

    Eiköhän tuo ole sama SaPKolla...

    Juu, yleensä kabinettipelissä jää äkkiä häviölle.

    Äänestä

  • Savonmies kirjoitti:

    Eiköhän tuo ole sama SaPKolla...

    Juu, yleensä kabinettipelissä jää äkkiä häviölle.

    Vaikka SaPKo ensi kaudella Mestikseen voisi noustakin, niin tuskin se kannattaa. Ellei joukkue ole parantunut rutkasti, ei Mestiksessä ole menestymisen edellytyksiä.

    Äänestä

  • Kotkalainen kirjoitti:

    Vaikka SaPKo ensi kaudella Mestikseen voisi noustakin, niin tuskin se kannattaa. Ellei joukkue ole parantunut rutkasti, ei Mestiksessä ole menestymisen edellytyksiä.

    Joku kirjottelee mun nimimerkillä, säälittävää. Keksippä kuule oma nimimerkki jolla kirjotat...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sporttipää kirjoitti:

'Mestiksessä pelaa ensi kaudella yksitoista joukkuetta, kun Suomi-sarjasta ei löytynyt halukasta ja kriteerit täyttänyttä seuraa SM-liigaan nousseen KalPan tilalle.'

Kun mä luulin että SaPko on ihan Mestis-kamaa ja vain surkea epäonni on sen nousun estänyt! Nyt olis ollut mahis ilmottatumalla nousta Mestikseen..!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu