SiIakkaIike - Hyväntekijä vai väkivaltainen äärijärjestö?

Tätä silakkaliikke esittää olevansa:

"Olemme rauhanomainen liike jakamattoman ihmisarvon, luonnon, tieteen, yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden puolesta. Toimimme vastavoimana fasismille, rasismille, ilmastodenialismille sekä syrjiviin jakolinjoihin pyrkivälle politiikalle ja ilmapiirille. Periaatteemme on, että jakaessasi arvomaailman ja halun olla osa parvea, sinä olet silakka."

Mutta mitä käytäntö osoittaa?

Silakkaliikkeen perustaja, Johannes Koski, rinnastaa itsensä Ernst Blofeldiin. Jos joku ei tiedä, kuka tämä henkilö on, kyseessä on James Bondin fiktiivinen arkkivihollinen, joka johti rikollista Spectre-järjestöä. Järjestön toiminnan ydinmääritelmä oli "Special Executive for Counter-intelligence, Terrorism, Revenge and Extortion", josta nimikin muodostuu lyhenteenä, SPECTRE. Silakkaliikettä siis johdetaan rikollisella ja väkivaltaisella mentaliteetilla.

Käytäntö yleensä siis osoittaa, että Johannes Kosken johdolla silakkaliike ajaa voimakkaasti viholliskuvien luomista, erilaistumista, kahtiajakoa, ideologista eriytymistä, jengiytymistä ja lahkoutumista, sekä ihmisten luokittelua ja eriarvoistamista. Ja silakat ovat ylpeitä siitä mitä edustavat. Liikkeen ideologiassa suositaan myös voimakeinoja, jopa aseellista tukea toimintaan. Tuleeko meidän silti nähdä Silakkaliike hyväntekijänä, vaikka liikkeen syvintä ydintä ääriajattelu?

Miksi mm. SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät eivät ole irtisanoutuneet julkisesti näistä äärivasemmistolaisista järjestöistä? Antavatko he hiljaisen hyväksyntänsä väkivallan ja vihan lietsomiselle, jopa kannattavat sitä itsekin? Juuri siksikö oikeiston vastumiseen liittyy jopa demokratian halveksiminen?

1

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Floppi. Ei olla tästäkään wokesta vihervasemmistolaisten piiperryksestä onneksi enää kuultu mitään vaikka YLE sitä koitti alussa kovasti mainostaakin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      190
      5130
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      19
      1860
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1646
    4. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      11
      1561
    5. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1537
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      53
      1220
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1094
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      310
      995
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      955
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      880
    Aihe