Suomi ei pärjää kisassa EU-viroista

Anonyymi-ap

Eri urakäänteiden jälkeen Vuorio johtaa EPSO:a, Euroopan henkilöstövalintatoimistoa. Hänen vastuullaan ovat EU:n rekrytointikilpailut eli juuri ne samat testit, jollaiseen hän itsekin aikoinaan osallistui.

EU-instituutioissa kilpailut ovat sääntö eivätkä poikkeus. Jos haluaa instituutioista pysyvän työpaikan, on läpäistävä valintakilpailu.

EPSO:n tehtävänä on karsia kymmenistä tuhansista jäsenmaiden hakijoista pätevimmät, joille tarjolla on ura Brysselissä tai Luxemburgissa esimerkiksi EU-komission, EU:n neuvoston tai EU-parlamentin palveluksessa.

Kilpailun läpäisykään ei vielä takaa työpaikkaa. Läpäisijät pääsevät odotuslistalle. Sillä voi joutua olemaan pitkään, ennen kuin joku EU-instituutioista kutsuu haastatteluun – joka sekin voi olla hyvin perusteellinen.

Ei ihme, että järjestelmän monivaiheisuus ja hitaus ovat herättäneet paljon kritiikkiä. Siksi Vuorio palkattiin EPSO:n johtoon uudistamaan koko järjestelmä, ja tänä vuonna hänen työnsä alkaa tuottaa tulosta. Tarkoitus on nopeuttaa ja yksinkertaistaa hakua ja myös laskea rimaa hakea.

”Ideana minulla on ollut se, että saataisiin enemmän sellaisia hakijoita, jotka tulisivat kokeilemaan, pärjäävätkö. Hyvin harva pääsee jatkossakaan läpi tuosta vaan, mutta ne jotka pääsevät, ovat kyllä hyvin kiinnostavia hakijoita instituutioiden näkökulmasta”, Vuorio sanoo.

Samaan aikaan Suomessa ja Brysselin suomalaispiireissä on noussut iso huoli siitä, että yhä harvempaa suomalaista on viime vuosina kiinnostanut hakea EU-tehtäviin.

Kiinnostus on nyt aivan toista kuin silloin, kun Suomesta tuli EU:n jäsen vuonna 1995. Tuolloin EU-uralle hakeutuneet kolmikymppiset suomalaiset alkavat lähivuosina jäädä eläkkeelle. Moni heistä on edennyt Vuorion tavoin komission, neuvoston ja parlamentin palveluksessa vuosien mittaan päällikkötehtäviin.

EU-komissio on henkilöstömäärältään suurin EU-instituutioista, ja se seuraa tarkasti eri jäsenmaiden osuutta komission työpaikoista. Suomen tavoiteosuus on 1,8 prosenttia, joka on muun muassa väestön ja neuvoston äänimäärän perusteella laskettu ohjausarvo.

HS:n näkemät komission sisäiset laskelmat kertovat, että johtotehtävissä suomalaisia on nyt yli tavoitteen, noin kolme prosenttia. Sen sijaan keskitason viroissa ja alimmilla palkkatasoilla Suomi on voimakkaasti aliedustettuna.

Jos tämä jatkuu, uraputkessa ei ole riittävästi uusia suomalaisia nousemaan tulevina vuosina vastuupaikoille, kun nyt johtotehtävissä olevat alkavat eläköityä.

4

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toisin kuin EU-valehtelijat väittävät EU-virkoihin on tiukka seula.
      Vain parhaat pärjäävät.
      EU-vihaajilla ei ole pätevyyttä edes siivoojiksi.
      Kun se peruskoulun läpäisykin puuttuu...

      • Anonyymi

        Kukaan vastuuntuntoinen tuskin hakee mitään tyhmää virkaa Brysselistä paitsi Hakkarainen. Suomalaisille tarjotaan vain lumenstvyyden mittaaja virkaa johon vain kepulainen on pätevä.EU virat ovat lyhytaikaisia koska EU hajoaa ja virat loppuvat nmuutenkin rahan puutteeseen. Seikkailuhalu yhdistää sen porukan kuten joskus sotiminen ja turismi. Kukaan täysjärkinen ei lähde seikkailemaan outoihin paikkoihin .Taitaa kaikki lupaukset jäädä toteuttamatta. Seulasta puheenollen voi kiinnittää huomion EKPn johtajiin ja komissaareihin jotka ovat jo tuhonneet pelkillä puheillaan ihmisten rahat ja turvallisuuden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan vastuuntuntoinen tuskin hakee mitään tyhmää virkaa Brysselistä paitsi Hakkarainen. Suomalaisille tarjotaan vain lumenstvyyden mittaaja virkaa johon vain kepulainen on pätevä.EU virat ovat lyhytaikaisia koska EU hajoaa ja virat loppuvat nmuutenkin rahan puutteeseen. Seikkailuhalu yhdistää sen porukan kuten joskus sotiminen ja turismi. Kukaan täysjärkinen ei lähde seikkailemaan outoihin paikkoihin .Taitaa kaikki lupaukset jäädä toteuttamatta. Seulasta puheenollen voi kiinnittää huomion EKPn johtajiin ja komissaareihin jotka ovat jo tuhonneet pelkillä puheillaan ihmisten rahat ja turvallisuuden.

        Hölynpölyä.

        Hakkarainen ei ole pätevä mihinkään EU-virkaan. Hänen kannattajansa ovat pääasiassa typeriä ja kouluttamattomia EU-vihaajia.

        EU-viroista jäädään usein eläkkeelle, kuten avaus todistaa.

        EKP:n johtajat ovat erityisen päteviä talousmiehiä, aivan toisin kuin EU-vihaajat.

        Komissaarit valitaan jäsenmaiden ehdokkaista ja he hoitavat vastuualueitaan tarkkojen suunnitelmien mukaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1360
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      930
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      862
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      779
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      684
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      42
      583
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      132
      579
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      547
    Aihe