Aivan surkeaa

Tämän hallituksen harjoittama talouspolitiikka on aivan surkeaa. Suomi on kohta konkurssissa. Tämän hallituksen on erottava välittömästi. Eroa hallitus, eroa.
5143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomi on ollut kusessa jo monta vuotta. Ei tämä nykyinen hallitus tuo toivottua kirsikkaa kakkuun. Suomi vajoaa ihan itsestään. Odotetaan 5-6 vuotta eteenpäin ja päivitetään tätä käsitystä uudestaan. Uusien Covid- epidemioitten runtelema sotkuisen Venäjän kanssa riitelevä Suomi on silloin todella käymisen tilassa.

Äänestä

Haloo..
Uusi Hallitus EI ole edes Aloittanut!!!!

Ongelmat on entisen Hallituksen Aikaansaamia. Ylivelkaantuminen esim!!!!

Äänestä

Marinin holtiton velanotto😩

Äänestä

Matinin hallituksen holtiton velanotto😩

Äänestä

On tutkitusti fakta, että laskukaudella tehdyt leikkaukset vain jyrkentää laskua.

Koska köyhän raha ei pysähdy kuin aterian ajaksi. Ja juuri siitä leikataan eli ne aterian myyjät kauppiaat kärsiin, köyhien lisäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämän hallituksen harjoittama talouspolitiikka on aivan surkeaa. Suomi on kohta konkurssissa. Tämän hallituksen on erottava välittömästi. Eroa hallitus, eroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu