Hyvin harvinainen simppukiiski, Romanichthys valsanicola, on BBC:n mukaan säilynyt muuttumattomana ”65 miljoonaa” vuotta. Nykyään sitä esiintyy vain Romanian Valsan-joen nopeasti virtaavassa osassa. Patojen rakentamisen väitetään olevan syypää simppukiiskien määrän romahtamiseen vaarallisen lähelle sukupuuttoa.
Äskettäin biologi Andrei Togor oli haltioissaan löytäessään joesta vielä 12 elävää kalaa. ”Oli upeaa nähdä simppukiiski silmiemme edessä. Se on suurimpia palkintoja, jonka kenttäbiologi voi saada.” Hän kuitenkin sanoi: ”Se oli täällä 65 miljoonaa vuotta sitten. Ihmiset eivät vain voi hävittää sitä 50 vuodessa – se ei ole oikein.”
Hänen biologitoverinsa Nicolae Craciun oli samaa mieltä. ”Simppukiiski on elävä fossiili, tiedemiesten ja luonnonsuojelijoiden on erittäin tärkeää suojella sitä”, hän sanoi. ”Se on evoluution todistaja.”
Todellako? Simppukiisket ovat yhä simppukiiskiä kaiken oletetun(!) ajan jälkeenkin. Tämä on pysähtyneisyyttä, joka on evoluution vastakohta (ks. creation.com/stasis). Todisteet ”elävistä fossiileista” tukevat Raamatun silminnäkijäkuvausta luomisesta. Kaikki olennot luotiin (vain noin 6 000 vuotta, ei miljoonia vuosia, sitten) lisääntymään lajityyppiensä mukaan. Juuri siitä me ja koko muu luomakunta todistamme.
VARSINAINEN KALAJUTTU EVOLUUTION TODISTAJASTA
54
525
Vastaukset
- Anonyymi
Jokaisella viestilläsi alleviivaat sitä mitä miten tomppeli olet, ja miten vähän tiedät asioista joista kirjoittelet. Yleinen vaiva teillä kreationisteilla.
"Jokaisella viestilläsi alleviivaat sitä mitä miten tomppeli olet, ja miten vähän tiedät asioista joista kirjoittelet. Yleinen vaiva teillä kreationisteilla."
Taitavat olla arkoja aiheita sinulle senkin tyhmä. Sinä varmasti voi kumota aloitukseni kohta kohdalta."Jokaisella viestilläsi alleviivaat sitä mitä miten tomppeli olet, ja miten vähän tiedät asioista joista kirjoittelet. Yleinen vaiva teillä kreationisteilla."

Taitavat olla arkoja aiheita sinulle senkin tyhmä. Sinä varmasti voi kumota aloitukseni kohta kohdalta.- Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
"Jokaisella viestilläsi alleviivaat sitä mitä miten tomppeli olet, ja miten vähän tiedät asioista joista kirjoittelet. Yleinen vaiva teillä kreationisteilla."
Taitavat olla arkoja aiheita sinulle senkin tyhmä. Sinä varmasti voi kumota aloitukseni kohta kohdalta.Mitä tuossa on kumoamista? Pelkkää roskaa ja valetta alusta asti.
Miksi et keskity siihen että todistaisit jonkin niistä lukuisista luomistrioista? Tai edes sen että on olemassa joku luoja. Tai että tarvittaisiin joku luoja. - Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
"Jokaisella viestilläsi alleviivaat sitä mitä miten tomppeli olet, ja miten vähän tiedät asioista joista kirjoittelet. Yleinen vaiva teillä kreationisteilla."
Taitavat olla arkoja aiheita sinulle senkin tyhmä. Sinä varmasti voi kumota aloitukseni kohta kohdalta.Höpötät kumoamisesta. Palstalla oli jokin aika sitten ketju, jossa oli pariin postittamaasi avaukseen seikkaperäiset tyrmäykset. Jatkoit ketjussa edelleen samaa laulua kumoamisesta ikäänkuin et joko lukenut tai ymmärtänyt lukemaasi. Taisi olla kiusallista. Ei kukaan viitsi toivotonta tapausta vetää kivirekenä perässään.
Tiede jätti kaltasesi äärifundamentalistit jo reilut 100 vuotta sitten. Keskiaika ei toiveistasi huolimatta palaa. - Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
"Jokaisella viestilläsi alleviivaat sitä mitä miten tomppeli olet, ja miten vähän tiedät asioista joista kirjoittelet. Yleinen vaiva teillä kreationisteilla."
Taitavat olla arkoja aiheita sinulle senkin tyhmä. Sinä varmasti voi kumota aloitukseni kohta kohdalta.Eivät kaikki kehity jos ovat löytäneet sopivan ekologisen lokeron jossa ei ole valintapaineita.
Sinun oikeasti kannattaisi edes yrittää opiskella, jatkuvasti näytät tyhmyytesi. - Anonyymi
Emme todellakaan tiedä kaikesta kaikkea kuten miten ensimmäinen elävä autoreplikoiva solu syntyi ja missä olosuhteissa ja milloin. Mutta, jos oletamme sen jotenkin syntyneen n.2.mrd. vuotta sitten, niin miten kromosomit syntyivät sen geenipilveen ja edelleenkin geenikertymän seurauksena Cambrian räjähdyksestä nykypäivään on varmasti massiivinen roskageenien kasaantuminen kromosomeihin lihottanut kromosomit ehkä isommaksi kuin koripallo, näin siksi koska evoluutio toimii yritys-erehdys mekaniikalla ja geenit varastoituvat jotenkin kromosomeihhin. Olisiko evoluutio onnistunut kehittämään viilan jolla se viilailee roskageenejä johonkin, tai onko olemassa geeneille ylärajaa jotka varastoituvat mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Onko sellaisesta havaintoja nyt olemassa, pointti on tässä se koripallon kokoiseksi lihonut kromosomi kokoelma ja miksi sitä ei ole, ihmisellä niitä on vaivaiset 2x23=46 ja miksi niissä ei ole mitään ylimääräistä vaan ainoastaan kaikki tarvittava ihmisen kokoonpanoa varten. Ihmisellä on paljon valintapaineita sopeutua sademetsästä Saharaan ja siitä Siperiaan mutta genomissa ei sen suuntaista evoluutiota ole havaittavissa. Olisiko itteäni viisaammilla tähän opetusta ja tietoa jaettavaksi yksinkertaiselle sielulle. - Anonyymi
"Jokaisella viestilläsi alleviivaat sitä mitä miten tomppeli olet, ja miten vähän tiedät asioista joista kirjoittelet. Yleinen vaiva teillä kreationisteilla."
Erinomaisen terävä ja vastaan sanomaton argumentti evoluution puolesta kreationismia vastaan sekä henkilö vertaistukiarviointi Ap'sta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuossa on kumoamista? Pelkkää roskaa ja valetta alusta asti.
Miksi et keskity siihen että todistaisit jonkin niistä lukuisista luomistrioista? Tai edes sen että on olemassa joku luoja. Tai että tarvittaisiin joku luoja.Miten te voitte olla noin pimeitä ja uskottelette olevanne muka älyllisiä.
Paljastatte tarkoitushakuisen hölmöytenne ihan perusteellisesti, uskotte omaan pöljyyteenne.
Jeesushan sanoi, että "HÄN ilmoittaa itsensä niille, jotka Häntä etsivät". Hän haluaa antaa uskon lahjaksi meille ihmisille, mutta teille jotka ette etsi Häntä, ette myöskään löydä!
Mullekkin Hän ilmoitti lopulta itsensä ja KIRJAIMELLISESTI RAAMATUN MUKAISESTI.
Eipä tartte uskoa typeriin teorioihin koskaan enää. Kiitos ylös noussut Jeesus Kristus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten te voitte olla noin pimeitä ja uskottelette olevanne muka älyllisiä.
Paljastatte tarkoitushakuisen hölmöytenne ihan perusteellisesti, uskotte omaan pöljyyteenne.
Jeesushan sanoi, että "HÄN ilmoittaa itsensä niille, jotka Häntä etsivät". Hän haluaa antaa uskon lahjaksi meille ihmisille, mutta teille jotka ette etsi Häntä, ette myöskään löydä!
Mullekkin Hän ilmoitti lopulta itsensä ja KIRJAIMELLISESTI RAAMATUN MUKAISESTI.
Eipä tartte uskoa typeriin teorioihin koskaan enää. Kiitos ylös noussut Jeesus Kristus.Oletko varma että uskot oikeaan Jumalaan? Voihan olla että olet väärässä, joten typerää haukkua ja herjata muita.
- Anonyymi
Millä perusteella sinun jumalasi olisi luonut yhtään mitään? Minulle kertoi sotkat tänä aamuna että kaikki on oikeasti tullut sotkan munasta. Yhtä hyvä "todiste" kuin sinunkin.
Nyt sinun pitää todistaa että ei tullutkaan sotkanmunasta. Tiedän että et pysty, joten olen oikeassa. ;)- Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
Mistä se sotkanmuna?
Sotka munii sotkanmunia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotka munii sotkanmunia.
Teikäläiset ette ole koskaan nähnyt sotkaa, ettekä edes tunnistaisi sitä, ja sitten kuitenkin uskotte siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teikäläiset ette ole koskaan nähnyt sotkaa, ettekä edes tunnistaisi sitä, ja sitten kuitenkin uskotte siihen.
Onko tuollainen valehtelu lähimmäisistä sinun uskosi mukaan oikein?
- Anonyymi
Ajatella!
Se sama globaali tulva,joka hävitti kaikki elävät maapallolta,siirsi mantereet erilleen ja nosti vuoret paikoilleen,kaiversi Grand Canyonin ja vuoden kuluttua päästi Nooan mieliharrastuksensa pariin eli istuttamaan viinitarhan,sai Romanicthys valsanicolan uiskentelemaan kaikessa rauhassa,vaikkei se ollut edes arkissa mukana!
Niin suuri on Jeesuksen armo!! - Anonyymi
Sinulle on selitetty elävät fossiilit aikaisemminkin.
Jos lajilla ei ole valintapainetta ja pärjää poikasillaan, niin siihen ei tule pahemmin muutoksia. Evoluutio ei yhä edelleenkään pakota suuriin muutoksiin. Tämäkin laji on muuttunut aikanaan, mutta hyvin vähän. Tämä on aivan evoluutioteorian mukaista, jossa valintapaine tekee muutoksia nopeammin.
Miksi nolaat itsesi näin pahasti, koska tämä on ihan perus asia.
Etkä muuten selittänyt omaa harhaasi yhtään, joka olisi palstan aihe.- Anonyymi
Minä en usko mihinkään materialistiseen hokkus pokkus valintapaineeseen.
Valo ja varjo (henkisenä ominaisuutena) hoitaa asian. Evoluutiota voi verrata avautuvaan kukkanuppuun. Laajeneminen eli avautuminen jollekin uudelle, tuottaa uusia ominaisuuksia. Sillä on henkinen ulottuvuus.
On ylhäältä säädetty, mitkä nuput avautuu. Jotkut jää varjoon, ne pärjää siellä, kunnes niihin kohdistuu avaava säde. Tämä pätee myös ihmisiin, yksilönä sekä lajina. Meidän esi-isä taapersi ikään kuin varjossa, mutta avaava säde tuotti uusilla ominaisuuksilla varustetun ihmisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en usko mihinkään materialistiseen hokkus pokkus valintapaineeseen.
Valo ja varjo (henkisenä ominaisuutena) hoitaa asian. Evoluutiota voi verrata avautuvaan kukkanuppuun. Laajeneminen eli avautuminen jollekin uudelle, tuottaa uusia ominaisuuksia. Sillä on henkinen ulottuvuus.
On ylhäältä säädetty, mitkä nuput avautuu. Jotkut jää varjoon, ne pärjää siellä, kunnes niihin kohdistuu avaava säde. Tämä pätee myös ihmisiin, yksilönä sekä lajina. Meidän esi-isä taapersi ikään kuin varjossa, mutta avaava säde tuotti uusilla ominaisuuksilla varustetun ihmisen.Olipas taas typerää kirjoitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en usko mihinkään materialistiseen hokkus pokkus valintapaineeseen.
Valo ja varjo (henkisenä ominaisuutena) hoitaa asian. Evoluutiota voi verrata avautuvaan kukkanuppuun. Laajeneminen eli avautuminen jollekin uudelle, tuottaa uusia ominaisuuksia. Sillä on henkinen ulottuvuus.
On ylhäältä säädetty, mitkä nuput avautuu. Jotkut jää varjoon, ne pärjää siellä, kunnes niihin kohdistuu avaava säde. Tämä pätee myös ihmisiin, yksilönä sekä lajina. Meidän esi-isä taapersi ikään kuin varjossa, mutta avaava säde tuotti uusilla ominaisuuksilla varustetun ihmisen.Se on oma asiasi, mihin uskot. Pidetään sinun uskosi kuitenkin erossa tieteestä. Ja siksihän tämä kreationismipalsta onkin täällä, jotta kaltaisesi vouvat julistaa omaa uskoaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on oma asiasi, mihin uskot. Pidetään sinun uskosi kuitenkin erossa tieteestä. Ja siksihän tämä kreationismipalsta onkin täällä, jotta kaltaisesi vouvat julistaa omaa uskoaan.
Olen Kaksonen ja matkalla kotiin;).
"Tähtimerkkeihin on nimittäin häivytetty ikuinen Tie, joka on kaikille kulkijoille ollut aina sama. Monet itämaiden opettajat kuten Laotse ja Kungfutse ovat opettaneet tätä Tietä nimellä Tao (myös Dao). Jeesus käytti siitä yksinkertaisesti nimeä Tie ja Muhammad puhui siitä ainoana oikeana uskontona eli Totuutena.
Hengellisen astrologian merkit ja niiden selitykset
Kaksoset
Kaksoset viittaavat Pyhän Hengen eli koko maailmankaikkeuden kahteen perusosaan – tietoon ja elämään. Tieto tunnetaan myös nimellä totuuden henki ja totuus, sekä vastaavasti elämä tunnetaan myös nimellä elämän henkäys ja elämänpyörä. Raamatun yhteydessä heidät tunnetaan myös nimellä tiedonpuu ja elämänpuu. Jokaisen ihmisen elämässä noin 7-13-vuotiaana elämänpyörään liittyvä sielu ja totuuteen kuuluva henki ajautuvat erilleen ja seuraa mentaalinen paratiisista karkottaminen. Tästä eteenpäin Kaksoset eivät enää ole yhdessä ja ihmisen alitajuinen kärsimys on tosiasia. Seuraavat vuodet eteenpäin ihmisellä on vain yksi tavoite: palata kotiin hengellisen Isän luokse Totuuden pariin. Tätä tuhlaajapojan kotiinpaluuta nimitetään Totuuden tiellä vesikasteeksi. Viimeinen Kaksosten lopullinen kirkastuminen tapahtuu niiden vastinmerkin Jousimiehen avustuksella, joka on Ylimmän Jumalan elävä Silmä.
Kolmas risti: Neitsyt (Ilma) - Kalat (Maa) ja Jousimies (Tuli) - Kaksoset (Vesi)
Kolmas risti on Raamatun tarinassa itse Kristus. Ihmisen sielu on Pyhän Hengen kastevaiheessa puhdistunut jo kahdesti, eli siitä on tullut Neitsyt. On koittanut Ilmestyskirjan tuhatvuotisen valtakunnan aika. Kaksoset ovat jälleen yhdessä ja ihminen on palautunut Aatamin kaltaiseksi ykseyden kuvaksi. Samalla vesi ja tuli ovat muuttuneet sähköksi ja puhtaaksi energiaksi siten, että ihmisestä on tullut rakkauden parantavia nuolia ampuva Jousimies. Ihmisellä ei ole enää piilotettua alitajuntaa, vaan Kalat ohjaavat mentaalista arkkia oikeaan suuntaan. Tämän kastevaiheen armolahja on rakkaus, jonka ihminen hahmottaa nyt ensimmäistä kertaa tasapainoisesti sen ääripäiden armon ja ankaruuden kautta. Ihmisellä on käsissään Taivaan valtakunnan avaimet ja hänellä on valta antaa tai jättää antamatta anteeksi ihmisten syntejä. Koska ihminen on itse puhdistunut, hän aloittaa nyt opetustyönsä symbolisten elävien ja kuolleiden parissa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen Kaksonen ja matkalla kotiin;).
"Tähtimerkkeihin on nimittäin häivytetty ikuinen Tie, joka on kaikille kulkijoille ollut aina sama. Monet itämaiden opettajat kuten Laotse ja Kungfutse ovat opettaneet tätä Tietä nimellä Tao (myös Dao). Jeesus käytti siitä yksinkertaisesti nimeä Tie ja Muhammad puhui siitä ainoana oikeana uskontona eli Totuutena.
Hengellisen astrologian merkit ja niiden selitykset
Kaksoset
Kaksoset viittaavat Pyhän Hengen eli koko maailmankaikkeuden kahteen perusosaan – tietoon ja elämään. Tieto tunnetaan myös nimellä totuuden henki ja totuus, sekä vastaavasti elämä tunnetaan myös nimellä elämän henkäys ja elämänpyörä. Raamatun yhteydessä heidät tunnetaan myös nimellä tiedonpuu ja elämänpuu. Jokaisen ihmisen elämässä noin 7-13-vuotiaana elämänpyörään liittyvä sielu ja totuuteen kuuluva henki ajautuvat erilleen ja seuraa mentaalinen paratiisista karkottaminen. Tästä eteenpäin Kaksoset eivät enää ole yhdessä ja ihmisen alitajuinen kärsimys on tosiasia. Seuraavat vuodet eteenpäin ihmisellä on vain yksi tavoite: palata kotiin hengellisen Isän luokse Totuuden pariin. Tätä tuhlaajapojan kotiinpaluuta nimitetään Totuuden tiellä vesikasteeksi. Viimeinen Kaksosten lopullinen kirkastuminen tapahtuu niiden vastinmerkin Jousimiehen avustuksella, joka on Ylimmän Jumalan elävä Silmä.
Kolmas risti: Neitsyt (Ilma) - Kalat (Maa) ja Jousimies (Tuli) - Kaksoset (Vesi)
Kolmas risti on Raamatun tarinassa itse Kristus. Ihmisen sielu on Pyhän Hengen kastevaiheessa puhdistunut jo kahdesti, eli siitä on tullut Neitsyt. On koittanut Ilmestyskirjan tuhatvuotisen valtakunnan aika. Kaksoset ovat jälleen yhdessä ja ihminen on palautunut Aatamin kaltaiseksi ykseyden kuvaksi. Samalla vesi ja tuli ovat muuttuneet sähköksi ja puhtaaksi energiaksi siten, että ihmisestä on tullut rakkauden parantavia nuolia ampuva Jousimies. Ihmisellä ei ole enää piilotettua alitajuntaa, vaan Kalat ohjaavat mentaalista arkkia oikeaan suuntaan. Tämän kastevaiheen armolahja on rakkaus, jonka ihminen hahmottaa nyt ensimmäistä kertaa tasapainoisesti sen ääripäiden armon ja ankaruuden kautta. Ihmisellä on käsissään Taivaan valtakunnan avaimet ja hänellä on valta antaa tai jättää antamatta anteeksi ihmisten syntejä. Koska ihminen on itse puhdistunut, hän aloittaa nyt opetustyönsä symbolisten elävien ja kuolleiden parissa."Lainaus on täältä.
https://houseoftruth.education/fi/opetus/verkkokampus/kurssit/hengellisen-astrologian-perusteet/hengellisen-astrologian-tahtimerkit - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen Kaksonen ja matkalla kotiin;).
"Tähtimerkkeihin on nimittäin häivytetty ikuinen Tie, joka on kaikille kulkijoille ollut aina sama. Monet itämaiden opettajat kuten Laotse ja Kungfutse ovat opettaneet tätä Tietä nimellä Tao (myös Dao). Jeesus käytti siitä yksinkertaisesti nimeä Tie ja Muhammad puhui siitä ainoana oikeana uskontona eli Totuutena.
Hengellisen astrologian merkit ja niiden selitykset
Kaksoset
Kaksoset viittaavat Pyhän Hengen eli koko maailmankaikkeuden kahteen perusosaan – tietoon ja elämään. Tieto tunnetaan myös nimellä totuuden henki ja totuus, sekä vastaavasti elämä tunnetaan myös nimellä elämän henkäys ja elämänpyörä. Raamatun yhteydessä heidät tunnetaan myös nimellä tiedonpuu ja elämänpuu. Jokaisen ihmisen elämässä noin 7-13-vuotiaana elämänpyörään liittyvä sielu ja totuuteen kuuluva henki ajautuvat erilleen ja seuraa mentaalinen paratiisista karkottaminen. Tästä eteenpäin Kaksoset eivät enää ole yhdessä ja ihmisen alitajuinen kärsimys on tosiasia. Seuraavat vuodet eteenpäin ihmisellä on vain yksi tavoite: palata kotiin hengellisen Isän luokse Totuuden pariin. Tätä tuhlaajapojan kotiinpaluuta nimitetään Totuuden tiellä vesikasteeksi. Viimeinen Kaksosten lopullinen kirkastuminen tapahtuu niiden vastinmerkin Jousimiehen avustuksella, joka on Ylimmän Jumalan elävä Silmä.
Kolmas risti: Neitsyt (Ilma) - Kalat (Maa) ja Jousimies (Tuli) - Kaksoset (Vesi)
Kolmas risti on Raamatun tarinassa itse Kristus. Ihmisen sielu on Pyhän Hengen kastevaiheessa puhdistunut jo kahdesti, eli siitä on tullut Neitsyt. On koittanut Ilmestyskirjan tuhatvuotisen valtakunnan aika. Kaksoset ovat jälleen yhdessä ja ihminen on palautunut Aatamin kaltaiseksi ykseyden kuvaksi. Samalla vesi ja tuli ovat muuttuneet sähköksi ja puhtaaksi energiaksi siten, että ihmisestä on tullut rakkauden parantavia nuolia ampuva Jousimies. Ihmisellä ei ole enää piilotettua alitajuntaa, vaan Kalat ohjaavat mentaalista arkkia oikeaan suuntaan. Tämän kastevaiheen armolahja on rakkaus, jonka ihminen hahmottaa nyt ensimmäistä kertaa tasapainoisesti sen ääripäiden armon ja ankaruuden kautta. Ihmisellä on käsissään Taivaan valtakunnan avaimet ja hänellä on valta antaa tai jättää antamatta anteeksi ihmisten syntejä. Koska ihminen on itse puhdistunut, hän aloittaa nyt opetustyönsä symbolisten elävien ja kuolleiden parissa."Aina, kun joku tarjoaa kretuhumpuukia tieteeseen, viittaamme tähän kommenttiin. Ei tarvitse erityisemmin perustella, miksi kreationismia ei ole rarve tieteessä huomioida.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina, kun joku tarjoaa kretuhumpuukia tieteeseen, viittaamme tähän kommenttiin. Ei tarvitse erityisemmin perustella, miksi kreationismia ei ole rarve tieteessä huomioida.
Aiotteko aina luottaa vain aineelliseen tieteeseen, joka rämpii alimalla tasolla?. Jokaisella on tietysti oma Tiensä, kuten simppukiiskelläkin;).
"Niin ylhäällä, kuin alhaalla; niin alhaalla, kuin ylhäällä.”
https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/vastaavuuden-tasot/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aiotteko aina luottaa vain aineelliseen tieteeseen, joka rämpii alimalla tasolla?. Jokaisella on tietysti oma Tiensä, kuten simppukiiskelläkin;).
"Niin ylhäällä, kuin alhaalla; niin alhaalla, kuin ylhäällä.”
https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/vastaavuuden-tasot/Voi jeebus sentään että seilaat kaukana realismin rannoista :)
Meillä ei ole kuin yksi tiede. Tieteellinen metodi on ainoa, joka on osoittanut että se voi antaa luotettavaa tietoa todellisuudesta. Kaikki edistyksemme ja hyvinvointimme on lähtöisin sen tuottamasta tiedosta. Kaltaistesi huuhareiden "tiedon" varaan ei ole rakennettu yhtään mitään, se ei selitä yhtään mitään, eikä se auta meitä yhtään missään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi jeebus sentään että seilaat kaukana realismin rannoista :)
Meillä ei ole kuin yksi tiede. Tieteellinen metodi on ainoa, joka on osoittanut että se voi antaa luotettavaa tietoa todellisuudesta. Kaikki edistyksemme ja hyvinvointimme on lähtöisin sen tuottamasta tiedosta. Kaltaistesi huuhareiden "tiedon" varaan ei ole rakennettu yhtään mitään, se ei selitä yhtään mitään, eikä se auta meitä yhtään missään.Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä olet astrologiselta merkiltäsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä olet astrologiselta merkiltäsi?
Eikö fundiskristityt mitenkään kommentoi tätä hömppää. Tämähän on selvästi kilpailevaa harhaoppia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen Kaksonen ja matkalla kotiin;).
"Tähtimerkkeihin on nimittäin häivytetty ikuinen Tie, joka on kaikille kulkijoille ollut aina sama. Monet itämaiden opettajat kuten Laotse ja Kungfutse ovat opettaneet tätä Tietä nimellä Tao (myös Dao). Jeesus käytti siitä yksinkertaisesti nimeä Tie ja Muhammad puhui siitä ainoana oikeana uskontona eli Totuutena.
Hengellisen astrologian merkit ja niiden selitykset
Kaksoset
Kaksoset viittaavat Pyhän Hengen eli koko maailmankaikkeuden kahteen perusosaan – tietoon ja elämään. Tieto tunnetaan myös nimellä totuuden henki ja totuus, sekä vastaavasti elämä tunnetaan myös nimellä elämän henkäys ja elämänpyörä. Raamatun yhteydessä heidät tunnetaan myös nimellä tiedonpuu ja elämänpuu. Jokaisen ihmisen elämässä noin 7-13-vuotiaana elämänpyörään liittyvä sielu ja totuuteen kuuluva henki ajautuvat erilleen ja seuraa mentaalinen paratiisista karkottaminen. Tästä eteenpäin Kaksoset eivät enää ole yhdessä ja ihmisen alitajuinen kärsimys on tosiasia. Seuraavat vuodet eteenpäin ihmisellä on vain yksi tavoite: palata kotiin hengellisen Isän luokse Totuuden pariin. Tätä tuhlaajapojan kotiinpaluuta nimitetään Totuuden tiellä vesikasteeksi. Viimeinen Kaksosten lopullinen kirkastuminen tapahtuu niiden vastinmerkin Jousimiehen avustuksella, joka on Ylimmän Jumalan elävä Silmä.
Kolmas risti: Neitsyt (Ilma) - Kalat (Maa) ja Jousimies (Tuli) - Kaksoset (Vesi)
Kolmas risti on Raamatun tarinassa itse Kristus. Ihmisen sielu on Pyhän Hengen kastevaiheessa puhdistunut jo kahdesti, eli siitä on tullut Neitsyt. On koittanut Ilmestyskirjan tuhatvuotisen valtakunnan aika. Kaksoset ovat jälleen yhdessä ja ihminen on palautunut Aatamin kaltaiseksi ykseyden kuvaksi. Samalla vesi ja tuli ovat muuttuneet sähköksi ja puhtaaksi energiaksi siten, että ihmisestä on tullut rakkauden parantavia nuolia ampuva Jousimies. Ihmisellä ei ole enää piilotettua alitajuntaa, vaan Kalat ohjaavat mentaalista arkkia oikeaan suuntaan. Tämän kastevaiheen armolahja on rakkaus, jonka ihminen hahmottaa nyt ensimmäistä kertaa tasapainoisesti sen ääripäiden armon ja ankaruuden kautta. Ihmisellä on käsissään Taivaan valtakunnan avaimet ja hänellä on valta antaa tai jättää antamatta anteeksi ihmisten syntejä. Koska ihminen on itse puhdistunut, hän aloittaa nyt opetustyönsä symbolisten elävien ja kuolleiden parissa."Astrologia on todistetusti humpuukia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aiotteko aina luottaa vain aineelliseen tieteeseen, joka rämpii alimalla tasolla?. Jokaisella on tietysti oma Tiensä, kuten simppukiiskelläkin;).
"Niin ylhäällä, kuin alhaalla; niin alhaalla, kuin ylhäällä.”
https://eksopolitiikka.fi/tietoisuus/vastaavuuden-tasot/Et ymmärrä tieteestä mitään koska olet lapsen tasolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö fundiskristityt mitenkään kommentoi tätä hömppää. Tämähän on selvästi kilpailevaa harhaoppia.
Huuhaaopitkin pitävät yhtä, jos vastassa on jotain vakavasti otettavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen Kaksonen ja matkalla kotiin;).
"Tähtimerkkeihin on nimittäin häivytetty ikuinen Tie, joka on kaikille kulkijoille ollut aina sama. Monet itämaiden opettajat kuten Laotse ja Kungfutse ovat opettaneet tätä Tietä nimellä Tao (myös Dao). Jeesus käytti siitä yksinkertaisesti nimeä Tie ja Muhammad puhui siitä ainoana oikeana uskontona eli Totuutena.
Hengellisen astrologian merkit ja niiden selitykset
Kaksoset
Kaksoset viittaavat Pyhän Hengen eli koko maailmankaikkeuden kahteen perusosaan – tietoon ja elämään. Tieto tunnetaan myös nimellä totuuden henki ja totuus, sekä vastaavasti elämä tunnetaan myös nimellä elämän henkäys ja elämänpyörä. Raamatun yhteydessä heidät tunnetaan myös nimellä tiedonpuu ja elämänpuu. Jokaisen ihmisen elämässä noin 7-13-vuotiaana elämänpyörään liittyvä sielu ja totuuteen kuuluva henki ajautuvat erilleen ja seuraa mentaalinen paratiisista karkottaminen. Tästä eteenpäin Kaksoset eivät enää ole yhdessä ja ihmisen alitajuinen kärsimys on tosiasia. Seuraavat vuodet eteenpäin ihmisellä on vain yksi tavoite: palata kotiin hengellisen Isän luokse Totuuden pariin. Tätä tuhlaajapojan kotiinpaluuta nimitetään Totuuden tiellä vesikasteeksi. Viimeinen Kaksosten lopullinen kirkastuminen tapahtuu niiden vastinmerkin Jousimiehen avustuksella, joka on Ylimmän Jumalan elävä Silmä.
Kolmas risti: Neitsyt (Ilma) - Kalat (Maa) ja Jousimies (Tuli) - Kaksoset (Vesi)
Kolmas risti on Raamatun tarinassa itse Kristus. Ihmisen sielu on Pyhän Hengen kastevaiheessa puhdistunut jo kahdesti, eli siitä on tullut Neitsyt. On koittanut Ilmestyskirjan tuhatvuotisen valtakunnan aika. Kaksoset ovat jälleen yhdessä ja ihminen on palautunut Aatamin kaltaiseksi ykseyden kuvaksi. Samalla vesi ja tuli ovat muuttuneet sähköksi ja puhtaaksi energiaksi siten, että ihmisestä on tullut rakkauden parantavia nuolia ampuva Jousimies. Ihmisellä ei ole enää piilotettua alitajuntaa, vaan Kalat ohjaavat mentaalista arkkia oikeaan suuntaan. Tämän kastevaiheen armolahja on rakkaus, jonka ihminen hahmottaa nyt ensimmäistä kertaa tasapainoisesti sen ääripäiden armon ja ankaruuden kautta. Ihmisellä on käsissään Taivaan valtakunnan avaimet ja hänellä on valta antaa tai jättää antamatta anteeksi ihmisten syntejä. Koska ihminen on itse puhdistunut, hän aloittaa nyt opetustyönsä symbolisten elävien ja kuolleiden parissa."Et taida olla terve.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipas taas typerää kirjoitusta.
Sinä et selvästikään pysty tajuamaan, kun "evoluutiosi" ei ole antanu sulle sitä järjen avaamiseen tarvittavaa synapsia, että ymmärryksen valo pääsisi sisään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lainaus on täältä.
https://houseoftruth.education/fi/opetus/verkkokampus/kurssit/hengellisen-astrologian-perusteet/hengellisen-astrologian-tahtimerkitUskomatonta sekasotkua. Pakanuutta ja houretta. Ilmankos Jeesus vakavasti sanoi omilleen, että "Katsokaa, ettei kukaan eksytä teitä".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ymmärrä tieteestä mitään koska olet lapsen tasolla.
Ethän sinä ymmärrä edes mistä puhutaan. Tieteesi ei vieläkään tajua, miten elämä on syntynyt. Tiede myöntää sen itsekkin. Vaikka kuinka kehittelette teorioitanne, ne on silti vain mielikuvituksen tuotetta,
Raamattu ei ole teoriaa, eikä sitä tarvitse muutella, koska se on totta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et taida olla terve.
Jotkut varomattomat joutuvat eksyttävien henkien valtaan, niinkuin Jeesus varoittikin tapahtuvan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ethän sinä ymmärrä edes mistä puhutaan. Tieteesi ei vieläkään tajua, miten elämä on syntynyt. Tiede myöntää sen itsekkin. Vaikka kuinka kehittelette teorioitanne, ne on silti vain mielikuvituksen tuotetta,
Raamattu ei ole teoriaa, eikä sitä tarvitse muutella, koska se on totta!Omahan tuo on asiasi. Fakta on kuitenkin se, että tiede on tuottanut muun muassa sinulle viestintään verkkoteknologian. Sinun "korkeammat" ajatukset tieteen yläpuolella, kuten arrogantisti julistat, ovat täyttä huuhaata. Voit toki osoittaa jokin konkreettisen hyödyn oman pääsi ulkopuolelta. Arvioidaan sitten yhdessä, mikä sen arvo on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omahan tuo on asiasi. Fakta on kuitenkin se, että tiede on tuottanut muun muassa sinulle viestintään verkkoteknologian. Sinun "korkeammat" ajatukset tieteen yläpuolella, kuten arrogantisti julistat, ovat täyttä huuhaata. Voit toki osoittaa jokin konkreettisen hyödyn oman pääsi ulkopuolelta. Arvioidaan sitten yhdessä, mikä sen arvo on.
Tähän on näköjään joku muukin tullut kommentoimaan, kiva.
Evolutionistit voisivat miettiä asiaa siltä kannalta, että jos linnut on kehittyneet dinosauruksista, niin mitä höyhenpukuinen lintu ilmentää?
Lintu ilmentää hengen vapautta. Kohoamista, luottamusta korkeimpaan, avautumista jollekin uudelle. Jähmeys, eli tässä tapauksessa dino häviää, kun henki kohoaa. Jotkut linnut ei halunneet vapautua riittävästi, vaan jäivät maan piiriin. Ihmisistäkin on hävinnyt jähmeimmät muodot.
Eli henki on kerroksellinen, se ilmenee myös aineellsella tasolla. Henki kutsuu, ja ne jotka vastaavat hengen kutsuun kohoavat, uudistuvat. Joku simppukiiski on kuin evolutionisti, jossa kohottavaa henkeä ei ilmene;). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän on näköjään joku muukin tullut kommentoimaan, kiva.
Evolutionistit voisivat miettiä asiaa siltä kannalta, että jos linnut on kehittyneet dinosauruksista, niin mitä höyhenpukuinen lintu ilmentää?
Lintu ilmentää hengen vapautta. Kohoamista, luottamusta korkeimpaan, avautumista jollekin uudelle. Jähmeys, eli tässä tapauksessa dino häviää, kun henki kohoaa. Jotkut linnut ei halunneet vapautua riittävästi, vaan jäivät maan piiriin. Ihmisistäkin on hävinnyt jähmeimmät muodot.
Eli henki on kerroksellinen, se ilmenee myös aineellsella tasolla. Henki kutsuu, ja ne jotka vastaavat hengen kutsuun kohoavat, uudistuvat. Joku simppukiiski on kuin evolutionisti, jossa kohottavaa henkeä ei ilmene;).Hyvä, että kohottava henki tarjoaa psyykkeellesi jotain ja ehkä lompakollesi, jos vedätät sillä muita.
Mutta mitään konkreettista et sitten kuitenkaan pystynyt osoittamaan vaan jatkat samaa jonnin joutavaa löpinää jostain mielikuvitusjutuistasi. Kuten joku sanoi, tämä lienee sikäli palstan huonoin keskustelija, että riippumatta aiheesta tämä tunkee nämä omat henki/energia hörhöilyt väliin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että kohottava henki tarjoaa psyykkeellesi jotain ja ehkä lompakollesi, jos vedätät sillä muita.
Mutta mitään konkreettista et sitten kuitenkaan pystynyt osoittamaan vaan jatkat samaa jonnin joutavaa löpinää jostain mielikuvitusjutuistasi. Kuten joku sanoi, tämä lienee sikäli palstan huonoin keskustelija, että riippumatta aiheesta tämä tunkee nämä omat henki/energia hörhöilyt väliin.Jos et tuostakaan ymmärrä yhtään mitään, niin silloin vika on sinussa. Turha on peiliä syyttää, jos naama on vino.
Mitä ihmettä teet tällä palstalla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tuostakaan ymmärrä yhtään mitään, niin silloin vika on sinussa. Turha on peiliä syyttää, jos naama on vino.
Mitä ihmettä teet tällä palstalla?Huumoripalsta...
Joo. Miljoonia vuosia on kulunut, mutta ihminen edelleen on apina.
Kestää vähän pitempään. 😉- Anonyymi
"tukevat Raamatun silminnäkijäkuvausta luomisesta. "
Öö.. nyt on pakko kysyä kuka se eye witness oli? No tuskin nyt simppukiiski lajina tai Tonava jokena on 65 miljoonaa vuotta vanha. Ahvenkalojen lahko kokonaisuudessaan on sen ikäinen. Ahvenkalojen lajirunsaus johtuu koko genomin duplikoitumisista (varsinaisilla luukaloilla peräti kolme duplikoitumista) ja Liitukauden joukkosukupuutosta. Koko genomin duplikoitumiset tuplasi informaatiomäärän jokaisella duplikaatiokerralla ja Liitukauden joukkosukupuutto tyhjensi ekologiset lokerot ja antoi näin tilaa uusille variaatioille, joita lisääntynyt informaatiomäärä tuotti.
- Anonyymi
Arto ei pysty itse tuottamaan tekstejä, joita hän käyttää aloituksissaan.
Arto, laita lähteet näkyviin! Kaikki, jotka uskovat Raamattuun ainoana totuutena evoluutiosta, elävät kuplassa, josta eivät uskalla tulla ulos pilkistämään Raamatussa väitettyjen asioiden paikkansapitävyyttä.
Tarvitaan aimo annos lapsen mieltä, että voi uskoa maailman olevan vain 6000 vuotta vanha. Puhut silminnäkijäkuvauksesta. Kuka oli silminnäkijä? Oliko ensimmäisten ihmisten ensimmäinen tehtävä kirjata ylös, että luominen oli juuri tapahtunut?
Miten ihmeessä te kreationistit voitte uskoa tällaiseen palturiin?- Anonyymi
Arto on aika varmasti kreationismia pilkkaava trolli. Ironista, ettei kukaan häntä toppuuttele.
- Anonyymi
No kato,se oli se PH,joka inspiroi kirjoittelemaan silminnäkijäkuvauksia ylös!
Kato,PH:n voimalla/avulla tollaset kirjoitukset kyllä järjestyy! - Anonyymi
Hauska paradoksi tuo silminnäkijä jo ihan tuon tarun mukaan. Tarussahan ensimmäinen silminnäkijä luodaan vasta lopuksi, mutta silti se on silminnäkijä tapahtumille ennen omaa ilmestymistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauska paradoksi tuo silminnäkijä jo ihan tuon tarun mukaan. Tarussahan ensimmäinen silminnäkijä luodaan vasta lopuksi, mutta silti se on silminnäkijä tapahtumille ennen omaa ilmestymistään.
Toisessa tarussa Maa on ensin tyhjä ja luodaan ihminen, sitten kasvit ja sitten elämet. Viimeisenä, kun eläimet eivät ihmistä tyydyttäneet, tehdään nainen.

No mikä ettei. Kirjoittihan Mooseskin omista hsutajaisistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisessa tarussa Maa on ensin tyhjä ja luodaan ihminen, sitten kasvit ja sitten elämet. Viimeisenä, kun eläimet eivät ihmistä tyydyttäneet, tehdään nainen.
Ai niin. Niitähän onkin kaksi ristiriitaista kertomusta, absoluuttisia totuuksia molemmat.
- Anonyymi
Saatko sä Arto777 jotain kiksejä, että esität jotain höpöä ja että sitten sulle vittuillaan. Jokin sortin tyydytystä sä kuitenkin saat, et sä muuten olisi täällä.
- Anonyymi
Uhriutumalla Artsi saa taivaspaikkapisteitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445269Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243450Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992850Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui572672- 1722338
- 252137
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271889Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661855Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391