jokaiseen vapaaseen paikkaan mikä tulee auki 600km:n säteellä?
Hän on yksi johtavista virkamiehistä kunnassamme, ja sitoutunut kehittämään kuntaamme eteenpäin.
Ei anna luotettavaa kuvaa kehityksestä, kun tekninen johtaja hakee kaikkia vapaita paikkoja pitkin Suomea ja kunnanjohtaja hakee kiiluvin silmin esim. Mikkelin johtajaksi. Turha kuvitella mitään järkevää kehitystä tänne, koska kaikki johtajia myöten haluaa täältä pois. Hommatkaa kunnanhallitus nyt viimeinkin järkevät ihmiset johtamaan tätä kuntaa ja heittäkää nuo pyrkyrit muualle. Kiitos. Terveisin toistaiseksi Lappajärvelainen veronmaksaja.
Miksi tekninen johtaja hakee
10
822
Vastaukset
- Anonyymi
ei kai tuossa mitään ihmeellistä, haluavat edetä urallaan hakevat isompiin paikkoihin.
Hakeminen ei välttämättä tarkoita, että ottaisi vastaan haettua työtä. Ajoittain voi oman arvonsa testata hakemalla muualle samankaltaisiin tehtäviin, jolloin selviää ainakin jossain määrin työmäärä ja toimenkuva toisessa tehtävässä sekä siitä maksettava palkka ja muut edut. Näitä selville saatuja tietoja/tarjouksia/lupauksia voi sitten käyttää neuvotellessa omista vastuista, työnmäärästä, palkasta ja muista eduista.
Johtavatkaan virkamiehet eivät työskentele kunnassa ollakseen kannattajia ja kannustajia kuolemaan asti. Oma ura edellä hekin yleensä menevät tai ainakin olisi useassa tapauksessa syytä mennä.- Anonyymi
Hakeminen tarkoittaa aina sitä ettei ole jollakin tasolla tyytyväinen nykyiseen tehtävään tai työnantajaan. Ei kait kukaan hae millään "markkina-arvopuntarilla" koko ajan muualle mitatakseen omaa arvoaan. Täysin absurdi ajatus.
Anonyymi kirjoitti:
Hakeminen tarkoittaa aina sitä ettei ole jollakin tasolla tyytyväinen nykyiseen tehtävään tai työnantajaan. Ei kait kukaan hae millään "markkina-arvopuntarilla" koko ajan muualle mitatakseen omaa arvoaan. Täysin absurdi ajatus.
Onko kukaan koskaan täysin tyytyväinen nykyiseen tehtäväänsä? Ja jos on niin täynnä tyytyväisyyttä, ei silloin varmaan kiinnosta, mitä muualla vastaavasta työtä tarjotaan?
- Anonyymi
Hakenut nettiuutisten perusteella tänä vuonna Nakkilaan, Kinnulaan ja Mäntyharjulle.
- Anonyymi
Pitää olla niin, että kun tulee valituksi, niin muuttaa paikkakunnalle ja sitoutuu tehtäväänsä eliniäksi. Pitää ottaa virka vastaan kutsumuksena ja elämäntapana.
- Anonyymi
Puhutahan leviästi ja uhotaan kaavottaa komiaa kerrostaloa Halakosaarehen. Siinä meneekin sitte se huvikeskus pilalle lopullisesti. Silta sinällään ok vaikka kallis onkin mutta Halkosaarta ei pilata. Mitenkäs Halkosaaren kesäteatterin ja tanssipaikan kanssa sovelletaan sillan tuotaa kevyen liikenteen reittiä? Suljetaankon reitti aina menojen ajaksi vai miten alue rajataan jatkossa?
- Anonyymi
On näillä kirjoittelijoilla/kirjoittajalla isot murheet toisten päätöksistä,kannattaa yrittää päästä päättäjäksi seuraavissa vaaleissa ja nyt keskittyä omaan elämään
- Anonyymi
Palkatkaa lisää sukulaisia, kyllä se siitä lähtee.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6822637Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311326- 1121205
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki121175Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2461064- 93985
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105939Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?102898Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761