Stasin ja KGB:n kätyrit pitää julkistaa

Tiitisen listaa on puitu oikeudessa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö listaa julkistettaisi, jos eduskunta niin päättää.

Oikeudessa tehdään päästös kulloinkin voimassa olevian lakien parusteella. Eduskunta puolestaan säätää lait.

Jos eduskunta katsoo tarpeelliseksi Tiitisen listan julkistamisen, se tekee siitä lain ja virkamiehet toimivat sen mukaan. Jos eivät toimi, niin oikeus tuomitsaa lain mukaisesti listan julkiseksi.

Suomessa eduskunta käyttää ylintä valtaa, ei virkamiehet.
7185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se tuntuu useinkin unohtuvan.

Äänestä

Erilaisia listoja riittää jos niitä haluttaisiin julkistaa.

Äänestä

Mikä siinä listassa kiihottaa? Liuta boomereita, joilla elämä ehtoopuolella. Annetaan jo olla vuosikymmenten takainen homeinen paperilappunen. En ihan bonjaa, miikä tässä kohussa on se pihvi. Koitetaanko jälleen saada yksinkertaisilta kansalaisilta focus siirrettyä jostain oleellisemmasta tähän Tiitisen listaan. Ja osa yksinkertaisista kiimailee nyy tämän kanssa. Lopputulos tiedetään ja kohu laantuu kyllä.

Äänestä
  • Tiitisen lista on siksi mielenkiintoinen, että Stasin agenttien merkitys ihmisten kärsimyksissä on paljon suurempi kuin esimerkiksi Rydmanin kirjoittelu omalla rasistiselle kullalleen (ymmärsin, että kullannuppu suhtautui Rydmania kielteisemmin maahanmuuttoon).

    Ihan vain moraalin kannalta ei voi suojella kidutukseen osallistuneita ja ronkkia jonkun yksityisiä sanomia ja etsiä niistä piilomerkityksiä.

    Onko sana moraali tuttu, vai oletko vihervassari?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tiitisen lista on siksi mielenkiintoinen, että Stasin agenttien merkitys ihmisten kärsimyksissä on paljon suurempi kuin esimerkiksi Rydmanin kirjoittelu omalla rasistiselle kullalleen (ymmärsin, että kullannuppu suhtautui Rydmania kielteisemmin maahanmuuttoon).

    Ihan vain moraalin kannalta ei voi suojella kidutukseen osallistuneita ja ronkkia jonkun yksityisiä sanomia ja etsiä niistä piilomerkityksiä.

    Onko sana moraali tuttu, vai oletko vihervassari?

    Isot laumat opiskelijoita hyppäsi DDR:ssä ja DDR:n Helsingin Kulosaaren lähetystössä tuon tuostakin.
    Näitä lellipoikia ja -tyttöjä syötettiin ja juotettiin ylenpalttisesti. Kaikki eivät olleet varsinaisesti vakoojia, vaan kuuluivat DDR:ää ja Neuvostoliittoa kiinnostavaan Suomen tulevaan, koulutettuun potentiaaliseen eliittiin. -Aina tietysti lörpötellään. Sattuu ja tapahtuu.
    Vakoojat saivat palveluksistaan rahallista ja muutakin konkreettista hyötyä. Joitakin Stasi koulutti enemmän. Esim. suomalainen historian opiskelija koulutettiin elektroniseen vakoiluun.
    Nämä porukat iäkkäimpiä vihreitä myöten tietävät toisistaan. Aina joku tuntee jonkun. Ongelmallista Suomen kannalta on se, että myös nämä lellipojat ja -tytöt saattavat olla kiristettävissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kiristetteävissä ristiin-rastiin.
    Hyvä Veli, näin juuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kiristetteävissä ristiin-rastiin.
    Hyvä Veli, näin juuri.

    Yhteiset edut ja muut intressit. Yhteeen köyteen vetäminen on voimaa ja vaikutusvaltaa.
    Hyvät Veljet ja Hyvät Siskot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tiitisen listaa on puitu oikeudessa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö listaa julkistettaisi, jos eduskunta niin päättää.

Oikeudessa tehdään päästös kulloinkin voimassa olevian lakien parusteella. Eduskunta puolestaan säätää lait.

Jos eduskunta katsoo tarpeelliseksi Tiitisen listan julkistamisen, se tekee siitä lain ja virkamiehet toimivat sen mukaan. Jos eivät toimi, niin oikeus tuomitsaa lain mukaisesti listan julkiseksi.

Suomessa eduskunta käyttää ylintä valtaa, ei virkamiehet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu