Joskus aiemminkin olen tehnyt vastaavanlaisen arvion, jonka olen perustanut yhteiskuntarakenteen muutokseen. Yritän niitä hieman päivittää vanhaa arviointia, joka lienee kymmenisin vuotta vanha.
Aloitetaan tämän hetken suosituimmasta puolueesta eli SDP:stä. Pidin aiemmassa näkemyksessäni demarien asemaa vakaana. Heikompiosainen väestönosa tarvitsee uskottavan puolustajan. Hyvinvointivaltiopolitiikan luoja sopii mainiosti siihen asemaan. SDP:n linja on Juhana Vartiaisen peräänkuuluttama työlinja. Korkea työllisyysaste ja palkansaajienetujen puolustaminen on demarien politiikan luontainen sisältö. Haasteita ja yhteensovittamista on tietysti siinä, miten maan talous saadaan vetämään. SDP on ollut tarpeen vaatiessa valtionhoitajapuolue, joka on kyennyt yhteensovittamaan tämän tavoitteen palkansaajien edunvalvontatavoitteen kanssa. Suomessakin demarien politiikan esikuvana on ollut Olof Palme ja Ruotsin demarien menestyskulku. Samantason suosioon täällä ei ole ylletty, mutta sihenkin alkaa olla parempi mahdollisuus kuin aiemmin. Antti Rinne oli demareilta katastrofivalinta, mutta Sanna Marin korjasi tilanteen. Demarit hyötyy politiikan polarisoitumisesta, mikä voi nostaa puoleutta lähemmäs ruotslaisen veljespuolueen lukuja. Eräs kommentoija väitti jo aikanaan, että demarit ovat auringonlaskun puolue. Siltä ei nyt näytä. Päivastoin, aika vahvalta näyttää myös tulevaisuus.
Kokoomus on toisen asemansa vakiinnuttanut puolue. Sen asema on ollut minusta vieläkin vakaampi kuin demarien. Kokoomuksen yllätävä siirtymä kohden konservatismia ja kovan linjan oikeistolaistumista antaa kuitenkin jatkossa tilaa maltillisemmalle oikeistolaisuudelle, jos Kokoomus jatkaa Orpon viitoittamalla linjalla. Yllättävän nopeasti Kokoomus on siirtynyt pari piirua oikeammalle Stubbin ja Kataisen ajoista. Kokoomuspolitiikoissa ei oikein nyt näy liberaaleja vaihtoehtoja. Kirsi Pihan tapaiset politiikot ovat Kokoomuksessa aivan ulkokehällä ja Sirpa Pitikäisen tapaiset jopa sen kehän ulkopuolella. Kokoomuksen uusi linja on mielestäni tuhoon tuomittu ja tulee laskemaan Kokoomuksen kannatusta. Ehkä sieltä tulee sen seurauksena toivottava vastaisku liberaalimpaan suntaan.
Persut eivät sovi hallituspuolueeksi. Se on populistinen ääriliike. Suomen maineelle olisi hyväksi, jos voitaisiin lähitulevaisuudessa viettää tämän puolueen hautajaisia. En osaa ottaa persuihin oikein puolueetonta kantaa, koska minusta koko puolue on nykyisin häpeäksi koko suomalaisuudelle. Olemmehan me suomalaiset umpimielisiä, mutta ei kai sentään niin umpimielisiä, että ansaitsisimme persut jalkapuuksemme.
Kepua pidin aiemmin auringonlaskun puolueena. Se analyysi oli tehty varmaan ennen persuaikaa. Nyt Kepusta on tullut ennustukseni mukaisesti likimain auringonlaskun puolue. Sen ongelma on saappaiden juuttuminen maaseudun mutaan. Kepulla olisi mahdollisuus, jos se osaisi suuntaa rohkeasti keskustapuolueeksi ja unohtaisi maalaisliittolaisen menneisyytensä. Tarvetta ja tilaa voisi nyt olla maltilliselle oikeistolaiselle puolueelle, joka harjoittaisi vastuullista sosiaalipolitiikkaa. Veikkaan, että Kepu ei käytä tätä tilaisuutta hyväkseen, koska sen mielenmaisemassa se voisi tarkoittaa vanhojen juurien kieltämistä. Uudistumisen tuska on vaan sellaista. Vanhemmistaan on vaikea irrottautua, vaikka olisi murrosiän kapinaa.
Vihreille olisi paikka myös tulevaisuudessa. Valitettavasti puolueen menestys voi mahdollistua suuren katastrofin kautta. Kun ilmastonmuutos alkaa toden teolla vaikuttaa, ihmiset saattavat havaita, että joku osasi varoittaa tulevasta. Taidan alkaa olla samaa mieltä Antti Herlinin ja Pertti Salolaisen kanssa siitä, että Elokapina on taepeellinen ja välttämätön muistutus meille muille tulevaisuuden suurista vaaroista.
Pitkällä tähtäimellä uskon sellaisiin vastuullisiin hallituksiin, missä toimivat SDP, Kokoomus ja Vihreät. Näitä tarvitaan. Sitten mukana voivat vaihtelevasti olla mukana Kepu, RKP ja Vasemmistoliitto. Persujen ja KD:n hallitusasemalle on vaikea löytää mitään järkevää perustetta.
PS. Demarit voisivat ehkä olla asettamatta tällä kertaa lainkaan omaa presidenttiehdokasta, koska ei sellainen toisi mitään lisäarvoa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Parempi voisi olla alusta lähtien asettua tukemaan Pekka Haaviston valintaa. Samaa koskee Vasemmistoliittoa. Jos Kokoomus älyisi pyytää Risto E.J. Penttilän ehdokkaakseen, äänestäisin todennäköisesti häntä ainakin ensimmäisellä kierroksella. Mutta ei Kokoomus häntä pyydä, joten tämä oli vain turhaa spekulaatiota.
Puolueiden arviointia
16
459
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvää analyysia suurista ja keskisuurista puolueista. Muutamaa kohtaa kommentoisin näkemykseesi pohjaten.
Itse olen pitänyt vaihtoehtona Kokoomuksen kohdalla sitä, että mikäli puolue jää konservatiivisiipensä edustamalle linjalleen, niin liberaalit kokoomuslaiset saattaisivat löytää uuden poliittisen kotinsa Harkimon Liike Nytistä. Kokoomuksella on kuitenkin aika uskollinen kannattajakunta, joten tällainen siirtymä tapahtuisi vasta siinä vaiheessa, jos puolueen liberaalisiipi jäisi täysin varjoon puolueen harjoittaman poltiikan linjauksissa. Tämä olisi Liike Nytin mahdollisuus kasvattaa kannatustaan huomattavasti enkä laisinkaan epäile, etteikö Harkimo ja Liike Nyt jatkossa suuntaa poliittista kalasteluaan tähän suuntaan.
Keskustalla on todellakin mietinnän paikka itsensä kanssa. Olen täysin samaa mieltä kanssasi jäätteenmäkeläisestä linjasta ja sen suomista mahdollisuuksista Keskustalle, jos Keskusta vain ottaa vaihtoehdon tosissaan. Siltikään sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että Keskustan tarvitsisi irtautua maaseudun asiamiehen roolistaan vaan pitää se mukana tavalla, joka istuisi luontaisesti jäätteenmäkeläiseen linjaan. Jos Keskusta aikoo jatkossakin pyrkiä parempaan kannatukseen, sen on hyväksyttävä yhteiskunnallisen rakenteen tosiasiat ja otettava enemmän politiikkaansa kaupunkipolitiikan aineksia.
Demarit ovat säilyttäneet oman poliittisen agendansa, kuten kuvailit ja tässä vastakkainasettelun ajassa, jota oikeistopopulistit ja äärioikeisto ovat luoneet globaalissa mittakaavassa, puolueella joka pitää arvoistaan kiinni ja markkinoi itseään oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana, on vahva poliittinen jalansija yhteiskunnassa. Siitä kertovat niin Ruotsin kuin Suomenkin demareiden gallupluvut. Perussuomalaisista ei protestipuolueena ole pitkäjänteisen politiikan tekijäksi.
Orpo ja Kokoomus ovat olleet lyhytkatseisia otettuaan Perussuomalaiset hallituskumppaniksi. Osaltaan muut puolueet saavat ottaa kontolleen siitä, että ne ovat antaneet perussuomalaisten loistaa maahanmuuton ongelmilla, jotka ovat kuitenkin yliammuttuja, mutta kuitenkin olemassaolevia. Osaltaan tätä maahanmuuttotaustaisten ongelmaa ovat äärioikeistolaiset nuoret sytyttämässä tuleen, kun puhutaan suurten kaupunkien jengiongelmista. Tästä PS vaikenee tyystin. Kuten se vaikenee seuraavan linkkijutunkin asiasta. Perussuomalaisten farmijoukkueista.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009656219.html- Anonyymi
Kiitos hyvistä kommenteista. Tuo Liike Nyt on minulle vähän sellainen tapaus, johon en osaa ottaa kunnon kantaa. Siinä voisi olla potentiaalia Kokoomusäänteen viemiseen, mutta liikkeen politiikan ydinsisältökin on jotenkin hämärä. Lisäksi puolue on kovasti yhden miehen eli Harkimon näköinen porukka. Tuosta porukasta pitäisi nousta esille muitakin poliitikkoja, joiden sanoma olisi systemaattisempi kuin Harkimon tyyli. Harkimo on jopa jonkinmoinen rasite puolueelleen, kun hänellä on ollut näitäJokereihin ja Hartwall-areenaan liittyviä sotkuja.
Sinimustien suosiosta en osaa sanoa muuta kuin että omituistahan se, jos suomalaiset tosissaan tällaista joukkiota kannattavat.
MPP
- Anonyymi
MPP ja jopa Soini voisivat pohtia presidenttiehdokkaiksi asettumista ja kun (todennäköisesti) tulee toinen kierros, siinä tilanteessa kertoa kenelle testamenttaavat äänensä
- Anonyymi
Mun meriitit eivät riitä edes ehdokkuuteen. Ehkä jonkun ehdokkaan avustajaksi ja kahvinkeittäjäksi vaalitilaisuuksiin.
Mutta toiselle kierroksella testamenttaisin ääneni sille, jota pidän kahdesta parempana. Kun en tiedä, ketkä kaksi ovat toisella kierroksella, niin asiaan on vaikea ottaa kantaa. Jos Haavisto, niin hänelle antaisin ja jos Halla-aho on, niin hänelle en antaisi.
Täytyy nyt muistaa että Yhdysvaltain demokraatit ovat kymmenen kertaa Kokoomusta oikeammalla eli ei meillä Suomessa edes ole oikeaa liberalistista oikeistopuoluetta minkä päämäärä olisi hyvinvointivaltion tuhoaminen ja sen korvaaminen vapauden ja vastuun kansalaisyhteiskunnalla.
Sipilä yritti muuttaa Keskustaa tällaiseen suuntaan mutta ei luonnostaan kommunismiin kallellaan olevalle puolueväelle kelvannut.- Anonyymi
Onhan Suomessa Liberaalipuolue, mutta on vaan siinämäärin vähäisen kannatuksen omaava, ettei ole päässyt eduskuntaan.
- Anonyymi
Puolueiden arviointia.
Kokoomus: vaalien jälkeen suurin puolueemme. Maltillisen oikeiston edustaja, joka lipsuu aina välillä niin vasemmalle kuin oikealle. Paha kivi kengässä on europarlemantikko Sirpa Pietikäinen, joka on kaikessa vastaan puolueen järkilinjaa, mutta jostain syystä puolue pitää hänet riveissään. Muutoinkin puolue ei aina uskalla olla se sivistyneistön edustaja, joka se ainoa puolueenamme voisi olla.
Perussuomalaiset: toiseksi suuri puolueemme. Pitkälti sen vuoksi, että muut puolueet yrittävät demonisoida sitä. Jos kritiikki perustuisi asia-argumentteihin, suosio olisi varmasti pienempi, nyt kun kritiikki perustuu vai tunteeseen, Persut senkun kasvaa. Pieni ihminen ja heikompiosainen väestönosa tarvitsee uskottavan puolustajan, ja kun demareista siihen ei ole, niin Perusuomalaiset ovat attaneet sen aseman. Myös maaseudun pulustaminen on jäämässä Persujen varaan.
SDP: kolmanneksi suurin puolueemme. Linja heittelee sinne tänne sattumanvaraisesti, välillä ollaan enemmän vasemmalla kuin Vasemmistoliitto, välillä oikeammalla kuin Kokoomus. Perusdemareita valuukin milloin persuihin milloin kokoomukseen, joskus vihreisiinkin. Valkokaulusdemarit jaksaa propagandaa jauhaa, muutoin puolue on sekaisin kuin seinäkello. Höppäjulkisuudesta suosionsa ammentanut Marin piti puolueen hyvissä kannatuslukemissa, asiaosaaminen on yhtä ohut kuin ruotsalaisista sotasanakreista kertova julkaisu. Pienen ihmisen puolustajasta ay-liikeen saavutettujen etujen vartiaksi, siinä historia.
Keskusta: hukkasi linjansa lähtemällä mukaan Rinteen, sittemmin Marinin hallitukseen. Kuva vasemmiston apupuolueesta ei ole täysin väärä. Kannattajat haluaisivat porvarillisempaa menoa, puoluejohto peesaa vasemmistoa. Ei ihme jos suosio on mennyttä. Ilmeisesti pysyvästi.
Vihreät: niin täynnä omaa osaamistaan, ettei kukaan muu ymmärrä miten erinomaisia he ovatkaan. Puolue on täysin pihalla siitä mitä todellisuus on. Mutta senhän voi korvata armottomalla populismilla, josta Ville Ninistö paras esimerkki. Uudella puheenjohtajalla on kova työ palauttaa uskottavuus katastrofaalisen Ohisalon kauden jälkeen.
Vasemmistoliitto: Työväenliikkeen perinneyhdistys, joka yrittää olla vihreämpi kuin vihreät. Mitään muuta kuin menojen kasvattamista ei ohjelmaan mahdu, ja kun puolueen osaamisen huippua edustaa Jussi Saramo, niin siitä voi jo päätellä miten heikko puolueen taso yleisestikin on.- Anonyymi
Miten tämä Orpon hallitusohjelma on suosiollinen palkansaajille ja vähätuloisille?
Ei mitenkään.
Joten kuinka persut silloin ovat mukamas palkansaajien ja vähätuloisten puolestapuhuja?
Ei sitten vähääkään.
Nythän vasta media on haastanut nykypersut ja sen ministerit, kun ovat hallitusvastuussa.
Joten sieltä se totuus sitten tulee esille, että mistä puusta persut on veistetty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tämä Orpon hallitusohjelma on suosiollinen palkansaajille ja vähätuloisille?
Ei mitenkään.
Joten kuinka persut silloin ovat mukamas palkansaajien ja vähätuloisten puolestapuhuja?
Ei sitten vähääkään.
Nythän vasta media on haastanut nykypersut ja sen ministerit, kun ovat hallitusvastuussa.
Joten sieltä se totuus sitten tulee esille, että mistä puusta persut on veistetty.Edellisen hallituksen jäljiltä on pakko leikata. Muuten vihervasemmisto on ollut 2000 luvulla kaksi kertaa kokoomuksen kanssa hallituksessa ja silloinkin on leikattu mm . lapsilta ja vanhuksilta.
- Anonyymi
Mitä se kertoo äänestäjistä, jos he lähtevät kannattamaan puoluetta demonisointia vastustaakseen? Persuthan ovat itse populistisella politiikallaan luoneet sitä kuvaa, jonka ydinsanoma on "katsokaa kun kaikki muut ovat meitä vastaan".
Ensin persut esiintyivät duunaripuolueena viedäkseen demareilta kannatusta syyttämällä heitä, etteivät ole duunarin asialla. Sen jälkeen persut alkoivat puhumaan, että PS on maaseudun asialla toisin kuin Keskusta ja tämäkin vain imuroidakseen kannatusta Keskustalta.
Mikä on lopputulos? PS petti duunarit myydessään heidän selkänahkansa halvalla Kokoomukselle sekä pettäessään pienituloiset vaalilupauksestaan, ettei PS suostu pienituloisia koskeviin leikkauksiin. Maa- ja metsätalousministerin salkku tuupattiin KD:lle, jotta persujen ei tarvitse kantaa vastuuta populistisista puheistaan maaseudun väkeä kohtaan vaan voi syyttää KD:ta, kun Purra valtionvarainministerinä alkaa toteuttamaan kokoomuslaista leikkauspolitiikkaa.
- Anonyymi
Vihreät on äärimmäisen vaarallinen liike Suomelle ja suomalaisille ihmisille.
- Anonyymi
Keskusta on tukenut vihervasemmisto hallitusta ja rajalakia ei meinattu hyväksyä jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusta on tukenut vihervasemmisto hallitusta ja rajalakia ei meinattu hyväksyä jne.
Persun mielestä Keskusta ei saisi tehdä yhteistyötä kenenkään muiden kuin persujen kanssa? Hallitus on aina koalitio, ei mikään persudiktatuuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persun mielestä Keskusta ei saisi tehdä yhteistyötä kenenkään muiden kuin persujen kanssa? Hallitus on aina koalitio, ei mikään persudiktatuuri.
Me perussuomalaiset teemme yhteistyötä itsellemme aatteellisesti läheisimpien puolueiden, kuten kokoomuksen, RKP:n ja kristillisten kanssa, eikä siihen kepulaisilla ole nokan kopauttamista.
- Anonyymi
Pankki on malliesimerkki asenteellisesta kirjoittajasta. Sosialistit ovat demareita, kypäräpäiset papit kokoomuslaisia ja vihreät vihreitä. Keskustalaiset ovat kepuja. Kommunistitkin taitavat olla vasemmistoliittolaisia.
Kyllä siinä antipatiat tulevat selvästi ilmi. Tosiasiahsn on se, että Kekkosen jälkeen on ollut huomattava vajaus Suomen herraonnessa ja että unioni on hyydyttänyt talouskasvun. Sopii siitä repiä huumoria.
Mutta pankki on ilmeisesti korkean virkamieseliitin edustaja. Tuon rälssin edut on turvattu varsinaisen hyvin. Luoja armahtakoon Suomea marttiahtisaareilta ja mikaaaltoloilta ja saloniuspasternakeilta. - Anonyymi
En kannata tätä Kokoomuksen ja Persujen yhteistä hallitusta. Tälläkin kerralla ovat "napit vastakkain" RKP ja persut. Enkä yhtään usko että se tähän loppuu. Ruotsalaisilla on vahva mandaatti pitää kiinni kieli ja omasta aluepolitiikasta ja persuilla omansa mutta ketkä pysyvät parhaiten hoitaa koko valtakunnassa asiat mm. työrauhan nimissä. SDP ja KOKOOMUS.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731445
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411039Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14660
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577