Presidentti Suomeen

Anonyymi-ap

Ettäkö Suomeen Presidentiksi Mika Aaltola. En voi pahempaa kuvitella. Suomessa ei tarvita narsistista presidenttiä. Kyllä järkevä pitkän ajan suomalaisen politiikan ja kulttuurin tunteva presidentti tänne tarvitaan. Suomi ei ole USA, jossa on nähty hölmöilyä riittämiin. Aaltolakin ajoi Trumpin asioita. Siellä asuessa. Missään nimessä ei ole kyvykäs Suomen Presidentiksi!

2

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hän Aaltola tulee saamaan mandaatin Suomen presidentiksi. Kyvykkyys keskustella erilailla ajattelevien ihmisten kanssa on hänen hyveensä. Hän ei käännä selkäänsä uhmakkaasti erilailla ajateleville, Hän voi esintyä homovastaisten tapahtumissa kuin myös transaattetta ajavien tilaisuuksissa. Jos vain pyydetään hän tulee ja kertoo presidentillisen filosofiansa perusteista.

    • Anonyymi

      No minulla valitettavasti muuttui käsitys Mika Aaltolasta heti presidenttiehdokkaaksi julkistamisensa jälkeen.

      Jos ei olisi kuin kaksi ehdokasta Suomen presidentiksi:
      mielestäni Suomen ylimielisin poliitikko kokoomuslainen Antti Häkkänen ja
      Ulkopoliittisen instituutin johtajana tutuksi tullut Mika Aaltola niin vaikeaksi voisi mennä valintani.

      Häkkäsen öykkärimäistä ylimielisyyttä olen nähnyt ja kuullut jo kahden vaalikauden ajan ja Aaltolan ylimielisyyttä ja arveluttavuutta mietiskelen ihmeissäni kolmatta päivää.

      Luojalle kiitos on muitakin ehdokkaita seuraavaksi Suomen presidentiksi, joten itseään täynnä olevien Besserwissereiden välillä en aio edes valita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      22
      6606
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      27
      4110
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      31
      2982
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      171
      2973
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1848
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1744
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1614
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1612
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1478
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1440
    Aihe