Velipoika vetäisi lauantai iltana viskillä kastokännit ja oli sammunut keskelle tietä josta oli joutunut putkaan jossa oli kussut housuunsa.
Nyt on maanantai aamu ja minulla on morkkis. Ikäänkuin minä olisin ollut juomassa. Itse olen ollut raittiina ja hyvän aikaa ja tiedän miltä kännin jälkeinen morkkis tuntuu.
Pyysin jumalaa että voisin suhtautua veljen toilailuun empaattisemmin ja sain mitä tilasin.
Veli oli juomatta yli vuoden mutta ratkesi avovaimoltaan salaa ryyppäämään jonkun vanhan kaverinsa kanssa.
Empaattisuus on toki hyvä. Se auttaa asettumaan toisen asemaan mutta kummallisen voimakkaana se nyt minulla on.
Tämä minun empatia morkkis auttaa minua itseäni pysymään raittiina. En halua kokea enää ikinä henkilökohtaista morkkista omasta juomisestani
Miksi minulla on morkkis veljen kännin jälkeen?
2
278
Vastaukset
- Anonyymi
"Klassikko"-elokuvan hengessä luonnehtisin tuota kovaksi, suorastaan kauniiksi suoritukseksi veljeltäsi.
Tämän oli tarkoitus olla vain keventävää (huonoa) huumoria.
Vakavemmin, eikö empatia ole tosiaan juuri myötätuntemista ennemmin kuin vaikka sitä, että vaikea asia toisessa ihmisessä häipyy kokonaan näkyvistä? - Anonyymi
Kyllä se viina on paljon pahaa tehnyt yhteiskunnassa.
Kun kuulee älyttömiä juttuja kuten ” kyllä sitä välillä pitää ottaa kunnon kännit ” niin miksi kenenkään on otettava kunnon kännejä niin että ei itsekään tiedä mitä tekee, siinä on jo alkoholi myrkytys tekemässä tehtäväänsä , niin että kun tieten tahtoen laitetaan itsensä siihen kuntoon niin jossain on vikaa.
Ja sinun ei kannata pitää morkkista toisen tekemisistä , jos on niin älyvapaa että ei osaa käsitellä omaa viinan juontiansa , niin ei se sinun syysi ole mitenkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663302Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201829Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371038
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61677Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626