BAARIN perustaminen- laskentaa

Anonyymi-ap

en tiedä paljonko baareissa käy väkeä mutta otetaan ajatuksiin niin sanottu räkälä. eli ihan keskikaljaa myytäisiin ja humppa soisi taustalla.

tällaisia baareja voi perustaa aika helpolla tietääseni. lähdetään siitä että asiakaita olisi illassa 80 ihmistä. jokainen juo keskimäärin 6 kaljaa. päästään 480 kaljaan. kaljan sisäänostohinta on arvoitus mutta ajatellaan yhden kaljan ostohinnaksi 2 euroa. jos myydään kalja ulos kympillä saadaan 8 euron voitto ennen muita menoja. 480 kaljaa tekisi siis tuottoa 3840 euroa.

havaitaan, että voitto kuulostaa aika optimistisen suurelle joten pudotetaan asiakkaiden määrä puoleen ja ansaitaan yhä 1920 euroa. nyt kuulostaa realismille. tuosta summasta vähennetään vuokrat, mainosmenot ja sen sellaiset menot noin 120 euroa päivä. voittoa tulee 1800 euroa päivä. baari on auki 30pv kuukaudessa eli voittoa syntyy 54000euroa kuukaudessa.

kuulostaa aika kivalle tuotolle. mutta realismin takia puolitetaan silti varmuuden vuosi summa niin ollaan yhä 25000eurossa kk. jos hommat ei menekään kuten pitää, on tuossa vielä varaa puolittaa tulos ja edelleen baarin omistaja ansaitsee kuin lentokapteeni.

se mitä haluan sanoa niin näissä kannattavuuslaskelmissa kannattaa laskea aluksi mahdollisimman suuria summia josta sitten vähentelee realismin takia. on varaa vähennellä ja homma kannattaa siltikin jos lähtösummat on riittävän suuret.

eli jos joku perustaa vaikka 5000 ihmisen kylään kukkakaupan niin hän kai laskee että kaupassa käy asiakkaita päivässä 500 ihmistä jotta saa homman kannattamaan paperilla, ja vähentelee siitä sitten summia. jos laskisi niin että asiakkaita käy vain 15 niin eihän se kannattaisi silloin.

tuossa baarissa on sitten se että voi joutua ottamaan töihin jonkun jos ei ite viitti olla aina tupakan katkussa. mutta niinä hetkinä kun on työntekijä töissä, voi nostaa kaljan hintaa niin saa palkkakulut pois ainakin.

7

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu aika metsään menee.
      Baarin ja kukkakuapan ero on valtava.
      Baarin myynti tulee käytännössä pe ja la illoilta.
      Sitten asiakkaat suhteessa väestöpohjaan.
      Mitäs arvelet käykö 10% väestöpohjasta 2 kertaa viikossa baarissa ryyppäämässä?

      Laskeskelit että 3800€ summa olisi hyvä iltaa kohden.
      Pyörittelit hintoja verollisena eli ensin päältä pois alv.
      Sitten kun vähennät kiinteistökulut sekä aloituskustannukset (remontit, luvat yms.).
      Sitten kun otat huomioon että todellinen myynti tapahtuu pe ja la iltoina niin tuo sinun iso summa on aivan liian pieni.

      • Anonyymi

        Ananasta kannattaa hankkia varastoon ja paljon .
        Toimii pizzassa sekä juomassa.


    • Anonyymi

      Otapa selvää kaikista maksuista, joita yrittäjálle tulee. Ei kaikki ole vain tuloja. Menot ovat järjettömän suuret ja vain fiksut pärjää ravintolayrittäjinä.

    • Anonyymi

      Aika paljon tosiaan saa vielä vähentää tuloja ja lisätä kuluja. Yrittäjä varmasti pyörittää baaria yksin kaikkina päivinä klo 9-03. Kaljan hinta räkälässä on 6€ -7€ (-alv). Keskimäärin juomia menee ehkä 2-3/hlö. Yhden juojia on paljon enemmän, kuin 10:n juojia arkisin. Kohtuullisella paikalla vuokra on enemmän kuin 100€/päivä. Sitten vielä vesi, sähkö, netti…
      Työntekijöitä voi laskea aukiolotunneille varmaan itsensä lisäksi vähintään 1,5kpl( 2ihmistä kokoajan töissä). Keskimäärin 30€/h.
      Telkkarit, kanavapaketit, teostomaksut…

      Mutta kyllä, moni bisnes on kannattavaa, jos laskee myyntihinnan ja myyntimäärän yläkanttiin eikä huomioi kuluja. Ei auta vaikka puolittaisi oletetun tuloksen.

      https://www.finder.fi/Holding-yhtiö/Satavarma+Oy/Helsinki/yhteystiedot/185830

      Laske tuosta. Y-tunnuksen alla 3 suomen tunnetuinta ja menestyneintä räkälää. On hyvä varautua, että tuosta pääset vain alaspäin.

    • Anonyymi

      https://www.finder.fi/Ravintola/Ravintola+Tapulin+Mestari/Helsinki/yhteystiedot/2776357

      Tässä sitten esimerkki ihan vilkkaasta ostariräkälästä, jossa on kantikset aina paikalla.

      Molemmista esimerkeistä käy ilmi, että 1000€/pv/ ravintola verotonta myyntiä on jo hyvä saavutus. Aukioloaika 17h. Työvoimakulu 1,5x17x30 = 765€
      Vuokra 100€/pv
      Muut kulut 50€/pv

      1000€-765-100-50 = 85€. Yrittäjälle jää siis muikeat 85€/pv sisältäen palkan ravintolassa vietetystä ajasta.

      • Anonyymi

        Oikeastaan tuossa aloituksessa tulee ilmi se miksi työntekijät aina syyttävät työnantajaa siitä ettei maksa parempaa palkkaa.
        Luullaan että työnataja tienaa valtavat summat heidän työllään.
        Mullakin oli yksi työntekijä joka luuli että kerroin olisi 1,4 joka kattaa kulut ja loput firmalle voittoa.
        Todellisuus oli kerroin 3, sen verran tehottomia työntekijöitä oli, ehkä juuri sen harhaluulon takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeastaan tuossa aloituksessa tulee ilmi se miksi työntekijät aina syyttävät työnantajaa siitä ettei maksa parempaa palkkaa.
        Luullaan että työnataja tienaa valtavat summat heidän työllään.
        Mullakin oli yksi työntekijä joka luuli että kerroin olisi 1,4 joka kattaa kulut ja loput firmalle voittoa.
        Todellisuus oli kerroin 3, sen verran tehottomia työntekijöitä oli, ehkä juuri sen harhaluulon takia.

        Monelle tulee yllätyksenä, että omistajan tuntipalkka voi olla työntekijää alhaisempi ja puuttuvat tulot korvataan tuplaamalla työtunnit


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1947
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1336
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1202
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe