Toivottavasti Urpilaisesta tulee demarien presidenttiehdokas.
Hän olisi paras esillä olevista.
Jutta Urpilainen presidentiksi
5
307
Vastaukset
- Anonyymi
En ole aiemmin tykännyt Urpilaisesta, mutta hän olisi todellakin paras presidentti.
Meillä yleensä laitetaan valtiovarainministeriksi "harjoittelija", joka ei ymmärrä talousasioista hölkkäsen pölähdystä. Urpilainen oppi melkolailla kahdessa viikossa; oli sen ajan hiljaa ilmeisesti opiskellen ja tämän jälkeen jo puhui järkeviä.
Toisin oli Kataisen kohdalla.
Urpilainen on nyt maailmalla oppinut kansainvälisiä kiemuroita ja olisi iskussa paras henkilö turvaamaan meille rauhallisen ajan jatkumista ulkopolitiikkamme johtajana. - Anonyymi
Entäpä parjattu Paavo Väyrynen?
Luin Väyrysen blogi tekstejä keväältä 22. Hän kirjoittaa usein erilailla kuin meidän mediamme esittää. Englanninkielisenä tutustuin amerikkalaisiin lehtiin ja sain sieltä varmistuksen; miten oikeassa Väyrynen onkaan.
Suosittelen Väyrysen kevään 2022 blogi -tekstejä.- Anonyymi
Eilen Iltalehdessä Väyrynen vaatii Suomen ja Venäjän välisen yhteydenpidon palauttamista.
Miten onkaan oikeassa - halpa energia Venäjältä ei olisi pahitteeksi.
- Anonyymi
Nyt pitää ihan kysyä että mitä tehtäviä ja vaatimuksia työhön presidentillä luullaan olevan kun Urpilaista kannatetaan tehtävään! Eikö yhtään raksuta esim. sellainen tosiasia ettei nainen voi pärjätä riittävän hyvin esim. Putinin ym. maailman johtajien kanssa ja johtaa maatamme epävakaassa tilanteessa. Ei se meidän geopoliittinen asemamme miksikään ole muuttunut eikä muutu! Joten nainen e i voi olla riittävän uskottava. Meidän presidenttimme ei ole edustuksellinen virka, vaan maamme johtaja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2582707Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172187Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3281912- 1041656
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois901576Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2061279- 671210
- 251141
- 501103
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731036