Palstan aitouskovat, onko tuttu teksti?
Jokaisen on syytä keskittyä omiin tekoihinsa. Silloin hän voi olla ylpeä itsestään eikä siitä, että toinen on huonompi kuin hän.
Jokainen kantaa oman taakkansa.
Jokaisen on syytä keskittyä omiin tekoihinsa. Silloin hän voi olla ylpeä itsestään eikä siitä, että toinen on huonompi kuin hän.
Jokainen kantaa oman taakkansa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ainakaan Raamatusta.
Onhan se aivan raamatullinenkin ajatus: “Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain” (Gal. 6: 2).
"Paavali opettaa paria jaetta myöhemmin, että jokaisella on oma taakkansa kannettavana. Se tarkoittaa sitä, että ei vain minulla ole vaikeuksia joiden kanssa taistelen, vaan niitä on myös kaikilla toisillakin. Taakat ovat erilaisia mutta jokaisella on omat asiansa ja alueensa jotka painavat meitä aika ajoin tomuun ja tekevät meistä uupuneita ja ehkä epätoivoisiakin. Sitten Paavali kehottaa meitä ottamaan osaa toisten kuormien kantamiseen. Se on hänen mukaansa Kristuksen lain täyttämistä." https://yksinarmosta.fi/2019/06/19/jokaisella-on-oma-taakkansa/
Todella hyvä muistutus. Ainakin pitäisi sanoa suoraan asianomaiselle itselleen, jos on kritisoitavaa. Selän takana käräjöinti on epäreilua ja vääristävääkin usein. Itse asiassa ihmiselle on annettu helppoja signaaleja lukea, onko hän pelastettujen joukossa. Tämä on juuri yksi niistä. Jos mielellään tuomitsee toisia ja puhuu heistä pahaa, ei ole vielä pelastunut. Kaikki on tehty ihmisille mahdollisimman yksinkertaiseksi. Kiitos ja voi hyvin!
Rakkauden vaikutus
Apt. 2:
40. Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta". 41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42. Seurakunnan keskinäinen elämä
Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. 43. Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta. 44. Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä, 45. ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi. 46. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, 47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
Itse olen havainnut hyväksi pyytää Jeesukselta varmistusta epäselvissä tilanteissa. Hän vastaa omilleen nopeasti, selkokielisin viestein. Nämä neuvot tulevat kristillisten lähteitten kautta ja niin selvästi, ettei erehtymisen mahdollisuutta ole. Jos muissa jokin ärsyttää, kannattaa olla pitkämielisesti positiivinen ja odottaa varmistusta. Paitsi tietenkin selvästi Raamatun vastaisissa väitteissä, silloin on kerrottava totuus kaunistelematta. Yleensäkin kaikki eri kristillisten "lahkojen" korostamat asiat mahtuvat mainiosti kristillisyyden toleransseihin. Meidän kristittyjen on pidettävä yhtä ja rakastettava toisiamme, sillä kaikki muut vihaavat meitä. Meitä tapetaan satojatuhasia, koska saatanalla on kiire saada todistajia omalle puolelleen, vaientaen Raamatun Jumalan hyvää tahtoa.