Vassut ovat kutistuva puolue, vasemmistoblokki kutistuu

Akat äänestävät niitä mutta miehiä lähtee kannattajajoukoista koko ajan.
Ei kukaan oikea mies halua olla porukassa jonka mielestä pojallakin voi olla pimppi.
Vihreille käy samoin.
Demarit voivat kiikun kaakun pysytellä yli 15%:n kannatuksessa, mutta kun muu vasemmistoblokki kutistuu, ne eivät ikinä enää pysty muodostamaan hallitusta keskenään.
Myös pönkäpuolue kepu lasketaan vasemmistoksi ja jos se ei kutistuu, se tarkoittaa että se vaan vetää vihreistä väkeä persuihin tai kokoomukseen siirtyvien tilalle.
34211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Totta. Sosiaalitantat/ yksinäiset naiset/ taiteilijat/ setaväki äänestävät demareita ja vihervasemmistoa. Yhteistä näille on lapsellisuus, siltä se näyttää.
Nämä kuolee nälkään ellei tolkun ihmisiä olisi.

Äänestä
  • Minäkin äänestän demareita enkä ole nainen enkä kuulu mihinjkään sukupuoliseen vähemmistöön ja olen myös biologisesti mies.

    Äärioikeisto pyrkii avauksessa omimaan nyt jo sukupuolenkin. Ei enää riitä, että ovat ottaneet kansalliset symbolit rasismin ja äärinationalismin käyttöön ja loanneet ne kansainvälisen yhteistön silmissä!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Minäkin äänestän demareita enkä ole nainen enkä kuulu mihinjkään sukupuoliseen vähemmistöön ja olen myös biologisesti mies.

    Koko SDP:n ÄäriVasemmiston Punikit +MyrkynVihreät kutistuu ja kannatus Vähenee kokoajan, kunnes Koko Punikki-Laumaa Ei enää Ole " - Jeee Jee !

    Äänestä

  • Nyt suommen kansa tiettää , jottaa Persut on äärioikeisto natsipuolue ..

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Minäkin äänestän demareita enkä ole nainen enkä kuulu mihinjkään sukupuoliseen vähemmistöön ja olen myös biologisesti mies.

    Äärioikeisto pyrkii avauksessa omimaan nyt jo sukupuolenkin. Ei enää riitä, että ovat ottaneet kansalliset symbolit rasismin ja äärinationalismin käyttöön ja loanneet ne kansainvälisen yhteistön silmissä!

    Mitäs tykkäät intersektionaalisuudesta joka on rasistinen aate?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitäs tykkäät intersektionaalisuudesta joka on rasistinen aate?

    Eihän se ole mikään aate... :)

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Minäkin äänestän demareita enkä ole nainen enkä kuulu mihinjkään sukupuoliseen vähemmistöön ja olen myös biologisesti mies.

    Äärioikeisto pyrkii avauksessa omimaan nyt jo sukupuolenkin. Ei enää riitä, että ovat ottaneet kansalliset symbolit rasismin ja äärinationalismin käyttöön ja loanneet ne kansainvälisen yhteistön silmissä!

    Vain todellinen vasurimiesoletettu pitää rasismia ja äärinationalismia kansallissymboleina.

    Äänestä

Mä en kyl oikein käsitä et kuinka Kepu on oikein onnistunutkaan sössimään oman kannattajakuntansa, eli maajussien, asiat!? Koska suurin osa noista on jatkuvan konkurssiuhan alla, vaikka Keput on varmaan RKP jälkeen eniten hallituksissa ollut puolue!? :/

Äänestä
  • Kepulit lähtivät pois omalta maaltaan ja lähtivät mm. ilmastohumppaan ja maaseutuelinkeinojen tuhoamiseen.

    Äänestä

  • Olisiko Kepun pitänyt säätää hevonen pakolliseksi traktorien tilalle, vai maataloustuki maksettavaksi myös kannabiksen kasvatuksesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kepulit lähtivät pois omalta maaltaan ja lähtivät mm. ilmastohumppaan ja maaseutuelinkeinojen tuhoamiseen.

    Mitä on tuo ilmastohumppa?

    Kai tiedät, että ilmasto lämpenee. Juuri viime viikonloppuna pelättiin kovaa myrskyä Suomeenkin, mutta onneksi meni vähän ohi. Ja olet kai kuullut metsä paloista Espanjassa ja Kreikassa.

    Persut ajattelee aina vain omaa napaansa. Mitä väliä lapsilla ja tulevilla sukupolvilla on, kun itse on jo kuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Luuletko oikeasti että ihminen voi vaikuttaa ilmastoon? No luonnonvoimille ei voi mitään.
    Sitäpaitsi koululäksyt on unohtunut sulla.

    Se on sitä että ilmastotoimet ovat niin äärimmäisiä ettei niissä malttia kysellä. Persut ovat maltillinen puolue verrattuna vihervassuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Se on sitä että ilmastotoimet ovat niin äärimmäisiä ettei niissä malttia kysellä. Persut ovat maltillinen puolue verrattuna vihervassuihin.

    Vaikka Suomi tekee valtiona hiljaista itsemurhaa, se ei ilmastoa pelasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Luuletko oikeasti että ihminen voi vaikuttaa ilmastoon? No luonnonvoimille ei voi mitään.
    Sitäpaitsi koululäksyt on unohtunut sulla.

    Ihminen kuitenkin toimia niin, että ei ainakaan pahenna tilannetta.

    Mitkähän koululäksyt on unohtunut? :)

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Se on sitä että ilmastotoimet ovat niin äärimmäisiä ettei niissä malttia kysellä. Persut ovat maltillinen puolue verrattuna vihervassuihin.

    Persut on niin maltillinen ilmastoasioissa, että eivät halua tehdä yhtään mitään. Haluavat vain lisää halpaa bensaa, jota tuprutella taivaalle...

    Persuille tärkeintä, että ei tarvitse luopua mistään tässä ja nyt, vähät tulevista sukupolvista.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä on tuo ilmastohumppa?

    Kai tiedät, että ilmasto lämpenee. Juuri viime viikonloppuna pelättiin kovaa myrskyä Suomeenkin, mutta onneksi meni vähän ohi. Ja olet kai kuullut metsä paloista Espanjassa ja Kreikassa.

    Persut ajattelee aina vain omaa napaansa. Mitä väliä lapsilla ja tulevilla sukupolvilla on, kun itse on jo kuollut.

    Suomessa on ollut myrskyjä joka ainoa vuosi. Ei myrskyt mitään todista, koska niitä on ollut aina. Ja metsäpalojakin on ollut aina. Ja nuo Espanjan ja Kreikan metsäpalot olivat ihmisten sytyttämiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ihminen kuitenkin toimia niin, että ei ainakaan pahenna tilannetta.

    Mitkähän koululäksyt on unohtunut? :)

    Ihmiset voi toimia oman päänsä mukaan. Jokainen elää miten itseä huvittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Persut on niin maltillinen ilmastoasioissa, että eivät halua tehdä yhtään mitään. Haluavat vain lisää halpaa bensaa, jota tuprutella taivaalle...

    Persuille tärkeintä, että ei tarvitse luopua mistään tässä ja nyt, vähät tulevista sukupolvista.

    Miksi kenenkään pitäisi luopua yhtään mistään? Siksikö pitäisi luopua, koska muuten ilmastohysteerikko itkee?

    Äänestä

Kepu tuli jakamaan vasemmiston kutistuvan äänisaaliin.

Äänestä

Hyvä muistaa, että naisia on Suomessakin enemmän kuin miehiä. Onneksi. Mihin tämä maa joutuisi, jos kaikki valta olisi oikeistolla.

Luettavaa ja opittavaa myös ja varsinkin persuille:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_väestö

Äänestä
  • Häpi days kommari

    Äänestä

  • Selvästi jotkut ihannoi ruotsin tietä.

    Äänestä

  • Taas tyypillistä persuvalehtelua. Pitää vain liioitella ja vääristellä asioista oman agendan tukemiseksi. Mutta eihän totuudella ole ennenkään ollut väliä persuille...

    Äänestä

Halla-aho edustaa komeaa oikeistolaista miesmallia. Milloin puisto täyttyvät hänen atleettisilla patsailla. Tirsk

Äänestä

Vasta julkaistussa kannatusgallupissa demarien kannatus oli 22 prosentti ja persujen kannatus oli pudonnut alle 20 prosentin. Mitä kauemmin hallitus on vallassa, sitä enemmän persujen kannatus putoaa...

Äänestä
  • Tämä itämaantietäjä on aina väärässä. Hän on tunari.

    Äänestä

  • Demarit eivät kuitenkaan pysty muodostamaan hallitusta ilman kokoomusta tai persuja. Koska vasemmistoblokki kutistuu koko ajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Demarit eivät kuitenkaan pysty muodostamaan hallitusta ilman kokoomusta tai persuja. Koska vasemmistoblokki kutistuu koko ajan.

    Edellisen hallituksen puolueilla on nytkin enemmistö eduskunnassa. Saataisiin parempi hallitus kuin tämä fasisti-uskis-lahtari-hallitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tämä itämaantietäjä on aina väärässä. Hän on tunari.

    Et ole tainnut lukea lehtiä tai katsoa TV-uutisia. Ai niin, nehän kertovat vain valtaeliitin valheita ja niitähän persut eivät usko...

    Kuka se itämaantietäjä on? Kirjoittaako joku Venäjän fasisti jo Suomenkin uutiset? Eikös se Putin ollutkaan teidän kaveri?

    Äänestä

  • Vihervassareita on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin persuja. Persut saivat viime vaaleissa 20 % kannatuksen, kun taas vihervassarit saivat yhteensä 34 % kannatuksen - tai jos kepukin lasketaan vielä vihervassareiden joukkoon niin sitten yli 45 % kannatuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vihervassareita on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin persuja. Persut saivat viime vaaleissa 20 % kannatuksen, kun taas vihervassarit saivat yhteensä 34 % kannatuksen - tai jos kepukin lasketaan vielä vihervassareiden joukkoon niin sitten yli 45 % kannatuksen.

    Mutta eivät pysty muodostamaan hallitusta. Ja vasemmistoliitto ei osallistu jos kokoomus tai persut ovat hallituksessa.

    Mukana on pakko olla joku iso oikeistopuolue.

    Suomin on jumissa demareiden viha- ja vastakkainasettelupolitiikan takia.

    Äänestä

Vasemmiston kannatus alkaa mennä rajummin alas sen jälkeen kun eräs uskonto perustaa oman uskonnollispoliittisen puolueensa. He lähtevät vihervassujen leiristä omaan leiriinsä.

Äänestä
  • Ruotsissa näin on käymässä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Akat äänestävät niitä mutta miehiä lähtee kannattajajoukoista koko ajan.
Ei kukaan oikea mies halua olla porukassa jonka mielestä pojallakin voi olla pimppi.
Vihreille käy samoin.
Demarit voivat kiikun kaakun pysytellä yli 15%:n kannatuksessa, mutta kun muu vasemmistoblokki kutistuu, ne eivät ikinä enää pysty muodostamaan hallitusta keskenään.
Myös pönkäpuolue kepu lasketaan vasemmistoksi ja jos se ei kutistuu, se tarkoittaa että se vaan vetää vihreistä väkeä persuihin tai kokoomukseen siirtyvien tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu