Kristus katsoo tulijärvessä olevien

Anonyymi-ap

kärsimykseen samoin kuin he katsoivat hänen kärsimykseensä heidän synneistään ristillä. Tulijärvi on oikeudenmukainen kosto kaikille niille, jotka eivät Jeesusta tule rakastamaan.

2 Tessalonikalaiskirje 2:10-12
"... jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."

Joka ei ole mielistynyt Jeesukseen on mielistynyt pahuuteen ja jakaa pahantekijöiden kohtalon.

Ilmestyskirja 14:10
"häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä."

Maailmassa meitä yritetään pakottaa valitsemaan poliittisesti puolemme. Mutta ainoa merkityksellinen valinta on valinta Jeesuksen ja pahuuden välillä. Tulijärvi on ainoa paikka mikä jää jäljelle kun Jumala ottaa kaiken rakkautensa, laupeutensa ja armonsa pois joltain pysyvästi. Jumala on tällä tavalla tehnyt parannuksen velvoittavaksi:

Apostolien teot 17:30-31
"Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiiriin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."

Kaikkien jotka haluavat pelastua ja tehdä parannuksen on uskottava Jeesukseen:

Roomalaiskirje 3:23-24
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä."

Ja usko tekee vanhurskaaksi ja tekee meidät osaksi Kristuksen ruumista, Jumalan seurakuntaa. Ohjeita uskoville elämään:

Tiitus 2:11-13
"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaalisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä."

Tämä on Jumalan tahto ihan jokaiselle uskovalle. Kaikkien tulisi näiden ohjeiden mukaan elää, jotka ovat Jeesukseen Herrana tulleet uskomaan. Muille hänen tahtonsa on, että ensin uskovat.

59

670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Julistat saatanallista oppia. Mutta älä pelkää; sinutkin on jo sovitettu, joten väärä julistus ei suista sinua sovituksesta yhtikäs mihinkään.

      Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa - siis KOKO MAAILMAN.

      Jumala ei ol skitsofreenikko, joka tuomitsisi sovittamansa maailman.

      Jumala saattoi KAIKKI tottelemattomuuteen, jotta armahtaisi KAIKKIA.

      Tulinen järvi on vartauskuva puhdistukselle, senkin törppö.

      • Anonyymi

        Ilmestyskirja 21:8
        "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja muhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa: tämä on toinen kuolema."

        2 Tessalonikalaiskirje 1:9
        "Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta."

        Matteuksen evankeliumi 25:46
        "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

        2 Pietari 2:17
        "Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu."

        Ilman uskoa kohtalo on mennä iankaikkiseen rangaistukseen.

      • Anonyymi

        Lestojen ja hellareiden parhaat palat mutta hyvä kohta uudesta testamentista jydeille että omaa syytään pääsevät helvettiin kun eivät rakasta totuutta heistä ja pojasta Jeesuksesta. Näin se on ettei mikään sääntö uskonto omavanhurskaus pelasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmestyskirja 21:8
        "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja muhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa: tämä on toinen kuolema."

        2 Tessalonikalaiskirje 1:9
        "Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta."

        Matteuksen evankeliumi 25:46
        "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

        2 Pietari 2:17
        "Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu."

        Ilman uskoa kohtalo on mennä iankaikkiseen rangaistukseen.

        EPÄUSKOISTEN

    • Anonyymi

      Siis Jeesus on samanlainen sadisti, kuin häntä ristiinnaulittuna pilkanneet.
      Sitäkö tahdoit sanoa?

      • Anonyymi

        Ei ole. Sinäkin olet katsonut häneen kuin hän ei olisi mitään tai minkään arvoinen vaikka kaikki on arvotonta ilman häntä. Sitä tuolla tarkoitin. Jeesus on tyytyväinen kun ne jotka eivät häneen usko ovat tulijärvessä, ei siksi että hän nauttisi kiduttamisesta, vaan koska se on oikein. Niin jumalattomat tekivät hänelle. He elivät elämänsä synnissä häntä vastustaen, synneissä joiden vuoksi hän meni ristille. Siksi parannus on velvoittava. Kaikkien ihmisten kaikkialla on uskottava, muuten eivät pelastu Jumalan vihasta ja kostosta.

        ...
        Se on ihminen kuka ei halua olla Jumalan kanssa. Jumala on antanut kaiken mitä antaa voidaan: itsensä ristiinnaulittuna. Ei ole mitään suurempaa mitä kukaan voisi uhrata kenenkään hyväksi. Ihmiselle joka ei tätä rakkautta huoli, ei ole muuta paikkaa kuin iankaikkinen tuli. Oikeus toteutuu.

        Ja jos Jumala löytäisi jotain suurempaa mitä uhrata meidän puolestamme, hän tekisi sen. Mutta ei hänen yläpuolellaan ole mitään tai ketään, joten hän uhrasi suurimman mitä löysi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...
        Se on ihminen kuka ei halua olla Jumalan kanssa. Jumala on antanut kaiken mitä antaa voidaan: itsensä ristiinnaulittuna. Ei ole mitään suurempaa mitä kukaan voisi uhrata kenenkään hyväksi. Ihmiselle joka ei tätä rakkautta huoli, ei ole muuta paikkaa kuin iankaikkinen tuli. Oikeus toteutuu.

        Tämä ajatuksesi on isästä perkeleestä. Sinä halveksit Jeesuksen uhria. Jumala sovitti KOKO MAAILMAN itsensä kanssa Kristuksessa, ja juuri tämän sovituksen sanan päälle sinä paskot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...
        Se on ihminen kuka ei halua olla Jumalan kanssa. Jumala on antanut kaiken mitä antaa voidaan: itsensä ristiinnaulittuna. Ei ole mitään suurempaa mitä kukaan voisi uhrata kenenkään hyväksi. Ihmiselle joka ei tätä rakkautta huoli, ei ole muuta paikkaa kuin iankaikkinen tuli. Oikeus toteutuu.

        Uhraatte elukoita mikä ei pelasta

    • Anonyymi

      tulijärvi ? minä kuolin eikä siellä mitään ollut !!!

      • Hengeliseti kuolut, ilman Jeesuse suomaa armoa, joiten paikka on ikuinen kuolema hänen hyvyydestään.

      • Anonyymi

        No tietysti kadotettu menee manalaan mut pahikset helvettiin ja taas muut ryhmät tuonelaan tai johonkin jotkut taivaaseen

      • Anonyymi
        kotipaju2 kirjoitti:

        Hengeliseti kuolut, ilman Jeesuse suomaa armoa, joiten paikka on ikuinen kuolema hänen hyvyydestään.

        Älä kuitenkaan kristittyjä laita tohon hengellisesti kuolleet osaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä kuitenkaan kristittyjä laita tohon hengellisesti kuolleet osaan.

        Kristityt ovat hetärätetyt hengeliseti kuoleita, uuteen elämään me kuolemme normaali ruumiilinen kuolema, enne Jeesusken toista tulemista ne jota silloin vielä ovat elossa muuttu eivät kuole, me Jeesusessa nukku heräjävät viimeisenä päivänä ensimäiseen ylösi nousemukseen toiset eivä he nukkuvat sikeästi vasta tuomion ylös nousemukseen hekin heräjävät kuuntelemaan tuomionsa ja menemää ijankaikkiseen eroo kaikesta hyvyydestä.

    • Anonyymi

      hiekkakansan sadut ovat kuin wincapita 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Älä parjaa wincapitaa noin pahasti. Se oli melko uskottava huijaus kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä parjaa wincapitaa noin pahasti. Se oli melko uskottava huijaus kuitenkin.

        Samaa tasoa kun pörssikusetus !

      • Ihmise huijaavat kaike mitä eivät usko Raamatunsa on toistamieltä.

    • Anonyymi

      Entä jos Jeesus ja Jehova ovat vain sadistisia Alien olentoja eikä oikeudenmukaisuudella ole asian kanssa yhtään mitään tekemistä.

      Uhvo miehet ovat vain luonnostaan pahoja maapallon asukkaille.

      • Anonyymi

        Alien hän onkin niille jotka eivät Jeesukseen usko. Muukalaisuus Jumalaan on muukalaisuutta hyvyyteen, rakkauteen, viattomuuteen, totuuteen jne. Hän on meille uskoville Isä taivaassa ja kuin outo ja muukalainen uskottomille.
        Jumala kutsuu kaikkia parannukseen: avionrikkojia, valehtelijoita, ylpeitä (niitä jotka luulevat olevansa parempia kuin muut), ahneita, varkaita, vanhemmilleen tottelemattomia, juoruajia, siveettömiä, juoppoja, ylensyöjiä, pilkkaajia, kateellisia, katkeria, homoja, lesboja, pieniä, suuria, vanhoja ja nuoria. Kaikkien on tehtävä parannus ja uskottava. Ja parannus on että uskomme hänen Poikaansa Jeesukseen. Ja se joka ei usko häneen, luulee vielä itse olevansa jotain. Emme me ihmiset ole mitään ilman Jeesusta. Olemme täysin hukassa ilman häntä.

      • Anonyymi

        Jumala ei ole mikään sadisti, että ikuisesti kiduttaisi pelastumattomia tulelle.

        Ilm.21. Luku. Johannes näkee uuden taivaan ja uuden maan ynnä uuden Jerusalemin, jossa Jumala asuu niiden kanssa, jotka ovat voittaneet, muut joutuvat TOISEEN KUOLEMAAN.

        1234567---

    • Anonyymi

      Laittomuuksilla on tekijänsä. Minkä tekivät yhdelle pienimmistä tekivät ainoalle Vapahtajalle.

    • Anonyymi

      Mitä muuta sodoman ja comorran tuhonnut on muuta kuin pahemman luokan sadisti.

      • Anonyymi

        Siellä ei kukaan enää tehnyt hyvää. Kaikki bilettivät, harjoittivat haureutta, olivat väkivaltaisia, ylpeitä, itserakkaita, eivät huolehtineet heikoista ja vaivaisista ym. Paha olisi säästänyt nuo kaupungit. Paha myös jättäisi rankaisematta pahoja.

      • Anonyymi

        No ne Sodoman jengit oli sadisteja tietysti VÄKIVALTAJENGI Ilmestyskirja luku 11 kohta 8 osoite

    • Anonyymi

      Aloittaa kuvailee saatanaa sadistisuudessaan ja on liimannut tämän olennon päälle Kristus-nimen.

      • Anonyymi

        Jumala olisi paha jos hän ei kostaisi oikeudenmukaisesti pahoille. Jeesus on Jumala. Lue Raamattua. Hän sanoo tulevansa tuhoamaan jumalattomat. Hän on tehnyt niin menneisyydessä. Hukutti ihmiset Nooan päivinä. Hukutti egyptiläiset. Ajoi kansat pois Israelin tieltä ja auttoi Israelia hävittämään ne. Ajoi myös israelilaiset pois maastaan ja antoi heidät tapettaviksi. Jumala ei muutu, Jeesus ei muutu. Eikä Jumalan kosto ole vain maallinen. Itse asiassa tässä ajassa näemme, ettei Jumala suoraan kosta pahaa kenellekään. Vääryden tekijätkin elävät vanhoiksi ja riemuitsevat maallisen elämänsä päivät synneistään. Mutta tuomio ja rangaistus tulevat.

        Matteus 10:28
        "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."

        Ja Jeesus langettaa tuomion:

        Mateus 25:41
        "Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville:'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä."

        Jeesus käskee vasemmalla puolellaan olevien mennä iankaikkiseen tuleen. Hän ei siis polta heitä vain poroksi vaan he menevät tuohon tuleen sieluineen ja ruumiineen. Jumalan sanaa ei voi kukaan kumota eikä peruuttaa.

        Ilmestyskirja 21:8
        "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

        Kaikki ihmiset ovat vähintään epäuskoisia valehtelijoita.

        Jos sielun kuolema olisi sama kuin ruumiin, ei Jumalaa tulisi pelätä enempää kuin ihmistä. Mutta koska toinen kuolema on tulijärvi, tulee Jumalaa pelätä enemmän kuin ihmisiä. Ja tulijärvi on täysin oikea tuomio jokaiselle meistä. Vain usko Jeesukseen tekee vanhurskaaksi ja vapauttaa tuomionpelosta. Jos emme usko Jeesukseen, me palvomme pahaa, koska kaikki hyvyys ja viattomuus on Jeesuksessa.

        ....
        Miten niin kaikki ansaitsevat tuomion?

        Efesolaiskirje 2:1-3
        "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen valesitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin ... "

        Kaikki joilla ei ole uskoa Jeesukseen ovat tottelemattomuuden ja vihan lapsia.

        Kolossalaiskirje 1:13
        "... on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan ... "

        Myös uskovat ovat olleet pimeyden vallassa, koska nämä kirjeet on osoitettu uskoville seurakunnille.

        Roomalaiskirje 3:23
        "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä ... "

        Uskon kautta Jeesuksen vereen tullaan vanhurskaiksi ja armosta osallisiksi.

        Toki voit muuta väittää, mutta sillon sinä teet itsesi Raamatun yläpuolella olevaksi auktoriteetiksi, sellaisia tyhjänpuhujia ei pidä kenenkään kuunnella.

        Aloittaja jatkaa Jeesuksen maalaamista saatanaksi.

        Tottelemattomuus ei ole mikään suvunjatkamiskykyinen olento sen enempää kuin vihakaan. Kuvakielisen ilmauksen tulkitseminen kirjaimellisesti on idioottimaista.

        Jumala oli Kristuksessa ja sovitti jo koko maailman itsensä kanssa - Jumala toisin sanoen sovitti ihmiskunnan Ihmisessä, Ihmisen Pojassa, Viimeisessä Aadamissa Jeesuksessa Kristuksessa.

        Tämän Jeesuksen uhrin ja sovituksen sanan päälle oksentaa 99,9 % kristityiksi itseään kutsuvista.

        Ja sinä väität saatanaa pyhimykseksi koska hän ei tule pahoja tuomitsemaan vaan yllyttää pahaan ja kehittää valheita joilla saa ihmiset pysymään pahassa. Kuten että kaikki pelastuvat uskoivatpa mitä hyvänsä ja olivatpa minkälaisia tahansa. Se kenelle olet töissä, on ilmeistä. Typeriä paholaisen valheita suollat. Ne ihmiset eivät pelastu jotka Jeesus maailmanlopussa määrää tulijärveen. Ne ihmiset eivät pelastu jotka eivät usko, eivätkä ne jotka ottavat pedon merkin tai sen kuvaa kumartavat. Jumala ei jätä pahaa rankaisematta. Saatana on sitä mieltä että pahoille ei pidä kostaa. Siksi se on myös sinun mielipiteesi. Isääsi perkelettä palvelet.

        ei ihmiset, vaan SYNNIT heitettiin tulijärveen.

        Valehtelija ei ole synti vaan syntinen. Lueppa jakeet uudelleen, ja lopeta tuo typerä saatananpalvonta. Väität saatanan opetuksia Jumalan opetuksiksi. Olet korottanut hänet jumalaksi itsellesi.

        1 Mooseksen kirja 3:4
        "Niin käärme sanoi vaimolle:'Ette suinkaan kuole' ... "

        Sama vale toistuu tänäkin päivänä, että ei ole seuraamuksia jos Jumalan sanaa ei kuulla ja totella.

        Roomalaiskirje 8:13
        "Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää."

        "kuoletatte ruumiin teot" , > "sillä liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa"

        ja ymmärrystä erottaa ne toisistaan . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä väität saatanaa pyhimykseksi koska hän ei tule pahoja tuomitsemaan vaan yllyttää pahaan ja kehittää valheita joilla saa ihmiset pysymään pahassa. Kuten että kaikki pelastuvat uskoivatpa mitä hyvänsä ja olivatpa minkälaisia tahansa. Se kenelle olet töissä, on ilmeistä. Typeriä paholaisen valheita suollat. Ne ihmiset eivät pelastu jotka Jeesus maailmanlopussa määrää tulijärveen. Ne ihmiset eivät pelastu jotka eivät usko, eivätkä ne jotka ottavat pedon merkin tai sen kuvaa kumartavat. Jumala ei jätä pahaa rankaisematta. Saatana on sitä mieltä että pahoille ei pidä kostaa. Siksi se on myös sinun mielipiteesi. Isääsi perkelettä palvelet.

        Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että Perkele olisi ihmisten isä. Perkele on VALHEEN isä.

        Niin ollen koska SINÄ JUURI VALEHTELIT, se olet SINÄ, joka palvelet perkelettä, idiootti.

        Juurihan kirjoitin nuo jakeet joissa kerrotaan että jokainen on pimeyden vallassa ollut ja siirtyy uskomalla Jeesukseen hänen valtakuntaansa. Kerrassaan typerä vastaus sinulta jälleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala olisi paha jos hän ei kostaisi oikeudenmukaisesti pahoille. Jeesus on Jumala. Lue Raamattua. Hän sanoo tulevansa tuhoamaan jumalattomat. Hän on tehnyt niin menneisyydessä. Hukutti ihmiset Nooan päivinä. Hukutti egyptiläiset. Ajoi kansat pois Israelin tieltä ja auttoi Israelia hävittämään ne. Ajoi myös israelilaiset pois maastaan ja antoi heidät tapettaviksi. Jumala ei muutu, Jeesus ei muutu. Eikä Jumalan kosto ole vain maallinen. Itse asiassa tässä ajassa näemme, ettei Jumala suoraan kosta pahaa kenellekään. Vääryden tekijätkin elävät vanhoiksi ja riemuitsevat maallisen elämänsä päivät synneistään. Mutta tuomio ja rangaistus tulevat.

        Matteus 10:28
        "Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."

        Ja Jeesus langettaa tuomion:

        Mateus 25:41
        "Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville:'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä."

        Jeesus käskee vasemmalla puolellaan olevien mennä iankaikkiseen tuleen. Hän ei siis polta heitä vain poroksi vaan he menevät tuohon tuleen sieluineen ja ruumiineen. Jumalan sanaa ei voi kukaan kumota eikä peruuttaa.

        Ilmestyskirja 21:8
        "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

        Kaikki ihmiset ovat vähintään epäuskoisia valehtelijoita.

        Jos sielun kuolema olisi sama kuin ruumiin, ei Jumalaa tulisi pelätä enempää kuin ihmistä. Mutta koska toinen kuolema on tulijärvi, tulee Jumalaa pelätä enemmän kuin ihmisiä. Ja tulijärvi on täysin oikea tuomio jokaiselle meistä. Vain usko Jeesukseen tekee vanhurskaaksi ja vapauttaa tuomionpelosta. Jos emme usko Jeesukseen, me palvomme pahaa, koska kaikki hyvyys ja viattomuus on Jeesuksessa.

        Joo ku oikeella puolella on Jeesukseen uskovat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ....
        Miten niin kaikki ansaitsevat tuomion?

        Efesolaiskirje 2:1-3
        "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen valesitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin ... "

        Kaikki joilla ei ole uskoa Jeesukseen ovat tottelemattomuuden ja vihan lapsia.

        Kolossalaiskirje 1:13
        "... on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan ... "

        Myös uskovat ovat olleet pimeyden vallassa, koska nämä kirjeet on osoitettu uskoville seurakunnille.

        Roomalaiskirje 3:23
        "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä ... "

        Uskon kautta Jeesuksen vereen tullaan vanhurskaiksi ja armosta osallisiksi.

        Toki voit muuta väittää, mutta sillon sinä teet itsesi Raamatun yläpuolella olevaksi auktoriteetiksi, sellaisia tyhjänpuhujia ei pidä kenenkään kuunnella.

        Täs ny näkee ton eron taas vanhaan Mooses liittoon kun efesot oli just kääntynyt kristityiksi samoin nämä Rooman ja Kreikan ihmiset kääntyi juuri eka kertaa Jeesuksen uskoon tässä niin se ero tulee näissä kohdissa esiin että entiset uskonnot jäi taakse elukkauhrit kaikki tässä alkoikin nyt uusi liitto kokonaan pojassa. Ei enää elukoita Jumalan poika . Hyvä lukea tämän 2000 vuotta vanhan textin sen ajan paikkojen ekat kristityt siinä ! Noin .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottelemattomuus ei ole mikään suvunjatkamiskykyinen olento sen enempää kuin vihakaan. Kuvakielisen ilmauksen tulkitseminen kirjaimellisesti on idioottimaista.

        Jumala oli Kristuksessa ja sovitti jo koko maailman itsensä kanssa - Jumala toisin sanoen sovitti ihmiskunnan Ihmisessä, Ihmisen Pojassa, Viimeisessä Aadamissa Jeesuksessa Kristuksessa.

        Tämän Jeesuksen uhrin ja sovituksen sanan päälle oksentaa 99,9 % kristityiksi itseään kutsuvista.

        Hyi ilkeä hirviö kristityt joutuu täällä kestämään kauheita vainoja kiusaamista ilkeyttä sabotaasia JA SINÄ TUHKAKASA PILKKAAT VIELÄ KRISTITTYJÄ ! KAIKEN HYVÄN VIHOLLINEN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä väität saatanaa pyhimykseksi koska hän ei tule pahoja tuomitsemaan vaan yllyttää pahaan ja kehittää valheita joilla saa ihmiset pysymään pahassa. Kuten että kaikki pelastuvat uskoivatpa mitä hyvänsä ja olivatpa minkälaisia tahansa. Se kenelle olet töissä, on ilmeistä. Typeriä paholaisen valheita suollat. Ne ihmiset eivät pelastu jotka Jeesus maailmanlopussa määrää tulijärveen. Ne ihmiset eivät pelastu jotka eivät usko, eivätkä ne jotka ottavat pedon merkin tai sen kuvaa kumartavat. Jumala ei jätä pahaa rankaisematta. Saatana on sitä mieltä että pahoille ei pidä kostaa. Siksi se on myös sinun mielipiteesi. Isääsi perkelettä palvelet.

        No no MENNÄÄMPÄ TAAS AJassa 2000 vuotta taaksepäin kohtaan Ilmestyskirjan syntiluettel o sen mukaan juutalaiset teki eri syntejä pahin oli houkutella muita mukaan pilkkaaminen ja epäusko mutta kuten tiedetään kukaan ei pelastu koska kaikki on tehnyt vähintään kaikkia syntejä jopa ajatukset ja ollut inhottava joten nyt Jeesuksessa pelastuu ne jotka Jeesus on sovittanut mikään omien tekojen esittely tai peseytymiset ei riitä enää mitenkään vaan taas tullaan ristille. Ristin ohi ei voi mennä kukaan poika on se portti mistä käydään ei yksikään muu ei silloin eikö nyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...
        1 Mooseksen kirja 3:4
        "Niin käärme sanoi vaimolle:'Ette suinkaan kuole' ... "

        Sama vale toistuu tänäkin päivänä, että ei ole seuraamuksia jos Jumalan sanaa ei kuulla ja totella.

        Roomalaiskirje 8:13
        "Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää."

        Ruumis s on kuollut synnin tähden se tekee syntiä vaikka et halua siksi poisti tuon kuoleman tosta kristityiltä et niinku sitä joko on ristillä tai omilla teillä itseään parantelemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että Perkele olisi ihmisten isä. Perkele on VALHEEN isä.

        Niin ollen koska SINÄ JUURI VALEHTELIT, se olet SINÄ, joka palvelet perkelettä, idiootti.

        Perkeleen tekoja tekivät juutalaiset siksi Jeesus sanoi ettei he tee taivaan isän tekoja vaan perkele on heidän isänsä joten näin totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruumis s on kuollut synnin tähden se tekee syntiä vaikka et halua siksi poisti tuon kuoleman tosta kristityiltä et niinku sitä joko on ristillä tai omilla teillä itseään parantelemassa.

        Kyllä, uskovan lihan ruumis on ristillä. Mutta aidon uskon seuraamus on, että lihan teot kuoletetaan Hengellä. Se ei ole mitä ihminen tekee omalla voimallaan, vaan mitä Jeesus tekee niissä jotka uskovat, ja ihminen suostuu siihen ja osallistuu Jumalalta saadulla voimalla. Jeesukseen uskomista ei kutsuta parannuksen tekemiseksi muuten vaan, se on sitä. Uskoon perustautuneena pysyminen on pelastumisen ehto ja parannuksen tekemisen ehto. Jumalisuus on Jumalan lahja ja saadaan uskomalla Jeesukseen.

        Kolossalaiskirje 1:21-23
        "Teidätkin, jotka ennen olitte vieaantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut, Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä, jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ... "

        1 Korinttolaiskirje 15:1-3
        "Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan ... "

        Vanhurskaus joka saadaan uskomalla Jeesukseen, on todellista. Se ei ole vain teoreettinen kuolema Kristuksen kanssa, vaan todellinen.

    • Anonyymi

      Nykykristityt ovat mielenvikaisia kuvitellessaan, että Jumalalla olisi tarvetta KOSTAA ihmisille näiden pahat teot.

      Jumalassa ei ole kostontunnetta. Kostaminen on tyypllistä SYNTISILLE, ei Jumalalle.

      Kaikki VÄKIVALTA perustuu kostoon.

      Jumalassa ei ole väkivaltaa. Jeesus oli JA ON Rauhan ruhtinas.

      Jumala ei kykene KIDUTTAMAAN KETÄÄN. Saatana kykenisi, jos voisi.

      Tulinen järvi on vertauskuva PUHDISTUKSELLE, jossa kapinallisesta ihmisestä tehdään Jumalaa rakastava ihminen.

      • Anonyymi

        TULINEN JÄRVI ON KYLLÄ IHAN SAATANAN LOPPU SIJOITUSPAIKKA ILM20 :10 MUKAAN eikä mikään puhdistautumispaikka kuulkaa !!

      • Anonyymi

        Jumala kostaa isien pahat teot lapsille jne...

    • Anonyymi

      Sairas uskonto ja vielä sairaammat uskovaiset.

      Onneksi erosin kirkosta.

      • Anonyymi

        Kaikissa kirkoissa on omat eksyttäjänsä ja eksyneet sekä muuta mutta liity takaisin sillä on hyvä pysyä yhdessä ja kuolla lähellä sukulaisiaan sekä elää ja katsella Kristuksen live rakkautta joka on taivaassa sitten.

        tänä vuonna eroaa loputkin , jos ajattelit selvitä lamasta niin se onnistuu kirkosta eroamalla

    • Anonyymi

      Jeesus voi pussata mun tuli meressä kelluvaa persettä 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    • Anonyymi

      Tulijärvi ? keksin paremman , uskovaiset joutuu kiehuvaan veteen josta ei voi nousta pintaan 🤣🤣🤣

      Vittu te olette imbesillejä

    • Anonyymi

      Uskovaiset grillataan vartaissa kuten sian porsaat ja syötetään papeille ja munkeille taivaassa.

    • Anonyymi

      Kysykää ateistiltä haluaako hän olla ikuisesti Jeesuksen seurassa. Ei halua. Hän ei edes halua uskoa, vaan kutsuu Jeesusta satuolennoksi tai pelkäksi ihmiseksi. He osoittavat vain sen että heitä ei kiinnosta eivätkä halua olla missään tekemisissä Raamatun Jumalan kanssa. Tuo on se kapinallinen ja langennut mieli, joka on kaikissa ollut. Se haluaa olla ikuisesti erossa Jumalasta. Se haluaa olla kadotuksessa koska muuten sen pitäisi uskoa Jeesukseen ja tehdä parannus, ja sitä se ei halua tehdä. Se pitää syntinsä ja pahuutensa ja menee mieluummin kadotukseen kuin uskoo.

      Tästä pahuudesta Jumala tahtoo kaikkien tekevän parannuksen uskomalla Jeesukseen, että hän on Jumala, meidän synneistämme kuollut ja ylösnoussut. Hän haluaa että turvaamme siihen mitä hän on tehnyt, ei että turvaisimme siihen mitä itse olemme tai teemme. Ja ne joilla on tämä usko, ovat kristittyjä.

    • Anonyymi

      Ei olematon satuolento voi tahtoa yhtään mitään.
      Jumalanne on samassa sarjassa kuin Saunatonttu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe