Itku kovista leikkauksista

Anonyymi-ap

Riikka Purra puoluekokouksessa pitämässään puheessa sanoi, että tulossa on itkua kovista leikkauksista. Aika epäkunnioittavasti ilmaistu, sillä kyseessä nyt on kuitenkin köyhimpien ihmisten toimeentulon leikkausta niin paljon, että ihminen saattaa kirjaimellisesti joutua "kadulle".

718

5064

2Äänestä

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Purra ei asennoidu leikkauksiin niin, että ne olisivat meidän kaikkien yhteinen asia. Eiväthän ne tietysti olekaan, ei ole niiden asia, jotka eivät menetä mitään.

      • Anonyymi

        Niin mutta jos ihmiset joutuvat kaduille, niin kyllähän se lisää yhteiskunnallaista levottomuutta, katkeruutta ja vihaa. Silloin siitä tulee myös niiden ongelma, joilta itseltään ei leikata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihmisiä Suomessa kadulle jätetä, tuo on turhaa liioittelua, tuollaisella puheella vaan saadaan kielteistä aikaan. Positiivista ja kannustavaa energiaa tarvitaan, ei tuollaista valittavaa negatiivista ja passivoivaa energiaa.

        Kyllä meillä on edelleen kodittomia, eivätkä nämä toimet ainakaan tähtää kodittomien määrän vähentämiseen. Positiivisen ja kannustava energian sijaan pitää tehdä järkeviä toimenpiteitä, ei kurjistaa ja syrjäyttää ja tehdä elämisestä mahdotonta.

        Jos ihminen haluaa asunnon, asunnnon hänelle järjestää sosiaalitoimi, ei se ole hallituksen toimia. Nykyään on vain paljon muualta tulleita, jotka kilpailevat asunnoista suomalaisten kanssa ja ulkomaalaiset ovat tässäkin asiassa suomalaisten edellä, mutta ei sosiaalitoimi voi ketään ulos jättää, se olisi rikos.

        Miksi Riikka ei vain ota rahaa sieltä rahapuusta, mistä Sannakin otti ja jakaisi kaikille tarvitseville.

        Riikka on niin ilkeä ettei halua poimia rahaa rahapuusta ja jakaa tarvitseville.

        Olen samaa mieltä kanssasi, että kodittomat ovat turhia negatiivisia passiivisia ihmisiä.

        Valitettavasti raha ei kasva puussa niinkuin viheraatteinen luulee.

      • Anonyymi

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Kommentoi henkilö jolla ei ole aavistustakaan rahataloudesta.

        Se oli Velkarahaa. Nyt on Suomi Ylivelkaantunut🙈

        Ei kukaan jää kadulle siksi ettei kunnalla olisi varaa tukea hänen asumistaan, vaan siksi ettei hän pysty sitä pitämään. Vuokrat jäävät maksamatta tai jos Kela maksaa ne suoraan niin sitten ainakin häiriköidään ja vandalisoidaan asunto niin että tulee häätö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihmisiä Suomessa kadulle jätetä, tuo on turhaa liioittelua, tuollaisella puheella vaan saadaan kielteistä aikaan. Positiivista ja kannustavaa energiaa tarvitaan, ei tuollaista valittavaa negatiivista ja passivoivaa energiaa.

        Haista sinä pitkä paska! Jos ei ole rahaa laskuihin, laskuttaja ei jeesukseksi muutu, päinvastoin. Mikä kokkare oikein olet? Toivottavasti elämä opettaa sinuakin kovalla kädellä jotta heräät todellisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Hyvä, asiallinen ja ajankohtainen kommentti.

      • Anonyymi

        Kyllä levottomaksi ja turvattomaksi muuttuva ympäristö haittaa monia.
        Olet aivoton vajakki kun koetat irvailla ja vähätellä vakavaa asiaa ja tahallaan vielä asiaa vääristelet kommentissasi. Kirjoittaja ei ole koditon. Lukutaitokin hukassa toopella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli Velkarahaa. Nyt on Suomi Ylivelkaantunut🙈

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta jos ihmiset joutuvat kaduille, niin kyllähän se lisää yhteiskunnallaista levottomuutta, katkeruutta ja vihaa. Silloin siitä tulee myös niiden ongelma, joilta itseltään ei leikata.

        Aivan. Niinkuin Amerikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä meillä on edelleen kodittomia, eivätkä nämä toimet ainakaan tähtää kodittomien määrän vähentämiseen. Positiivisen ja kannustava energian sijaan pitää tehdä järkeviä toimenpiteitä, ei kurjistaa ja syrjäyttää ja tehdä elämisestä mahdotonta.

        Juuri näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi, että kodittomat ovat turhia negatiivisia passiivisia ihmisiä.

        Ai turhia. Ihan persua taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Olisi aiheellista. Eihän tuo terve ole psyykkeeltaan.

      • Anonyymi

        Kyllä kiinnostaa kun sinut ryöstetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haista sinä pitkä paska! Jos ei ole rahaa laskuihin, laskuttaja ei jeesukseksi muutu, päinvastoin. Mikä kokkare oikein olet? Toivottavasti elämä opettaa sinuakin kovalla kädellä jotta heräät todellisuuteen.

        Samaa toivon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihmisiä Suomessa kadulle jätetä, tuo on turhaa liioittelua, tuollaisella puheella vaan saadaan kielteistä aikaan. Positiivista ja kannustavaa energiaa tarvitaan, ei tuollaista valittavaa negatiivista ja passivoivaa energiaa.

        Näin voisi luulla, mutta vaikuttaa siltä, että tuo aika on lähempänä kuin arvaammekaan.

        Ei persut mitään virallisia tietoja lue. Seiska ,Suomen uutiset ja hommaforum on heidän raamattunsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haista sinä pitkä paska! Jos ei ole rahaa laskuihin, laskuttaja ei jeesukseksi muutu, päinvastoin. Mikä kokkare oikein olet? Toivottavasti elämä opettaa sinuakin kovalla kädellä jotta heräät todellisuuteen.

        Ei kannata elää yli varojen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Riikka ei vain ota rahaa sieltä rahapuusta, mistä Sannakin otti ja jakaisi kaikille tarvitseville.

        Juurikin näin! SDP eli Sama Dorka Puolue ei välitä siitä että seuraava hallitus joutuu tekemään niitä leikkauksia. Todellisuudessa juuri SDP ja Sanna Marin aiheuttivat nämä leikkeukset koska Marin otti liikaa velkaa joka on maksettava.

      • Anonyymi

        Riikka Purra itse ansaitsee ministerin- ja puoluejohtajan palkalla vajaat 18 000 €. Moni ei saa edes tuota puoluejohtajan palkkaa 3000 €, mutta onhan se hienoa, että persuduunarit suostuu siihen, että heiltä leikataan toimeentulosta, runsaasti. Pitäähän rivipersun ymmärtää, että Purra joutuu köyhiltä leikkaamaan ja 450 miljoonaa euroa jakamaan verohelpotuksia suurituloisille. Ei kaikki pienituloiset selviä, mutta Purralle varmaan sopii että he "heittävät veivinsä". Oliko köyhät niitä rikkaruohoja, joiksi yksi persukansanedustaja heitä nimitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Valitettavasti Suomi ei ole enää rikas maa, vaikka moni elää edelleen siinä harhassa. Voi olla, että kohta taas jaetaan kunnan jauhoja köyhille, että saa tehdä ihan itse sitä leipää.

        Hmm.Toisinsanoen velka on pääomaa...Hmm...Ainakin O koronaikoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata elää yli varojen!

        Hmm...Ellet pysty huolehtimaan vähäisestä niin et pysty paljostakaan huolehtimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihmisiä Suomessa kadulle jätetä, tuo on turhaa liioittelua, tuollaisella puheella vaan saadaan kielteistä aikaan. Positiivista ja kannustavaa energiaa tarvitaan, ei tuollaista valittavaa negatiivista ja passivoivaa energiaa.

        Kerro millä kaupungilla on riittävästi asuntoja.
        Minä ymmärrän kyllä tuon huolen, koska en ole oman tuijottaja kuten sinä.
        Maksatko kirkollisveroa yli 500 € v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen haluaa asunnon, asunnnon hänelle järjestää sosiaalitoimi, ei se ole hallituksen toimia. Nykyään on vain paljon muualta tulleita, jotka kilpailevat asunnoista suomalaisten kanssa ja ulkomaalaiset ovat tässäkin asiassa suomalaisten edellä, mutta ei sosiaalitoimi voi ketään ulos jättää, se olisi rikos.

        Älä lässytä, kertakaikiaan sossulta ei löydy asuntoa kaikille. Sillä jonossa on muitakin ennen yksinasujaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Riikka ei vain ota rahaa sieltä rahapuusta, mistä Sannakin otti ja jakaisi kaikille tarvitseville.

        Kyllä lapsettaa, pyhinenä ja nosta housutylö lähe kotiin kasvamaan.
        Persu politiikalla oltaisiin menty syväänlamaan Corona aikana.
        Sehän ei maksa mitään.
        MISTÄ SINUNKALTAISIA IDIOOTTEJA TULEE.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka on niin ilkeä ettei halua poimia rahaa rahapuusta ja jakaa tarvitseville.

        Sinä saatanan TYHMÄ. Oman navantuijottaja.
        Menisikö sinun vuosiansiosta edes 300 € v kirkollisveroa, silti leikkii täälä porvaria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi, että kodittomat ovat turhia negatiivisia passiivisia ihmisiä.

        Minä sitä mieltä, että teistä kumpikin alle 3000 € kk:tuloisia. Mutta niin porvari että.
        Minua hävättää tuollaiset oman navantuijottajat.
        Minä maksan yli 500 € v kirkollisveroa, laskekaa siitä 🐒

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka Purra itse ansaitsee ministerin- ja puoluejohtajan palkalla vajaat 18 000 €. Moni ei saa edes tuota puoluejohtajan palkkaa 3000 €, mutta onhan se hienoa, että persuduunarit suostuu siihen, että heiltä leikataan toimeentulosta, runsaasti. Pitäähän rivipersun ymmärtää, että Purra joutuu köyhiltä leikkaamaan ja 450 miljoonaa euroa jakamaan verohelpotuksia suurituloisille. Ei kaikki pienituloiset selviä, mutta Purralle varmaan sopii että he "heittävät veivinsä". Oliko köyhät niitä rikkaruohoja, joiksi yksi persukansanedustaja heitä nimitti.

        Rouva persulta on unohtunut se et veronmaksajat maksaa hänen palkkansa, ei pitäis väheksyä sitä tosiasiaa. Muutkin persut eduskunnassa vois muistaa kenen avulla ovat eduskuntaan päässeet ja muuttaa asennetta pikkusen nöyremmäksi, kun ovat kansan edustajiksi valittuja, nyt asenne on se ett he ihan omin avuin ovat kansanedustajiksi päässeet ja he eivät ole mitään velkaa äänestäjilleen. Orpokin on unohtanut saman asian, luulee ettei tarvi enää piitata mitä tuli äänestäjille luvatuksi. Olisipa yhtä helppoa potkia pois huonoa kansanedustajaa kuin huonoa työntekijää, nyt pitää sietää huonoja kansanedustajia neljä vuotta ja maksaa veroista heille palkkaa🙄🙄🙁🙁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei persut mitään virallisia tietoja lue. Seiska ,Suomen uutiset ja hommaforum on heidän raamattunsa.

        MV-lehti unohtui! Se on perussuomalaisten pää-äänenkannattaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Pakko kommentoida vaikken kannata yhtään puoluetta, en nimittäin ole äänestänyt vuosikymmeniin.
        Kristillisiä arvoja kannataetaan edelleen ja iainakin minulla on suuret sympatiat vanhuksia, sairaita ja vammaisia kohtaan.
        Sitten tulee se iso mutta, näiden apua tarvitsevien sekaan on majoittunut sinne kuulumatonta väkeä ja tuo väki jatkaa koko ajan kasvuaan.
        Jotkut käyttävät näistä lokkeilija nimitystä.
        Eli vapaamatkustajia ja toisten työpanoksien rosvoajia.
        Heidät tulee häätää keinolla millä hyvänsä ja pitää huoli etteivät ala uudelleen lisääntymään.

        Mitähän raamattu sanoo toisten varoilla loisijoista ja tisten varojen varastajasta

        Kyll Riikka tahapuusta rahaa ottaa, mutta se annetaan varakkaille persuyrittäjille ja rikkaille kokoomuslaisille ja ökyrikkaille ruotsinsuomalaisille ja suurmaanomistajille. Rahaa on varattu 450 000 000 €. Kyllä siitä piisaa rikkaille jakaa. Köyhät menköön töihin, vaikka kahteen duuniin, jos leikkausten jälkeen ei rahat riitä ja tämä koskee eritoten persuja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kiinnostaa kun sinut ryöstetään.

        Ja aina kun ihmisillä on rahasta riittävn kauan tiukkaa, astuu kuvioihin kansalaistottelemattomuus. Ei jaksa sinnitellä.

        Autoissa ei ole vakuutuksia, niitä ei katsastetaan, toisten autoista varastetaan polttoaineita, pihakalusteet viedään keskellä päivää, polttopuut häviää ulkovarastossa, lukitutkin pyörät lähtee pihasta, mummot ryöstetään kotiovella, kaikki mikä saadaan irti varastetaan, taloissa ei ole kotivakuutuksia, naapurin kissa myrkytetään, joku lyö sivummalla ikkunat taloista rikki, kesämökit ryöstetään...Kyllä sitä sitten ei ole millään mitään väliä, jos kunnolla syrjäytyy normaalista yhteiskunnasta! Tätähän Riikka Purra ajaa, lisää kurjiutta, natsimeiningillä. Arbait macht raight.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä sitä mieltä, että teistä kumpikin alle 3000 € kk:tuloisia. Mutta niin porvari että.
        Minua hävättää tuollaiset oman navantuijottajat.
        Minä maksan yli 500 € v kirkollisveroa, laskekaa siitä 🐒

        Vuodessa, itselläni eläkkeestä 800. Ihan turha kulu, pitäs kirkko erottaa valtiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä meillä on edelleen kodittomia, eivätkä nämä toimet ainakaan tähtää kodittomien määrän vähentämiseen. Positiivisen ja kannustava energian sijaan pitää tehdä järkeviä toimenpiteitä, ei kurjistaa ja syrjäyttää ja tehdä elämisestä mahdotonta.

        "Kyllä meillä on edelleen kodittomia,"

        ja kaikki ei halua kotia. Itekin asuin 2x2,5 m ja 1,6m korkeassa leikkimökissä lähes 3 vuotta, kun opiskelin Tampereella. Elin näin omasta tahdostani, koska halusin elää niukasti. Nyt on sitten ollut jo vuosia verokalenterissa tulot, viimevuonnakin vaikka yritin kieltää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        Äkä kerro faktaa. Menee hyvä vaalitarina hukkaan... vaikka mitäs, eihän oikeistoa äänestänyt yo. ymmärrä. Ja jos ymmärtää, kuuluu siihen lahkoon missä verojen maksaminen on mielestään rikollista mutta yhteiskunnalta otetaan kaiikki avosylin ja kaksinkäsin vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin! SDP eli Sama Dorka Puolue ei välitä siitä että seuraava hallitus joutuu tekemään niitä leikkauksia. Todellisuudessa juuri SDP ja Sanna Marin aiheuttivat nämä leikkeukset koska Marin otti liikaa velkaa joka on maksettava.

        Ai helkutti että uuvatteja riittää. Menehän katsomaan tilastokeskuksen sivuja aiheesta vaikket todennäköisesti kykene asiaa edes ymmärtämään. Mölyät vain Esson baarissa kuulemaasi. Velkaa oli otettava koronapandemian takana, ja kokkarit hyväksyivät kaiken otetun persujen tavoin. Velkaa on otettu ja tullaan ottamaan Suomen puolustuskyvyn vuoksi ja otetaan paljon. "mutta kun Sanna uli uli yhyy !!!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti Suomi ei ole enää rikas maa, vaikka moni elää edelleen siinä harhassa. Voi olla, että kohta taas jaetaan kunnan jauhoja köyhille, että saa tehdä ihan itse sitä leipää.

        Suomella on eläkerahastoissa maailmalla sijoitettuna yli 200 miljardia, ei siis miljoonaa vaan miljardia muista sijoituksista puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihmisiä Suomessa kadulle jätetä, tuo on turhaa liioittelua, tuollaisella puheella vaan saadaan kielteistä aikaan. Positiivista ja kannustavaa energiaa tarvitaan, ei tuollaista valittavaa negatiivista ja passivoivaa energiaa.

        Vai negatiivista ajattelua ..jabkukahan se enemmän kansalaisia ivat pelotelleet kun persut ja kokkareet...taas yks tekopyhä täällä kirjoittelee.kansa paskoo housuihinsa kun kuuntelee oikeiston puheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        Asiaa..kerranki järkevää tekstiä..mutta persuilta ja kokkareilta tietenkin tulee vääristeltyjä arvosteluja tästäkin kirjoituksesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei persut mitään virallisia tietoja lue. Seiska ,Suomen uutiset ja hommaforum on heidän raamattunsa.

        Joo ei niille kannata ees yrittää muuta puhua...se nuori nais riepuki sieeä persujen kokouksessa silmät tapillaan vaan hoki ,että velkaantunut Suomi pitää saaha jaloilleen ..näki naamasta että oli ulkoa opittu jargoni ..viikon lopun kuunnelku sitä pa...kaa niin uskoo iteki lopulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin! SDP eli Sama Dorka Puolue ei välitä siitä että seuraava hallitus joutuu tekemään niitä leikkauksia. Todellisuudessa juuri SDP ja Sanna Marin aiheuttivat nämä leikkeukset koska Marin otti liikaa velkaa joka on maksettava.

        Ainoa vika oli ettei Marin hallituksineen antanu koronan jyllätä täyellä voimallaan Suomessa.Mitähä täällä ulisijat oli sitte sanoneetJOS OLIS ENÄÄ OLLEET SANOMASSA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rouva persulta on unohtunut se et veronmaksajat maksaa hänen palkkansa, ei pitäis väheksyä sitä tosiasiaa. Muutkin persut eduskunnassa vois muistaa kenen avulla ovat eduskuntaan päässeet ja muuttaa asennetta pikkusen nöyremmäksi, kun ovat kansan edustajiksi valittuja, nyt asenne on se ett he ihan omin avuin ovat kansanedustajiksi päässeet ja he eivät ole mitään velkaa äänestäjilleen. Orpokin on unohtanut saman asian, luulee ettei tarvi enää piitata mitä tuli äänestäjille luvatuksi. Olisipa yhtä helppoa potkia pois huonoa kansanedustajaa kuin huonoa työntekijää, nyt pitää sietää huonoja kansanedustajia neljä vuotta ja maksaa veroista heille palkkaa🙄🙄🙁🙁

        Ja ennen kaikkea kärsiä heijän päätöksistäänKun tuo hallitusohjelma pannaan käytäntöön niin katotaan kuinka täällä itketään.Vieläkö kiitellään nyky hallitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko kommentoida vaikken kannata yhtään puoluetta, en nimittäin ole äänestänyt vuosikymmeniin.
        Kristillisiä arvoja kannataetaan edelleen ja iainakin minulla on suuret sympatiat vanhuksia, sairaita ja vammaisia kohtaan.
        Sitten tulee se iso mutta, näiden apua tarvitsevien sekaan on majoittunut sinne kuulumatonta väkeä ja tuo väki jatkaa koko ajan kasvuaan.
        Jotkut käyttävät näistä lokkeilija nimitystä.
        Eli vapaamatkustajia ja toisten työpanoksien rosvoajia.
        Heidät tulee häätää keinolla millä hyvänsä ja pitää huoli etteivät ala uudelleen lisääntymään.

        Mitähän raamattu sanoo toisten varoilla loisijoista ja tisten varojen varastajasta

        Ja mitähän se raamattu sanookaan kiven heittämisesta ja vääryyden tekemisistä yhdellekkään pienimmistä..ja kaikki se mitä teet yhdellekään pienimmistä teet minulle ja sinun päällesi lankeaa minun kiroukseni .Amen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihmisiä Suomessa kadulle jätetä, tuo on turhaa liioittelua, tuollaisella puheella vaan saadaan kielteistä aikaan. Positiivista ja kannustavaa energiaa tarvitaan, ei tuollaista valittavaa negatiivista ja passivoivaa energiaa.

        MIssä lintukodossa ihmiset asuvat ? Kuinka typeriä ihmiset ovat?

        Itse asuin kadulla vuoden verran vaikka omistin asunnon - joka oli otettu haltuun maksamattomien yhtiövastikkeiden takia.

        MInulla on jopa maistraatin todistus siitä, että asuin Helsingissä vailla vakinaista asuntoa.

        PIdä sinä urpo turpas tukossa asioista, joista et ymmärrä yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen haluaa asunnon, asunnnon hänelle järjestää sosiaalitoimi, ei se ole hallituksen toimia. Nykyään on vain paljon muualta tulleita, jotka kilpailevat asunnoista suomalaisten kanssa ja ulkomaalaiset ovat tässäkin asiassa suomalaisten edellä, mutta ei sosiaalitoimi voi ketään ulos jättää, se olisi rikos.

        Paskapuhetta!

        Oletko lokkeilija?

        Piiloudut oikeasti apua tarvitsevien selän taakse ja käytät heitä kilpenä.
        Nämä oikeasti apua tarvitsevat ottava iskut ensimmäisinä vastaan ja kärsivät niistä eniiten.
        Jos sinulla olis pätkääkään selkärankaa niin astusisit pois sieltä selän takaa ja ottaist itseä niskasta kiinni ja tekisit jotain hyödyllistä.

        Kaikkien pitää tajuta että sitä ilmaista rahaa ei enään jaeta kaikille jotka vain nostavat käden pystyyn ja ilmoittavat haluavansa sitä.
        Vähintään 50% tuensaajista voisivat hankkia itse toimeentulonsa, jos palkka on huono niin voi tehdä kahta työtä.
        Töitä kyllä löytyy jos läytyy haluja tehdä niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haista sinä pitkä paska! Jos ei ole rahaa laskuihin, laskuttaja ei jeesukseksi muutu, päinvastoin. Mikä kokkare oikein olet? Toivottavasti elämä opettaa sinuakin kovalla kädellä jotta heräät todellisuuteen.

        Kyl ulosotto ottaa omansa sun tukiaisistasikin, halusit tai et. Mee töihin saatanan luuseri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Malta neljä vuotta, saamme taas sauman ottaa rahaa rahapuusta ja jakaa kaikille tarvitseville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        Suomi otti LISÄÄ velkaa 40 mrd. vajaassa neljässä vuodessa Sanna Marinin SDP pääministerikaudella ja KAIKKI erääntyneet Suomen valtion velat tietysti uusittiin. Suomen valtiolle oli kertynyt 100 vuoden aikana n. 100 mrd. VELKAA, mutta Tampereen "kassatyttö" pani tuulemaan (vihreäpuhallus) ja lisäsi Suomen velkasaldoa 40% noin 3,5 vuodessa joka on kiistatta uusi maailmanennätys.
        Suomen valtion velkasaldo on nyt erilaisissa karkeloissa pyörähtelevän Sanna Marinin SDP jäljiltä yli 140 mrd. ja KORKOMENOT syövät valtion "kassaa" kiihtyvällä vauhdilla joka päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka on niin ilkeä ettei halua poimia rahaa rahapuusta ja jakaa tarvitseville.

        Tulee mieleen sululaistytön pienenä isälleen sanoma: "hae pankista", kun isä valitti rahapulaa, eikä luvannut ostaa jotain kallista lelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta jos ihmiset joutuvat kaduille, niin kyllähän se lisää yhteiskunnallaista levottomuutta, katkeruutta ja vihaa. Silloin siitä tulee myös niiden ongelma, joilta itseltään ei leikata.

        Eikös tämä juurikin lisää rasismia, kun siellä kadulla on vain suomalaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka on niin ilkeä ettei halua poimia rahaa rahapuusta ja jakaa tarvitseville.

        Riikka kun tietää, että ne rahapuun rahat joutuu korkojen kera palauttamaan puun omistajalle...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen haluaa asunnon, asunnnon hänelle järjestää sosiaalitoimi, ei se ole hallituksen toimia. Nykyään on vain paljon muualta tulleita, jotka kilpailevat asunnoista suomalaisten kanssa ja ulkomaalaiset ovat tässäkin asiassa suomalaisten edellä, mutta ei sosiaalitoimi voi ketään ulos jättää, se olisi rikos.

        Toivottavasti ulkomaan eläville kerrotaan totuus Suomen kurjuudesta, näin menetellen Suomi ei ole haluttu maa, suhteutettuna täällä on riittävästi heitä, Suomi on täynnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Onhan Purralla yksi hyvä pointti; maahanmuutto kuriin.

      • Anonyymi

        Tai Irakista !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli Velkarahaa. Nyt on Suomi Ylivelkaantunut🙈

        Valtion velka ei ole sama, kuin yksityinen velka, Suomen ´valtionvelka on EU keskitasoa. Jonkun puolueettoman tulisi kertoa kansalle mitä valtionvelka on. Ei ulosottomies tule kansalaisen ovelle karhuamaan.
        Tämä kertominen kuuluisi Savolaisollille, mutta ei

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        Ja tähän myös voisi lisätä, että oleskeluvaltiossa jokaisella on oikeus valita tekeekö töitä vai jääkö kotiin viettämään laatuaikaa. Työssäkäynti kuluttaa luontoa monella tavalla, eli työn tekeminen ei kokonaisuutta ajatellen ole olleenkaan järkevää. Mistä sitten rahat elämiseen? Oikea vastaus on se, että digirahan luominen on luonnon kannalta paras vaihtoehto, ja digirahalla eli velalla yhteiskunta voi elää vaikka tuhat vuotta. Velan myöntäjä tietenkin haluaa vakuuksia ja niitähän valtiolla on loputtomasti, eli sitäkään kautta huolta ei ole. Jos ja kun valtion vakuudet on käytetty, yhteiskunta voi ottaa yksityisen omaisuuden haltuunsa, eli kansallistaa.

        Paavo Arhinmäki on täysin oikeassa, ettei valtion tarvitse maksaa velkojaan, koska kuka ja mikä tulee karhuamaan valtiolta saataviaan? Karhutahan aina voi, mutta vain hullu maksaa. Ennen sanottiin, että vain arka mies maksaa velkansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin! SDP eli Sama Dorka Puolue ei välitä siitä että seuraava hallitus joutuu tekemään niitä leikkauksia. Todellisuudessa juuri SDP ja Sanna Marin aiheuttivat nämä leikkeukset koska Marin otti liikaa velkaa joka on maksettava.

        Valtionvelkaa on aina ja tulee olemaan, kansaa (tietämätöntä) manipuloidaan tällä valtionvelka jutulla, kyllä hyvin on mennyt perille, kyllästyttää kun kansalle ei kerrota oikeanlaista tietoa velasta, herää kysymys, kenen etu on olla hiljaa valtionvelan oikeasta luonteesta ?
        Kysymyksessä on ulkopoliitiikka, joten Pres. Niinistö kertokoon jos kantti kestää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro millä kaupungilla on riittävästi asuntoja.
        Minä ymmärrän kyllä tuon huolen, koska en ole oman tuijottaja kuten sinä.
        Maksatko kirkollisveroa yli 500 € v.

        Täyttyy kysellä olisiko Taivaan Kodilla vuokra-asuntoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä sitä mieltä, että teistä kumpikin alle 3000 € kk:tuloisia. Mutta niin porvari että.
        Minua hävättää tuollaiset oman navantuijottajat.
        Minä maksan yli 500 € v kirkollisveroa, laskekaa siitä 🐒

        Mitä saat vastineeksi maksetusta kirkollisverosta ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoi henkilö jolla ei ole aavistustakaan rahataloudesta.

        Niin kun ei todellakaan sinulla pönttö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihmisiä Suomessa kadulle jätetä, tuo on turhaa liioittelua, tuollaisella puheella vaan saadaan kielteistä aikaan. Positiivista ja kannustavaa energiaa tarvitaan, ei tuollaista valittavaa negatiivista ja passivoivaa energiaa.

        Mihin heidät sitten laitetaan, putkaanko?`

        Suomessa ei ole tarpeeksi vuokra-asuntoja. Olet kai kuullut siitä.

        Vuokra-asunnot maksavat kuukaudessa, ja siitä voi parhaimmassa tapauksessa saada pelkästään 80% korvausta, mutta käytännössä tuota ei saavuteta, sillä rajat ovat liian tiukat ja esimerkiksi pinta-alalta liian pienet.

        Sen lisäksi nuoret voivat selvitä, mutta kuinka ne joilla on jotain sairautta ja jotka joutuvat maksamaan joka Tammikuu noin 500 euroa omavastuuta lääkkeistään.

        Nuo leikkaukset tulevat luomaan uusia asunnottomia ja se tulee lisäämään rikollisuutta samassa suhteessa.

        Suosittelen lukemaan esimerkiksi Yhdysvaltojen historiaa ja syytä miksi siellä ei ole enää keskiluokkaa. Koska täällä Suomessa persut yrittävät nyt samaa ja seuraukset tulevat olemaan samat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen haluaa asunnon, asunnnon hänelle järjestää sosiaalitoimi, ei se ole hallituksen toimia. Nykyään on vain paljon muualta tulleita, jotka kilpailevat asunnoista suomalaisten kanssa ja ulkomaalaiset ovat tässäkin asiassa suomalaisten edellä, mutta ei sosiaalitoimi voi ketään ulos jättää, se olisi rikos.

        Tiedätkö että täällä on joka kaupungissa jopa kuukausien mittaiset asuntojonot.

        Ainoat jotka pysyvät jonossa kärjessä ovat kodittomat, mutta jos hakija sanoo että hän punkkaa esimerkiksi kaverinsa tai sukulaisensa luona, tai jossain metsässä, hän putoaa jonossa alemmaksi, koska hänellä on "koti".

        Miksi te ette tutustu todellisuuteen ja käytäntöön vaan levitätte valheita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin! SDP eli Sama Dorka Puolue ei välitä siitä että seuraava hallitus joutuu tekemään niitä leikkauksia. Todellisuudessa juuri SDP ja Sanna Marin aiheuttivat nämä leikkeukset koska Marin otti liikaa velkaa joka on maksettava.

        Hauskaa kun jäät kiinni typeryydestäsi kun ylempänä on sinullekin selitetty se kuinka valtioiden taloudet toimii.

        Olet yksiselitetteisesti tyhmä ja tietämätön, ja oiva esimerkki kaikille lukijoille persusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmm.Toisinsanoen velka on pääomaa...Hmm...Ainakin O koronaikoina.

        Taidat olla talouselämän asiantuntija. Kuuleeko moni Esson baarissa sinun luentoja siitä kuin maailmanpankin raha-autot kuljettavat miljardeja käteisenä valtioiden keskuspankkeihin?

        Ymmärrä se että kultapohjainen valtion/maailmantalous poljettiin suohon toimimattomana jo yli sata vuotta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko kommentoida vaikken kannata yhtään puoluetta, en nimittäin ole äänestänyt vuosikymmeniin.
        Kristillisiä arvoja kannataetaan edelleen ja iainakin minulla on suuret sympatiat vanhuksia, sairaita ja vammaisia kohtaan.
        Sitten tulee se iso mutta, näiden apua tarvitsevien sekaan on majoittunut sinne kuulumatonta väkeä ja tuo väki jatkaa koko ajan kasvuaan.
        Jotkut käyttävät näistä lokkeilija nimitystä.
        Eli vapaamatkustajia ja toisten työpanoksien rosvoajia.
        Heidät tulee häätää keinolla millä hyvänsä ja pitää huoli etteivät ala uudelleen lisääntymään.

        Mitähän raamattu sanoo toisten varoilla loisijoista ja tisten varojen varastajasta

        Missä nämä asuu ja miten heidät erottaa muista?

        Kerro kun kerran tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko lokkeilija?

        Piiloudut oikeasti apua tarvitsevien selän taakse ja käytät heitä kilpenä.
        Nämä oikeasti apua tarvitsevat ottava iskut ensimmäisinä vastaan ja kärsivät niistä eniiten.
        Jos sinulla olis pätkääkään selkärankaa niin astusisit pois sieltä selän takaa ja ottaist itseä niskasta kiinni ja tekisit jotain hyödyllistä.

        Kaikkien pitää tajuta että sitä ilmaista rahaa ei enään jaeta kaikille jotka vain nostavat käden pystyyn ja ilmoittavat haluavansa sitä.
        Vähintään 50% tuensaajista voisivat hankkia itse toimeentulonsa, jos palkka on huono niin voi tehdä kahta työtä.
        Töitä kyllä löytyy jos läytyy haluja tehdä niitä.

        Ja tuo 50% on tutkittua faktaa mistä?

        Aivan, ei mistään. Jos yrität trollailla, yritä paremmin koska tuo on vain säälittävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi otti LISÄÄ velkaa 40 mrd. vajaassa neljässä vuodessa Sanna Marinin SDP pääministerikaudella ja KAIKKI erääntyneet Suomen valtion velat tietysti uusittiin. Suomen valtiolle oli kertynyt 100 vuoden aikana n. 100 mrd. VELKAA, mutta Tampereen "kassatyttö" pani tuulemaan (vihreäpuhallus) ja lisäsi Suomen velkasaldoa 40% noin 3,5 vuodessa joka on kiistatta uusi maailmanennätys.
        Suomen valtion velkasaldo on nyt erilaisissa karkeloissa pyörähtelevän Sanna Marinin SDP jäljiltä yli 140 mrd. ja KORKOMENOT syövät valtion "kassaa" kiihtyvällä vauhdilla joka päivä.

        No siinä oli persun hevonpaskaa oikein lapioituna kaikille.

        Kun kerran yrität trollailla, tee se uskottavammin! idiootti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko kommentoida vaikken kannata yhtään puoluetta, en nimittäin ole äänestänyt vuosikymmeniin.
        Kristillisiä arvoja kannataetaan edelleen ja iainakin minulla on suuret sympatiat vanhuksia, sairaita ja vammaisia kohtaan.
        Sitten tulee se iso mutta, näiden apua tarvitsevien sekaan on majoittunut sinne kuulumatonta väkeä ja tuo väki jatkaa koko ajan kasvuaan.
        Jotkut käyttävät näistä lokkeilija nimitystä.
        Eli vapaamatkustajia ja toisten työpanoksien rosvoajia.
        Heidät tulee häätää keinolla millä hyvänsä ja pitää huoli etteivät ala uudelleen lisääntymään.

        Mitähän raamattu sanoo toisten varoilla loisijoista ja tisten varojen varastajasta

        Rikkaimmissa on eniten lokkeilijoita. Tietävät kaikki porsaanreiät ja tukimahdollisuudet, palkkaavat juristin hoitamaan niin ettei veroja tarvi maksaa kuin minimi. Ulkomaisille sijoitetuista, siis niihin maihin joissa on matala tai ei ollenkaan veroa, ei tule sentin hyrrää Suomeen. Ei yhdenkään sairaa yhteenkään hoitopäivään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtionvelkaa on aina ja tulee olemaan, kansaa (tietämätöntä) manipuloidaan tällä valtionvelka jutulla, kyllä hyvin on mennyt perille, kyllästyttää kun kansalle ei kerrota oikeanlaista tietoa velasta, herää kysymys, kenen etu on olla hiljaa valtionvelan oikeasta luonteesta ?
        Kysymyksessä on ulkopoliitiikka, joten Pres. Niinistö kertokoon jos kantti kestää

        Miten niin kenen etua. Etkö muista että tuosta valtionvelkavalheesta alkoivat rähisemään persut ja kokkareet.

        Persut valehtelivat siitä niin kärkkäästi että he ovat varmasti jonkun mainostoimiston maksettuja työntekijöitä, koska heillä oli jopa ne vääristellyt "faktatkin" niin helvetin typeriä.

        Maailman ja valtioidentalous ei ole perustunut kultakantaan yli sataan vuoteen, eikä valtionvelka ole mitään pankinjohtajan antamaa velkaa, eikä perustu mihinkään valtion kassaan, vaan siihen kuinka paljon "rahoittajat" ovat valmiita sijoittamaan, suhteutettuna valtiojohdon suunnitelmiin seuraaville 10 - 25 vuodelle. Tuo velka on pelkkä lupaus ja käytännösssä huomattavasti monimutkaisempi.

        Maailmassa on myös useita valtioita jotka ovat päättäneet mitätöidä velan, aloittaa ns. nollasta, ja nuo kyseiset valtiot ovat myös selvästi nopeiten nousseet lamasta kuin mikään muu valtio joka on yrittänyt "hoitaa" lainaansa. Ei niille tule mitään karenssia tai heille jätetä lainoja myöntämästä, koska maailmantalous ei perustu rikkauksiin, vaan rahan liikkeeseen. Persut yrittävät nyt rikastua, mutta ei maailma toimi niin. Maailma toimii vain kun raha liikkuu ihmisiltä toisille ja tasoilta toisille (rikas-keskiluokka-köyhät). Kun persut tai esimerkiksi amerikan vastaavat, eli republikaanit yrittävät rikastua, eli vetämällä välistä, silloin rahan liike tyrehtyy ja maa putoaa pahoihin sisäisiin ongelmiin. Noita esimerkkejä on valtavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Riikka ei vain ota rahaa sieltä rahapuusta, mistä Sannakin otti ja jakaisi kaikille tarvitseville.

        Voisi ottaa, muttei halua, nimittäin miljonäärivero, haitalliset yritystuet, harmaa talous, veronkierto. Varovasti arvoiden vuositasolla liki 20 miljardia euroa. Siis häviää tai jää tulematta valtion kassaan.
        Mitä tekee hallitus? Ei lotkauta korviaan tuohon suuntaan, sillä rikaat, eliitit ja ek kieltävät. Hallitus kohtelee rikkaita silkkihansoin ja puhuu kipeistä ja välttämättömistä leikkauksista, jotka koskettavat vain kaikista köyhimpiä.
        Eli haistappa huilu noine rahapuujuttuinesi :((((

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Malta neljä vuotta, saamme taas sauman ottaa rahaa rahapuusta ja jakaa kaikille tarvitseville.

        Tarvitseville pitäis riittää hyvinvointivaltiossa .
        Tukiviidakon pitäis olla yksinkertaisempi. Ja ottaa huomioon monenlaiset tilanteet. Aina tulee joku erityinen juttu, johon ei ole kirjoitettua ohjetta.

        Silti sanoisin, että valtion ja EU:n tukia parhaiten osaavat käyttää koulutetut ja siellä työnantajapuolella olevat ja rikkaat. Ja niisä piireisä pyörivät, niinkuin se Ano Turtiaisen 70 000€ tuki maskien tuottamiseen . Siinä saa itkeäkin joku 300€ tuesta lopettamisesta valittava!

        Tiedän että kaikki eivät ole yhtä solidaarisia. Tiesin menneiltä vuosilta yhden 'yksinhuoltajan', jotka saivat ex-mieheltä elatusavut, asuntotuen isoon kämppään. Joka lapselle oma huone. Oli myös uusi hyväpalkkainen mies kuvioissa, joka maksoi osuutensa asumisesta, laskuista ja ruuasta. Uusi mies oli vuokrannut surkeimman ja halvimman kämpän, jossa ei koskaan käynyt. Hyvin pärjäsivät. Kahdesti vuodessa matkustivat ulkomaille, kunnen vanhin lapsi täytti 18v, jolloin itki, että millä hän nyt lomailee?

        Sijoitusasuntojen ostajat vuokravat kämppiään lapsilleen ristiin, että nuoret saavat asumistukea, kun asuvat vieraalla.

        Jotkut vaan kehtaa. Ei kuulu asiaan, mutta esim. leipäjonosta jostain paikasta Helsingissä kerrottiin, että heille on ongelma, kun roskikset lähikortteleissa on täynnä ruokaa, joka on dumpattu, että on otettu vaan 'parhaat palat'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli Velkarahaa. Nyt on Suomi Ylivelkaantunut🙈

        syöppä nyt jo paskas. Sinutkin on näköjään aivopesty täysin. Viime hallituskauden velka oli liki 100% myös opposition hyväksymä. Kokoomus kiritti ottamaan vielä enemmän velkaa. Oli pakko, mutta ei otettu yhtään verrokkimaita enempää.
        Mitäpä lottoat että tekee tämä nykyinen "pannaan suomi kuntoon" hallitus. Leikkaa kaikista pienituloisimmilta tekee osa-aikatyöstä kannattamatonta ja samanaikaisesti antaa kaikista rikkaimmille 500 000 000 veronalennuksiin. Ja tiedätkö mitä. Nämä kusipäät ottavat silti velkaa lisää, miksi et siitä itke...
        Suomi muuten ei ole mitenkään ylivelkaantunut, jos viitsisit ottaa asioista oikeasti selvää. Ja ylivoimaisesti eniten velkaa tälle maalle on tehnyt kokoomus olleessaan hallitusvastuussa parikymmentä vuotta. yli 100 miljardia on kokoomuksen piikki...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        niin ja vielä se, että iso osa velasta on otettuna suomen pankilta. Eli olemme velkaa itsellemme. Lainan koroista osa palautuu suomen pankin kautta valtiolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen haluaa asunnon, asunnnon hänelle järjestää sosiaalitoimi, ei se ole hallituksen toimia. Nykyään on vain paljon muualta tulleita, jotka kilpailevat asunnoista suomalaisten kanssa ja ulkomaalaiset ovat tässäkin asiassa suomalaisten edellä, mutta ei sosiaalitoimi voi ketään ulos jättää, se olisi rikos.

        Sosiaalidemokraatti apulaispormestari Nazim sanoi että kaikkien mamujen, niidenkin jotka eivät tee töitä, pitää päästä halutessaan Helsinkiin asumaan. Vaikka kaikilla suomalaisilla ei ole asuntoa Helsingissä jotka tekevät töitä Helsingissä vaan joutuvat päivittäin ajamaan pitkästi autolla. Onko demarit suomalaisten puolue..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi, että kodittomat ovat turhia negatiivisia passiivisia ihmisiä.

        Ehkä heillä on mennyt ote elämäänsä syystä tai toisesta, kun eivät osaa pitää huolta elämänsä perusasioista kuten asumisesta.

        Jos ei välitä maksaa vuokraansa tai rikkoo paikkoja, häiriköi asunnossaan, voi saada niin huonon maineen, että kukaan ei vuokraa asuntoa, silloin kyllä syyt on itse aiheutettuja eikä niistä voi muita syyttää.

        Suomessa kuitenkin hyysätään liikaa ihmisiä, jotta he eivät osaa pitää huolta itsestään ja se on yhteiskunnan vika. Eri asia, jos sairastuu, silloin tarvitsee yhteiskunnan tukea, sairaus ei ole oma syy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Mielestäni Purra ei ole missään osoittanut kylmyyttä suomalaisia sairaita, vanhuksia ja lapsia kohtaan, vaan on ollut sitä mieltä, että heistä pitää yhteiskunnan pitää huolta.

        Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista hyysätä terveitä ja moneen kykeneviä työikäisiä aikuisia. Kansalaisen itsensä parhaaksi on, että hän aktivoituisi ja saisi elämässä muutakin aikaan kuin pelkkää vetelehtimistä ja päihteiden käyttöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haista sinä pitkä paska! Jos ei ole rahaa laskuihin, laskuttaja ei jeesukseksi muutu, päinvastoin. Mikä kokkare oikein olet? Toivottavasti elämä opettaa sinuakin kovalla kädellä jotta heräät todellisuuteen.

        Käytä rahasi oikein, niin saat rahat riittämään maksuihin. Hätätilassa voit hakea apua sosiaalitoimelta tai seurakunnalta. Pääasia, että haluat hoitaa asiasi. Yleensä kun on halu pitää kunnossa raha-asiat silloin toimii niin, että rahat riittävät menoihin, jos ei ole halua, silloin mikään ei suju eikä saa vuokra-asuntoa, silloin kannattaa hakea apua kunnan tai kaupungin sosiaalitoimelta.

        Aikuisen ihmisen pitäisi osata hoitaa raha-asiansa niin, että pärjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoi henkilö jolla ei ole aavistustakaan rahataloudesta.

        Satusetä viheraatteinen luulee, että valtion velkaa ei tarvitse maksaa koskaan pois, se on Italian tie jättäytyä huolettomaksi ja huonoksi velanmaksajaksi hällä väliä tyylillä muiden siivillä eläjäksi, Suomen päättäjät eivät siihen ylpeyttään antaudu, vaan Suomen kansa on se, joka joutuu maksamaan, mitä suuremmaksi velan annetaan kasvaa viheraatteisten ajattelumallilla, sitä pahemmat ajat on tulossa ja leikkaukset on sitä vaikeammat.

        Sinä viheraatteinen et ymmärrä rahataloudesta mitään, luulet todellakin että rahaa riittää loputtomiin valtiolla eikä velkaa tarvitse koskaan maksaa pois. Niin olet varmaan tehnyt omassa elämässäsi ja elät muiden siivillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        Korot on nousussa, kiitää ylös. Huolestuttavinta on Suomen valtion velassa sen nopea kasvu ja siitä Suomi on saanut EU:lta noottia.

        Aina tulee yllätyksiä. Suomi ei saanut EU.lta koronaelvytystukea vaan joutui auttamaan muita. Italia ja Espanja saivat tukea. Suomessa on niin ylpeät päättäjät, että he eivät ikina suostu ottamaan almuja EU.lta, vaikka kuinka Suomessa olisi hätätila, he pistävät aina laskun maksajiksi Suomen kansan. Sen vuoksi on hyvä varautua jo ennakkoon asioihin, tehdä leikkauksia ajoissa eikä passivoida ja hyysätä kansalaisia avuttomiksi ja muiden siivillä eläjiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei persut mitään virallisia tietoja lue. Seiska ,Suomen uutiset ja hommaforum on heidän raamattunsa.

        Ja sinäkö tiedät, mitä minä tiedän?

        Kirjoituksestasi näkee, että itse viherajattelija et mitään seuraa, etkä mitään mistään tiedä, uuninpalkolla vain vetelet hirsiä päivät pitkät ja odotat, että muut elättävät sinut. Ihailet vain omaa napaasi laskien tähtiä taivaalla, elät kuin kala vedessä sokkona ja sokkona toisen sokon viherajattelijan käsipuolessa molemmat sokot satuihin uskotte, tosiasiat torjutte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka Purra itse ansaitsee ministerin- ja puoluejohtajan palkalla vajaat 18 000 €. Moni ei saa edes tuota puoluejohtajan palkkaa 3000 €, mutta onhan se hienoa, että persuduunarit suostuu siihen, että heiltä leikataan toimeentulosta, runsaasti. Pitäähän rivipersun ymmärtää, että Purra joutuu köyhiltä leikkaamaan ja 450 miljoonaa euroa jakamaan verohelpotuksia suurituloisille. Ei kaikki pienituloiset selviä, mutta Purralle varmaan sopii että he "heittävät veivinsä". Oliko köyhät niitä rikkaruohoja, joiksi yksi persukansanedustaja heitä nimitti.

        PS-ministerit saavat saman palkan kuin muutkin ministerit. Tuohon paikkaan voi jokainen suomalainen pyrkiä ja jos onnistuu pääsemään, tuon palkan saa.

        Marinilla pääministerinä oli monta kymmentä hyväpalkkaista erityisavustajaa kaikkien muiden ruhtinaallisten etujen lisäksi, tarvitsi kai takapuolen pyyhkijänkin käslaukun kantajan lisäksi. Marin jos kuka oli valtion rahoja ennätyksellisesti tuhlaava pääministeri. 20000 euron bileitäkin järjesti. Bile-Marinina jää varmaan historiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MV-lehti unohtui! Se on perussuomalaisten pää-äänenkannattaja.

        En lue MV-lehtiä. Tiedoksi vain tollolle, kaiken luulevalle viherajattelijalle. Seuraan tavallisia uutisia, joita viherajattelija ei seuraa, kun haluaa uskoa vain omiin uskomuksiinsa ja satuihin ja torjua tosiasiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä meillä on edelleen kodittomia,"

        ja kaikki ei halua kotia. Itekin asuin 2x2,5 m ja 1,6m korkeassa leikkimökissä lähes 3 vuotta, kun opiskelin Tampereella. Elin näin omasta tahdostani, koska halusin elää niukasti. Nyt on sitten ollut jo vuosia verokalenterissa tulot, viimevuonnakin vaikka yritin kieltää.

        Opiskelijan elämä on ollut aina taloudellisesti tiukkaa. Moni on aloittanut opiskelujen jälkeen työt iso opintolainataakka harteilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai helkutti että uuvatteja riittää. Menehän katsomaan tilastokeskuksen sivuja aiheesta vaikket todennäköisesti kykene asiaa edes ymmärtämään. Mölyät vain Esson baarissa kuulemaasi. Velkaa oli otettava koronapandemian takana, ja kokkarit hyväksyivät kaiken otetun persujen tavoin. Velkaa on otettu ja tullaan ottamaan Suomen puolustuskyvyn vuoksi ja otetaan paljon. "mutta kun Sanna uli uli yhyy !!!"

        Mutta velka on maksettava pois, oli syy mikä tahansa, miksi mm. velka on otettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai negatiivista ajattelua ..jabkukahan se enemmän kansalaisia ivat pelotelleet kun persut ja kokkareet...taas yks tekopyhä täällä kirjoittelee.kansa paskoo housuihinsa kun kuuntelee oikeiston puheita.

        Mitä pelottelua, tosiasiat ovat tosiasioita, eivät ne kaunistelemalla, vähättelemällä tai salaamalla mihinkään poistu? Viherajattelija mielellään sulkee silmät tosiasioilta niinkuin ulkomaalaisten tekemiltä rikoksiltakin, luulee, että ne häviävät, kun niistä ei puhu. Suomalaisia syyttää viherajattelija mielellään myös ulkomaalaisten tekemistä rikoksista, ei ymmärrä että on kaikessa oman maan kansaa vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaa..kerranki järkevää tekstiä..mutta persuilta ja kokkareilta tietenkin tulee vääristeltyjä arvosteluja tästäkin kirjoituksesta

        Viherajattelijan kaikki kirjoitúkset ovat höpön, löpöä. Valitettavast sadut ja uskomukset ovat niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa vika oli ettei Marin hallituksineen antanu koronan jyllätä täyellä voimallaan Suomessa.Mitähä täällä ulisijat oli sitte sanoneetJOS OLIS ENÄÄ OLLEET SANOMASSA.

        Korona hoitui paremmin kuin muualla johtuen Suomen pienestä väkimäärästä, harvaan asumisesta, suomalaisten epäsosiaalisesta ja tunnollisesta luonteesta, hyvin vähän Marinin hallituksen ansiosta, rajat vuotivat , maskimokat ja poukkoileva rajoituspolitiikka aiheutti ongelmia yrityksille,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitähän se raamattu sanookaan kiven heittämisesta ja vääryyden tekemisistä yhdellekkään pienimmistä..ja kaikki se mitä teet yhdellekään pienimmistä teet minulle ja sinun päällesi lankeaa minun kiroukseni .Amen.

        Kyllä suomalaisia pitää aktivoida, ei Raamattu tue laiskottelua ja vetelehtimistä kuten ei muutakaan huonoa menoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MIssä lintukodossa ihmiset asuvat ? Kuinka typeriä ihmiset ovat?

        Itse asuin kadulla vuoden verran vaikka omistin asunnon - joka oli otettu haltuun maksamattomien yhtiövastikkeiden takia.

        MInulla on jopa maistraatin todistus siitä, että asuin Helsingissä vailla vakinaista asuntoa.

        PIdä sinä urpo turpas tukossa asioista, joista et ymmärrä yhtään mitään.

        Miksi et maksanut vastikkeita? Ei kai omista mokista voi muita syyttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee mieleen sululaistytön pienenä isälleen sanoma: "hae pankista", kun isä valitti rahapulaa, eikä luvannut ostaa jotain kallista lelua.

        Eräs toinen isä valitti hemmotellun tyttärensä suhtautumista rahaan, kun tämä oli pyytänyt rahaa isältään, tytär oli sanonut, että, "iskä, raha on vain paperia".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti ulkomaan eläville kerrotaan totuus Suomen kurjuudesta, näin menetellen Suomi ei ole haluttu maa, suhteutettuna täällä on riittävästi heitä, Suomi on täynnä.

        Kyllä ulkomaalaisetkin ovat huolissaan, kun valtaan tuli Suomen taloudesta huolehtiva ns. oikeistohallitus, kun he sanoivat tulleensa Suomeen sen sosiaaliturvan takia.

        Ulkomaalaisilla on kyllä omat ns. harkinnanvaraiset sosiaalituet, niitä ei suomalaisile jaeta, mutta on selvää, että Suomen omat köyhät ja pienituloiset jakavat sosiaalimenot juuri ulkomailta tulevien kanssa.

        Mitä enemmän ulkomailta tulleisiin menee valtion rahoja, sitä vähemmän on suomalaisille jaettavaa. Suomen vieraskoreuden mukaan ykkösenä ovat aina muualta tulleet, kakkosena vasta oman maan ihmiset. Sitä viheraatteiset hakuavat ja sitä saa, mitä tilaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtion velka ei ole sama, kuin yksityinen velka, Suomen ´valtionvelka on EU keskitasoa. Jonkun puolueettoman tulisi kertoa kansalle mitä valtionvelka on. Ei ulosottomies tule kansalaisen ovelle karhuamaan.
        Tämä kertominen kuuluisi Savolaisollille, mutta ei

        Viheraatteisen halun ja toimien mukaan se pomppaa nopeasti Italian ja Espanjan tasolle, jotka ovat niitä heikosti talouttaan hoitavia maita, joita tuetaan EU:sta, Suomikin on niitä tukemassa.

        Viherajattelija luulee, että velka pysyy stabiilina koko ajan, vaikka kuinka sitä otetaan lisää eikä makseta pois. Kyllä se nopeasti varsinkin näin nousevien korkojen aika nousee pilviin ja siinä on sitten tekemistä.

        Sinulla viheraatteinen ei ole mitään ymmärrystä, mitä velka on, voi lukea sinun kirjoituksistasi. Perustat taas kirjoituksesi omiin uskomuksiisi ja luuloihisi.

        Miksi Suomi olisi saanut noottia EU:lta valtion nykyisestä velan määrästä ja kasvun luonteesta, jos valtionvelka olisi mitään sanomaton juttu ja sitä voisi ottaa ihan mahdottomasti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tähän myös voisi lisätä, että oleskeluvaltiossa jokaisella on oikeus valita tekeekö töitä vai jääkö kotiin viettämään laatuaikaa. Työssäkäynti kuluttaa luontoa monella tavalla, eli työn tekeminen ei kokonaisuutta ajatellen ole olleenkaan järkevää. Mistä sitten rahat elämiseen? Oikea vastaus on se, että digirahan luominen on luonnon kannalta paras vaihtoehto, ja digirahalla eli velalla yhteiskunta voi elää vaikka tuhat vuotta. Velan myöntäjä tietenkin haluaa vakuuksia ja niitähän valtiolla on loputtomasti, eli sitäkään kautta huolta ei ole. Jos ja kun valtion vakuudet on käytetty, yhteiskunta voi ottaa yksityisen omaisuuden haltuunsa, eli kansallistaa.

        Paavo Arhinmäki on täysin oikeassa, ettei valtion tarvitse maksaa velkojaan, koska kuka ja mikä tulee karhuamaan valtiolta saataviaan? Karhutahan aina voi, mutta vain hullu maksaa. Ennen sanottiin, että vain arka mies maksaa velkansa!

        Sitten ollaan Italian ja Espanjan tiellä, mutta Suomen päättäjät eivät siihen alistu, Kansa isosta valtion velasta joutuu kärsimään, eivät päättäjät.

        Arhinmäkeen en luottaisi, on omalla käytöksellään menettänyt luottamukseni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtionvelkaa on aina ja tulee olemaan, kansaa (tietämätöntä) manipuloidaan tällä valtionvelka jutulla, kyllä hyvin on mennyt perille, kyllästyttää kun kansalle ei kerrota oikeanlaista tietoa velasta, herää kysymys, kenen etu on olla hiljaa valtionvelan oikeasta luonteesta ?
        Kysymyksessä on ulkopoliitiikka, joten Pres. Niinistö kertokoon jos kantti kestää

        Niin on mutta velan määrällä on väliä. Älä yritä tuputtaa satujasi, en niihin usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin heidät sitten laitetaan, putkaanko?`

        Suomessa ei ole tarpeeksi vuokra-asuntoja. Olet kai kuullut siitä.

        Vuokra-asunnot maksavat kuukaudessa, ja siitä voi parhaimmassa tapauksessa saada pelkästään 80% korvausta, mutta käytännössä tuota ei saavuteta, sillä rajat ovat liian tiukat ja esimerkiksi pinta-alalta liian pienet.

        Sen lisäksi nuoret voivat selvitä, mutta kuinka ne joilla on jotain sairautta ja jotka joutuvat maksamaan joka Tammikuu noin 500 euroa omavastuuta lääkkeistään.

        Nuo leikkaukset tulevat luomaan uusia asunnottomia ja se tulee lisäämään rikollisuutta samassa suhteessa.

        Suosittelen lukemaan esimerkiksi Yhdysvaltojen historiaa ja syytä miksi siellä ei ole enää keskiluokkaa. Koska täällä Suomessa persut yrittävät nyt samaa ja seuraukset tulevat olemaan samat.

        Mitä enemmän tänne kuskataan ulkomailta väkeä, sitä vähemmän on tarjolla asuntoja ja vuokrat nousevat. Viheraatteiset päättäjät tekevät aatetoimiaan eivätkä välitä vähääkään suomalaisista. Viheraatteisillä aate menee aina oman kansan edun edelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö että täällä on joka kaupungissa jopa kuukausien mittaiset asuntojonot.

        Ainoat jotka pysyvät jonossa kärjessä ovat kodittomat, mutta jos hakija sanoo että hän punkkaa esimerkiksi kaverinsa tai sukulaisensa luona, tai jossain metsässä, hän putoaa jonossa alemmaksi, koska hänellä on "koti".

        Miksi te ette tutustu todellisuuteen ja käytäntöön vaan levitätte valheita?

        Miksi pitää kertoa, että punkkaa jossakin sukulaisen tai kaverin luona? Ei kaikkia tarvitse kertoa, ei varsinkaan sellaista, josta on haittaa itselle. Jos tarvii asunnon, tarvii asunnon eikä sillä ole mitään tekemistä jonkun kaverin tai sukulaisen asunnon kanssa. Pitää uskaltaa vaatia ja pitää puolensa, ei antaa periksi. Kyllä se asunto löytyy, kun on sinnikäs.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siinä oli persun hevonpaskaa oikein lapioituna kaikille.

        Kun kerran yrität trollailla, tee se uskottavammin! idiootti!

        Marinin hallitus otti velkaa, korot on hurjassa nousussa ja velkaa pitää lyhentää, EU.lta on tullut jo noottia. Siinä se. Pitäisi heikommin ymmärtävänkin viheraatteisen se käsittää, Tietysti kun viheraatteinen on asunut aina muiden siivillä ja maksattanut maksut muilla rahan käsitettä maksuvälineenä on vaikea ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikkaimmissa on eniten lokkeilijoita. Tietävät kaikki porsaanreiät ja tukimahdollisuudet, palkkaavat juristin hoitamaan niin ettei veroja tarvi maksaa kuin minimi. Ulkomaisille sijoitetuista, siis niihin maihin joissa on matala tai ei ollenkaan veroa, ei tule sentin hyrrää Suomeen. Ei yhdenkään sairaa yhteenkään hoitopäivään.

        Pitäisi keskittyä hoitamaan omia asioita eikä kuluttaa enegiaa muiden asioita pähkäilemällä, kun niihin ei voi kuitenkaan itse vaikuttaa, mutta omiin asioihin voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin kenen etua. Etkö muista että tuosta valtionvelkavalheesta alkoivat rähisemään persut ja kokkareet.

        Persut valehtelivat siitä niin kärkkäästi että he ovat varmasti jonkun mainostoimiston maksettuja työntekijöitä, koska heillä oli jopa ne vääristellyt "faktatkin" niin helvetin typeriä.

        Maailman ja valtioidentalous ei ole perustunut kultakantaan yli sataan vuoteen, eikä valtionvelka ole mitään pankinjohtajan antamaa velkaa, eikä perustu mihinkään valtion kassaan, vaan siihen kuinka paljon "rahoittajat" ovat valmiita sijoittamaan, suhteutettuna valtiojohdon suunnitelmiin seuraaville 10 - 25 vuodelle. Tuo velka on pelkkä lupaus ja käytännösssä huomattavasti monimutkaisempi.

        Maailmassa on myös useita valtioita jotka ovat päättäneet mitätöidä velan, aloittaa ns. nollasta, ja nuo kyseiset valtiot ovat myös selvästi nopeiten nousseet lamasta kuin mikään muu valtio joka on yrittänyt "hoitaa" lainaansa. Ei niille tule mitään karenssia tai heille jätetä lainoja myöntämästä, koska maailmantalous ei perustu rikkauksiin, vaan rahan liikkeeseen. Persut yrittävät nyt rikastua, mutta ei maailma toimi niin. Maailma toimii vain kun raha liikkuu ihmisiltä toisille ja tasoilta toisille (rikas-keskiluokka-köyhät). Kun persut tai esimerkiksi amerikan vastaavat, eli republikaanit yrittävät rikastua, eli vetämällä välistä, silloin rahan liike tyrehtyy ja maa putoaa pahoihin sisäisiin ongelmiin. Noita esimerkkejä on valtavasti.

        Tuohon on helppo viheraatteisen uskoa ja alkaa loikoilla, odottaa, että ei tarvitse itse koskaan laittaa tikkua ristiin elämänsä eteen. Mitä siitä tulisi, jos kaikki ajattelisisivat ja tomisivat kuin sinä, Suomi olisi täynnä veletehtijöitä eikä kukaan tekisi mitään. Millainen sinun ihanne-Suomi olisi, kun kaikki vain loikoilisivat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        Valtion velka, juu se on tosiaan erillainen kuin tavallisen kuluttajan velka.
        Kuinka paljon yksi valtio voi ottaa velkaa? Mikä sen määrittää?
        Kaikkihan sen tietää että rahalla on hinta ja vuosia raha oli halpaa mutta nyt raha on kallista.
        Eli rahasta maksetaan korkoa, mitä enemmän valkaa niin sitä isommat korkokulut.

        Paljonko Suomi pystyy maksamaan korkoja?
        Veikkaan että viime vuosina ei ole pystytty maksamaan korkoja vaan on otettu lainaa korkojen maksuun.
        Heikommillakin taidoilla omaava ymmärtää että jos korkoihin joutuu ottamaan lainaa niin lainaa on silloin liikaa.
        Myös se että suomen julkinen puoli nielee koko ajan enemmän ja enemmän rahaa ja korkokulut yhä nousevat ja nousevat niin kaikki tajuaa että normaali talouskasvu ei kuittaa kumpaaki.
        On olemassa myös vanha sanonta ettei syömävelkaa kannata ottaa, eli ei kannata ruokkia porukkaa kotia ja ottaa sitä varten lainaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata elää yli varojen!

        Ja mikähän on Suomen valtion varallisuus, kun lasketaan esim. puolustusvoimat ja maa-alueet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä saat vastineeksi maksetusta kirkollisverosta ?

        Kirkko ja kaupunki -lehden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Riikka ei vain ota rahaa sieltä rahapuusta, mistä Sannakin otti ja jakaisi kaikille tarvitseville.

        Mikä se sellainen rahapuu on. Kyllä seon
        Vekkuli joka hoituu vain työtä tekemällä.
        Vasemmiston tätä perusaiaa mahdoton käsittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        Tuskin kukaan valtion taloutta sekoittaa yksityisen velan tekoon, mutta tahallasiko jätit mainitsematta että velkaa tehdään jatkuvasti enemmän Ahon hallitukseta asti eikä loppua näy. Kyse on kyvystä lyhennysten hoitoon jatkosta, suomen tuloksen alkaa olla surkeaa tasoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Järki ei ole mielenvikaisuutta vaan päinvastoin eivätkä tunteet kuulu politiikkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haista sinä pitkä paska! Jos ei ole rahaa laskuihin, laskuttaja ei jeesukseksi muutu, päinvastoin. Mikä kokkare oikein olet? Toivottavasti elämä opettaa sinuakin kovalla kädellä jotta heräät todellisuuteen.

        Noh, noh. Äläpäs kiroile, tai Jumala pesee suusi saipulla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Riikka Purra itse ansaitsee ministerin- ja puoluejohtajan palkalla vajaat 18 000 €. Moni ei saa edes tuota puoluejohtajan palkkaa 3000 €, mutta onhan se hienoa, että persuduunarit suostuu siihen, että heiltä leikataan toimeentulosta, runsaasti. Pitäähän rivipersun ymmärtää, että Purra joutuu köyhiltä leikkaamaan ja 450 miljoonaa euroa jakamaan verohelpotuksia suurituloisille. Ei kaikki pienituloiset selviä, mutta Purralle varmaan sopii että he "heittävät veivinsä". Oliko köyhät niitä rikkaruohoja, joiksi yksi persukansanedustaja heitä nimitti.

        Ei Perussuomalaiset ole mikään rikkaiden puolue! Persuissa on niin köyhempiä kuin varakkaampiakin. Ei kapita kuulu PS.n agendaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisi aiheellista. Eihän tuo terve ole psyykkeeltaan.

        Se ei ole Sinun asiasi arvioida sitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja aina kun ihmisillä on rahasta riittävn kauan tiukkaa, astuu kuvioihin kansalaistottelemattomuus. Ei jaksa sinnitellä.

        Autoissa ei ole vakuutuksia, niitä ei katsastetaan, toisten autoista varastetaan polttoaineita, pihakalusteet viedään keskellä päivää, polttopuut häviää ulkovarastossa, lukitutkin pyörät lähtee pihasta, mummot ryöstetään kotiovella, kaikki mikä saadaan irti varastetaan, taloissa ei ole kotivakuutuksia, naapurin kissa myrkytetään, joku lyö sivummalla ikkunat taloista rikki, kesämökit ryöstetään...Kyllä sitä sitten ei ole millään mitään väliä, jos kunnolla syrjäytyy normaalista yhteiskunnasta! Tätähän Riikka Purra ajaa, lisää kurjiutta, natsimeiningillä. Arbait macht raight.

        Älä käytä sanaa natsi, kun et selvästikään tiedä mitä se tarkoittaa.

      • Anonyymi

        Paljon on leikattu ja tullaan leikkaamaan tavalliselta köyhältä perusduunariltakin energian ja polttoaineiden hinnan nousuna, ruoka kallistuu, asuminen kallistuu, liikkuminen kallistuu, kaikki verot ja veroluonteiset maksut nousevat ja uusia keksitään. Ja pitkälti Vihreät ja SDP ovat näitä elintason heikennyksiä olleet tekemässä ja vaatimassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä meillä on edelleen kodittomia, eivätkä nämä toimet ainakaan tähtää kodittomien määrän vähentämiseen. Positiivisen ja kannustava energian sijaan pitää tehdä järkeviä toimenpiteitä, ei kurjistaa ja syrjäyttää ja tehdä elämisestä mahdotonta.

        Jopa 70% työttömistä väitetään olevan Kelan maksamien työttömyyskorvauksien varassa. Paljonkohan heidän noin 550 euron kuukausituloissa on sitä leikaamisen varaa?

        Taitaa olla itse EU joka suosittaa minimisosiaaliturvaksi noin 1350 euroa/kuukausi. En ole matematikko mutta käsittäkseni jos 550 eurosta leikataan jokin osuus pois se entisestään lisää eroa tuohon EU:n suositukseen.

        Mutta miksi EU moista alarajaa sosiaaliturvaan sitten suosittaa? Siellä EUssa on oltu käsittävinään että yleinen ostovoima on se asia joka niitä uusia työpaikkoja aiheuttaa tavallaan olemassaoleviksi tulemaan ja jo olemassaolevia edelleen pitää olemassaolevina.

        Suomessahan tuohon talousteoriaan että yleisellä ostovoimalla muka olisi jotain tekemistä työpaikkojen availun kanssa ei uskota lainkaan, vaan usko on kova siihen että jos työttömän kyykky riittävästi syvenee niin ehkäpä työpaikkojen availukiihko herää työmarkkinaosapuolessa nimeltään työantajat.

        Niinpä jo yli 50 vuotta tuota suurta kyykyllä töihin-strategiaa on noudatettu, mutta se kaivattu työnantajien työpaikkojen ennen näkemätön availukiihko ellei peräti kiima se se yhä vaan antaa yhä odottaa sitä suurta tulemistaan.

        ” Positiivisen ja kannustava energian sijaan pitää tehdä järkeviä toimenpiteitä, ei kurjistaa ja syrjäyttää ja tehdä elämisestä mahdotonta.”

        Juuri näin. Pitää tehdä järkeviä toimenpiteitä eikä kurjistaa ainakaan suomalaista työtätekevää veronmaksajaa. Pelkäänpä, että vihervasemmiston haihattelujen kustannukset kaatuvat juurikin aivan tavallisen, juuri ja juuri omillaan toimeen tulevan, vanhassa omakotitalossaan asuvan ja vanhalla autollaan työmatkaansa ajavan perusduunarin niskaan.
        Hienointa olisi, jos Suomessa mahdollisimman moni voisi elää täkäläisen mittapuun mukaan hyvää elämää ja vielä itse työllään kustantaa sen. Tämä jälkimmäinen alkaa jo keskiluokallekin olla haastavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoi henkilö jolla ei ole aavistustakaan rahataloudesta.

        Itselläsi ei ole, jos luulet rahan puussa kasvavan. Hyvä on, ota vain velkaa suut ja silmät täyteen. Kyllä realiteetit sinullekin sitten aikanaan selviää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        ” Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.”

        No jos valtio vaatii ja suorastaan kiristää että minun pitää vähentää päästöjäni, niin ostakoon sitten minulle Teslan velaksi, kun sen ei tarvitse sitä maksaa. Ja talooni maalämpöpumpun. Minulla itselläni ei sellaisiin varaa ole, kun minun raukan pitää maksaa ne korkoineen eikä sitten raha enää riittäisi elämiseen.
        Hiilineutraaliuteen pyrkiminen tulee kansalaiselle kalliiksi. Ehkä asia onkin niin päin, että päättäjät eivät tule ajatelleeksi, että yksityisen ihmisen velka on erilaista kuin valtion velka: se täytyy maksaa pois. Eikä pienituloinen perusduunari edes juuri saa velkaa.
        Vaikka eikös tuossa hiljattain joku poliitikko ehdottanut, että valtio voisi taata yksityishenkilöille viherhöhhelöintiä varten otetut lainat? Ja niinhän se menee, että jos velallinen ei maksa, niin takaaja maksaa? Taitaa vain valtion ollessa takaajana tämäkin asia olla mutkikkaampi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai turhia. Ihan persua taas.

        Ei sen persumpaa kuin mitä järjetön herjaaminen ja pilkkaaminen vihervassareiden puolelta persuja kohtaan on vihervassaria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kiinnostaa kun sinut ryöstetään.

        Tavis palkansaaja ryöstetään Suomessa joka tapauksessa, jos ei toisen kansalaisen niin valtion toimesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata elää yli varojen!

        Minkä sille voi jos on pienituloinen mutta keskimenoinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti Suomi ei ole enää rikas maa, vaikka moni elää edelleen siinä harhassa. Voi olla, että kohta taas jaetaan kunnan jauhoja köyhille, että saa tehdä ihan itse sitä leipää.

        Se aika voi olla lähempänä kuin moni arvaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä saatanan TYHMÄ. Oman navantuijottaja.
        Menisikö sinun vuosiansiosta edes 300 € v kirkollisveroa, silti leikkii täälä porvaria.

        Minun tuloista ei mene latin latia kirkollisveroa, koska nimenomaan en ole TYHMÄ vaan järkevä. Kirkollisverokin on täysin turha menoerä mitä ei ole mikään pakko maksaa. Erosin kirkosta jo vuonna 2001, olen siis säästänyt melkoisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä sitä mieltä, että teistä kumpikin alle 3000 € kk:tuloisia. Mutta niin porvari että.
        Minua hävättää tuollaiset oman navantuijottajat.
        Minä maksan yli 500 € v kirkollisveroa, laskekaa siitä 🐒

        Jos on varaa maksaa täysin tarpeetonta kirkollisveroa ylipäätään, on kyllä varsin rikas.
        Sitähän sinä yritit sanoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai helkutti että uuvatteja riittää. Menehän katsomaan tilastokeskuksen sivuja aiheesta vaikket todennäköisesti kykene asiaa edes ymmärtämään. Mölyät vain Esson baarissa kuulemaasi. Velkaa oli otettava koronapandemian takana, ja kokkarit hyväksyivät kaiken otetun persujen tavoin. Velkaa on otettu ja tullaan ottamaan Suomen puolustuskyvyn vuoksi ja otetaan paljon. "mutta kun Sanna uli uli yhyy !!!"

        ” Mölyät vain Esson baarissa kuulemaasi. ”

        No en kyllä. En nimittäin muistaisi 13 vuotta sitten kuulemaani, ja sen verran on aikaa siitä kun viimeinenkin Esson baari Suomesta suljettiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai negatiivista ajattelua ..jabkukahan se enemmän kansalaisia ivat pelotelleet kun persut ja kokkareet...taas yks tekopyhä täällä kirjoittelee.kansa paskoo housuihinsa kun kuuntelee oikeiston puheita.

        Viime aikoina kansaa ovat pelotelleet ja paniikkia lietsoneet ennenkaikkea Vihreät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko lokkeilija?

        Piiloudut oikeasti apua tarvitsevien selän taakse ja käytät heitä kilpenä.
        Nämä oikeasti apua tarvitsevat ottava iskut ensimmäisinä vastaan ja kärsivät niistä eniiten.
        Jos sinulla olis pätkääkään selkärankaa niin astusisit pois sieltä selän takaa ja ottaist itseä niskasta kiinni ja tekisit jotain hyödyllistä.

        Kaikkien pitää tajuta että sitä ilmaista rahaa ei enään jaeta kaikille jotka vain nostavat käden pystyyn ja ilmoittavat haluavansa sitä.
        Vähintään 50% tuensaajista voisivat hankkia itse toimeentulonsa, jos palkka on huono niin voi tehdä kahta työtä.
        Töitä kyllä löytyy jos läytyy haluja tehdä niitä.

        ” jos palkka on huono niin voi tehdä kahta työtä.”

        Tuo on kyllä sitä jenkkihapatusta jota en Suomeen halua! Kyllä yhdestä työstä pitää saada sellaista palkkaa, että se riittää ihmisarvoiseen elämään.
        Kuka jaksaa tehdä kahta työtä, ja mistä sellaiseen riittää aikakaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla talouselämän asiantuntija. Kuuleeko moni Esson baarissa sinun luentoja siitä kuin maailmanpankin raha-autot kuljettavat miljardeja käteisenä valtioiden keskuspankkeihin?

        Ymmärrä se että kultapohjainen valtion/maailmantalous poljettiin suohon toimimattomana jo yli sata vuotta sitten.

        ” Taidat olla talouselämän asiantuntija. Kuuleeko moni Esson baarissa sinun luentoja”

        Sinä et ainakaan ole historian asiantuntija.
        Viimeinenkin Esson baari suljettiin Suomesta vuonna 2010.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin kenen etua. Etkö muista että tuosta valtionvelkavalheesta alkoivat rähisemään persut ja kokkareet.

        Persut valehtelivat siitä niin kärkkäästi että he ovat varmasti jonkun mainostoimiston maksettuja työntekijöitä, koska heillä oli jopa ne vääristellyt "faktatkin" niin helvetin typeriä.

        Maailman ja valtioidentalous ei ole perustunut kultakantaan yli sataan vuoteen, eikä valtionvelka ole mitään pankinjohtajan antamaa velkaa, eikä perustu mihinkään valtion kassaan, vaan siihen kuinka paljon "rahoittajat" ovat valmiita sijoittamaan, suhteutettuna valtiojohdon suunnitelmiin seuraaville 10 - 25 vuodelle. Tuo velka on pelkkä lupaus ja käytännösssä huomattavasti monimutkaisempi.

        Maailmassa on myös useita valtioita jotka ovat päättäneet mitätöidä velan, aloittaa ns. nollasta, ja nuo kyseiset valtiot ovat myös selvästi nopeiten nousseet lamasta kuin mikään muu valtio joka on yrittänyt "hoitaa" lainaansa. Ei niille tule mitään karenssia tai heille jätetä lainoja myöntämästä, koska maailmantalous ei perustu rikkauksiin, vaan rahan liikkeeseen. Persut yrittävät nyt rikastua, mutta ei maailma toimi niin. Maailma toimii vain kun raha liikkuu ihmisiltä toisille ja tasoilta toisille (rikas-keskiluokka-köyhät). Kun persut tai esimerkiksi amerikan vastaavat, eli republikaanit yrittävät rikastua, eli vetämällä välistä, silloin rahan liike tyrehtyy ja maa putoaa pahoihin sisäisiin ongelmiin. Noita esimerkkejä on valtavasti.

        No minä olen sitten toiminut kuten kunnon kansalaisen kuuluukin, raha on lähtenyt kiertoon aina heti kun palkan on saanut. Yhtään en ole säästöön jemmannut 30-vuotisen työurani aikana.
        Talo toki on, auto, pari moottoripyörää, vene ja mitä nyt ihminen onnelliseen elämään tarvitsee. Mutta rahan olen antanut kiertää ja pysyä liikkeessä suorastaan ihailtavalla tavalla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korot on nousussa, kiitää ylös. Huolestuttavinta on Suomen valtion velassa sen nopea kasvu ja siitä Suomi on saanut EU:lta noottia.

        Aina tulee yllätyksiä. Suomi ei saanut EU.lta koronaelvytystukea vaan joutui auttamaan muita. Italia ja Espanja saivat tukea. Suomessa on niin ylpeät päättäjät, että he eivät ikina suostu ottamaan almuja EU.lta, vaikka kuinka Suomessa olisi hätätila, he pistävät aina laskun maksajiksi Suomen kansan. Sen vuoksi on hyvä varautua jo ennakkoon asioihin, tehdä leikkauksia ajoissa eikä passivoida ja hyysätä kansalaisia avuttomiksi ja muiden siivillä eläjiksi.

        ” Suomi ei saanut EU.lta koronaelvytystukea vaan joutui auttamaan muita. Italia ja Espanja saivat tukea. Suomessa on niin ylpeät päättäjät, että he eivät ikina suostu ottamaan almuja EU.lta, vaikka kuinka Suomessa olisi hätätila, he pistävät aina laskun maksajiksi Suomen kansan. ”

        Milloinkohan tämmöinen touhu loppuu? EU kuppaa Suomen hengiltä. Korona-aika viimeistään osoitti ettei Suomen olisi kannattanut EU:hun liittyä. Vain kahtena vuotena koko jäsenyysajastaan Suomi on ollut saamapuolella. Muu aika ollaan maksettu muille maille. Se ei mitenkään voi olla oikein eikä reilua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko kommentoida vaikken kannata yhtään puoluetta, en nimittäin ole äänestänyt vuosikymmeniin.
        Kristillisiä arvoja kannataetaan edelleen ja iainakin minulla on suuret sympatiat vanhuksia, sairaita ja vammaisia kohtaan.
        Sitten tulee se iso mutta, näiden apua tarvitsevien sekaan on majoittunut sinne kuulumatonta väkeä ja tuo väki jatkaa koko ajan kasvuaan.
        Jotkut käyttävät näistä lokkeilija nimitystä.
        Eli vapaamatkustajia ja toisten työpanoksien rosvoajia.
        Heidät tulee häätää keinolla millä hyvänsä ja pitää huoli etteivät ala uudelleen lisääntymään.

        Mitähän raamattu sanoo toisten varoilla loisijoista ja tisten varojen varastajasta

        Meinasitko miten pitää siitä huolen? Sinusta työtön ei saa lisääntyä? Onko siihen hyvä ratkaisu pistää nykyisten työttömien ja muiden pienituloisten lapset näkemään nälkää kun asumistuet leikataan? Loppuuko ihmisen arvo elää silloin kun määräaikainen työsopimus loppuu? Onko työtön äiti sinulle rosvoaja? Vai kristilliset arvot! "Minkä teette heikoimmalle sen te teette minulle"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta jos ihmiset joutuvat kaduille, niin kyllähän se lisää yhteiskunnallaista levottomuutta, katkeruutta ja vihaa. Silloin siitä tulee myös niiden ongelma, joilta itseltään ei leikata.

        mielipide suomi24.fi:ssä: yksi näkokulma Suomen kehityssuuntaan

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä meillä on edelleen kodittomia, eivätkä nämä toimet ainakaan tähtää kodittomien määrän vähentämiseen. Positiivisen ja kannustava energian sijaan pitää tehdä järkeviä toimenpiteitä, ei kurjistaa ja syrjäyttää ja tehdä elämisestä mahdotonta.

        Niimpä... Korjaukset pitäisi aloittaa pohjalta ylöspäin.... nyt halutaan parantaa valmiiksi hyvin toimen tulevien osaa,sill ä ei kodittomuus ja köyhyys ongelmia ratkaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Riikka ei vain ota rahaa sieltä rahapuusta, mistä Sannakin otti ja jakaisi kaikille tarvitseville.

        Juuri näin vihervasemmiston mukaan raahaa saa seinästä ja sähköä töpselistä. Helppoahan tähä on..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihmisiä Suomessa kadulle jätetä, tuo on turhaa liioittelua, tuollaisella puheella vaan saadaan kielteistä aikaan. Positiivista ja kannustavaa energiaa tarvitaan, ei tuollaista valittavaa negatiivista ja passivoivaa energiaa.

        Kuinkahan paljon asunnotonta oikeasti on. Katsokaa miten vuokran antaja suhtautuu kun vuokrat eivät tuu ajallaan
        Ei jätetä ketää pulaan aivan väärä käsite joka ei pidä paikkansa enää. Esim. Lääkäriin et pääse,hammaslääkäriin et pääse.,hoitoon ,et pääse, ei ole jne.
        Tässä on ongelman ydin ei ole tekijöitä jotka auttaa kun on tarvis. Sitten joku viisas sanoo,ketään ei jätetä pulaa....työtä ei ole kun hakee seuraava menee tervetuloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haista sinä pitkä paska! Jos ei ole rahaa laskuihin, laskuttaja ei jeesukseksi muutu, päinvastoin. Mikä kokkare oikein olet? Toivottavasti elämä opettaa sinuakin kovalla kädellä jotta heräät todellisuuteen.

        Juuri niin. Miten hallitus luulee työttömällä kasvaa rahaa seinästä.
        Nyt pitää muuttaa käytäntöä niin,et työvoimatoimiston sanoo kuka tulee minnekin töihin,ettei sulle mulle toimisto pelaa kultalusikka suussa syntynyt ensin työllistäen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihmisiä Suomessa kadulle jätetä, tuo on turhaa liioittelua, tuollaisella puheella vaan saadaan kielteistä aikaan. Positiivista ja kannustavaa energiaa tarvitaan, ei tuollaista valittavaa negatiivista ja passivoivaa energiaa.

        Suomessa on tosi asia, että ihmisä joutuu kadulle noiden pikku HITLEREIDEN ! takia. Vaan pitää muistaaHitlerikin rauhoittui tosin oman käden kautta. Mutta on aivan sama kuka rauhoittavat lääkitykset antaa. Kansalaiset ovat tärkeimpiä, kuin VEREN IMIJÄT !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta jos ihmiset joutuvat kaduille, niin kyllähän se lisää yhteiskunnallaista levottomuutta, katkeruutta ja vihaa. Silloin siitä tulee myös niiden ongelma, joilta itseltään ei leikata.

        Persut haluavat levottomuutta kehiin, sillä sitä kannatusta aatukin aikoinaan saksassa nosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Kyllä se Putinin nyrkki ja edustaja suomessa on vasemmistoliitto. Tähän puolueeseenhan kuuluu neuvostoliiton haaveissa elävät kommunistit. Muistakaamme että, vaskommunistit oli vastustamassa natoon liittymistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja aina kun ihmisillä on rahasta riittävn kauan tiukkaa, astuu kuvioihin kansalaistottelemattomuus. Ei jaksa sinnitellä.

        Autoissa ei ole vakuutuksia, niitä ei katsastetaan, toisten autoista varastetaan polttoaineita, pihakalusteet viedään keskellä päivää, polttopuut häviää ulkovarastossa, lukitutkin pyörät lähtee pihasta, mummot ryöstetään kotiovella, kaikki mikä saadaan irti varastetaan, taloissa ei ole kotivakuutuksia, naapurin kissa myrkytetään, joku lyö sivummalla ikkunat taloista rikki, kesämökit ryöstetään...Kyllä sitä sitten ei ole millään mitään väliä, jos kunnolla syrjäytyy normaalista yhteiskunnasta! Tätähän Riikka Purra ajaa, lisää kurjiutta, natsimeiningillä. Arbait macht raight.

        Täällä lähiössä missä asun on jo tuota meininkiä näkyvissä. Ainakin pihalta lähtee mitä vaan jaksetaan kantaa. Oli pakko aidata takapiha. Myös arvaamattomia ihmisiä...en liiku yksin ulkona klo,18-0.6

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin kenen etua. Etkö muista että tuosta valtionvelkavalheesta alkoivat rähisemään persut ja kokkareet.

        Persut valehtelivat siitä niin kärkkäästi että he ovat varmasti jonkun mainostoimiston maksettuja työntekijöitä, koska heillä oli jopa ne vääristellyt "faktatkin" niin helvetin typeriä.

        Maailman ja valtioidentalous ei ole perustunut kultakantaan yli sataan vuoteen, eikä valtionvelka ole mitään pankinjohtajan antamaa velkaa, eikä perustu mihinkään valtion kassaan, vaan siihen kuinka paljon "rahoittajat" ovat valmiita sijoittamaan, suhteutettuna valtiojohdon suunnitelmiin seuraaville 10 - 25 vuodelle. Tuo velka on pelkkä lupaus ja käytännösssä huomattavasti monimutkaisempi.

        Maailmassa on myös useita valtioita jotka ovat päättäneet mitätöidä velan, aloittaa ns. nollasta, ja nuo kyseiset valtiot ovat myös selvästi nopeiten nousseet lamasta kuin mikään muu valtio joka on yrittänyt "hoitaa" lainaansa. Ei niille tule mitään karenssia tai heille jätetä lainoja myöntämästä, koska maailmantalous ei perustu rikkauksiin, vaan rahan liikkeeseen. Persut yrittävät nyt rikastua, mutta ei maailma toimi niin. Maailma toimii vain kun raha liikkuu ihmisiltä toisille ja tasoilta toisille (rikas-keskiluokka-köyhät). Kun persut tai esimerkiksi amerikan vastaavat, eli republikaanit yrittävät rikastua, eli vetämällä välistä, silloin rahan liike tyrehtyy ja maa putoaa pahoihin sisäisiin ongelmiin. Noita esimerkkejä on valtavasti.

        Ja lähdeviittauksia kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata elää yli varojen!

        Oikeassa olet, ei kannata elää kun on valmiiksi sairas ja rahaton.

      • Anonyymi

        "Itku kovista leikkauksista

        Riikka Purra puoluekokouksessa pitämässään puheessa sanoi, että tulossa on itkua kovista leikkauksista. Aika epäkunnioittavasti ilmaistu, sillä kyseessä nyt on kuitenkin köyhimpien ihmisten toimeentulon leikkausta niin paljon, että ihminen saattaa kirjaimellisesti joutua "kadulle"."

        Pienituloisimmilta kansalaisilta leikataan jopa satoja euroja kuukaudessa, aivan uskomatonta puhua tästä "kovana itkuna ja valituksena". Purra itse vetää kansanedustaja-ministerin kuukausipalkan 15 013 euroa tai 15 262,50 euroa. Pääministeri Petteri Orpo saa 18 195 euron tienestit kuukaudessa. Tähän päälle verottomana kulukorvaus 1 000 - 2 000 euroa kuukaudessa. Kaikki muut kansanedustajan ja ministerin edut päälle. Aivan uskomatonta köyhällistön halveksimista. Miten tällaiset pienituloisten tulojen leikkaukset voivat ylipäätään olla mahdollista sivistysvaltioksi itseään nimittävässä maassa?

        Hallituksen ministereiden kuukausipalkkiot nousivat 1 072,50 euroa tai 1 116,50 euroa, ja pääministerin kuukausipalkkio koheni 1 332,50 euroa. Eli suunnilleen saman verran mitä pienituloiset saavat tuloja kuukaudessa mm. keikka- ja pätkätyöläiset, joihin kauhukabinetin lekkurit iskevät, leikaten satoja euroja näistä jo muutenkin onnettomista tuloista. Sadistista touhua. Toisille kaikki on liikaa osalle mikään ei ole tarpeeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monet ihmiset Suomessa välittävät kansakunnastamme ja siitä, että sivistysvaltio huolehtii heikoimmistaan. Sairaista, vanhuksista, lapsista, turvattomassa ja heikossa asemassa olevista.

        Pohjana tälle on ollut kristillinen lähimmäisenrakkaus ja hyvässä maassa kasvaneiden ihmisten yhteistyökyky ja solidaarisuus.

        Purra on Putinin nyrkki äärioikeistolaisella jargonillaan länsimaista sivistystä ja demokratiaa vastaan. Kerjäläisten päälle sylkijä. Tuntuukohan hyvältä? Voi olla ihan joku psykopatian muotokin, tuo empatian puute. Nehän on hyviä valehtelijoita ja kiipeävät helopsti johtoon ihan vaan valehtelemalla. Voiko ministerille pyytää psykiatrista arviota?

        Tiedoksi, raha ei edelleenkään kasva puussa. Senpä vuoksi Burundi tai Etelä-Sudan ovat köyhiä valtioita ja Suomenkin rahan määrän riittävyys on sidoksissa Suomen pieneen väkilukuun.

      • Anonyymi

        Purra ei arvosta itkeviä ihmisiä joten vapisutti itse vaan leukaansa puoluekokouksessa omilleen tunteikasta puhetta pitäessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihminen haluaa asunnon, asunnnon hänelle järjestää sosiaalitoimi, ei se ole hallituksen toimia. Nykyään on vain paljon muualta tulleita, jotka kilpailevat asunnoista suomalaisten kanssa ja ulkomaalaiset ovat tässäkin asiassa suomalaisten edellä, mutta ei sosiaalitoimi voi ketään ulos jättää, se olisi rikos.

        Suomessa sosiaalipalvelut järjestää Sosiaali ja terveysministeriö, Ministerinä Kaisa Juuso Perussuomalaista . Eli kyllä hallituksen toimia myös on, siellä määritellään kuka saa mitä ja paljonko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli Velkarahaa. Nyt on Suomi Ylivelkaantunut🙈

        Silloinen oppositio (nykyiset hallituspuolueet) olisivat halunneet ottaa enemmän velkaa, eli velkaa otettiin liian vähän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskot vaalihöpinöitä vieläkin?Suomen velkasuhde nousi vuosina 2020–2021 kaikkiaan 7,5 prosenttiyksikköä, kun euroalueella vastaava nousu oli 11,4 prosenttiyksikköä ja koko EU:n alueella 10,2 prosenttiyksikköä. Ruotsissa ja Tanskassa velkasuhde kasvoi selvästi vähemmän. Tätä velanottoa ei ole yleisesti paheksuttu.22.3.2023
        Tosiasiassa HS:Velkapaniikki. Onko sellainen iskenyt nyt Suomeen?
        Aivan aluksi on syytä tehdä selväksi, mistä julkisessa velassa on oikeasti kyse.

        Julkiseen velkaan liittyy nimittäin monia vääriä käsityksiä. Osin kyse on tietämättömyydestä, osin ehkä tarkoituksellisesta asioiden hämärtämisestä.

        Yksi väärä käsitys on se, että valtionvelkaa ajatellaan samanlaisena pois maksettavana lainana kuin kotitalouden asuntolaina.
        Kotitalouden on järkevää ja myös pakko maksaa velkansa pois.
        Valtioilla ei sen sijaan yleensä ole tavoitteena maksaa velkaa kokonaan pois ja pyrkiä velattomaksi.
        Pois maksamisen sijasta valtiot vain uusivat vanhaa velkaa eli ottavat uutta lainaa vanhojen erääntyvien tilalle.

        Valtaosa Suomen valtion velanotosta on juuri tällaista vanhojen velkojen uusimista

        Tässä mielessä myös puheet ”velaksi elämisen lopettamisesta” ovat hämääviä ainakin kirjaimellisesti otettuna. Velaksi elämistä ei oikeasti ole tarkoitus lopettaa.

        Maailma pyörii velalla, ja valtioiden velkakirjamarkkina on merkittävä sijoituskohde.
        Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen velkaantunut muihin maihin verrattuna. Tästä Korkman ja Vihriälä ovat yhtä mieltä.

        Velkapaniikin lietsomiseen ei ole syytä tämänkään takia.
        Suomen velkasuhde on Euroopan keskitasoa ja kansainvälisessä vertailussa peräti alhainen.
        Kreikassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen hipoo kahtasataa prosenttia, eikä Italiakaan kauaksi jää. Myös Espanjan, Ranskan, Belgian ja Britannian velkasuhteet ylittävät sata prosenttia vuoden 2022 tietojen mukaan. Suomen päälle 70 prosentin lukema sijoittuu Saksan ja Itävallan väliin.
        Suomessa isot velkaantumiset ovat kautta vuosikymmenten olleet lähes aina seurausta jonkin sortin kriisistä. Niistä selviämiseen on pitänyt ottanut velkaa.

        Tuorein näistä on koronapandemia. Lisää velkaa on tarvittu myös Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamiin kuluihin.

        Koronapandemia nosti Suomen velkasuhdetta olennaisesti, mutta muihin EU-maihin verrattuna nousu oli maltillinen, kertoo Valtiontalouden tarkastusviraston joulukuussa julkaistu raportti.

        Liian pitkä ja liikaa numeroita sisältävä kirjoitus persun ymmärrettäväksi. Olis pitänyt lisätä johonkin väliin maininta maahanmuutosta ja rajojen kiinni pistämisestä. Olisivat saattaneet jopa lukea.... ainakin ne kohdat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti Suomi ei ole enää rikas maa, vaikka moni elää edelleen siinä harhassa. Voi olla, että kohta taas jaetaan kunnan jauhoja köyhille, että saa tehdä ihan itse sitä leipää.

        Kyllä Suomi on edelleen varsin vauras maa. Suurin ongelma on väestön "harmaantuminen" johon on tasan kaksi ratkaisua. Joko Suomalaiset ryhtyvät todellisiin lapsenhankinta talkoisiin ja nopeasti, tai sitten maahanmuutto lisääntymiskykyisiltä ihmisiltä. Ja tässä vaiheessa voidaan unohtaa höpinät "kansa taisteli". Niin se aikoinaan tekikin ja hyvä niin, mutta ei ole milläänlailla verrattavissa "harmaantumis"ongelmaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko kommentoida vaikken kannata yhtään puoluetta, en nimittäin ole äänestänyt vuosikymmeniin.
        Kristillisiä arvoja kannataetaan edelleen ja iainakin minulla on suuret sympatiat vanhuksia, sairaita ja vammaisia kohtaan.
        Sitten tulee se iso mutta, näiden apua tarvitsevien sekaan on majoittunut sinne kuulumatonta väkeä ja tuo väki jatkaa koko ajan kasvuaan.
        Jotkut käyttävät näistä lokkeilija nimitystä.
        Eli vapaamatkustajia ja toisten työpanoksien rosvoajia.
        Heidät tulee häätää keinolla millä hyvänsä ja pitää huoli etteivät ala uudelleen lisääntymään.

        Mitähän raamattu sanoo toisten varoilla loisijoista ja tisten varojen varastajasta

        Sanonee aika ikävästi kaltaisistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin! SDP eli Sama Dorka Puolue ei välitä siitä että seuraava hallitus joutuu tekemään niitä leikkauksia. Todellisuudessa juuri SDP ja Sanna Marin aiheuttivat nämä leikkeukset koska Marin otti liikaa velkaa joka on maksettava.

        Asa Korhonenkin on demari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin kenen etua. Etkö muista että tuosta valtionvelkavalheesta alkoivat rähisemään persut ja kokkareet.

        Persut valehtelivat siitä niin kärkkäästi että he ovat varmasti jonkun mainostoimiston maksettuja työntekijöitä, koska heillä oli jopa ne vääristellyt "faktatkin" niin helvetin typeriä.

        Maailman ja valtioidentalous ei ole perustunut kultakantaan yli sataan vuoteen, eikä valtionvelka ole mitään pankinjohtajan antamaa velkaa, eikä perustu mihinkään valtion kassaan, vaan siihen kuinka paljon "rahoittajat" ovat valmiita sijoittamaan, suhteutettuna valtiojohdon suunnitelmiin seuraaville 10 - 25 vuodelle. Tuo velka on pelkkä lupaus ja käytännösssä huomattavasti monimutkaisempi.

        Maailmassa on myös useita valtioita jotka ovat päättäneet mitätöidä velan, aloittaa ns. nollasta, ja nuo kyseiset valtiot ovat myös selvästi nopeiten nousseet lamasta kuin mikään muu valtio joka on yrittänyt "hoitaa" lainaansa. Ei niille tule mitään karenssia tai heille jätetä lainoja myöntämästä, koska maailmantalous ei perustu rikkauksiin, vaan rahan liikkeeseen. Persut yrittävät nyt rikastua, mutta ei maailma toimi niin. Maailma toimii vain kun raha liikkuu ihmisiltä toisille ja tasoilta toisille (rikas-keskiluokka-köyhät). Kun persut tai esimerkiksi amerikan vastaavat, eli republikaanit yrittävät rikastua, eli vetämällä välistä, silloin rahan liike tyrehtyy ja maa putoaa pahoihin sisäisiin ongelmiin. Noita esimerkkejä on valtavasti.

        Yhdysvaltain dollari irrotettiin kultakannasta 15.8. 1971, joten ei kai siitä vielä ihan sataa vuotta ole kuitenkaan kun valtioiden talous vielä nojasi kultaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoi henkilö jolla ei ole aavistustakaan rahataloudesta.

        Hmm.Ruotsissa ainakin kasvaa Taalainkoivuakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Niinkuin Amerikassa.

        Hmm...Niinpä siinä helposti käy kun lyö päänsä rautatammeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä nämä asuu ja miten heidät erottaa muista?

        Kerro kun kerran tiedät.

        Hmm...Kun haluat tuntea ihmisen todellisen luonteen niin anna hänelle valtaa,niin näet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti raha ei kasva puussa niinkuin viheraatteinen luulee.

        UP ja Stora Enso ovat sitä mieltä, että raha tosiaan kasvaa puussa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli Velkarahaa. Nyt on Suomi Ylivelkaantunut🙈

        Mitä Ylivelkaantunut käytänössä tarkoittaa? Meneekö ulosottoon?

      • Anonyymi
        38-ehaM kirjoitti:

        Ei Perussuomalaiset ole mikään rikkaiden puolue! Persuissa on niin köyhempiä kuin varakkaampiakin. Ei kapita kuulu PS.n agendaan.

        Paljonko he tienaavat per Capita keskimäärin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Taidat olla talouselämän asiantuntija. Kuuleeko moni Esson baarissa sinun luentoja”

        Sinä et ainakaan ole historian asiantuntija.
        Viimeinenkin Esson baari suljettiin Suomesta vuonna 2010.

        Kirjoittaa hevosmiesten tietotoimisto......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti raha ei kasva puussa niinkuin viheraatteinen luulee.

        Ei kasva puissa ei. Mutta raha kasvaa Enter näppäimellä toisin kuin persupolo kuvittelee. Sinänsä tietoa ja ymmärrystä siitä, että liki puolet Suomen valtiovelasta on Suomen pankin hallussa, olisi syytä lisätä. Vasemmistossa tämä tiedetään ja ymmärretään ja siksi eivät ole niin huolissaan valtion velkaantumisesta. Kyllähän oikeistokin asian tietää ja ymmärtää mutta kun velkapeloittelu on niin hyvä keino pitää tumpelot hiljaisina ja lieassa. Verrokkina esim. Japani jonka julkinen velka on 280 % bruttokansantuotosta, vaan kun se velka heillä on itse itselleen antamaa. Se todellinen ongelma on sama kuin Suomessakin, eli väestö ikääntyy ja huoltosuhde huononee. Siellä on myös suhtauduttu negatiivisesti maahanmuuttoon kuten tämän maan persutollot tekevät, ja siten aiheutettu ihan itse tekemällä nylyiset ja tulevat ongelmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on mutta velan määrällä on väliä. Älä yritä tuputtaa satujasi, en niihin usko.

        Ei sillä velan määrällä ole mitään väliä. Sillä on kuka on luotottaja. Ja yllätys yllätys, Suomi on itse itselleen velkaa liki puolet julkisesta velasta luotottajan ollessa Suomen pankki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtion velka, juu se on tosiaan erillainen kuin tavallisen kuluttajan velka.
        Kuinka paljon yksi valtio voi ottaa velkaa? Mikä sen määrittää?
        Kaikkihan sen tietää että rahalla on hinta ja vuosia raha oli halpaa mutta nyt raha on kallista.
        Eli rahasta maksetaan korkoa, mitä enemmän valkaa niin sitä isommat korkokulut.

        Paljonko Suomi pystyy maksamaan korkoja?
        Veikkaan että viime vuosina ei ole pystytty maksamaan korkoja vaan on otettu lainaa korkojen maksuun.
        Heikommillakin taidoilla omaava ymmärtää että jos korkoihin joutuu ottamaan lainaa niin lainaa on silloin liikaa.
        Myös se että suomen julkinen puoli nielee koko ajan enemmän ja enemmän rahaa ja korkokulut yhä nousevat ja nousevat niin kaikki tajuaa että normaali talouskasvu ei kuittaa kumpaaki.
        On olemassa myös vanha sanonta ettei syömävelkaa kannata ottaa, eli ei kannata ruokkia porukkaa kotia ja ottaa sitä varten lainaa.

        Oletettavasti Esson kahvion taloustietäjien joukko ollut koolla :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon on leikattu ja tullaan leikkaamaan tavalliselta köyhältä perusduunariltakin energian ja polttoaineiden hinnan nousuna, ruoka kallistuu, asuminen kallistuu, liikkuminen kallistuu, kaikki verot ja veroluonteiset maksut nousevat ja uusia keksitään. Ja pitkälti Vihreät ja SDP ovat näitä elintason heikennyksiä olleet tekemässä ja vaatimassa.

        Ja päätelmän ovat tehneet Esson kahvion "tietäjät" :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Mölyät vain Esson baarissa kuulemaasi. ”

        No en kyllä. En nimittäin muistaisi 13 vuotta sitten kuulemaani, ja sen verran on aikaa siitä kun viimeinenkin Esson baari Suomesta suljettiin.

        Esson baarilla tarkoitetaan mitä tahansa paikkaa minne tumpelot kerääntyvät keksimään tarinoita. Yksi lausuu järjettömän väitteen ja muut nyökyttelevät vakavalla ilmeellä tätä tukien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, asiallinen ja ajankohtainen kommentti.

        Noita kerjäläisiä ei pitäisi Suomessa hyysätä.Pitäis lähettää omaan maahansA He krjäävät rahaa rikollisille jotka rahat pitää.Eu auttaisi näistä heidän omassa maassaan,jostain syystä haluavat istua kerjäämässä kadunkulmissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi aiheellista. Eihän tuo terve ole psyykkeeltaan.

        Sinäkö et ole terve,kun muita maalitat.Vihapuheesta tunnistaa psykkisesti sairaan ihmisen Eräskin toimittaja aivan kiihkossa maalitti ps : n ministeriä.Ei osannut esiintyä oikein, pitää olla tasapuolinen kaikkia kohtaan ja puhua vain asiaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PS-ministerit saavat saman palkan kuin muutkin ministerit. Tuohon paikkaan voi jokainen suomalainen pyrkiä ja jos onnistuu pääsemään, tuon palkan saa.

        Marinilla pääministerinä oli monta kymmentä hyväpalkkaista erityisavustajaa kaikkien muiden ruhtinaallisten etujen lisäksi, tarvitsi kai takapuolen pyyhkijänkin käslaukun kantajan lisäksi. Marin jos kuka oli valtion rahoja ennätyksellisesti tuhlaava pääministeri. 20000 euron bileitäkin järjesti. Bile-Marinina jää varmaan historiaan.

        Marin tuli esille taasa Flow festareilma.Oli pukeutunut läpinäkyvään mekkoon,josta alusvaatteet näkyi läpi.Jakeli kuviaan yleisölke vaikka juuri vähän aikaa sitten pyysi saada olla rauhassa.Ei ole tainnut tulla puhujakeikkatuloja,kun pyyteli hallitukseen pääsyä.Ei tuollainen narsisti bilettäjä vou päättää suomalaisten asioita nyt kun naamne on kriisissä hänen hallituksen jäljiltä.Mikään ei toimi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei persut mitään virallisia tietoja lue. Seiska ,Suomen uutiset ja hommaforum on heidän raamattunsa.

        Ja lisäisin vielä MV-lehti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jopa 70% työttömistä väitetään olevan Kelan maksamien työttömyyskorvauksien varassa. Paljonkohan heidän noin 550 euron kuukausituloissa on sitä leikaamisen varaa?

        Taitaa olla itse EU joka suosittaa minimisosiaaliturvaksi noin 1350 euroa/kuukausi. En ole matematikko mutta käsittäkseni jos 550 eurosta leikataan jokin osuus pois se entisestään lisää eroa tuohon EU:n suositukseen.

        Mutta miksi EU moista alarajaa sosiaaliturvaan sitten suosittaa? Siellä EUssa on oltu käsittävinään että yleinen ostovoima on se asia joka niitä uusia työpaikkoja aiheuttaa tavallaan olemassaoleviksi tulemaan ja jo olemassaolevia edelleen pitää olemassaolevina.

        Suomessahan tuohon talousteoriaan että yleisellä ostovoimalla muka olisi jotain tekemistä työpaikkojen availun kanssa ei uskota lainkaan, vaan usko on kova siihen että jos työttömän kyykky riittävästi syvenee niin ehkäpä työpaikkojen availukiihko herää työmarkkinaosapuolessa nimeltään työantajat.

        Niinpä jo yli 50 vuotta tuota suurta kyykyllä töihin-strategiaa on noudatettu, mutta se kaivattu työnantajien työpaikkojen ennen näkemätön availukiihko ellei peräti kiima se se yhä vaan antaa yhä odottaa sitä suurta tulemistaan.

        Ahdinkoon joutuneita ihmisiä ei näköjään haluta pelastaa. Mutta se joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa. Ja eikös näin sanota Isossa kirjassakin?

    • Anonyymi

      Kuinka paljon nämä "kadullejoutujat" menettävät rahaa.

      • Anonyymi

        Niin paljon, etteivät pysty enää maksamaan vuokraansa tai vaihtoehtoisesti ostamaan ruokaa. Evätään toimeentulotuki ja pienennetän asumistukea.

        Kaikille ei riitä halpoja asuntoja ja työpaikkoihin ei vain mennä.

        Oliskohan mitään esimerkkiä summista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliskohan mitään esimerkkiä summista.

        Ei ole summat vielä tiedossa, mutta mieti, jos saat työmarkkinatukea alle 600 euroa, vuokrasi on900 euroa, asumistuki leikataan, etkä saa toimeentulotukea, niin millä maksat vuokran ja syömiset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin paljon, etteivät pysty enää maksamaan vuokraansa tai vaihtoehtoisesti ostamaan ruokaa. Evätään toimeentulotuki ja pienennetän asumistukea.

        Kaikille ei riitä halpoja asuntoja ja työpaikkoihin ei vain mennä.

        Ei pidä etukäteen pelätä, kaikki järjestyy. Sihen pitää luottaa. Ihmisillä on sukulaisia ja tuttuja, joiden luo voi muuttaa hätätilassa, yksinäisiä vanhuksia esiemerkiksi, jotka tarvitsevat seuraa ja apua. Suomalaisilta on hävinnyt yhteiskunnan tukien myötä keskinäinen auttamistahto. Tukeudutaan vain yhteiskunnan apuun aina, ei auteta toisia, niin myös sosiaalinen kanssakäyminen vähenee ja ihmiset alkavat vierastaa toisiaan.

        Oletko edes yrittänyt hakea tosissaan työpaikkaa? Kun on työpaikka, sitten voi saada helpommin vuokra-asunnonkin, on jopa vaihtoehtoja.

        Eikös työttömyysturvaan tullut korotus tämän vuoden alussa. Vai olenko ymmärtänyt väärin.

        Joka tapauksessa elämisen hinta on noussut enemmän kuin mitkään mahdolliset korotuksen ovat olleet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole summat vielä tiedossa, mutta mieti, jos saat työmarkkinatukea alle 600 euroa, vuokrasi on900 euroa, asumistuki leikataan, etkä saa toimeentulotukea, niin millä maksat vuokran ja syömiset?

        Miksi sinulla olisi asunnon vuokra 900 e. Se on paljon yli keskitason. Hommaa halvempi vuokra-asunto vaikka kimppakämppä, jossakin töissä on työsuhdeasunto. Luovuutta peliin. Muuta halvemmalle alueelle tai pienempään asuntoon, normaali sinkun asunnon vuokra on 500 -600 e. Ehkä Hesan ydinkeskustassa voi jossakin vuokra olla tuota tasoa, mutta ei keskustassa tarvitse asua, muuttaa syrjemmäksi.

        Jos muuttaa syrjemmäksi, niin millä rahoilla matkustaa työhaastatteluihin ja hankkii siistit vaatteet niitä varten?

        Voi myös asua muuallakin kuin Eiran rannassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tapauksessa elämisen hinta on noussut enemmän kuin mitkään mahdolliset korotuksen ovat olleet.

        Sanna nosti hinnat.

      • Anonyymi

        Menettävät rahaa niin paljon että itkettää, johan se tuossa mainittiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna nosti hinnat.

        Kyllä ne on noi kaupat jotka nostivat hinnat. Sannalla ei mitään tekemistä hinnoittelun kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos muuttaa syrjemmäksi, niin millä rahoilla matkustaa työhaastatteluihin ja hankkii siistit vaatteet niitä varten?

        Hommaa vaikka kirpparilta pyörän ja pyöräilee sillä työhaastatteluun, kirpparilta löytää myös siistit vaatteet edullisesti, joilla kehtaa mennä haastatteluun. Ulkoillessa saa vielä hyvän olon ja mielen. Kun saa työpaikan ja palkan, siitä voi palkita itseään.

        Hesassa kuukausilippu on aika edullinen. Sillä pääsee moneen työpaikkahaastatteluun kulkemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna nosti hinnat.

        Kauppiaat niitä hintoja nosti ja nostaa.
        Kun kysyt, että mihin jatkuva hintojen nousu perustuu.
        Vastaus on aina, aina sama: Ukrainan sota.

      • Anonyymi

        Katsos sitten kun sellainen osuu kohdallesi ja on tarpeeksi epätoivoinen, ei hän menetä rahaa vaan sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko edes yrittänyt hakea tosissaan työpaikkaa? Kun on työpaikka, sitten voi saada helpommin vuokra-asunnonkin, on jopa vaihtoehtoja.

        Tunnen useitakin jotka ovat hakeneet työpaikkoja jo vuosien ajan. Jos ei tärppää niin ei tärppää. Eikä se työnantaja kovin hevillä ota pitkäaikaistyötöntä leipiinsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna nosti hinnat.

        Ja siinä yksi torvelo joka kuvittelee että edellinen pääministeri nosti hinnat. Voiko puupäisempää pässiä olla. Mutta tulet näkemään kuka leikkaa palvelut, eikä se ole Sanna vaan Sanni, Petteri, Riikka jne.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole summat vielä tiedossa, mutta mieti, jos saat työmarkkinatukea alle 600 euroa, vuokrasi on900 euroa, asumistuki leikataan, etkä saa toimeentulotukea, niin millä maksat vuokran ja syömiset?

        Menemällä töihin.

        Jos vaihtoehto kodittomuus, alkaa työtkin kiinnostella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos muuttaa syrjemmäksi, niin millä rahoilla matkustaa työhaastatteluihin ja hankkii siistit vaatteet niitä varten?

        Hommaa se työpaikka, Ennenku uudet työttömyysjutut tulee voimaan🐸

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä etukäteen pelätä, kaikki järjestyy. Sihen pitää luottaa. Ihmisillä on sukulaisia ja tuttuja, joiden luo voi muuttaa hätätilassa, yksinäisiä vanhuksia esiemerkiksi, jotka tarvitsevat seuraa ja apua. Suomalaisilta on hävinnyt yhteiskunnan tukien myötä keskinäinen auttamistahto. Tukeudutaan vain yhteiskunnan apuun aina, ei auteta toisia, niin myös sosiaalinen kanssakäyminen vähenee ja ihmiset alkavat vierastaa toisiaan.

        Jaa että muuttaa hätätilassa , on sekin ratkaisu ongelmiin. Yhteiskuntaa on yritetty rakentaa että kaikilla ihmisillä olisi turvallinen elämä, siihen ei kuulu sukulaisiin muuttamisen mitenkään sillä jokaisella suomen kansalaisella on oltava paikka missä asua syödä ja nukkua
        Niin että nyt sitten verkkoon reikiä tulee ja monia , ennen oli tukiverkosto varmasti jotenkin toimiva ,vaan tänään ihmiset pelkäävät, a palko taas tekee heidät sairaiksi ja ympyrään ei tule koskaan loppua .
        Joten ne jotka äänestivät näiden muutosten tekijöitä , älkää valittako yhtään itse olette sopanne keittäneet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä etukäteen pelätä, kaikki järjestyy. Sihen pitää luottaa. Ihmisillä on sukulaisia ja tuttuja, joiden luo voi muuttaa hätätilassa, yksinäisiä vanhuksia esiemerkiksi, jotka tarvitsevat seuraa ja apua. Suomalaisilta on hävinnyt yhteiskunnan tukien myötä keskinäinen auttamistahto. Tukeudutaan vain yhteiskunnan apuun aina, ei auteta toisia, niin myös sosiaalinen kanssakäyminen vähenee ja ihmiset alkavat vierastaa toisiaan.

        Voi v.. mitä lässytystä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joka tapauksessa elämisen hinta on noussut enemmän kuin mitkään mahdolliset korotuksen ovat olleet.

        Se on totta, siihen ovat vaikuttaneet maailmantilanne ja omissa, tai siis pylleröiden ja palleroiden käsissä ollut talouspolitiikka jonka johdosta maksamme jo pelkkiä korkoa valtion veloista niin paljon että alimmet tuloluokat ja sosiilista tukea tarvitsevat joutuvat kiristämään vyötä, toki näihin velkatalkoisiin joutuvat osallistumaan väistämättä kaikki.

        Monissa firmoissa on porukkaa töissä joiden tilistä vuoti vie osan, ja siitä jäljelle jäävästä vähennetään jo kotatut rehat, tilipäivänä ei kauheasti tule kulutettavaa ja samaiset kaverit kiroaa siinä ettei paljoa kiinnosta tehdä töitä kun siitä ei mitään jää käteen. Ajatus on sama kuin marinin valtiontalouden hoidolla, pilleripäissään on potkittu kateellisena joku arvoauto paskaksi, ja tuomion myötä vuoti vie palkasta, eli hauskaa pidettiin ennen maksua, särkänniemeen täytyy lippu ostaa ensin ja vasta sit pääsee laitteisiin, noi kaverit vaan toimii toisinpäin. Jos etukäteen syö koko vuoden edestä velaksi niin eikä manna & kumpp. ymmärtänet että tämä päivä koittaa? Kyllä se oikeasti on tainnut olla suomen talouden käännekohta pahempaan kun naiset alkoi saamaan rahaa käyttöön laupassa tili-/ velkakirjan sijaan, jos asioista ei mitään ymmärrä niin aika haljua päästää pulkan narusta irti jyrkässä alamäessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna nosti hinnat.

        Tollon kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna nosti hinnat.

        Sanna ei nostanut minkään hintoja. Oletko hullu vai seinähullu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne on noi kaupat jotka nostivat hinnat. Sannalla ei mitään tekemistä hinnoittelun kanssa

        Ei ole ei. Ja vuokriakaan ei Sanna nostanut vaan vuokrayhtiöt. Bensa asemallakaan ei käynyt hintoja määräämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsos sitten kun sellainen osuu kohdallesi ja on tarpeeksi epätoivoinen, ei hän menetä rahaa vaan sinä.

        Juuri noin. Ja voi mennä myös henki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja siinä yksi torvelo joka kuvittelee että edellinen pääministeri nosti hinnat. Voiko puupäisempää pässiä olla. Mutta tulet näkemään kuka leikkaa palvelut, eikä se ole Sanna vaan Sanni, Petteri, Riikka jne.....

        Juuri noin. Kuinkahan paljon noissa persujen äänestäjiä on jotka on mielisairaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menemällä töihin.

        Jos vaihtoehto kodittomuus, alkaa työtkin kiinnostella.

        Ai väkipakolla johonkin firmaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin paljon, etteivät pysty enää maksamaan vuokraansa tai vaihtoehtoisesti ostamaan ruokaa. Evätään toimeentulotuki ja pienennetän asumistukea.

        Kaikille ei riitä halpoja asuntoja ja työpaikkoihin ei vain mennä.

        Nyt ruokomajoja persujen kustantamana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos muuttaa syrjemmäksi, niin millä rahoilla matkustaa työhaastatteluihin ja hankkii siistit vaatteet niitä varten?

        Tietysti säästyneillä vuokrarahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi v.. mitä lässytystä.

        Talonpoikaisaika sekä taksvärkkipäivät ovat kadonnutta elämää yhteiskunnassamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin. Ja voi mennä myös henki.

        Hmm..No,kun jäis edes sielu sekä haalarit että pääsis jälleen töihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai väkipakolla johonkin firmaan.

        Kuka työnantaja ottaa työttömän ja asunnottoman looserin töihin? Eivät yrittäjät ole mitään sosiaalitoimistoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menemällä töihin.

        Jos vaihtoehto kodittomuus, alkaa työtkin kiinnostella.

        Jos olet pitkäaikaistyötön tai ja yli 50-vuotias, niin työhön ei vaan mennä. Työnantaja palkkaa mieluummin nuoremman ihmisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne on noi kaupat jotka nostivat hinnat. Sannalla ei mitään tekemistä hinnoittelun kanssa

        Anna persun edes kuvitella. Silloin sillä ottaa eteenkin paremmin kun näkee Sannan mielessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menemällä töihin.

        Jos vaihtoehto kodittomuus, alkaa työtkin kiinnostella.

        Melko monia työt kiinnostaisivat, vaan kun ei ole tarjolla. Ja se on idioottien höpinää ette sen kun menee vaan. Jos olet joskus armosta itse päässyt, ei se tee sinusta vielä osaajaa. Ay-liikkeen ansiosta sinua ei voi potkia pihalle kun olet jollain keinolla keinotellut koeajan läpi etkä anna painavaa syytä irtisanomiselle.

      • Anonyymi
        jeri1970 kirjoitti:

        Se on totta, siihen ovat vaikuttaneet maailmantilanne ja omissa, tai siis pylleröiden ja palleroiden käsissä ollut talouspolitiikka jonka johdosta maksamme jo pelkkiä korkoa valtion veloista niin paljon että alimmet tuloluokat ja sosiilista tukea tarvitsevat joutuvat kiristämään vyötä, toki näihin velkatalkoisiin joutuvat osallistumaan väistämättä kaikki.

        Monissa firmoissa on porukkaa töissä joiden tilistä vuoti vie osan, ja siitä jäljelle jäävästä vähennetään jo kotatut rehat, tilipäivänä ei kauheasti tule kulutettavaa ja samaiset kaverit kiroaa siinä ettei paljoa kiinnosta tehdä töitä kun siitä ei mitään jää käteen. Ajatus on sama kuin marinin valtiontalouden hoidolla, pilleripäissään on potkittu kateellisena joku arvoauto paskaksi, ja tuomion myötä vuoti vie palkasta, eli hauskaa pidettiin ennen maksua, särkänniemeen täytyy lippu ostaa ensin ja vasta sit pääsee laitteisiin, noi kaverit vaan toimii toisinpäin. Jos etukäteen syö koko vuoden edestä velaksi niin eikä manna & kumpp. ymmärtänet että tämä päivä koittaa? Kyllä se oikeasti on tainnut olla suomen talouden käännekohta pahempaan kun naiset alkoi saamaan rahaa käyttöön laupassa tili-/ velkakirjan sijaan, jos asioista ei mitään ymmärrä niin aika haljua päästää pulkan narusta irti jyrkässä alamäessä.

        Ja nyt on kirjoituksen touhussa naisten vihaaja ja halveksija. Olet ilmeisesti ilman jäänyt ja herennyt katkeraksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin. Kuinkahan paljon noissa persujen äänestäjiä on jotka on mielisairaita.

        Tarkasti ottaen 620 981 äänestäjää. Avohoidolla on haittapuolensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä etukäteen pelätä, kaikki järjestyy. Sihen pitää luottaa. Ihmisillä on sukulaisia ja tuttuja, joiden luo voi muuttaa hätätilassa, yksinäisiä vanhuksia esiemerkiksi, jotka tarvitsevat seuraa ja apua. Suomalaisilta on hävinnyt yhteiskunnan tukien myötä keskinäinen auttamistahto. Tukeudutaan vain yhteiskunnan apuun aina, ei auteta toisia, niin myös sosiaalinen kanssakäyminen vähenee ja ihmiset alkavat vierastaa toisiaan.

        Vai kaikki järjestyy ..tämä on tosi elämää eikä mitään Suomi filmiä..kaikilla kun ei kaikki järjesty .Tuommosta taivaan rannan maalailua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinulla olisi asunnon vuokra 900 e. Se on paljon yli keskitason. Hommaa halvempi vuokra-asunto vaikka kimppakämppä, jossakin töissä on työsuhdeasunto. Luovuutta peliin. Muuta halvemmalle alueelle tai pienempään asuntoon, normaali sinkun asunnon vuokra on 500 -600 e. Ehkä Hesan ydinkeskustassa voi jossakin vuokra olla tuota tasoa, mutta ei keskustassa tarvitse asua, muuttaa syrjemmäksi.

        Just ..muuttaa syrjemmäs ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna nosti hinnat.

        Sannapa hyvinki..on se hyvä kun löytyy yksi ihminen jonka syyksi voi panna kaikki...MUTTA ON SE VAIN IHME ETTÄ TÄNÄÄN JULKAISTIIN HESARIN MIELIPIDEMITTAUS PUOLUEISTA NIIN SIINÄKI OLI SDP YKKÖNEN.ELI EI SE SANNA KOVIN HUONOSTI JOHTANU TÄTÄ MAATA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne on noi kaupat jotka nostivat hinnat. Sannalla ei mitään tekemistä hinnoittelun kanssa

        Nytkin nousseet 6%kesällä ja Sanna ei oo ollu ees pääministeri enää.Väärää puuta haukut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai väkipakolla johonkin firmaan.

        Joo meet pomon huoneeseen itkupotku raivarin kanssa ekkä lähe ennen kuin saat työpaikan jookosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olet pitkäaikaistyötön tai ja yli 50-vuotias, niin työhön ei vaan mennä. Työnantaja palkkaa mieluummin nuoremman ihmisen.

        Totta ne persut ja kokkareet pistää työnantajat ottamaan ihmiset töihin ja luomaan uusia työpaikkoja.vai??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä etukäteen pelätä, kaikki järjestyy. Sihen pitää luottaa. Ihmisillä on sukulaisia ja tuttuja, joiden luo voi muuttaa hätätilassa, yksinäisiä vanhuksia esiemerkiksi, jotka tarvitsevat seuraa ja apua. Suomalaisilta on hävinnyt yhteiskunnan tukien myötä keskinäinen auttamistahto. Tukeudutaan vain yhteiskunnan apuun aina, ei auteta toisia, niin myös sosiaalinen kanssakäyminen vähenee ja ihmiset alkavat vierastaa toisiaan.

        Sehän se ratkaisee kun menettää kotinsa kun leikataan tukea, niin lähdetään juttelemaan yksinäiselle vanhukselle.

        Sukulaisetkin varmasti majoittavat ihan suosiolla toisen kokonaisen kodin ja sen asukkaat.

        Ei kaikilla ole omakotitaloja tai isoja asuntoja kuten sinun sukulaisilla ilmeisesti on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko edes yrittänyt hakea tosissaan työpaikkaa? Kun on työpaikka, sitten voi saada helpommin vuokra-asunnonkin, on jopa vaihtoehtoja.

        Teidän persujen ratkaisut ovat yhtä tyhmiä kuin ihmiset jotka kuvittelevat että sähköä tulee seinästä ja rahaa pankista.

        Kun ei saa vuokra-asuntoa, niin sen saa helpommin kun on työtä. Niinkö?

        Tajuatko mikä ongelma tuossa sinun jutussasi on?

        Luuletko sinä idiootti että tuilla elävät saavat vuokra-asuntoja huonommin kuin työssä käyvät? Eivät saa, koska ei ole mitään sellaista vuokra-asuntojen reserviä jota vuokrataan vain työssä käyville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tapauksessa elämisen hinta on noussut enemmän kuin mitkään mahdolliset korotuksen ovat olleet.

        Valtion tarjoamat korotukset, ja esimerkiksi indeksikorotukset paloivat siihen kun pankit nostivat palvelumaksujaan. Noin suurista summista puhutaan kun puhutaan valtiontukiin tehdyistä korotuksista! Persut eivät vain ymmärrä tuota mittaluokkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinulla olisi asunnon vuokra 900 e. Se on paljon yli keskitason. Hommaa halvempi vuokra-asunto vaikka kimppakämppä, jossakin töissä on työsuhdeasunto. Luovuutta peliin. Muuta halvemmalle alueelle tai pienempään asuntoon, normaali sinkun asunnon vuokra on 500 -600 e. Ehkä Hesan ydinkeskustassa voi jossakin vuokra olla tuota tasoa, mutta ei keskustassa tarvitse asua, muuttaa syrjemmäksi.

        Siinä erinomainen esimerkki siitä kun persu ei pysty kommentoimaan, hän yrittää tarttua epäolennaiseen. Tuossa tapauksessa esimerkin "yli keskitason olevaan vuokraan".

      • Anonyymi
        jeri1970 kirjoitti:

        Se on totta, siihen ovat vaikuttaneet maailmantilanne ja omissa, tai siis pylleröiden ja palleroiden käsissä ollut talouspolitiikka jonka johdosta maksamme jo pelkkiä korkoa valtion veloista niin paljon että alimmet tuloluokat ja sosiilista tukea tarvitsevat joutuvat kiristämään vyötä, toki näihin velkatalkoisiin joutuvat osallistumaan väistämättä kaikki.

        Monissa firmoissa on porukkaa töissä joiden tilistä vuoti vie osan, ja siitä jäljelle jäävästä vähennetään jo kotatut rehat, tilipäivänä ei kauheasti tule kulutettavaa ja samaiset kaverit kiroaa siinä ettei paljoa kiinnosta tehdä töitä kun siitä ei mitään jää käteen. Ajatus on sama kuin marinin valtiontalouden hoidolla, pilleripäissään on potkittu kateellisena joku arvoauto paskaksi, ja tuomion myötä vuoti vie palkasta, eli hauskaa pidettiin ennen maksua, särkänniemeen täytyy lippu ostaa ensin ja vasta sit pääsee laitteisiin, noi kaverit vaan toimii toisinpäin. Jos etukäteen syö koko vuoden edestä velaksi niin eikä manna & kumpp. ymmärtänet että tämä päivä koittaa? Kyllä se oikeasti on tainnut olla suomen talouden käännekohta pahempaan kun naiset alkoi saamaan rahaa käyttöön laupassa tili-/ velkakirjan sijaan, jos asioista ei mitään ymmärrä niin aika haljua päästää pulkan narusta irti jyrkässä alamäessä.

        Siis kaikki muut joutuvat osallistumaan, paitsi ylemmät tuloluokat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti säästyneillä vuokrarahoilla.

        Onko sinulla mitään käsitystä siitä miten tuet edes toimii?

        1. Oletetaan että hankit vuokra-asunnon joka maksaa 100€ kuussa. Sinä saat parhaimmassa tapauksessa valtiolta 75€ ja maksat itse 25€

        2. Oletetaan että hankit vuokra-asunnon joka maksaa 1000€ kuussa. Sinä et saa valtiolta mitään, sillä vuokran omavastuu loppuu 550€ ja siitä hyvästä saat maksaa itse 450€ Asumistukea voit jälkimmäisessä tapauksessa saada vain 412,5€ eli loppujen lopuksi maksat 587,5€

        Myös muut tuet ovat sellaisia joihin vaikuttaa asumistuki, jolloin käytännössä köyhälle ei tule jäämään kuin vain noin 300€ kuussa, kunnes tuo omavastuu raja tulee eteen ja vuokralaiselle tulee tilanne jolloin hänen on muutettava asunnosta pois, sillä tuet eivät tule riittämään.

        Kun aikaisempina vuosina pelkät vuokrat nousivat muutamasta eurosta kymmeneen euroon, nyt ne ovat nousseet useissa kohdissa 50€ mikä on kaikki ylijäävästä tuesta pois.

        Mikään indeksikorotus ei tuollaista kata, vaikka vuokran-antajat väittävät että heidän vuokransa kasvavat muka indeksin verran! Asumistuesta ei voi säästää, koska siitä ei jää kenellekään yhtään mitään jäljelle, koska se ei kata vuokria, vaan maksaa siitä aina vain osan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis kaikki muut joutuvat osallistumaan, paitsi ylemmät tuloluokat.

        Kyllä vasemmistolaiset sit on ihmeellisiä, kun elinvoiman saa kateudesta muita kohtaan niin teillähän nyt varsinkin hyvin tulee menemään tulevina vuosia.
        Se ettei ymmärrä muuta kuin sen mitä itse näkee ei kuitenkaan tarkoita että se oma käsitys olisi totta. 90-luvun lamasta voi lukea vaikka kari o solberin kirjoituksia kun pelkät paperiliittimet oli jätettävä ostamatta kun kassa oli rutikuiva. Olishan se ollu reteetä kun olis antanut mennä vaan ja käärinyt kaiken itsellen, mutta oli mielestäsi ilmeisen hölmö kun halusi firman selviävän ja työpaikkojen säilyvän, taatusti oli o siinä kohtaa omaisuuta sen verran ettei tänääkään puutteessa eläisi.
        Jotenkin tuntuu tympeältä kun syy on aina muiden vaikka sinäkin voit aloittaa firman millä tekisit itsestäsi miljonäärin, vaan kun jonkun muun pitäisi se sinulle tietty tehdä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja siinä yksi torvelo joka kuvittelee että edellinen pääministeri nosti hinnat. Voiko puupäisempää pässiä olla. Mutta tulet näkemään kuka leikkaa palvelut, eikä se ole Sanna vaan Sanni, Petteri, Riikka jne.....

        Hallitus tekee toimia, jotka aiheuttavat eri asioita. Ketä muuta voisi syyttää Suomen asioiden tilasta kuin valtaa tekevää hallitusta? Hedelmistä puu tunnetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnen useitakin jotka ovat hakeneet työpaikkoja jo vuosien ajan. Jos ei tärppää niin ei tärppää. Eikä se työnantaja kovin hevillä ota pitkäaikaistyötöntä leipiinsä.

        Kurssittaa itseään, niin näyttää työnantajalle, että on aktiivinen ja kehityskelpoinen. On monenlaista opiskelua pääasia, että jotakin yrittää, yritys yleensä palkitaan. Nyt on kuitenkin työvoimapula.

        Itse tiedän monia pitkäaikaistyöttömiä ja iäkkäämpiäkin, jotka ovat työllistyneet, He, jotka eivät työllisty, heillä on päähänpinttymä, että eivät kelpaa ja hokevat samaa, eivät edes yritä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin. Kuinkahan paljon noissa persujen äänestäjiä on jotka on mielisairaita.

        Outo kommentti, jopa sairaalra kuulostaa. Jos ei jonkun mielipide miellytä, ei se tarkoita että mielipiteen kirjoittaja on mielisairas. Itse taidat olla vähän yksinkertainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ruokomajoja persujen kustantamana.

        Tuollaista passiivista ja avutonta porukkaa saa aikaan hyysäävä viheraaatepolitiikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai kaikki järjestyy ..tämä on tosi elämää eikä mitään Suomi filmiä..kaikilla kun ei kaikki järjesty .Tuommosta taivaan rannan maalailua.

        Oman talouden ja elämisen hallinta täysin retuperällä on viheraatteisilla. Yhtä valitusvirttä. Tuonkin energian voisi käyttää hyödyllisemmin ja paremmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannapa hyvinki..on se hyvä kun löytyy yksi ihminen jonka syyksi voi panna kaikki...MUTTA ON SE VAIN IHME ETTÄ TÄNÄÄN JULKAISTIIN HESARIN MIELIPIDEMITTAUS PUOLUEISTA NIIN SIINÄKI OLI SDP YKKÖNEN.ELI EI SE SANNA KOVIN HUONOSTI JOHTANU TÄTÄ MAATA.

        Viheraatteen kannattajat eivät ymmärrä mistään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän se ratkaisee kun menettää kotinsa kun leikataan tukea, niin lähdetään juttelemaan yksinäiselle vanhukselle.

        Sukulaisetkin varmasti majoittavat ihan suosiolla toisen kokonaisen kodin ja sen asukkaat.

        Ei kaikilla ole omakotitaloja tai isoja asuntoja kuten sinun sukulaisilla ilmeisesti on.

        Jos jututat yksinäistä vanhusta, se on jo jotakin. Vanhuksia asuu yksinäisinä ja turvattomina myös suurissa taloissaan, joku mielellään majoittaisi kokonaisen perheen kotiinsa, se tietysti edellyttäisi, että eläisitte siivosti hänen kodissaan ja auttaisitte häntä esimerkiksi pihatöissä ja kunnostushommissa.

        Tarkoitan, että omaa luovutta kannattaa käyttää, mutta täälläkin näkee teidän kirjoituksistanne, että Suomen hyysäys- ja tukipolitiikka on tukahduttanut ihmisten oman selviytymisen taidon, ongelmanratkaisukyvyn ja luovuuden. Odotetaan, että joku tulee kädestä pitäen näyttämään mitä pitää tehdä, kun joku vastoinkäyminen kohtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teidän persujen ratkaisut ovat yhtä tyhmiä kuin ihmiset jotka kuvittelevat että sähköä tulee seinästä ja rahaa pankista.

        Kun ei saa vuokra-asuntoa, niin sen saa helpommin kun on työtä. Niinkö?

        Tajuatko mikä ongelma tuossa sinun jutussasi on?

        Luuletko sinä idiootti että tuilla elävät saavat vuokra-asuntoja huonommin kuin työssä käyvät? Eivät saa, koska ei ole mitään sellaista vuokra-asuntojen reserviä jota vuokrataan vain työssä käyville.

        Voi hyvä yksinkertaisuus, ei voi muuta todeta!

        Tuohon tilaan ei saa päästää elämäänsä. Täytyy ennakoida ja toimia eikä elää kuin kala vedessä huolettomana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä erinomainen esimerkki siitä kun persu ei pysty kommentoimaan, hän yrittää tarttua epäolennaiseen. Tuossa tapauksessa esimerkin "yli keskitason olevaan vuokraan".

        Vaihtaisin itse halvempaan vuokra-asuntoon, jos rahat eivät riittäisi tuohon. Miksi se on niin vaikeaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kaikki muut joutuvat osallistumaan, paitsi ylemmät tuloluokat.

        Ei heidän tarvitse, kun on omat rahat, ei ole riippuvainen muista, siihen pitäisi jokaisen pyrkiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt on kirjoituksen touhussa naisten vihaaja ja halveksija. Olet ilmeisesti ilman jäänyt ja herennyt katkeraksi.

        Näinhän sen on pakko olla kun sinä sanot säkenöivällä älylläsi. Kun osaaminen ja kyky keskustella puuttuu niin ainut mitä saa aikaan on nimittely, jätitkö persu/natsi/rasisti-kortin siihen toiseen kertaan kun komennat väärinajattelijat muille palstoille tai neukkulaan?

        Todella kuvaavaa ettet mitään muuta kommentoitavaa tuosta tekstistä löytänyt, lienevät olleet liian vaikeita asioita sinulle, mikä on huvittavaa kun kirjoitus koski juuri kaltaistesi kykyä hahmottaa esim taloudellisia asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tapauksessa elämisen hinta on noussut enemmän kuin mitkään mahdolliset korotuksen ovat olleet.

        Sama pätee työssäkäyviinkin. Pakolliset kulut nousevat, palkka ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sinulla olisi asunnon vuokra 900 e. Se on paljon yli keskitason. Hommaa halvempi vuokra-asunto vaikka kimppakämppä, jossakin töissä on työsuhdeasunto. Luovuutta peliin. Muuta halvemmalle alueelle tai pienempään asuntoon, normaali sinkun asunnon vuokra on 500 -600 e. Ehkä Hesan ydinkeskustassa voi jossakin vuokra olla tuota tasoa, mutta ei keskustassa tarvitse asua, muuttaa syrjemmäksi.

        Niin, miksi elää kuin ihminen, kun kulkukoiran lailla eläminen on halvempaa, hyvinvointivaltiossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai väkipakolla johonkin firmaan.

        No firmat ne yleensä työllistää. Harvemmin Suomessa yksityiset ihmiset. Riippuu tietysti hiukan ammatista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannapa hyvinki..on se hyvä kun löytyy yksi ihminen jonka syyksi voi panna kaikki...MUTTA ON SE VAIN IHME ETTÄ TÄNÄÄN JULKAISTIIN HESARIN MIELIPIDEMITTAUS PUOLUEISTA NIIN SIINÄKI OLI SDP YKKÖNEN.ELI EI SE SANNA KOVIN HUONOSTI JOHTANU TÄTÄ MAATA.

        ”MUTTA ON SE VAIN IHME ETTÄ TÄNÄÄN JULKAISTIIN HESARIN MIELIPIDEMITTAUS PUOLUEISTA NIIN SIINÄKI OLI SDP YKKÖNEN.”

        Se on kyllä tosiaankin aikamoinen ihme. Osittain kyllä selittyy Hesarilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurssittaa itseään, niin näyttää työnantajalle, että on aktiivinen ja kehityskelpoinen. On monenlaista opiskelua pääasia, että jotakin yrittää, yritys yleensä palkitaan. Nyt on kuitenkin työvoimapula.

        Itse tiedän monia pitkäaikaistyöttömiä ja iäkkäämpiäkin, jotka ovat työllistyneet, He, jotka eivät työllisty, heillä on päähänpinttymä, että eivät kelpaa ja hokevat samaa, eivät edes yritä.

        ”Nyt on kuitenkin työvoimapula.”

        No ei oikein.
        80-luvulla oli työvoimapula. Siitä, kun ammattitutkintotodistuksen käteeni sain, ei kulunut vuorokauttakaan kun nimeni oli työsopimuksessa ja siitäkin ajasta osa meni puntaroidessa, mihin kolmesta yrityksestä menisin mieluiten.

        SELLAISTA aikaa on työvoimapula.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannapa hyvinki..on se hyvä kun löytyy yksi ihminen jonka syyksi voi panna kaikki...MUTTA ON SE VAIN IHME ETTÄ TÄNÄÄN JULKAISTIIN HESARIN MIELIPIDEMITTAUS PUOLUEISTA NIIN SIINÄKI OLI SDP YKKÖNEN.ELI EI SE SANNA KOVIN HUONOSTI JOHTANU TÄTÄ MAATA.

        Hesarin mielipidemittaus,naura tunti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hesarin mielipidemittaus,naura tunti.

        https://www.ku.fi/artikkeli/4901255-li-andersson-lataa-suorat-sanat-orpon-hallituksen-politiikasta-kun-kesahaastattelussa-tassa-heikennetaan-taysin-yksipuolisesti-tyontekijan-asemaa?ref=popular

        Suomess rkp-LÄINEN STALINISTINEN HALLINTO TUHOAA SUOMENHEIMOA JO 100 VUOTTA- mm Leo Meller sanoi että 3++ +++ aborttia tehty suomessa jo ennen 70-lukua sosiaalisista syistä- suomessa pahimmat olot maailmassa- ja silti olemme ainoa pohjoismaa jossa on köyhiä- suomessa puolet kansastamme köyhiä...

        = talous-fasismi suomen kansaa vastaan 100 vuotta - jota johtamaan apupuolue persuineen kokoomus huijasi äänestyksessä huijauksella mm pienpuolueiden äänet itselleen, jne-

        https://www.ku.fi/artikkeli/4902284-sakn-eloranta-tykittaa-hallitukselle-irvokasta-puhua-ihmisten-auttamisesta-takaisin-tyoelamaan-kun-tyontekijan-asemaa-heikennetaan

        https://www.ku.fi/artikkeli/4902703-paaekonomistilta-tyly-arvio-hallituksen-talouspolitiikasta-orponomics-tarjoaa-kylmaa-kyytia-palkansaajille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkasti ottaen 620 981 äänestäjää. Avohoidolla on haittapuolensa.

        Minä miheni kanssa äänestimme ps.Olemme tehneneet töitä nuoresta saakka ,ei koskaan työttömänä.Ihan kotona asutaan nytkin lähes 80 vuotiana ilman kaupungin avo tai muitakaan palveluja Sinä voisit mennä psykiatrille,jotta saisit purettua vihasi .Tommonen viha muita kohtaan ei kerro tasapainoisesta ihmisestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin paljon, etteivät pysty enää maksamaan vuokraansa tai vaihtoehtoisesti ostamaan ruokaa. Evätään toimeentulotuki ja pienennetän asumistukea.

        Kaikille ei riitä halpoja asuntoja ja työpaikkoihin ei vain mennä.

        Jotkut luulee, että työpaikkoja saa tuosta noin vain ja kuka vain. Melkein ilman, että täytyy hakea ja käydä haastattelussa, jos etenee haastatteluvaiheeseen.

        Joillain aloilla kuten vaikka kaupan ala ja ravintola-ala suositaan aika paljon opiskelijoita työntekijöinä. Mutta tällä tavalla ulos jää paljon osaavaa työvoimaa, jolla olisi potentiaalia ja ainakin osalla myös aitoa halua ja kiinnostusta työskennellä näilläkin aloilla, joillain alan koulutustakin. Miksei oteta sellaista työntekijää, joka olisi sitoutunut työhönsä eikä vaihtaisi alaa, ei ainakaan ihan heti? Monesti opiskelijat, jotka töissä esim. siellä kaupassa opiskelevat ihan jotain muuta alaa ja lähtevät, kun ovat saaneet opintonsa päätökseen tai päässeet oman alansa töihin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tuosta sanonnasta jokaisen kynnelle kykenevän pitäisi sisuuntua ja sanoa itselleen, että nyt tarttee jotakin tehdä itsensä ja elämänsä hyväksi eikä ottaa nokkiinsa ja alkaa nyyhkiä, että huonosti kohdellaan.

      Korona lamautti suomalaiset ja Orpon hallitus yrittää herätellä kansalaisia aktivoitumaan, yleensä aktivoitumisesta seuraa jotakin hyvää. Jos ei ensi yrittämällä onnistu ei kannata luovuttaa vaan yrittää uudestaan, kyllä yritys yleensä palkitaan tavalla tai toisella.

      Nyt on vielä harvinainen tilanne, kun on työvoimapula, työpaikkoja on tarjolla, sen kun vain ottaa jonkun, joka kiinnostaa, jos ei ensimmäiseen pääse, yrittää toista niin kauan kuin tärppää ja joskus se tärppää, siihen luottaa.

      • Anonyymi

        Ai sitä ollaan niinkuin moniammatillisia? Hallitus poisti aikuuskoulutustuen, jolloin perheellinen ihminen ei pysty opiskelemaan uutta ammattia päästäkseen töihin.

      • Anonyymi

        Tuo on täysin tyhjää ja tyhmää lässytystä, kun kukaan ei palkkaa 55-vuotiasta mihinkään. Ikääntyneiden työsyrjintä on jatkuvaa ja räikeää ja estää ikääntyneiden työnsaannin täysin.

        Te-koulutus on ainakin maksutonta, samoin työpaikkakoulutus, opintojutuissa luovuutta kannattaa käyttää eikä aina tukeutua tukiin, ottaa vaikka opintolainaa. Se on omin keinoin selviytymistä ja voimaannuttaa, kun pärjää omillaan.

        Kyllä on eläviä esimerkkejä siitä, että tuon ikäinenkin työllistyy, varsinkin kun nyt kun on työvoimapula. Harvoin tietysti kukaan tulee töihin kotoa hakemaan, mutta niinkin voi käydä.

      • Anonyymi

        Ja höpötystä riittää. Jos ei ensimmäiseen pääse nyt kyllä sitten jo seuraavaan...... Jos on ikää niin siinä on monelle jo huomattava kynnys edessä.

      • Anonyymi

        En vaan pääse töihin vaikka kuin haen. Jos ei yrittäjät ota töihin niin onko se työttömän syy??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on eläviä esimerkkejä siitä, että tuon ikäinenkin työllistyy, varsinkin kun nyt kun on työvoimapula. Harvoin tietysti kukaan tulee töihin kotoa hakemaan, mutta niinkin voi käydä.

        Kyllä on eläviä esimerkkejä siitä, että tuon ikäinenkin työllistyy, varsinkin kun nyt kun on työvoimapula. Harvoin tietysti kukaan tulee töihin kotoa hakemaan, mutta niinkin voi käydä.

        No eipä kuule vaan työllisty. Koitappa vaikka hakea jotain työtä niin tajauat, että ei sinne niin vaan mennä.

        En tajua kun jotkut kommentoi, että menkää töihin niin millä ihmeellä ne on vaan kävellyt työpaikkaansa?

      • Anonyymi

        Tuommoista tekopositiivisuutta millä ei todellisuuspohjaa. Diibadaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on täysin tyhjää ja tyhmää lässytystä, kun kukaan ei palkkaa 55-vuotiasta mihinkään. Ikääntyneiden työsyrjintä on jatkuvaa ja räikeää ja estää ikääntyneiden työnsaannin täysin.

        Tiedän muuten ihmisiä jotka itse hakemalla ovat löytäneet työpaikan , joten ei ole mitään lässytystä etteivät saa.
        Niin että ei ikä ole este sillä se riippuu paljon omasta itsestäkin miten kiinnostunut on hakemastaan paikasta.
        Yksikin tuttu oli lopun kyllästynyt työpaikkaansa oltuaan siellä yli 20 vuotta ja sanoi itårti itsensä ilman uutta työpaikkaa. Kahden viikon päästä hänellä oli uuusi työpaikka ja paremmalla palkalla . Ikä ei ollut este , vaan hän sai paikan kun soitteli sinne ja tiedusteli josko tarvitaan työvoimaa. Näytti siten että oli aloituskykyinen
        Joten aina ei ole ikä esteenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En vaan pääse töihin vaikka kuin haen. Jos ei yrittäjät ota töihin niin onko se työttömän syy??

        No on se ihme jos ei pääse töihin vaikka miten hakee . Kun minun tutuillani on ihan päinvastoin ovat hakeneet henkilökohtaisesti ja saaneet töitä . Jostainhan se riippuu jos on työpaikka avoinna eikä oteta, sanovatko miksi et pääse vaikka yrität.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän muuten ihmisiä jotka itse hakemalla ovat löytäneet työpaikan , joten ei ole mitään lässytystä etteivät saa.
        Niin että ei ikä ole este sillä se riippuu paljon omasta itsestäkin miten kiinnostunut on hakemastaan paikasta.
        Yksikin tuttu oli lopun kyllästynyt työpaikkaansa oltuaan siellä yli 20 vuotta ja sanoi itårti itsensä ilman uutta työpaikkaa. Kahden viikon päästä hänellä oli uuusi työpaikka ja paremmalla palkalla . Ikä ei ollut este , vaan hän sai paikan kun soitteli sinne ja tiedusteli josko tarvitaan työvoimaa. Näytti siten että oli aloituskykyinen
        Joten aina ei ole ikä esteenä.

        Kaikkien työttömien ihmisten pitää hakea itselleen työpaikkaa. Ei sitä kotiin tule kukaan tarjoamaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te-koulutus on ainakin maksutonta, samoin työpaikkakoulutus, opintojutuissa luovuutta kannattaa käyttää eikä aina tukeutua tukiin, ottaa vaikka opintolainaa. Se on omin keinoin selviytymistä ja voimaannuttaa, kun pärjää omillaan.

        Luuletko sinä että koulutuksiin mennään. Sinne päästään... ei siis mennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on eläviä esimerkkejä siitä, että tuon ikäinenkin työllistyy, varsinkin kun nyt kun on työvoimapula. Harvoin tietysti kukaan tulee töihin kotoa hakemaan, mutta niinkin voi käydä.

        Työvoimapula ei ole sama kuin loputon joukko sopivalla etäisyydellä asuvia osaavia ja sopivia työntekijöitä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän muuten ihmisiä jotka itse hakemalla ovat löytäneet työpaikan , joten ei ole mitään lässytystä etteivät saa.
        Niin että ei ikä ole este sillä se riippuu paljon omasta itsestäkin miten kiinnostunut on hakemastaan paikasta.
        Yksikin tuttu oli lopun kyllästynyt työpaikkaansa oltuaan siellä yli 20 vuotta ja sanoi itårti itsensä ilman uutta työpaikkaa. Kahden viikon päästä hänellä oli uuusi työpaikka ja paremmalla palkalla . Ikä ei ollut este , vaan hän sai paikan kun soitteli sinne ja tiedusteli josko tarvitaan työvoimaa. Näytti siten että oli aloituskykyinen
        Joten aina ei ole ikä esteenä.

        Jospa oli max. 40-kymppinen eikä ollut pitkäaikaistyötön. Tarviiko enempää selittää ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkien työttömien ihmisten pitää hakea itselleen työpaikkaa. Ei sitä kotiin tule kukaan tarjoamaan!

        Et olekaan perillä siitä että työttömän työnhakijan etuuksia saadakseen on ihan oikeasti haettava töitä. Juolahti vain mieleeni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän muuten ihmisiä jotka itse hakemalla ovat löytäneet työpaikan , joten ei ole mitään lässytystä etteivät saa.
        Niin että ei ikä ole este sillä se riippuu paljon omasta itsestäkin miten kiinnostunut on hakemastaan paikasta.
        Yksikin tuttu oli lopun kyllästynyt työpaikkaansa oltuaan siellä yli 20 vuotta ja sanoi itårti itsensä ilman uutta työpaikkaa. Kahden viikon päästä hänellä oli uuusi työpaikka ja paremmalla palkalla . Ikä ei ollut este , vaan hän sai paikan kun soitteli sinne ja tiedusteli josko tarvitaan työvoimaa. Näytti siten että oli aloituskykyinen
        Joten aina ei ole ikä esteenä.

        Hyvä esimerkki siitä kuinka 2vk pitkäaikaistyötön saa työpaikan! Ottakaa ihmiset tuosta oppia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En vaan pääse töihin vaikka kuin haen. Jos ei yrittäjät ota töihin niin onko se työttömän syy??

        Et ole tarpeeksi yrittänyt. Jos olet pitkäaikaistyötön, käy joku kurssi, jolla näytät aktiivisuutesi. Kun sanot ääneen, että et pääse työhön, vaikka haet, olet tavallaan jo luovuttanut, sinun pitää ajatella ja sanoa, että kyllä sinä pääset työhön, niin asenteesi on oikea ja se ohjaa sinut oikeaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on eläviä esimerkkejä siitä, että tuon ikäinenkin työllistyy, varsinkin kun nyt kun on työvoimapula. Harvoin tietysti kukaan tulee töihin kotoa hakemaan, mutta niinkin voi käydä.

        No eipä kuule vaan työllisty. Koitappa vaikka hakea jotain työtä niin tajauat, että ei sinne niin vaan mennä.

        En tajua kun jotkut kommentoi, että menkää töihin niin millä ihmeellä ne on vaan kävellyt työpaikkaansa?

        Tuo kielteisyytesi on toivotonta, ei ihme, että et ole työllistynyt. Asenteesi ja ajattelusuuntasi on ihan väärä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko sinä että koulutuksiin mennään. Sinne päästään... ei siis mennä.

        Kyllä esimerkiksi hoiva-alalle pääsee helposti ja pienellläkin koulutuksella saa ammatin ja töitä löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa oli max. 40-kymppinen eikä ollut pitkäaikaistyötön. Tarviiko enempää selittää ?

        Jopa 60-vuotiaat ovat työllistyneet.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      viherpunikkikommareilta, homoilta, matuilta, lesboilta, kulttuurihomoilta ja urheiluhomoilta voikin ottaa tuet pois. kuolkoot nälkään. PS jyrää, muut vikisee

      • Anonyymi

        Saako tämän lähettää Purralle, ettei turhaan kieltele puolueen rasistisuutta? "Ei me mutta lehdistö" 😅😅

      • Anonyymi

        Siinähän tulikin aina tiiviissä muodossa persujen ideologia ja ilmeisesti myös puolueohjelma. Pitänee varmaankin välittää myös RKP:n tietoon.

      • Anonyymi

        Mielenvikaisuus luo ympärilleen juuri tuollaisen agendan. Kaikki kuolkoon...persut siis korostaa heikkoa älykkyyttään tai no loistaa kuin valo hölmöläisten säkissä.

      • Anonyymi

        Ihan aitoa ikl:n ininää. Se on mukavaa että todistat omin sanoin persujen natsimyönteisyyden.

      • Anonyymi

        Tämä kommentti ei kyllä ollut persulta, vaan persuksi tekeytyvältä vihervassarilta, joka ”ovelasti” yrittää saada persut näyttämään täysiltä elukoilta. Juoni vain on aivan liian läpinäkyvä.

    • Anonyymi

      Siinä saattaa monen persun naama venähtää kun näkevät kohta omassa elämässsään ja omassa kukkarossaan että minkä puolesta tulikaan äänestettyä.

      • Anonyymi

        Kai ailloin viimeistään muistavat että itseivat olleet vaikuttamassa tilaansa

      • Anonyymi

        ”Siinä saattaa monen persun naama venähtää kun näkevät kohta omassa elämässsään ja omassa kukkarossaan että minkä puolesta tulikaan äänestettyä.”

        Niin, sittenpähän sen näkee, jos näkee. Tavalliselle suomalaiselle palkansaajalle, autoilevalle omakotiasujalle on pari vuosikymmentä tullut tasaisesti raippaa huolimatta siitä, minkävärinen hallitus on milloinkin ollut.

    • Anonyymi

      Alottaisivat nyt sen säästämisen esim. asumistukihimmelin lakkauttamisella, se kun on olemassa vain rikastuttamassa jo valmiiksi rikkaita.

    • Anonyymi

      Ei kuitenkaan yhtä epäkunnioittavaa kuin "boomeri on retardi" -jutut.

      • Anonyymi

        Kuka näin on sanonut? :D

        Hyvä läppä, pist ihmees lähde tähän mäki haluan lukea :D:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka näin on sanonut? :D

        Hyvä läppä, pist ihmees lähde tähän mäki haluan lukea :D:D

        kuulostaa joltai persun heitoilta

      • Anonyymi

        Oikeastaan "boomerit" oli ihan asiallinen kannanotto t. 70 v. kansalainen.

    • Anonyymi

      Kansan ymmärrys kasvoi Mariinin velkahallituksen aikana ja siksi KOK ja PS voittivat vaalit. Kukapa polttaisi talven polttopuut ulkona kokossa, kun tietää talven olevan tulossa. Vain nykyiset hallituspuolueet näyttävät ymmärtävän taloudenhoidosta. Onhan tietenkin ymmärrettävää, että leikkaukset kohdistuvat vasemmistopuolueisiin pahiten, sillä heidän kannattajakuntansa koostuu etupäässä työtä vieroksuvista ja anarkisteista ym. syrjäytyneistä unelmoijista, joille työnteko on rangaistus. Kannattaa tukea Orpon hallitusta, sillä vasemmistohallituksen jatkaessa mm. sosiaaliturva olisi jonkun vuoden päästä muisto vain.

      • Anonyymi

        Oikeistoporvareiden velkapropaganda uppoaa yksinkertaisiin ihmisiin.

        Taitaapa persuksista suurin osa olla työttömiä ja eläkeläisiä, joita nykyhallitus kepittää. Mutta persus maksaa satasen siitä ettei naapuri saa viittäkymppiä. Tosin tällä kertaa se naapuri on Suomen kansa.

      • Anonyymi

        Siksi äänestin Purraa. Hän Ja kokoomus ymmärtää talousasiat.
        Ei viherpunikit ole koskaan ymmärtänyt talouteen liittyviä asioita.
        Esimerkiksi kehitysapu pitää lopettaa tämän hallituskauden aikana.
        Miljaardi suomalaisten hyväksi.
        Ei toki työnvieruksijoille, lorvijoille, ei ei.

        Persukset eivät ymmärrä taloudesta yhtikäs mitään, kunhan nöyristelevät porvariherrojaan almujen toivossa.

        Miljaardista kommentoi talouspolitiikan "osaaja" :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi äänestin Purraa. Hän Ja kokoomus ymmärtää talousasiat.
        Ei viherpunikit ole koskaan ymmärtänyt talouteen liittyviä asioita.
        Esimerkiksi kehitysapu pitää lopettaa tämän hallituskauden aikana.
        Miljaardi suomalaisten hyväksi.
        Ei toki työnvieruksijoille, lorvijoille, ei ei.

        Viheraatteisilla on vain typerä aate, ei järkeä eikä mitään muutakaan. Aatteeseensa uskovat kuin jumalaan ja sen toteuttaminen on vain tärkeää keinolla millä hyvänsä, millään muulla ei ole mitään väliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persukset eivät ymmärrä taloudesta yhtikäs mitään, kunhan nöyristelevät porvariherrojaan almujen toivossa.

        Kyllä sinun ymmärryksesi on viheraatteinen vajaa, jos luulet, että kaikki suomalaiset voivat alkaa vetelehtia ja joutoilla niinkuin sinä ja raha kasvaa puussa ja sitä riittää loputtomiin, sen kun käyttää vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viheraatteisilla on vain typerä aate, ei järkeä eikä mitään muutakaan. Aatteeseensa uskovat kuin jumalaan ja sen toteuttaminen on vain tärkeää keinolla millä hyvänsä, millään muulla ei ole mitään väliä.

        Ja se kieltämättä harmittaa tällaista pitkän työuran tehnyttä ja siitä mielestään liian vähän hyötynyttä ihmistä. Kai jokseenkin samassa tilanteessa voisin olla vaikken olisi käyttänyt suurta osaa ajastani ja ainoasta elämästäni kuluttavaan työntekoon, mutta kun moraalinen selkäranka ei salli heittäytymistä yhteiskunnan turvaverkon varaan.

    • Anonyymi

      Meillä on velkaa 40miljardia? Mistä otetaan me tavalliset joudumme maksumiehiksi! Kyllä sieltä sossupuolelta niillä joilla on ollu vuosia täysylläpito luukulla ! Töihin ne jotka kykenee ei tässä ole yhteiskunnan varoilla eletty 50vuotta työs ja nyt eläkkeel! Vaikka työelämä on muuttunu niin uskon et jotain työtä löytyy jos haluja!

      • Anonyymi

        Höpöhöpö, ei ulkomaanvelka ole sama kuin Gigantin osamaksu.

      • Anonyymi

        Mistä näitä "talousosaajia" oikein sikiää. Persuista oletettavasti. Valtiolla on velkaa vuoden lopussa ennusteiden mukaan n. 156 miljardia eikä 40 miljardia. Ja voit ihan tasan takuulla uskoa ettei niitä velkoja ole koskaan tarkoituskaan maksaa takaisin. Velan tarkoitus on pitää talous liikkeellä eikä sen kummempaa. Ja siitäkin velasta on Suomen pankin hallussa liki puolet, eli ovat jälkimarkkinana ostaneet velat maailmalta pois. Samoin toimii EKP ja ristiin rastiin muiden maiden keskuspankkien kanssa.. Ymmärtänet (tai ethän sinä ymmärrä) että keskuspankilla on rahanluontioikeus

        Miksi Suomi on saanut EU:lta noottia liian nopeasti kasvavasta velan määrästä, jos valtavaksi kasvava valtion velka ei ole mikään ongelma, vaan velkaa voi ottaa lisää vaikka kuinka? Sinun viherajattelijan kertomiin satuihin en usko, sadut ovat aina satuja.

        Suomalaiset tyhmistyivätkin Marinin hallituksen aikana, viheraatteiset saivat aikaan sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä näitä "talousosaajia" oikein sikiää. Persuista oletettavasti. Valtiolla on velkaa vuoden lopussa ennusteiden mukaan n. 156 miljardia eikä 40 miljardia. Ja voit ihan tasan takuulla uskoa ettei niitä velkoja ole koskaan tarkoituskaan maksaa takaisin. Velan tarkoitus on pitää talous liikkeellä eikä sen kummempaa. Ja siitäkin velasta on Suomen pankin hallussa liki puolet, eli ovat jälkimarkkinana ostaneet velat maailmalta pois. Samoin toimii EKP ja ristiin rastiin muiden maiden keskuspankkien kanssa.. Ymmärtänet (tai ethän sinä ymmärrä) että keskuspankilla on rahanluontioikeus

        Juu eikä tasan takuulla minunkaan ole koskaan tarkoitus velkojani maksaa.

        T: Vassari

    • Anonyymi

      Persut on siis HOMOvastainen puolue?

      Pipipäitä on kyllä varmaan kaikissa puolueissa. Voi olla että suurin keskittymä PS-puolueessa?

      • Anonyymi

        PS.ssa on Tynkkynen ja hänellä ulkomaalainen poikaystävä. Se kertoo paljon se, Ihmiset hyväksytään, mutta ei sp-suuntauksesta tai muustakaan tarvitse isoa numeroa tehdä.

        Oma kansa ensin ja maassa maan tavalla ovat hyviä ohjeita! Kertovat siitä, että ensisijaisesti päättäjien on pidettävä huolta omasta kansasta ja sen hyvin voinnista ja tänne tulevien pitää käyttäytyä siivosti ja sopuisasti, se on kaikille hyväksi myös tolkun maahanmuuttajien kannalta ajateltuna.

      • Anonyymi

        No ei minkään puolueen tarvitsisi erityisen homomyönteinenkään olla. Riittäisi, kun todettaisiin että sellaisiakin ihmisiä on ja se pitää hyväksyä, mutta ei sitä erityisesti ihannoida tarvitsisi. Se kun on vastoin luonnonlakia ja biologista tarkoitusta.
        Nyt on viime aikoina alkanut tuntua jo siltä, että heteroseksuaalisuus on jotenkin hävettävää, vanhanaikaista ja junttia, mutta homoudesta saa olla ylpeä. Se on suorastaan muotia.

        En voi olla ajattelematta, että tässä ajassa on jotain pielessä. Jos olisin uskonnollinen, sanoisin varmaan että Saatanan työtä ja maailmanlopun enne, mutta en usko mihinkään semmoiseen.

    • Anonyymi

      Ja koskapa Purra olisi huono-osaisista kunnioittavasti puhunut. Voi tosin seuraavissa eduskuntavaaleissa tulla itselleen itku.

    • Anonyymi

      Itku tulee siitä kun loisilta leikataan ja edellytetään työhön menoa.
      Vasemmisto ei ole enää vuosiin piitannut paskan vertaa työyätekevistä duunareista, ei etenkään matalapalkka-alojen duunareista.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö, osa-aikaiset ja matalapalkkaiset ovat myös saaneet tukia, mitä nyt ollaan ottamassa pois.

      • Anonyymi

        Eipä ei, ainakaan persun mielestä Ja siis vain mielestä.

      • Anonyymi

        Mutta tämä uusin hallitushan on juuri nimenomaan leikkaamassa matalapalkka-alalta.

        Itku tulee porvareille nopeasti kun nämä alkavat rikollisiksi ja löydät perheesi lähimmästä järvestä kuolleena. Voi sinunkin henki olla halpa kun ahkerimmat alkavat ottaa rahaa väkisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö, osa-aikaiset ja matalapalkkaiset ovat myös saaneet tukia, mitä nyt ollaan ottamassa pois.

        Heitäkin vassut ovat poikineen päähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heitäkin vassut ovat poikineen päähän.

        Missä ja miten. Yksilöi.....

      • Anonyymi

        Ei niin, siksi moni duunari ja tavis on vaihtanut vaspunasta PS:sin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö, osa-aikaiset ja matalapalkkaiset ovat myös saaneet tukia, mitä nyt ollaan ottamassa pois.

        Palkallaan pitäisi jokaisen tulla toimeen. Jos kukaan ei ota osa-aikaisia töitä vastaan, työnantajan on pakko tarjota kokopäiväisiä töitä saadakseen työvoimaa. Kaupan alalla on myös kokopäivätöitä, joten kannattaa vaihtaa osapäivätöistä kokopäivähommiin.

        Opiskelijat tekevät osa-aikatöitä. Heillä opiskelu on päätyötä ja omat tukensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tämä uusin hallitushan on juuri nimenomaan leikkaamassa matalapalkka-alalta.

        Itku tulee porvareille nopeasti kun nämä alkavat rikollisiksi ja löydät perheesi lähimmästä järvestä kuolleena. Voi sinunkin henki olla halpa kun ahkerimmat alkavat ottaa rahaa väkisin.

        Jos ei palkka riitä, pitää hakea parempipalkkaista työtä tai kouluttautua parempiin hommiin tai kuluja pienentää vaikka vaihtaa vuokra-asunto halvempaan. Tukipolitiikalla on ihmiset passivoitettu ja tehty avuttomiksi. Onko se hyvä juttu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heitäkin vassut ovat poikineen päähän.

        Viherpunavasemmistolaiset nykyään taputtavat köyhiä päähän ja nauravat uusavuttomille luusereille,

    • Anonyymi

      Kaikki töihin niin leikkaukset eivät niin paljoa haittaa.

    • Anonyymi

      Töihin, loppuu köyhyys😉

    • Anonyymi

      Köyhyys on valinta. Työstä saa rahaa.

      • Anonyymi

        Kohta ei, kun porvarit pääsevät vauhtiin.

      • Anonyymi

        Ensin täytyy päästä töihin. Ei ole välttämättä huuhaa tiedosta huolimatta ihan niin helppo rasti.

      • Anonyymi

        Alle 2.000 € kk. työstä palkkaa on rahaa, mutta aiheuttaa silti köyhyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alle 2.000 € kk. työstä palkkaa on rahaa, mutta aiheuttaa silti köyhyyttä.

        Jos menot pitää pieninä, tuollakin palkalla pärjää. Suunnittelua ja luovuutta vain tarvitsee.

    • Anonyymi

      Varmaan joudutaan Suomeen rakentamaan lisää vankiloita lähi vuosina.

      • Anonyymi

        Suuri osa vangeista on ulkomaalaistaustaisia, entisaikaisia ja nykyisiä maahanmuuttajia, eivät ole sopeutuneet Suomeen sen hyysäyspolitiikalla. Hyysäys, vain oikeuksia, ei mitään velvollisuuksia viheraatteisella politiikalla on huono sopeuttaja.

    • Anonyymi

      Elkää eläkö siivellä.

      • Anonyymi

        Kuulitteko persut, elkää eläkö siivellä. Persujen suhteellinen osuus työttömistä on suurin, joten elkää siis eläkö siivellä.

    • Anonyymi

      Apua voit pyytää tutuilta, kavereilta ja Sukusi taatusti ottaa luokseen. Kunnes löydät työtä, ja pääset omillesi.

      Nyt kannattas jo alottaa etsintä. Parhaat viedään päältä.

      • Anonyymi

        Onko se nyky ihmiselle oikein että sukulaisten luokse asumaan , ei kai se hänestäkään tunnu mukavalta että pitäis toisten ihmisten asunnossa oleskella, se on aika orjuuttavaa ihmiselle. Kyllä kaikilla pitää olla oma asunto , ei kai ketään saa heitteille jättää .
        Ei kai yhteiskuntaa aleta järsimään, kun tarkoitus on parantaa ihmisten turvallisuutta .

      • Anonyymi

        Juu, ensin serkku ottaa taatusti asumaan pieneen kaksioon puolisonsa ja kahden lapsensa lisäksi, sitten toinen serkku jne....

        Niin ennenkin vanhaan asui suku yhdessä, auttoivat toisiaan ja homma toimi. Ei ollut yksinäisyyttä ja turvattomuutta kuten nyt on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ensin serkku ottaa taatusti asumaan pieneen kaksioon puolisonsa ja kahden lapsensa lisäksi, sitten toinen serkku jne....

        Miksi suhtaudut kielteisesti kaikkeen, onko kielteisyytesi syy kaikkiin ongelmiisi?

    • Anonyymi

      Mihkä vatun työpaikkaan sinä vain kävelet ja menet töihin?
      kerro minullekkin?

    • Anonyymi

      Missä on työpaikka johon voin vaan mennä?

      Kertokaa niin kävelen vaikka heti huomenna sinne sisään.

      • Anonyymi

        Pitää vissiin sanoa seuraavassa työhaastattelussa, että suomi24 palstalla käskettiin vain mennä töihin niin sitten varmaan saa sen työpaikan kun työnhaku ei ole vielä tuottanut tulosta.

        Ei tuo kannata, vaan menet positiivisella mielellä työhaastatteluun ja sanot, että haluat saada tuon työpaikan ja kehut itseäsi sopivasti ja sanot, että olet innokas oppimaan uutta, olet hyvä tiimitekijä, jos työ on tiimityötä, annat myönteisen vaikutuksen itsestäsi.

        Eli käännät kielteisyytesi kaikkeen positiiviseksi ja olet avoin ottamaan vastaan etkä asenteellasi torju. Voit jo itse mielessäsi ennakolta sanoa, että saat työpaikan. Ihmeitä tapahtuu ja kaikki on pienestä kiinni.

    • Anonyymi

      Tuntuu nyt vähän yhdellä ja toisella menevän kaikki leikkauksiin. Ottakaas nyt huomioon, että tämä nykyinen hallitus ei ole leikkaillut vielä yhtään mitään, joten laskeskelkaas nyt rauhassa uudelleen.

      • Anonyymi

        Odota ihan rauhassa. Kyllä se tulee kohdalle jos tämä hallitus jatkaa touhuiluaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Odota ihan rauhassa. Kyllä se tulee kohdalle jos tämä hallitus jatkaa touhuiluaan.

        Saa tulla kohdalle. Haluan Suomen velan pienenevän. Ei mitään valittamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa tulla kohdalle. Haluan Suomen velan pienenevän. Ei mitään valittamista.

        Velkapropaganda uppoaa yksinkertaisiin.

      • Anonyymi

        Tämä hallitus on tehnyt hallitusohjelman. Sen voi lukea. Ei tarvitse sitten ällistyä, kun leikkaukset alkavat konkretisoitua. Ihmisten on viisasta varautua tulevaan. Ja halutessaan vastustaa huonoja muutoksia silloin, kun sen aika on. Ei sitten jälkikäteen, kun ne on jo toteutettu.

        Valtiovelat pois, ja edessä siintää Romanian kohtalo. Kansantaloudellisesti typerin tapa on maksaa valtionvelka pois. Romania toimi näin Ceausescun aikana, ”kiristi vyötä”, maksoi
        velat ja teki käytännössä konkurssin. Ceausescun hallinto kaatui ja kurjistamiseen tyytymätön kansa raahasi herran puolisoineen palatsistaan ulos ja teloitti ampumalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velkapropaganda uppoaa yksinkertaisiin.

        Muut kaikki paitsi viheraatteiset ovat vastuullisia ja ymmärtävät tosiasiat, sokko viheraatteinen uskoo vain satuihin ja omiin uskomuksiinsa ja haluaa loikoilla muiden siivillä ja uskoo, että Suomi pärjää, jos kaikki muutkin loikoilevat, kukaan ei tee mitään Ruoka tipahtaa suuhun kuin manna taivaasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä hallitus on tehnyt hallitusohjelman. Sen voi lukea. Ei tarvitse sitten ällistyä, kun leikkaukset alkavat konkretisoitua. Ihmisten on viisasta varautua tulevaan. Ja halutessaan vastustaa huonoja muutoksia silloin, kun sen aika on. Ei sitten jälkikäteen, kun ne on jo toteutettu.

        Eiköhän yleislakko tule.

    • Anonyymi

      Sähköä säästäen maailma muuttuu paremmaksi kun kaikkea on.

    • Anonyymi

      Milloin punikit sitten aikovat laittaa taloutta kuntoon? Aikaa olisi ollut.

      • Anonyymi

        Mutta punikithan ovatkin halunneet viedä suomen kurjuuteen, jopa asein 1918. Sotien jälkeen veteraanit ja lotat oli saastaa ja neukkula oli ihanne. Mikä ihme saa heidät vihaamaan suomea ja suomalaisuutta?

      • Anonyymi

        Ai jaa kauanko?

        Isoisä oli punikki ja isoäitisi piikana kartanossa. Isäsi olikin kartanon herran äpärä, joten onhan se ymmärrettävää, että sinusta tuli persuporvari. Renkaille maksettiin isäksi ryhtymisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta punikithan ovatkin halunneet viedä suomen kurjuuteen, jopa asein 1918. Sotien jälkeen veteraanit ja lotat oli saastaa ja neukkula oli ihanne. Mikä ihme saa heidät vihaamaan suomea ja suomalaisuutta?

        "Punikit" olivat maaorjuuteen tyytymättömiä kansalaisia jotka halusivat olla itsenäisiä ja omista asioistaan päättäviä ihmisiä joiden hallinnassa ja hoidossa oleva maa-alue oli heidän omaansa eikä tarvinnut sen hallinnan pitääkseen osallistua ilmaiseen työhön "herransa" määräämällä ajalla. Koska isännät eivät siihen suostuneet, oli se otettava väkisin. Sotien jälkeen valvomassa olivat NL:n valvojat, ja yhtenä rauhan pysymisen ehtona oli sotaan osallistuneden hehkuttamatta jättäminen. Se on taas persu viettänyt historiantunnit kylillä lintsaamassa ja pahaa tehden kun ei ole historiasta tuon taivaallista perillä.

    • Onhan sellainenkin vaihtoehto että sinun kaltainen elämäntapatyötön kauhistuu sitä että terve ihminen joutuisi itsensä elättämään työllä ei tuilla. Ei se liene sinulle selvää mitä on sanottu ja tarkoitettu, vaan sumeissa aivoissasi meuhkaa ja mossatat että nyt sulta viedään kaikki minkä olet ansiottomasti saanut muiden kustantamina.
      Niin työtätekevät kuin työkyvyttömätkin ihmiset, kääntäkää katseenne niihin jotka oikeasti syövät siitä teidän pöydästänne ja soittavat poskeaan kaupanpäälle, kun tällaisten lusmujen elätys tulee teidän makjsettavaksenne niin sehän on juurikin teiltä pois.

      • Anonyymi

        Juu kaikkiahan kannattaa se jos työmarkkinoille tulee tuhansittain matalapalkkaista, osa-aikaista porukkaa pakotettuna. Miksi maksaa kenellekään kunnon palkkaa, jos joku tekee sen halvemmalla.

        Toisaalta nyt ne jotka tekevät niska limassa töitä menettävät ison osan tuloistaan verojen kautta näiden lusmujen oleilun mahdollistamiseksi. Toki paras ratkaisu olisi se että eivät tule häiritsemään työmarkkinoita ja rehellisten ihmisten elannon hankkimista kun eivät kuitenkaan halua siellä oikeasri työtä tehdä. Ehkä heille olisi parempi osoittaa puhdetöitä, sitä ojankaivuuta ja risukon siivoamista, ja jos sekään ei maistu niin tuet katkolle, kyllä se itsensä elättäminen jossain kohtaa alkaa kiinnostamaan tai sitten voi mennä takaisn vanhempien helmoihin jotka voivat aloittaa kasvatuksen uudestaan perusasioista.

        Sua ei tippaakaan haittaa se, että sun rahoista maksetaan paljon suurempia summia yritystukiin kuin sosiaalitukiin?

      • Anonyymi

        Mistä tiedät, että kyseessä on elämäntapatyötön, terve ja lusmu ihminen? Entä jos kyseessä on ihminen, jolla on 4 eri sairautta yms.?

        Kuuluu osana kokkareitten ihannoimaan maailmankuvaan.

        Toivottavasti joudut itsekin työttömäksi ja raivaamaan niitä risukkoja ja kaivamaan ojia toimeentulotuen saadaksesi. Montako vuotta luulet jaksavasi ennenkuin pakenet vanhempiesi luokse uudelleen kasvatettavaksi ?

        Niijust, saattaa olla sinulle vierasta mutta meillä suomessa on iso määrä ihmisiä jotka tekevät töitä, valitettavasti heidän kohtalonaan on sillä omalla työllään hyysätä näitä ihmisiä joiden mielestä nuokin mainitut työt ei ole arvolleen sopivia. Voin ihan reilusti sanoa että tänäkin vuonna olen kaivanut useamman sataa metriä ojaa, ja tehnyt ensitalven lämmityspuut, ja käytän kaiken metsästä hakatun, peukaloa vahvemman tavaran hyödyksi.
        Se että jotkut ovat sitä mieltä ettei heidän tarvitse tehdä mitään minkään eteen on samalla ajatus siitä että muut joutuvat tekemään kaiken heidän eteensä.
        Ehkä kuitenkin sinun kannattaisi käydä kysymässä vanhemmiltasi miten on eletty kun kaikki tienasi oman osansa, vai onko teillä jo yli-sukupolven ulottuvaa tapatyöttömyyttä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sua ei tippaakaan haittaa se, että sun rahoista maksetaan paljon suurempia summia yritystukiin kuin sosiaalitukiin?

        Et ehkä ymmärrä mitä kaikkea sosiaalituen alle kuuluu, olen kyllä hyvinkin ymmärtäväinen maksaja ihmisille jotka eivät kykene töihin, nyt kyse onkin ihmisistä jotka ovat hyvinkin työkykyisiä mutta työhaluttomia. Muka töitä ei ole, eli kukaan ei ole tullut kotoa hakemaan, sit ne riistäjäsiat vaatii että palkkaa vasten pitäis siellä muka käydä heidän määrämänä aikana, ja sirt pitäis jotain muutakin tehdä kuin pelata tai somettaa.
        Kaikki ne ihmiset jotka työssä käyvät, samoin ne jotka oikeasti eivät kykyne käymään, ovat noiden lusmujen uhreja; työtätekeviltä ryöstävät veroina oman oleilunsa kulut ja valittavat että parempaa pitäisi olla, ja niiltäö oikeasti työkyvöttömiötä varsinkin varastavat koska heille jää vähemmän jaettavaa juurikin lusmujen takia. Eli lyhyellä matematiikalla; oleilijat töihin tienamaan edes oman osansa yhteiskunnan kuluistaan= enemmän verotuloja jaettavaksi oikeille tarvitsijoille.
        Nuo yritystuet ovat kaksipiippuinen juttu, niiden avulla työllistetään tuhansia ja taas tuhansia työttömiä, ja niillä tehdään kallista tutkimustyötä joka taas lopputuotteena tuottaa tuhansia työpaikkoja. Valuvikaa kyllä on, osa noista tuista valuu ulkomaille ja kasvottomille sijoittajille, mutta enämmän ne ruokkivat taloutta kuin sitä syövät.

      • Anonyymi

        Viheraatteisen suositus on, että kaikki suomalaiset lopettaisivat työnteon ja rupeaisivat laiskottelemaan niinkuin hän, elettäisiin jatkuvasti uudella otettavalla valtion velalla herroiksi kuin viimeistä päivää. Mitä siitäkin tulisi viheraatteinen, tämäkö olisi sinun teoriasi, kukaan suomalainen ei tekisi mitään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, että kyseessä on elämäntapatyötön, terve ja lusmu ihminen? Entä jos kyseessä on ihminen, jolla on 4 eri sairautta yms.?

        Sairas on sairas, työhön kykenemätön ehkä, heistä pitää yhteiskunnan pitää huolta.

    • Anonyymi

      MENKÄÄ TÖIHIN.

      Muuta neuvoa ei tule.

      • Anonyymi

        MENKÄÄ TÖIHIN.

        Muuta neuvoa ei tule.

        Okei huomenna meen väksin jokun friman ovesta sisään ja sanon friman johtajalle, että suomi24 palstalla käksetiiin mennä töihin niin minä päätin sitten tulla tänne töihin.

        Tuo ei ole oikea tapa hakea töitä, vaan siihen pitää olla oma halu ja positiivinen asenne, ne pitää tuoda esiin muun pätevyyden lisäksi.

    • Anonyymi

      Parku on paras aikamerkki josta laskea.

    • Anonyymi

      Mutta ei ole kauaa kun koko kansa itki, että valtio velkaantuu holtittomasti.

      Nyt asialle tehdään vihdoin jotain.

      Ikävä kyllä, tekeminen jäi liian monen hallituskauden ylitse. Puheita riitti ja varoituksia, että jos nyt ei toimita, niin myöhemmin on entistä raskaampaa.

      Olisiko siis pitänyt seuraavakin neljä vuotta mennä kuin ennen? Velaksi, jotta riittää kaikille jaettavaa?

      Seuraavalla hallituksella olisi ollut edessä vielä tiukemmat leikkaukset.

      • Anonyymi

        Yksinkertaiset menevät oikeistoporvareiden velkapropagandan vipuun. Tekosyy mitä käytetään oikeutuksena ihmisten kepitykseen. Valtionvelka ei ole sama kuin Gigantin osamaksu.

      • Anonyymi

        Samanaikaisesti itkettiin, että pitää auttaa kun on niin suuri sähkölasku, ja pitää auttaa kun korona vaikeuttaa yritystoimintaa, ja pitää auttaa kun ruuan hinta nousee, ja pitää auttaa kun polttoaineen hinta nousee, että rahaa tänne lisää ja lisää ja lisää. Ja valitettiin, kun sitä tuli liian vähän ja liian hitaasti. Mutta herran tähden ei saa tuhlata eikä leikata, hyi sentään miten holtittomasti sitä velkaa otettiin tyhjän päiten!

      • Anonyymi

        Ja taas tollo joka luulee että velkaantuminen loppuu nyt. Ikäväksesi voin kertoa että ei lopu. Velkaantumista voidaan hidastaa valtion omaisuutta myymällä, joka on yhtä hyvä keino kuin lopettaa talon ainoa lehmä ja syödä lihat sen tuottoa tuovan maidon tulon loppuessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanaikaisesti itkettiin, että pitää auttaa kun on niin suuri sähkölasku, ja pitää auttaa kun korona vaikeuttaa yritystoimintaa, ja pitää auttaa kun ruuan hinta nousee, ja pitää auttaa kun polttoaineen hinta nousee, että rahaa tänne lisää ja lisää ja lisää. Ja valitettiin, kun sitä tuli liian vähän ja liian hitaasti. Mutta herran tähden ei saa tuhlata eikä leikata, hyi sentään miten holtittomasti sitä velkaa otettiin tyhjän päiten!

        Se on sitä kokoperseiden logiikkaa. Paljon pitää saada ja ilmaiseksi, ja kun sitä saa ja tulee eteen maksun paikka, alkaa uikutus ja valitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanaikaisesti itkettiin, että pitää auttaa kun on niin suuri sähkölasku, ja pitää auttaa kun korona vaikeuttaa yritystoimintaa, ja pitää auttaa kun ruuan hinta nousee, ja pitää auttaa kun polttoaineen hinta nousee, että rahaa tänne lisää ja lisää ja lisää. Ja valitettiin, kun sitä tuli liian vähän ja liian hitaasti. Mutta herran tähden ei saa tuhlata eikä leikata, hyi sentään miten holtittomasti sitä velkaa otettiin tyhjän päiten!

        Unohdit ehkä Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, Venäjän pakotteet ja niiden yksimielisen hyväksymisen Suomen kansan taholta. Nato-hakemuksen, puolustusvalmiuden nostamisen ja ukrainalaisten sotapakolaisten sijoittamisen Suomeen.

        Ei ne ilmaisia olleet.

    • Anonyymi

      Ja taas se mene töihin tuli sieltä. Koikeileppa mennä itse jonkun toisen friman ovesta sisään.

      Siellläkö on sitten friman johtaja vastassa joka tuo sinulle ilmoielin työsopimuksen naamaneteen allekirjoitettavaksi ja simalapimp olet mennyt töihin toiseen työpaikkaan.

      • Anonyymi

        Jonkin aikaa sitten oli uutinen kun joku oli hakenut 100 eri työpaikkaan.

        Vastaus oli tullut vain 18 paikasta ja kaikilta kielteinen.

        Useimmissa oli jopa mainittu että emme ole ilmoittaneet avoimia työpaikkoja ja tiedusteltu tarkemmin mitä työtä te olitte hakemassa heiltä?

    • Anonyymi

      Vattu kutsun kaikki 264 700 työtöntä kooolle "mene töihin komentoijan friman eteen"
      Ehkä hänelle sitten menee kaaliin sellainen asia, että kaikki halukkaat ei sinne mahdu. Kun ei näytä hänelle muuten menevän kaaliin sellainen asia, että litran astiaan ei mahdu kahta litraa vettä.

    • Anonyymi

      Kyllä se Purra petti kansan lähtemällä kokoomuksen apupuolueeksi , siitä lie turha sen enempää vääntää selityksiä , kiva nähdä kuinka paljon sontaa kansa kuuntelee ennenkuin reagoi riuskemmin . Enempi suomalainen uskoo "etulinjan " johtajaan joka näyttäisi esimerkillään mallia jakamalla taakkaa kantokyvyn mukaan . "lintsareille " lie jo olemassa keinoinsa työn vastaanotto velvollisuuden sanktioissa .

      • Anonyymi

        Purran puoluetta kannatti niin monta suomalaista ja niillä ei ole parlamentaaista kokemusta lähes ollenkaan, että nyt kärvistellään ja katsotaan, mitä asioita ne oikeasti ajaa. Mitä tekevät maaseudun muuttotappiokuntien hyväksi, joiss heillä on suuri kannatus. Noiden nuorten koulupudokaspoikiensa hyväksi, jotka laskivat meidän Pisa-tuloksiamme. Ja äänestivät eniten persuja. Hieno laulu 'pelaa CS, juo ES, äänestä PS'.

    • Anonyymi

      Ei Purra siitä välitä. Kun sai hyvin ääniä valheillaan. Se riittää.

    • Anonyymi

      Hallitusohjelma harrasta täyttä sadismia, saavat varmaan orgasmin köyhien lisääntyvästä pahoinvoinnista. paremmin pahempaa mitä mikään hallitus on tehnyt,
      Piru on päästetty irti, kukaan organisaatio ei valvo, kaikki on homottunut ja saastunut, synti on suureksi tullut.

    • Anonyymi

      SOSSUPUMMIT KURIIN,sanoo 40vuotta töitä tehnyt pieneläkeläinen..

      • Anonyymi

        Eli sinäkin saat valtion maksamaa etua nimeltään eläke!

        Turpa kiinni pummi!

      • Anonyymi

        No et sinä mikään ihme tapaus ole mitenkään. Kylä niitä töitä on moni muut tehnyt ylikin 40 vuotta , joten älä pummittele ketään. Ja jos sullakin pieni eläke niin on ihme mitä,töitä olet tehnyt kun eläke on jäänyt pieneksi .
        Joten paljon on ihmisiä jotka todella ovat tehneet koko elämänsä töitä,ja kukahan työläisten etuja on ajanut ? Ei ainakaa oikeisto . Ammattiliitosta et varmaan tiedä mitään myöskään , aillä sekin on tavallisesti hyvä apu työläisille kun jotain menee pieleen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinäkin saat valtion maksamaa etua nimeltään eläke!

        Turpa kiinni pummi!

        Purra sanoi ennen vaaleja, että köyhiltä ei leikata. Hän ilmeisesti tarkoitti, että vain köyhiltä leikataan?

      • Anonyymi

        Justiin nii!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinäkin saat valtion maksamaa etua nimeltään eläke!

        Turpa kiinni pummi!

        Eläke on työtä tekemällä ansaittua,vastoin kuin sinä sossupummi sohvalla kaljaa lip....

        Purra tarkoitti että pelkkien tukien varassa elävien tasoa pikkasen lasketaan... ja hyvä niin.

        Sanos muuta, jauhopäihteitä käyttäviä, ja liikkuvat vain öisin, onko se normaalia elämää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eläke on työtä tekemällä ansaittua,vastoin kuin sinä sossupummi sohvalla kaljaa lip....

        Persuksilla taas työkyvyttömyyseläke.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra tarkoitti että pelkkien tukien varassa elävien tasoa pikkasen lasketaan... ja hyvä niin.

        No kyllähän se näkyy persusten kaljoissa heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No et sinä mikään ihme tapaus ole mitenkään. Kylä niitä töitä on moni muut tehnyt ylikin 40 vuotta , joten älä pummittele ketään. Ja jos sullakin pieni eläke niin on ihme mitä,töitä olet tehnyt kun eläke on jäänyt pieneksi .
        Joten paljon on ihmisiä jotka todella ovat tehneet koko elämänsä töitä,ja kukahan työläisten etuja on ajanut ? Ei ainakaa oikeisto . Ammattiliitosta et varmaan tiedä mitään myöskään , aillä sekin on tavallisesti hyvä apu työläisille kun jotain menee pieleen

        Vuodesta 72 ollut ammattiliitossa,revi siitä nimittelijä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra tarkoitti että pelkkien tukien varassa elävien tasoa pikkasen lasketaan... ja hyvä niin.

        Paas tutkien mitä kaikkea, koskien duunarit, kansaneläkeläiset ja tukien saajat , hallituksen toilailut oikeasti tarkoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinäkin saat valtion maksamaa etua nimeltään eläke!

        Turpa kiinni pummi!

        Hän on eläkkeensä ansainnut työtä tekemällä, Mitä sinä olet tehnyt leipäsi eteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra sanoi ennen vaaleja, että köyhiltä ei leikata. Hän ilmeisesti tarkoitti, että vain köyhiltä leikataan?

        Köyhiltä ei ole mistä leikata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Purra tarkoitti että pelkkien tukien varassa elävien tasoa pikkasen lasketaan... ja hyvä niin.

        Eipäs. Vaan se tarkoitti sitä, että työkyvyttömiltä ei leikata, mutta työhaluttomilta leikataan.

      • Anonyymi

        Sama täällä. Töitä virallisesti takana 43 v, mutta vain nuo 23 v jälkeen lasketaan. Sitä ennen palkkatyötä 2 v. Mulla ihan kohtalainen eläke. Ei sijoituksiin riitä kumminkaan:-)

        Minusta eniten Suomella haittaa on tehnyt pääoma, jolla ei ole isänmaata.
        Sulkivat tehtaan ja veivät tuotannon Kiinaan, Viroon, Thaimaahan tai muualle, mistä halvemmalla sai. Vuosikymmeniä töitä tehneet saivat vain potkut. Aika vanhoja. Ei vaihtoehtoja. On ehkä talo ja perhe jossain.

        Sosiaalipummit. On varmaan niitäkin. Alkoholistit ja muuten työkyvyttömät pitäisi hoitaa/poistaa hakijoista. Ei meidän pienituloisten kannata pienituloisia ja sitäkin vaikeammassa asemassa olevia morkata. Vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra sanoi ennen vaaleja, että köyhiltä ei leikata. Hän ilmeisesti tarkoitti, että vain köyhiltä leikataan?

        Joo, lausunto oli väärinkäsitys ja kohta Purra pyytää sitä anteeksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra tarkoitti että pelkkien tukien varassa elävien tasoa pikkasen lasketaan... ja hyvä niin.

        Mistä ihmeestä tiedät tuon? Ei sitä ole ainakaan hallitusohjelmaan kirjattu.
        Kyllä leikkaukset ovat 6 miljardia. Sosiaalituista. Sieltä otetaan, mistä helpoimmin saadaan.

        Sinne annetaan, mistä helpoimmin saadaan -kannatusta.
        Kokoomus verohelpotukia
        Purran porukka kaljan hinnalle verohelpotusta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Köyhiltä ei ole mistä leikata.

        On. 6 miljardia. Se tasapainottaa Suomen talouden

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Rottailijoita vaan vituttaa kun pitäs tehdäkin jotain niiden etuuksien eteen. :D

      • Anonyymi

        Totta, kohta persukset joutuvat töihin.

      • Anonyymi

        Juuri näin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, kohta persukset joutuvat töihin.

        Mihin työpaikkaan "joudutaan" ?

        Tai niin no ite oon jo joutunut kuntouttavaan työtoimintaan jo vuosia sitten. Palkkallista työpaikkaa tuskin on olemassakaan johon työtön vosi joutua tai no jos joutuu ja palkka sieltä juoksee niin jodutaan sitten ja käydään siellä ei siinä sen kummempaa.

        Aivan kuntouttava työtoiminta on ollut iät ajat. Taas joku ehdottaa sellaista joka on jo olemassa. Tai sinne laitetaan vaan toimeentulotukea nostavatkin. Eli ei mitään uutta.

    • Anonyymi

      Lopeta tuo itkeminen ja odota ensin mitä leikataan ja mitä ei.

    • Anonyymi

      Purra ja persut löytää vielä edestään kaikki pettämänsä lupaukset.

    • Anonyymi

      Katsokaa peiliin te duunarit jotka äänestitte perussuomalaisia. Näette siellä oman oksan sahaajan. Onko kiva kun omat koirat alkavat purra?
      Kohta on kyyti kylmää meille työntekijöille.
      Tulette näkemään että PS-puolue on työnantajan asialla samalla kun kumartavat kokoomuksen suuntaan.
      Olen aina pitänyt persuja wannabee-kokoomuslaisina mutta sitä en uskonut että niinkin moni duunari heitä menee äänestämään.

      • Anonyymi

        Jos äänestävät vassuja tulevat matut ja muut loiset syömään duunarin pöydästä. Sitä ei vaan duunari huomannut vielä koska Marin otti hänelle velkaa miljarditolkulla.

        Sepä se kun raha virtaa muuhun maailman viheraatepolitiikan toimien johdosta, enää ei ole vara enää mihinkään suomalaisten hyvinvointiin, viheraatteinen ei tajua, luulee, että raha tippuu taivaasta eikä tarvitse mitään tehdä leipänsä eteen, kaikki muutkin suomalaiset voivat laiskotella ja kaikki muun maailman ihmiset voivat tulla Suomeen laiskottelemaan, se on viheraatteisen satu-unelma.

    • Anonyymi

      Nyt on vain pakko korjata tyttöhallituksen holtiton velanotto ja kiristää vyötä.

      • Anonyymi

        Noin katkeraksi tulee kun naiset ovat tehneet selväksi ettet ole luomakunnan "herra". Ja pärjäävät paremmin ilman sinua. Vähänkö harmittaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin katkeraksi tulee kun naiset ovat tehneet selväksi ettet ole luomakunnan "herra". Ja pärjäävät paremmin ilman sinua. Vähänkö harmittaa ?

        Onpa tyhjä ja tyhmä lause, näitä tulee aina viheraatteisten aivoituksista.

    • Anonyymi

      Persujen kannatuksen alkanut romahdus kertoo karusti että vaalilupausten pettäminen on otettu raskaasti.

      • Anonyymi

        Mikä niin, kansalaisten aktivoittaminen ja tervehdyttäminen ei ole huono juttu?

    • Anonyymi

      Purran työkokemus 0v 0kk 0pv

      • Anonyymi

        Aika monella Persujen haukkujalla on sama työkokemus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monella Persujen haukkujalla on sama työkokemus.

        Ne eivät sitten taida sillä työkokemuksellaan olla kuitenkaan ministereitä, moni?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monella Persujen haukkujalla on sama työkokemus.

        Viheraatteinen jopa toivoo, että kaikki suomalaiset lopettaisivat työn teon ja alkaisivat elää velaksi.

    • Anonyymi

      No nyt eletään Marinin aikaa jaa kaikilla on hyvä olla. Katsotaan ny mihin oikeisto johtaa.
      vielä pahempaa on kreikan, Italian velkasaneeraukset., niille köyhille

    • Anonyymi

      Room:11:20-21
      Sanassa on hohtoa

    • Anonyymi

      Olisi pitänyt alkaa leikkaamaan niistä kaikista muista menoista ensin. Liberaalitkin löysi vaikka kuinka turhia menoja. Hallituksen mielestä Suomessa on liikaa työttömiä joiden pitäisi olla työelämässä tienaamassa leipäänsä.

      • Anonyymi

        Kyllä kaikkien työttömien pitäisi olla kykyjensä ja osaamisensa mukaisessa tuottavassa työssä työnantajan ollessa asiallinen ja maksaessa palkkaa jolla tulee toimeen. Ei kai siinä ole mitään epäselvyyttä. Pari kynnyskysymystä tässä kyllä löytyy.

    • Anonyymi

      toivottavasti edes ammattiyhdistys säästyy persujen perseilyltä

      • Anonyymi

        Ammattiyhdistykset istuvat nyt syksyllä yleislakolla perseiden hallituksen ulos, se on varma.

    • Anonyymi

      tai mennä puukottamaan Riikkaa tai PEtteriä.

      Mutta ihan itse valitsevat jännitystä
      elämään

    • Anonyymi

      Hmm. Kuulin livenä tuon kohdan Riikka Purran puheesta ja kyllä asiayhteys oli se, että vasemmistopuoli päättäjistä itkee. Ihan totta, RP ei tarkoittanut kansalaisia, jotka elämässään kokevat leikkauksia. !

      • Anonyymi

        Eli hän arveli, että vain vasemmistoa kiinnostaa kansan hätä, niinkö? Eikä maininnut sittenkään edes sivulauseessa kansan hätää?

      • Anonyymi

        Sulla on hyvät persujen tekemät suodattimet kuulottimissasi. Raivo muuttee enkelten lauluksi niiden läpi kuunnellessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli hän arveli, että vain vasemmistoa kiinnostaa kansan hätä, niinkö? Eikä maininnut sittenkään edes sivulauseessa kansan hätää?

        Viherpunavassareilla on pelko, että joutuu tekemään jotakin. Ja mielellään täyttäisivät Suomen muun maalaisilla ja heikosti sopeutuvien muualta tulijoiden rikoksista ei saisi puhua, kun se ei koske heitä itseään, niin sitä ei ole.

    • Anonyymi

      Ronny voi tappaa itsensä.

    • Anonyymi

      Selvittelevät jopa toimeentulotuen kokonaan kieltämistä, joka toimi tuskin onnistuu ainakaan perustuslakia peukaloimatta.
      EU tosin sanoisi tässäkin varmasti viimeisen sanan.

      • Anonyymi

        Toimeentulotuki muuttuu eri nimiseksi, olisiko yleistuki.

    • Anonyymi

      Vasemmistosta tulee kuulemma itkua...

      • Anonyymi

        Kaikki tuethan voidaan lopettaa mutta kyll äsiitä aikamoinen mellakka tulis jos niin tehtäisiin ja aivan varmasti jokainen joka on kykenevä töihin sinne menisi jos työtä olisi ja sinne jollain pääsisi.
        Jostyömatka alkaa olla kymmeniä kilometrejä tai satoja ei sellasta kukaan taita fillarilla,kas kun kaikki ei asutakkaan Hesassa,itsellä matkaa kaupunkiin 10km eikä busseja kulje ja siinä kaupungissa ei työpaikkoja ole että kauemmaksi olisi mentävä.
        Kaikki ei ole niin helppoa kun luullan.

        Työt ja yhteiskunnan voi lakkauttaa. Katsotaan sitten uudestaan ehkä fiksummalta pohjalta, missä päin oikeisto asuu ja ruikuttaa turhaa hyvinvointiaan.

    • Anonyymi

      Meillä luotu systeemi, että kaikki tuella elävät asuvat keskustassa ja heille tulee samanlainen elintaso, kuin työtä tekevillä.

      Ei työtä tekevä pysty asumaan ja elämään kalliissa tilavassa asunnossa keskustassa, vaan pakko siirtyä halvempiin asuntoihin ja pitkiin työmatkoihin.

      • Anonyymi

        Meillä on luotu systeemit, jossa "työtä tekevät" oikeistolaiset jauhavat roskaa ja lakkauttavat lopunkin ihmisyyden ja kulttuurin tästä maasta.

        Toivottavasti tulokset lohduttavat typeriä luusereita sitten. Heidän omia asemiaanhan ne eivät paranna, vaan surkastuttavat myös entisestään.

    • Anonyymi

      Mitä *n "itkua"??

      Oikeistohallitus on tiensä valinnut, ja tästä voivat koko yhteiskunnan koulukiusaajat sun muut ahkerat aikaansaajat myös ottaa mallia: Heikoimpia on ok ja PITÄÄpotkia päihin kunnolla silloin kun on muutenkin vaikeaa. Tai kun oma pää on yhteisin ponnistuksin juuri saatu pinnalle.

      Töni, alenna ja syyllistä, minkä ehdit. Muiden sekä omistakin vioista uhreiksi osuvia.

      Tässä ei mitään "itketä", Riikka ja pellepersut, vaan kovetutaan.

      Eikä kiusaajille vastata millään vetistelyillä vaan tulella. Luuhun auttaa umpiluu, tai jokin kovempi.

      • Anonyymi

        Onnea myöskin kokoomus-EK:lle Suomi-kuvan kiillottamisesta. Umpiluu hohtaa pian maailmalle, ja lastemme tulevaisuus on pelastettu näillä uusjako-arvoilla.

        Ei "itketä" vaan luudutaan! Oikein ketterästi.

      • Anonyymi

        Tässä heti alettiin itkua vääntää :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnea myöskin kokoomus-EK:lle Suomi-kuvan kiillottamisesta. Umpiluu hohtaa pian maailmalle, ja lastemme tulevaisuus on pelastettu näillä uusjako-arvoilla.

        Ei "itketä" vaan luudutaan! Oikein ketterästi.

        Yhtä uikutusta. Tuonkin energian voisi käyttää hyödyllisemmin.

    • Anonyymi

      Jos kerrankin otettas niiltä kellä ei mene eurot ruokaan ja asuntoon.

      • Anonyymi

        Ne, joilla ei mene eurot ruokaan ja asumiseen tekevät päätökset keneltä rahaa otetaan. Luuletko että valitsevat itsensä? ;-)

      • Anonyymi

        Ei köyhillä ole mistä ottaa, he ottavat muilta, parempiosaiset antavat.

    • Anonyymi

      Leikkauksia on tulossa suomessa paljon niin työntekijöiden työpaikkoihin kun työtätekemättömien palkkoihinki. Kun suomi elää jo valmiiksi velkasuossa eli kuluttaa enemmän kuin tienaa. Niin konkurssin välttämiseksi on muutoksia tehtävä jo etukäteen.

      • Anonyymi

        Näin on, leikkauksia on tulossa pienituloisille toden teolla, ja alemmalle keskiluokallekin. Tiedätkö, mitä ihminen tekee, kun tulot vähenevät? Vähentää kulutustaan. Ostaa vähemmän, käyttää palveluita vähemmän, jne. Mitä sitten tapahtuu? Yrityksillä menee huonommin, kun on vähemmän asiakkaita. Silloin ne joutuvat irtisanomaan työntekijöitään, menevät ehkä konkurssiin, maksavat vähemmän yhteiskunnalle. Ja kun ihmiset joutuvat työttömäksi, heidän tulonsa pienenevät, maksamansa verot pienenevät, ja he alkavat säästää. Ja näin se talous sitten tukahtuu, ihan säästämällä vain.

    • Anonyymi

      kyllä köyhät osaa myös leikata rikkailta tunnevammaisiltakin.

      Ihan oma valinta leikata köyhiltä.

      Sittenpähän näette.

    • Anonyymi

      Asumistuki vaan pitää lakkauttaa, se syö niin järjettömiä määriä rahaa kuukausitasollakin, ettei siihen ole enää hetkeäkään varaa.

      Tätä järjestelmää myös hyväksikäytetään säälimättä sopimalla vuokrataso sen mukaan, paljonko asumistukea vuokralainen saa/on mahdollisuus saada, eli ei mennä enää markkinavuokrien mukaan vaan mennäänkin tukihimmelivuokrien mukaan, ja tästä kärsii kaikki köyhimmässä asemassa olevat.

      • Anonyymi

        Aiheesta on muuten tutkimuksia. Arvaa, tukevatko ne väitettäsi? Jos uskot, että tukevat, niin linkitä ihmeessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiheesta on muuten tutkimuksia. Arvaa, tukevatko ne väitettäsi? Jos uskot, että tukevat, niin linkitä ihmeessä.

        Tukee, luen vain köyhimpien teettämiä tutkimuiksia, aivan kuten sinä luet rikkaampien teettämiä tutkimuksia.

      • Anonyymi

        Höpöhöpö. Kaikenlaisia ihmisiä asuu kaikenlaisissa paikoissa, eivät vuokranantajat tiedä saako vuokraaja asumistukea vaiko ei. Luuletkos että vuokrat tippuisivat 80% jos asumistuki poistettaisiin.

        Kyllä ne laskisivat ainakin, olisi pakko. Markkinat toimivat

    • Anonyymi

      Ei asumistukee omistus asuntoon! Ja ilmeisesti poistetaan! Kyllä meillä on niitä jotka oikeesti tarttee avustuksia. Mutta kun on löysä sossu sinne tiukenus!! Ei riitä oikeisiin kohteisiin? Meidän tulevaisuus mitä ? Tonne itä -Helsinkkiin kattelee Biuvatit ja muut edustajat miltä tulevaisuus näyttää puotinharjussa!

      • Anonyymi

        Asumistuki omistusasujille = ei mene rahat rikkaiden taskuun.

        Eli jos omistusasuja myy asuntonsa asuntosijoittajalle ja jää asuntoon vuokralle, maksaa hän nyt asuntosijoittajan lainaa kuukausittain pois. Eikä vain vuokralainen yksinään sitä maksa, vaan hän saa asumistukea nyt tuohon asumiseensa, eli KOKO YHTEISKUNTA maksaa asuntosijoittajan lainaa kuukausittain pois.

        Ei mitään järkeä tässä koko varainsiirrossa köyhimmiltä rikkaimmille. Lopettaa pitää koko himmeli!

        Miten tyhjätaskuilta voidaan siirtää rahoja rikkaille, kun heillä ei ole mitään?

    • Kysymys on nimen omaan siitä ketkä itkevät. Leikkaukset osuvat PELKÄSTÄÄN köyhiin ja vähäosaisiin. Keskiluokkaa ja rikkaita kohdellaan silkkihansikkain. Perussuomalaisen valtiovarainministerin ensimmäinen budjetti (kun/jos sinne päästään) tulee olemaan oikeistolaisin ja köyhille tylyin kymmeniin vuosiin.

      Perussuomalaiset ovat karistaneet viimeisetkin SMP:n pölyt ja ovat hyväosaisten etuoikeuksien vaalija eikä "köyhän kansan" puolustaja.

      • Anonyymi

        Persujen äänestäjät on yleensä näitä rikkaita keskiluokkaisia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Persujen äänestäjät on yleensä näitä rikkaita keskiluokkaisia.

        Politiikka on ainakin sen näköistä. Kuitenkin jos katsoo missä ovat Perussuomalaisten vahvimmat alueet (Savo-Karjala, Lappi, ...) niin nuo alueet ovat valtion budjetissa suuria nettosaajia: valtio maksaa noille alueille paljon enemmän tukia kuin sieltä veroina kerää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen äänestäjät on yleensä näitä rikkaita keskiluokkaisia.

        Taisipa suurin osa olla työttömiä ja eläkeläisiä. Keskiarvoiset tulot pienemmät kuin vasureilla.

      • Anonyymi

        Kyllä täällä on sitten ristiriitaista tietoa, on jo vuosia väitetty että persut on juoppoja sosiaalipummeja ja peräkammarin poikia ja nyt ne ovatkin rikkaita keskiluokkaisia. En ymmärrä?.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä on sitten ristiriitaista tietoa, on jo vuosia väitetty että persut on juoppoja sosiaalipummeja ja peräkammarin poikia ja nyt ne ovatkin rikkaita keskiluokkaisia. En ymmärrä?.

        Vuoden 2019 vaaleissa Perussuomalaiset olivat työttömien suosituin puolue. Vuoden 2023 tilastoja ja tutkimuksia en ole vielä lukenut, jos niitä on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisipa suurin osa olla työttömiä ja eläkeläisiä. Keskiarvoiset tulot pienemmät kuin vasureilla.

        Eihän heidän kannata omia äänestäjiään lähteä kurittamaan, jotenka looginen päätelmä on, että äänestäjiä olivat hyväosaiset rikkaat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän heidän kannata omia äänestäjiään lähteä kurittamaan, jotenka looginen päätelmä on, että äänestäjiä olivat hyväosaiset rikkaat.

        Politiikka ei ole logiikkaa. Perussuomalaiset ovat ratsastaneet pelkällä maahanmuuttajavihamielisyydellä ja luottavat, että se riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täällä on sitten ristiriitaista tietoa, on jo vuosia väitetty että persut on juoppoja sosiaalipummeja ja peräkammarin poikia ja nyt ne ovatkin rikkaita keskiluokkaisia. En ymmärrä?.

        Eivät ole rikkaita, vaan hölmöjä porvareiden renkejä jotka peesaavat kansan kyykytystä saadakseen almuja. Mikä tekee heistä vielä pahempia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen äänestäjät on yleensä näitä rikkaita keskiluokkaisia.

        Miksi PS:ja äänestetään, siksi, että SDP/Vas ei ole enää suomalaisen duunarin/ köyhän asialla?

        Kansan aktivointi ja tervehdyttäminen ei ole huono juttu, vaikka viheraatteinen sen niin kokee.

        Kommentti on siis epäonnistuneelta yrittäjältä joka ei kykene toteuttamaan yrityksensä tuottoa tessin määrittelemien ehtojen vuoksi. Aika moni kuitenkin kykenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansan aktivointi ja tervehdyttäminen ei ole huono juttu, vaikka viheraatteinen sen niin kokee.

        Eli tyyliin "Saksan kansa on reipasta ja ylös siitä juoksemaan koulun ympäri viisi kertaa... juokse kuusi... juokse kymmenen kertaa" tai "Mussoliini on pistänyt junatkin pysymään aikataulussa". Alkaako seuraavaksi kyyditykset ikl:n hengessä ?

      • Leikkaukset eivät kohdistu köyhiin eikä rikkaisiin, vaan nimen omaan keskituloisiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Persujen äänestäjät on yleensä näitä rikkaita keskiluokkaisia.

        No ei todella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli tyyliin "Saksan kansa on reipasta ja ylös siitä juoksemaan koulun ympäri viisi kertaa... juokse kuusi... juokse kymmenen kertaa" tai "Mussoliini on pistänyt junatkin pysymään aikataulussa". Alkaako seuraavaksi kyyditykset ikl:n hengessä ?

        Toivottavasti.

      • 38-ehaM kirjoitti:

        Leikkaukset eivät kohdistu köyhiin eikä rikkaisiin, vaan nimen omaan keskituloisiin.

        Kuinka moni keskituloinen saa esimerkiksi asumistukea?

      • Anonyymi
        38-ehaM kirjoitti:

        Leikkaukset eivät kohdistu köyhiin eikä rikkaisiin, vaan nimen omaan keskituloisiin.

        Siinä se on todellinen alan "asiantuntija" :)

    • Anonyymi

      Rahat laitetaan alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin, sitten ollaan asunnottomia, ja äänestetään vihervasureita.

      • Anonyymi

        Ja miksi käytetään päihteitä, kun ei ole muutakaan tekemistä, toimettomuus tekee elämästä tylsää ja ahdistaa koko elämä? Siksi huumeita ja päihteitä, jotka saavat elämän tuntumaan keveämmältä. Se on viheraatteellisten ihannoimaa elämää.

      • Anonyymi

        Muuten oikein mutta se puoluekanta oli väärin koska tarkoitit persuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miksi käytetään päihteitä, kun ei ole muutakaan tekemistä, toimettomuus tekee elämästä tylsää ja ahdistaa koko elämä? Siksi huumeita ja päihteitä, jotka saavat elämän tuntumaan keveämmältä. Se on viheraatteellisten ihannoimaa elämää.

        Tunnut olevan hyvin perillä päihteiden käyttötarkoituksesta. Taitaa olla sen verran kokemusta että voit puhua asiantuntijana.

    • Anonyymi

      Purran persut paljasti puoluekokouksessa todellisen aatteensa, jossa pienituloisten ja vähävaraisten katsotaan ansainneen kovan kohtelunsa. "Suomi takaisin" tarkoittikin paluuta takaisin luokkajärjestelmään, jossa työväestön tehtävänä on niska limassa köyhyysrajalla raatamalla kustantaa rikkaaseen rälssiin päässeiden yltäkylläisen mukava elämä.

      • Tätä köyhien kyykytystä korostaa se, että Perussuomalaiset tukee mallia, jolla pienipalkkaiset palvelualojen työntekijät eivät edes teoriassa voisi saada korkeampia palkankorotuksia kuin miesvaltainen teollisuus.

        Kaikista hämmästyttävintä on Perussuomalaisten sokeus "työelämän uudistuksille", jotka on kuin tarkoitettu helpottamaan maahanmuuttajien halpatyömarkkinoiden synnyttämiseksi. Onko Perussuomalaiset taas kerran toteuttamassa sen itse esille tuomaa uhkakuvaa, jotta voi sitä sitten jälkikäteen kauhistella?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Tätä köyhien kyykytystä korostaa se, että Perussuomalaiset tukee mallia, jolla pienipalkkaiset palvelualojen työntekijät eivät edes teoriassa voisi saada korkeampia palkankorotuksia kuin miesvaltainen teollisuus.

        "TYö"-mies oikein ylpeili sillä että naisvaltaiset alat ovat jatkossa koko ajan mopen osilla

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Tätä köyhien kyykytystä korostaa se, että Perussuomalaiset tukee mallia, jolla pienipalkkaiset palvelualojen työntekijät eivät edes teoriassa voisi saada korkeampia palkankorotuksia kuin miesvaltainen teollisuus.

        Kaikista hämmästyttävintä on Perussuomalaisten sokeus "työelämän uudistuksille", jotka on kuin tarkoitettu helpottamaan maahanmuuttajien halpatyömarkkinoiden synnyttämiseksi. Onko Perussuomalaiset taas kerran toteuttamassa sen itse esille tuomaa uhkakuvaa, jotta voi sitä sitten jälkikäteen kauhistella?

        Miksi ei saisi aktivoida ja tervehdyttäå suomalaisia patistamalla heitä? Viheraatteiset haluavat veltostuttaa kansaa tukipolitiikalla ja syrjäyttää heidät elämästä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei saisi aktivoida ja tervehdyttäå suomalaisia patistamalla heitä? Viheraatteiset haluavat veltostuttaa kansaa tukipolitiikalla ja syrjäyttää heidät elämästä.

        "Aktivointi" on hieno termi epätoivon lisäämiselle.

        Työllisyysaste nousi Marinin kaudella vuosikymmeniin korkeimmalle tasolle, joten työttöminä ei enää ole helposti työllistettäviä. Tarvittaisiin tukea eikä pelkkää keppiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei saisi aktivoida ja tervehdyttäå suomalaisia patistamalla heitä? Viheraatteiset haluavat veltostuttaa kansaa tukipolitiikalla ja syrjäyttää heidät elämästä.

        Kyllä jokainen ihminen haluaa tehdä töitä. Jos on vajaakuntoinen, niin sellaista ei välttämättä huolita töihin. Vaikka ihmisellä itsellään halua olisikin. Vaan jos ei ole kykyä, niin kuka palkkaisi. Ihmisillä on sairauksia, ja kaikki sairaudet eivät aina näy välttämättä päälle päin.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Tätä köyhien kyykytystä korostaa se, että Perussuomalaiset tukee mallia, jolla pienipalkkaiset palvelualojen työntekijät eivät edes teoriassa voisi saada korkeampia palkankorotuksia kuin miesvaltainen teollisuus.

        Kaikista hämmästyttävintä on Perussuomalaisten sokeus "työelämän uudistuksille", jotka on kuin tarkoitettu helpottamaan maahanmuuttajien halpatyömarkkinoiden synnyttämiseksi. Onko Perussuomalaiset taas kerran toteuttamassa sen itse esille tuomaa uhkakuvaa, jotta voi sitä sitten jälkikäteen kauhistella?

        Persusuomalaisten vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Siksi sekoilevat.

    • Anonyymi

      Pelottaa, että jos nyt tehdään ne leikkaukset, niin ne jää pysyviksi lopullisesti. Seuraava hallituskaan ei niitä enää palauta. Kyllähän siinä monien elämä kurjistuu lopullisesti ja myös tulevien elämä, jos on lapsesta asti vaikeuksia, niin yleensä ne jatkuu myös aikuisuudessa.

      • Se on kuin 1990-luvun lama, jonka jäljet näkyvät mm. sairastavuudessa edelleen. Kurjuudella on pitkät jäljet.

      • Anonyymi

        Yhteiskunta romahtaa kun leikkaukset tulee voimaan, ihmiset lentävät kadulle kun ei ole rahaa edes asumiseen saati ruokaan tai lääkkeisiin.

        Tulee todellakin vaaran vuodet mikä saa aikaan sellaista liikehdintää mitä ei hyväkkäät koskaan edes ymmärräkkään.

        Paljonko niitä oikein on jotka asuvat ja syövät veronmaksajien piikkiin?
        Oliskiko 10% vai 20% vai 30%, tuskin kuitenkaan 30%.

      • Anonyymi

        Veltostuttaminen aiheuttaa ongelmia, työttömyys periytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteiskunta romahtaa kun leikkaukset tulee voimaan, ihmiset lentävät kadulle kun ei ole rahaa edes asumiseen saati ruokaan tai lääkkeisiin.

        Tulee todellakin vaaran vuodet mikä saa aikaan sellaista liikehdintää mitä ei hyväkkäät koskaan edes ymmärräkkään.

        Voi, voi, uikutusta!

        Ja joutuessaan "pakko-oton" (lue ryöstö) kohteeksi sen täysin syrjäytyneen kohdalta alkaa itku ja poru "miksi minä, miksi minua näin kohdellaan".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko niitä oikein on jotka asuvat ja syövät veronmaksajien piikkiin?
        Oliskiko 10% vai 20% vai 30%, tuskin kuitenkaan 30%.

        Persuja äänesti n. joka viides äänestäneistä eli laske siitä.

      • Anonyymi

        Purran harrastama valehtelu "talouskatastrofista" uppoaa idiootteihin joilla ei ole asioista mitään hajuakaan. "mutta kun Riikka niin sanoo yhyy" on ainoa mikä menee heille tajuntaan. 90-luvun lama oli katastrofi ja sen jälkeiset ovat olleet talouden notkahduksia. Talouden näkymiin voi tutustua esim. täältä https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165030 vaikka se onkin Purraan uskoville liian vaikeaa luettavaa, kas siinä kun lukee muutakin että "rajat kiinni ja maahanmuutto on kiellettävä". Mainostamansa "katastrofin" pitäisi myös näkyä Suomen valtion velkarahoituksen koroissa ja valtion luottokelpoisuusluokituksissa, vaan kun ei näy. Maailman velkaisten valtioiden ja yritysten velanmaksukykyä – tai hienommin luottokelpoisuutta – arvioivat luokitusyritykset kuvaavat Suomen valtion velkakirjoja käytännössä riskittömiksi. Vain kourallisella maailman valtioista on yhtä hyvä saati parempi luottoluokitus kuin Suomen valtion AA+, joka on luokitusasteikkojen toiseksi paras arvosana. Viimeksi tässä kuussa luokituksensa vahvistanut Fitch luonnehtii valtion luokitusnäkymiä vakaiksi eikä suinkaan kehnoiksi eikä varsinkaan katastrofaalisiksi. Se suurin huoli liittyy väestön vanhenemiseen ja siinä ei muu auta kuin Suomalaisten suoranainen lapsitehtailu (ei ole näköpiirissä) tai maahanmuuton huomattava lisääminen. Tässäkin asiassa persut pistävät mahdollisimman lujasti kampoihin, joko tajuamatta asiaa tai johtuen oudosta muukalaisten pelosta. Kumpikin näkemys kertoo täydestä idiotismista.

    • Anonyymi

      Saa nähdä, kuinka meno muuttuu edellisen, Marinin hallituksen jäljiltä, he kun saivat noin 1 200 000 suomalaista köyhyysloukkuun ja ennätyspitkät ruokajonot sekä 40miljardia lainaa vaikka oli ns. korkeasuhdanne menossa.

      • Mikä toimenpide Perussuomalaisten yksimielisesti kannattamassa hallituksen talouspolitiikassa lyhentää ruokajonoja?

      • Anonyymi

        Yksinkertaiseen uponnut oikeistoporvareiden velkapropaganda. Viime hallituksen aikana nostettiin tukia ja eläkkeitä, poistettiin Sipilän indeksilakko ja kiky, työllisyys nousi ja työttömyys laski. Eli lässynlässyn.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Mikä toimenpide Perussuomalaisten yksimielisesti kannattamassa hallituksen talouspolitiikassa lyhentää ruokajonoja?

        Toisin kävi kuitenkin.

      • Anonyymi

        Tässä kirjoitelmassa nähdään ne ongelmat jotka johtuvat mielenterveys potilaiden avo-hoidosta.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Mikä toimenpide Perussuomalaisten yksimielisesti kannattamassa hallituksen talouspolitiikassa lyhentää ruokajonoja?

        Oletettavasti "vihervassarikommaripuunhalaajien" montuttaminen. Jonossa olevat persut toki jätetään pitämään jonoja yllä. Eipä ne jonot em. toimenpiteellä juurikaan lyhenisi mutta persuille tulisi parempi mieli.

    • Anonyymi

      leikkauksissa mentiin missä aita on matalin, jossa vaikutus mahdollisuus ihmis luokalla pieni,

      • Anonyymi

        Sehän on selvä. Niiltä on helpointa leikata, jotka eivät pysty puolustautumaan.

    • Anonyymi

      SANNA MARIN SÖI JA JUHLI ETUKÄTEEN VELAKSI.
      MITÄ VARTEN TEIDÄN PITI MENNÄ TÖRSYYTTÄMÄÄN.
      --
      ANTEEKSI PYYTELY ON RAUKKAMAISINTA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ.
      Varmin ja turvallisin tapa on muuttaa hautausmaalle.

      • Anonyymi

        Näköjään Pitkäänniemeen on saatu asukkaille internetyhteys. Edistystä sekin.

    • Anonyymi

      Mielestäni nämä leikkaus toimenpiteet pitäisi kohdistaa eniten demareihin ja vihreisiin sekä vassareihin myös rkp läisiin,Myös keskustalaiset ovat mielestäni leikkauslistalla olihan keskustan esko aho kovinki eu myönteinen

      • Anonyymi

        Mielestäni nämä leikkaustoimenpiteet (huom.yhdyssana) tulisi kohdistaa pelkästään kokkareihin, persuihin, rkp ja kristillisdemareihin. Hehän niitä päätöksiä tekevät jotta heihin ja heidän äänestäjiin kohdistetaan päätösten vaikutuksetkin, oikeudenmukaisuus kunniaan!

      • Anonyymi

        Siinä oikeia ikl-henkinen kommentti. Hyvä että todistat persuihin kohdistunutta arvostelua osaltasi todeksi.

    • Anonyymi

      Koko suomen velkataakka pitäisi maksattaa pieneläkeläisillä koska se poistaisi myös nämä yhteikunnan kannalta vähän veroja maksaneet nopeammin luonnollisen poistumisen kautta .

    • Anonyymi

      Niin kapitalisti KETALEET ! Purra niin, kuin Orpokin ovat päässeet MIELI PUUHAANSA! Rääkkäämään köyhiä sekä sairaita kansalaisia, jotka ovat heidän mielivaltansa kohteen. Heidän rääkättäviään ei puolusta KUKAAN ! . . . niin he kuvittelevat, vain rahan mahdilla on valtaa.

      Niin nämä ketaleet kuvittelevat. Ihminen / ihmiset ovat kautta aikojen pystyneet sellaisin tekoihin . . . SORTAJAT ON RAIVATTU POIS ! ihmisten joukosta. Suomea on johdettu PERKELEEN huonosti viimme vuodet. Suomi on aloittanut sodan Venäjää vastaan, joka vain puolustaa kansakuntaansa ja maataan. Suurta sairasta sortajaa Amerikan yhdysvaltoja vastaan. Joka härskisti käyttivät Ukrainaa välikappaleenaan uhitellessaan Venäjää vastaan.

      Suomen saman mieliset kansan elätit päättäjät tarttuivat samaan syöttiin IKENISTÄÄN ! Suomi tulee katumaan yhdysvaltojen kanssa vielä sinisilmäisiä tekojaan. Suomen herrat päättäjät kuvittelevat pakenevansa suomesta pahan päivän tultua. VÄÄRÄ KUVITELMA !! heidät talutetaan niskasta KOHO LÖYHKÄSSÄ ! Vastaamaan kansan rahoilla kekkuloimisesta ja valtio petoksesta. Näin on käynyt kautta aikojen eikä saksasta tilatut panssari autot heitä auta.

      Natsismi on jo kertaallen kitketty suomesta. Silloinkin nämä kapitalistit olivat pää päsmäreitä. Luovuttivat aikoinaan suomesta saksan keskitysleireihin turvaa hakevat juutalaiset. Vain ÄÄRI KAPITALISTI IHMISPEDOT ! pystyivät tällaiseen. Mutta suomessa ei ihmispedoille ole yhdenkään kiintiön lukumäärää.

      Plutonan komentajan päivä käsky.

    • Anonyymi

      Kaikilta eivät uskaltaneet leikata. Seuraavaksi sitten niiltä jotka jäivät ilman leikkauksia. Tutkaillaan mitä kaikkea julkisella rahalla tuetaan. Kazastanin tupakan vastaisen kampanjaan meni miljoonia. Kukahan älypää senkin keksi. Oiva esimerkki verovarojen törsäilystä.

      • Nämä ovat talkoot, johon keskituloiset ja hyvätuloiset eivät osallistu lainaan. Päin vastoin heille on luvattu veronkevennyksiä. Korkeimmat tuloverot kevenee ja pääomaverojen välttelyä helpotetaan samalla kun toimeentulotuesta leikataan, koska toimentulotuen leikkaaminen on "välttämätöntä".

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Nämä ovat talkoot, johon keskituloiset ja hyvätuloiset eivät osallistu lainaan. Päin vastoin heille on luvattu veronkevennyksiä. Korkeimmat tuloverot kevenee ja pääomaverojen välttelyä helpotetaan samalla kun toimeentulotuesta leikataan, koska toimentulotuen leikkaaminen on "välttämätöntä".

        Kun katselee ja kuuntelee purran jäykkä leukaista puhetta ja ilmehtimistään. Ei mitenkään voi välttyä ajatukselta / kysymykseltä onkohan tuo nainen täysissä mielen ja ruumiin voimissaan ? Hänen kaltaisten ihmisten ei tulisi olla valtakunnan politiikassa ei edes kuntatasolla. Orpo ilmeisesti kostaa pieni kasvuisuutensa kokemat mahdolliset traumat ja naljailut näin kansalle. Epä kypsät ihmiset pois valtakunnan politiikasta ja kansan rahoilla mälläämästä. Menkööt oikeisiin töihin itseään elättämään.

        Elättekö te kaikki tukien varassa, kun niin kova parku on leikkauksista. Ei voi kuin ihmetellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elättekö te kaikki tukien varassa, kun niin kova parku on leikkauksista. Ei voi kuin ihmetellä.

        Katos kun joillain on kykyä empatiaan ja järkeen, mitä kumpaakaan ei persus ymmärrä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Elättekö te kaikki tukien varassa, kun niin kova parku on leikkauksista. Ei voi kuin ihmetellä.

        Yhteiskunta jossa kaikki pärjää edes jotenkin on hyvä kaikille. Ei epätoivoiset köyhät ole keskiluokankaan etu.

        Teoriassa hallitus on juuri minua varten. Ainoa tapa jolla osallistun "valtion talouden tasapainottamistalkoisiin" on kirrjojen arvonlisäveron nosto enkä minä niin montaa kirjaa vuodessa osta, kun käytän kirjastoa. Vastineena tästä ainoasta "uhrauksestani" saan ilmeisesti kohtuullisen veronalennuksen tuloistani. Henkilökohtaisesti se on mukavaa, mutta se ei ole oikeudenmukaista.

        Pikkasen nyt taisit vetää mutkat suoriksi. Mutta kuitenkin aikas hyvin keksitty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elättekö te kaikki tukien varassa, kun niin kova parku on leikkauksista. Ei voi kuin ihmetellä.

        Vähäosaiset ja haavoittuvassa asemassa olevat elää. Aina ei ole kysymys minusta.
        Pärjään omalla eläkkeelläni ilman mitään tukia. Mutta ulkomaisiin sijoitustileihin ei riitä laitettavaa.

        Yleensä yli viisivuotiaat lapset ovat oppineet ajattelmaan, että eivät itse ole maailman keskipiste. Ihmisten selviytyminen hengissä on ollut sitä, että toiset on otettu huomioon ja yhdessä ollaan enemmän. Kukaan ei ole mammuttia kaatanut yksin. Ja kaikille on riitänyt syötävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katos kun joillain on kykyä empatiaan ja järkeen, mitä kumpaakaan ei persus ymmärrä.

        Onko kansan aktivoiminen ja tervehdyttäminen huono juttu?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Yhteiskunta jossa kaikki pärjää edes jotenkin on hyvä kaikille. Ei epätoivoiset köyhät ole keskiluokankaan etu.

        Teoriassa hallitus on juuri minua varten. Ainoa tapa jolla osallistun "valtion talouden tasapainottamistalkoisiin" on kirrjojen arvonlisäveron nosto enkä minä niin montaa kirjaa vuodessa osta, kun käytän kirjastoa. Vastineena tästä ainoasta "uhrauksestani" saan ilmeisesti kohtuullisen veronalennuksen tuloistani. Henkilökohtaisesti se on mukavaa, mutta se ei ole oikeudenmukaista.

        Voithan sinä antaa tukea Suomen köyhille. Jokaisen kyllä pitäisi auttaa ihan itse itseään, parantaa asemaansa eikä voivotella, ei valittamisella asiat parane.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun katselee ja kuuntelee purran jäykkä leukaista puhetta ja ilmehtimistään. Ei mitenkään voi välttyä ajatukselta / kysymykseltä onkohan tuo nainen täysissä mielen ja ruumiin voimissaan ? Hänen kaltaisten ihmisten ei tulisi olla valtakunnan politiikassa ei edes kuntatasolla. Orpo ilmeisesti kostaa pieni kasvuisuutensa kokemat mahdolliset traumat ja naljailut näin kansalle. Epä kypsät ihmiset pois valtakunnan politiikasta ja kansan rahoilla mälläämästä. Menkööt oikeisiin töihin itseään elättämään.

        Yhdellä syvä katkeruus ja toisella Napoleon kompleksi. Siinä se.

    • Anonyymi

      Röyhkeä akka joka ajaa vain omaa ja kokkareiden etuaan muiden kustannuksella.

      • Anonyymi

        Purran netsi ajaa persujen, äärioikeiston etua. Oluen verotusta lasketaan. Siitä se Riikka tykkää! Jokainen irtopiste on tärkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purran netsi ajaa persujen, äärioikeiston etua. Oluen verotusta lasketaan. Siitä se Riikka tykkää! Jokainen irtopiste on tärkeä.

        Olut ja pöydällä tanssiminen on eliittipersujen korkeakulttuuria!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olut ja pöydällä tanssiminen on eliittipersujen korkeakulttuuria!

        Kunhan se musa on humppaa vain haitarilla soitettuna ja juomana kiljua.

    • Anonyymi

      Löhöilyraha pois, ansiosidonnainen päiväraha pois

      Sillä voi maksaa niitä velkoja

      • Anonyymi

        Miten itse selviäisit 0 eurolla kuukauden?
        Varastaisit? Kaupasta, tyhjistä taloista.
        Myisit huumeita?
        Myisit persettä Amsterdamissa ( Andy McCoy)?

        Menisit sukulaisille 'kylään'? Mihin kakarat? No huostaanottoon tietysti, lastenkotiin.

        Ja sitten Orpo maksaa 'velkoja'. Katotaan. Lintuinfluenssaa pukkaa, Venäjä uhittelee.

        Vain se ansiosidonnainen, tietysti.
        Ihan normaali nykyinen etuus tilalle

        Ei ihan nollaa euroakaan sekään!

        0 euroa.
        Juu en minä niin tyhmä ole.
        Jo pulloja ja tölkkejä keräämällä saa jotakin kasaan.
        Naapuri voi tarvita apua ja tietenkin voi tehdä niitä paskatöitä.
        Kun pääsee jyvälle siitä että omalla toiminnalla saa tienestiä niin voi sitten tehdä niitä hommia vähän enemmän.
        Joten täysin tollo ei tekisi yhtään mitään hankkiakseen edes jonkilaista elantoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten itse selviäisit 0 eurolla kuukauden?
        Varastaisit? Kaupasta, tyhjistä taloista.
        Myisit huumeita?
        Myisit persettä Amsterdamissa ( Andy McCoy)?

        Menisit sukulaisille 'kylään'? Mihin kakarat? No huostaanottoon tietysti, lastenkotiin.

        Ja sitten Orpo maksaa 'velkoja'. Katotaan. Lintuinfluenssaa pukkaa, Venäjä uhittelee.

        Suomen kansalaisista ei kukaan joudu elämään nollalla eurolla kuukaudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain se ansiosidonnainen, tietysti.
        Ihan normaali nykyinen etuus tilalle

        Ei ihan nollaa euroakaan sekään!

        Lienet itse typeryyttäsi jättänyt työttömyysturvasi hoitamatta kuvitellen olevasi se "korvaamaton" työntekijä, ja saanut kuitenkin kenkää. Jäädessäsi peruspäivärahalle olet katkeroitunut ja nyt vaadit kaikille samaa kohtelua. Sitä se typeryys teettää.

    • Anonyymi

      Muutaman olen kuullut tekevän niin, että ovat hetken jossain duunissa kerätäkseen tietyn summan rahaa matkustamista varten. Ovat jonkun aikaa maailmalla lomailemassa ja palaavat Suomeen tukien varaan. Onko tällaisia siis enemmänkin Suomessa.

      • Anonyymi

        Nuorissa on. Heillä on usko, että pääsevät keikkahommiin takaisian. Kausipaikkoihin. Laskettelukeskuksiin. Sitten haluavat vakiintua ja perustaa perheen.
        Ei mikään valtatrendi.

      • Anonyymi

        Tietänet myös että ollessasi yli viikon pois työvoimapalveluiden piiristä et ole oikeutettu sinä ylimenevänä aikana oikeutettu tukeen. Ja ollessasi pois niiden palveluiden piiristä yli neljä kk. ilman hyväksyttävää syytä, täytyy sinun täyttää työssäoloehto saadaksesi päivärahaa. Eli ei oikein onnistu väittämäsi mukaan. Mutta olethan toki "kuullut" sellaista....

      • Toivottavasti ei ole.

    • Anonyymi

      Lusmut töihin vaan, ei muitten tartte laiskoja elättää

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Minulta löytyisi parisataa hehtaaria metsää jota työttömät persut voisivat tulla harventamaan. Tai voisivat muuten tulla mutta eiväthän ne raukat tiedä mitä tehdä, eli paree antaa olla vaan.

    • Anonyymi

      Suomessa asunnottomuus on valinta. Huonoista valinnoista tuleekin olla ikäviä seurauksia.

      • Anonyymi

        Asunnottomien määrä ei ole iso. Viime hallitus teki hyvää työtä sen kanssa. Siis vähensi sitä.

        Suomessa on 3 686 asunnotonta. Asunnottomuus on vähentynyt Suomessa Euroopan ennätysvauhtia, mutta yhä ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa asuu 492 ihmistä. Vuoden 2022 lopulla Suomessa oli myös vielä 1 133 pitkäaikaisasunnotonta. Asunnottomuus on tilanne ja olosuhde, ei kenenkään ihmisen ominaisuus.10.2.2023

        Nykyhallitus pyrkii nostamaan. Hyvä me suomalaiset ääliöt!

      • Anonyymi

        Asunnottomuutta ei tarvitse valita. Sosiaalitoimi järjestää tietyt kriteerit täyttävät asunnon. Ei toki ole pakko ottaa vastaan pl. oikeustoimikelvottomat.

    • Anonyymi

      Näistä narinoista voisi päätellä, että suhteellisen moni elää tukien varassa. Luuletteko, että Suomen talous pyörii kauankin, jos kuvittelemme, että meille kuuluu tuki tuen jälkeen. Kauhee narina, vaikka ei edes tiedetä vielä, miten mistäkin leikataan, mutta pelätään jo valmiiksi, miten itsen käy, jos satutaan nyt vaikka sitä omaa tukimuotoa pienentämään. Veronmaksajana, ilman tukia elävänä, alkaa narinat ottamaan päähän.

      • Anonyymi

        Taas yksi simpleton jolle on uponnut oikeistoporvareiden velkapropaganda. Niitä jotka maksavat satasen (rikkaille) ettei naapuri (köyhä) saa viittäkymppiä.

      • Anonyymi

        Ei saa töitä vaikka hakee. Tajotaan vain jotain harjoittelua kerta toisnensa jälkeen niin kyllä silloin pitää saada tukia jos työnantajilla ei ole minkäänlaista halua palkata palkkatyöhön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas yksi simpleton jolle on uponnut oikeistoporvareiden velkapropaganda. Niitä jotka maksavat satasen (rikkaille) ettei naapuri (köyhä) saa viittäkymppiä.

        Höpsistä....vähän kun pysähdyt miettimään, niin ehkä sinullekin avautuu, mihin hankaluuksiin täysin velkainen maa saattaa joutua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei saa töitä vaikka hakee. Tajotaan vain jotain harjoittelua kerta toisnensa jälkeen niin kyllä silloin pitää saada tukia jos työnantajilla ei ole minkäänlaista halua palkata palkkatyöhön.

        Lue vaikka tämä

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008247215.html

        Kyllä me tarvitsemme tukia jos kaikki ei saa töitä.

      • Anonyymi

        Entäs yritystuet jotka ovat täysin turhia kulueriä, yritykset jotka jakavat osinkoja ja maksavat herroille suurta liksaa ja palkkioita eivät ole yritystuen arvoisia. mutta kokoomus ja persut eivät asiaa noteraa lainkaan?

      • Anonyymi

        Minua taas ottaa päähän hyvin tienaavat jotka nostavat ison metelin maksamistaan veroista. Mutta annas olla kun on saamassa yhteiskunnalta jotain. Sen ottavat kaksin käsin vastaan ja tarkastavat ettei killinkiäkään jää saamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpsistä....vähän kun pysähdyt miettimään, niin ehkä sinullekin avautuu, mihin hankaluuksiin täysin velkainen maa saattaa joutua.

        Vaikka on viime arvioinnin jälkeen taloudellisesti vauras maa, eli yksi maailman kärkisijoilla olevista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei saa töitä vaikka hakee. Tajotaan vain jotain harjoittelua kerta toisnensa jälkeen niin kyllä silloin pitää saada tukia jos työnantajilla ei ole minkäänlaista halua palkata palkkatyöhön.

        Ei se ole työnantajan päätettävissä eikä työnantajan ''halusta'' kiinni. Ei työharjoittelusta kuulukaan maksaa palkkaa. Palkkaa saa sitten, kun on ensin opiskellut ammatin itselleen ja päässyt töihin.

      • Anonyymi
        38-ehaM kirjoitti:

        Ei se ole työnantajan päätettävissä eikä työnantajan ''halusta'' kiinni. Ei työharjoittelusta kuulukaan maksaa palkkaa. Palkkaa saa sitten, kun on ensin opiskellut ammatin itselleen ja päässyt töihin.

        EU:ssa suunnitellaan kouluun liittyvien harjoitteluiden muuttamista aina palkalliseksi.

        Tämä muutos meni jo läpi:
        Direktiivin mukaan myös rekrytointiprosessissa on otettava huomioon palkka-avoimuus. Työnantajan on esitettävä hakijalle työtehtävää koskevat palkkatiedot ennen työhaastattelua (esim. Työpaikkailmoituksessa).

    • Anonyymi

      Ukrainen pakolaiset ovat olleet Suomessa vasta vähän aikaa, mutta kuulemma suuri joukko heistä on saanut työpaikan. Miten tämä on mahdollista, että heille työpaikan saaminen on ollut mahdollista ja vielä ilman kielitaitoa. Osaako joku valaista tätä asiaa.

      • Anonyymi

        He haluavat tehdä työtä. Siinä syy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He haluavat tehdä työtä. Siinä syy.

        Onhan kantiksistakin suuri joukko, eli n. 75 % saanut työtä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan kantiksistakin suuri joukko, eli n. 75 % saanut työtä.

        Heille järjestettiin työpaikkoja ohi suomalaisten hakijoiden. Saivat myös maksuttomia opintoja ohi suomalaisten. Muiden pitää maksaa niistä.

        Sellaista se on, kun päätöksiä tehdään ideologia edellä. Milloin Suomi olisi ollut kovinkaan tasapuolinen kaikille kansalaisilleen? Jokainen voi kyllä tulla tänne laukomaan mielipiteitään, mutta on paljon muitakin ryhmiä, joilla ei ole samoja oikeuksia kuin muilla.

        Ukrainalaiset työnhakijat olivat tammikuussa suurin yksittäinen kansalaisuusryhmä ulkomaalaisten työnhakijoiden joukossa. (Työvoimatutkimus 21.2.2023)

        Ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita oli tammikuussa 35 792, mikä on 14 % kaikista työttömistä työnhakijoista. Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä nousi edellisvuodesta 16 % (4 920 henkilöä).

        Sotaa pakenevilla ukrainalaisilla on Suomessa oikeus tilapäisen suojelun asemaan, joka takaa heille heti oikeuden tehdä työtä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Riikka ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille.

        Kuinka köyhiltä voi ottaa, kun heillä ei mitään ole?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka köyhiltä voi ottaa, kun heillä ei mitään ole?

        Ottamalla pois sen jo luvatun. Helppoa kun sen vain oivaltaa.

    • Anonyymi

      Siellä soi vaan syntisten pöytä ja sitähän se Purran elämä on ollut.
      Kova lapsuus ja kylmä nainen.

      Tulee mieleen Räsänen kylmyydessään.

      Minusta Purralta voisi ottaa lapset pois, onko hän oikeutettu kasvattamaan erilaisten rasismi kirjoitustensa vuoksi.

      Voiko meillä olla ministereitä, jotka ovat kylmiä ja rasisteja sekä perussuomalalaisissa.

      Suomen pitäisi olla oikeusvaltio, mutta meillä rikolliset tuomitut ja epävakaat kylmät rasistit ovat päättäjinä.

      Puuttuu enää, että meillä on korruptio ja italian mafia persujen mukana tullut haittailmiö ja Unkarin tie, jonne rasisti persut on meitä viemässä.

      • Anonyymi

        Sinä olet rasisti Purraa kohtaan, niin ilkeästi häntä haukut.

      • Hoh hoh, tulipas paksua jöötiä!

    • Anonyymi

      On se puistattavaa kuunneltavaa.

      En sääli purraa, kylmä, laskelmoiva ja muita parempi, ja ylimielinen henkilö ilman minkäänlaista emptiankykyä.

      Säälin kaikkia turvattomassa asemassa olevia ihmisiä Suomessa. Erityisesti lapsia, sairaita, vanhuksia. Ahdistaa ja pelottaa.

      Persut ovat paljastuneet Suomen yhteiskunnan suurimmaksi uhkaksi ja haitaksi.

      • Anonyymi

        Heri sen väkivaltaa kannattavan äärioikeiston jälkeen! Osin menevä päällekkäin persujen johtohenkilät ja noi ihmisiä kivellä hakkaavien ja murhayrityksiä tekevien kanssa.

      • Politiikka on kylmää ja laskelmoivaa. Ei se politiikkaa muuten olisikaan.

      • Hoho. Eiköhän ne vihervassarit se suurin uhka Suomelle ole.

      • Anonyymi
        38-ehaM kirjoitti:

        Hoho. Eiköhän ne vihervassarit se suurin uhka Suomelle ole.

        Ei tod:-)

        Me ollaan tasavarmasti Suomen perustuslaillisia. Ihmisoikeudet, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja kansanvalta. Siitä ollaan taisteltu. Ja saatu itsekunnioituksemme. Olemme ylpeitä tytöistämme ja pojistamme.

        Äärioikeistolla on muut tavoitteet. Ei suomalaiset. Enemmän putinilaiset. Eliitin valta ja muut hiekkakuopalle, kolmannen valtakunnan tavoin. Ei se ihan nappiin menny?

      • Anonyymi
        38-ehaM kirjoitti:

        Hoho. Eiköhän ne vihervassarit se suurin uhka Suomelle ole.

        Tasa-arvoa vaativat, erilaisuuden hyväksyvät, ympäristöä vaalivat jne. ovat siis uhka. Millä lailla ?

    • Anonyymi

      Paska palsta ei saa sanoa totuuksia ääneen

    • Anonyymi

      TÄYTY OLLA KIITOLLINEN SIITÄ MITÄ ON, EIKÄ OLLA TYYTYMÄTÖN, SIITÄKÄÄN MITÄ EI VOIDA ANTAA.
      TARJA HALONEN AHNEHTI ITSELLEEN JA SANNA MARIN TÖRSSÄSI JA JAKOI MAAILMALLE KAIKEN.
      EI PIDÄ SUOSIA NIITÄ, EIKÄ ÄÄNESTÄÄ PÄÄTTÄMÄÄN ASIOISTAAN.
      TÄYTYY PALKKA JA ELÄKEKATOT OLLA.

      • Anonyymi

        Jätähän se kiljupönikkä pöydälle ja mene nukkumaan. Yritä huomenna uudelleen kun jossain vaiheessa iltapäivää olet hieman selvinnyt.

    • Anonyymi

      Vikkeli hampaiden alapuolelta vois.....?....?

    • Anonyymi

      Kyllä tämä nykyinen hallitusnelikko on täysi farssi. Nyt ne puhuvat yhdenvertaisuudesta, miten kukaan niistä voi puhua yhdenvertaisuudesta, täysin käsittämätöntä!

    • Anonyymi

      Moni katuu koskaan äänestäneensä vihervasemmistoa kun heidän laskujaan maksaa vielä lasten lapsetkin...

      • Anonyymi

        Täytyyhän eliitin lapsille turvata korkomenot ja joidenkin ne täytyy maksaa. Tunne systeemi!

      • Anonyymi

        Persujen laskut maksaa sosiaalitoimisto aina kymmenenteen polveen asti. Vaikka eihän niistä kiljumääristä nyt niin hirveää laskua tule joskin määrät ovat melkoiset.

      • Paitsi jos ei ole lapsia(kaan).

      • Anonyymi
        38-ehaM kirjoitti:

        Paitsi jos ei ole lapsia(kaan).

        Totta. Ei persumiehistä ole isiksi. Hyvä uutinenkin välillä! Kuihtuu tuo viha joskua.

      • Anonyymi
        38-ehaM kirjoitti:

        Paitsi jos ei ole lapsia(kaan).

        Adoptoi jos ei ole omia.

    • Anonyymi

      Rasistit vihaa sosialisteja, niillä on valtava empatia vaje ja kannattavat tuloerojen kasvua tieten tahtoen.

      Protektionismi on yrityksille tulonsiirtoa köyhiltä - eliitti kommunismia - syövät valtion kuormasta. USA on suurin eliitti kommunisti maa ja hyväksikäyttäjä.

    • Anonyymi

      Tätä sontaahan äänestäjät ovat halunneet että päästään taas 1900 luvun alkuun torppari talouteen

    • Anonyymi

      Marina törsäsi velkarahaa kaikille muille paitsi köyhille että ihan tekopyhää moittia purran tekemisiä. "Oma napa tärkein" on sdp:n vaalimottona nyt ja tulevaisuudessa.

      Nyt on liikaa korjattavaa eikä kansa voi laakereillaan jäädä makaamaan vaan töitä että saadaan pidettyä hyvinvointi mahdollisena.

      Mikäli kaiken annetaan olla, maahan virtaa lisää väärin perustein väkeä, korruptiota, mafiaa, rikollisuutta ja pelkkää kulua.

      • Anonyymi

        Idästä sitä on jo tullunna kuin meren mutaa, joskun on kannettu laukkuja Ruotsistakin.

      • Anonyymi

        Onhan täällä jo paljon persuja eli ne maahanmuuttajat ovat enää "rikka rokassa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idästä sitä on jo tullunna kuin meren mutaa, joskun on kannettu laukkuja Ruotsistakin.

        Ihanko laukkujakin. Ei kai nyt sentään......

      • Anonyymi

        Nyt voit yksilöidä ne Marinin "törsäämät" rahat. Epäinen vaan ettet kykene koska huutelet vain persujen lauluja.

    • Anonyymi

      No mutta Riikkahan sanoi köyhiltä leikkaamisesta että "se ei meille käy"...
      Niin mutta se taisikin olla ENNEN vaaleja?

    • Anonyymi

      Nuoriso itkee kun pelkäävät että joutuvat töihin, ja siten hankkimaan elantonsa ite, onhan se itkun paikka kun velttoiluun on totuttu.

      • Anonyymi

        Vanhuksia ihmettelen, että miten pihalla he ovat nykypäivän työn saamisen suhteen.

        Jotuu töihin . Ei kiesus. No joudutaan sitten ei siinä sen kummenpaa.
        Kuka on mun pomo ja frima minne minä joudun?

        Työn saanti oli ennen aikaan helvetin helppoa. Se todellakin toimi monesti siten että meni vaan kysymään ja sanottiin että tule heti aamulla. Välillä tultiin kysymään itse hakematta. Vaan ei tänä päivänä. Täytyy olla sitä sun tätä tutkintoa, civ:n tekemistä ja täydentämistä, haastattelua netin välityksellä ynm. Suosittelijoita jne..... Ja voi joutua hakemaan jopa sadoittain paikkoja siinä onnistumatta.

      • Anonyymi

        No mitäs opetit velttoilemaan. Eikö ole vanhempien tehtävä opettaa lapsilleen elämän perusasiat.

    • Anonyymi

      Onhan se Purra kovis. Niinkuin Halliskin.

      Me annetaan niitten touhuta. Me selvittiin Talvisodastakin. Purtiin hammasta ja tehtiin hommia niin paljon kuin jaksettiin. Pula-ajan reseptikirja vain käyttöön. Ja lapset ensin ruokapöydässä!

      Ei ihminen kuole helposti ruuanpuutteeseen, vaan veden!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Joo, mutta ei diktatuuria haluta eikä ketään, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia!

      Ei natseja,putinisteja,trumpisteja eikä muita hörhöjä.

      Kun meillä on tää Suomi! Tasavalta. Oma maa. Kaikille jotka ovat täällä syntyneet tai tänne muuttaneet. Lainrikkojat vastuuseen, riippumatta ihonväristä!

    • Anonyymi

      Tää työjuttu on mysteeri. että miten ne 'luo' työpaikkoja ottamalla tuet pois?
      Vaikuttaa siltä, että suomalaiset äänestäjät ovat sitä mieltä, että työttämyys on oma valinta ja se, että tehdas myytiin ulkomaille, johtui heistä? Ja että voisivat koska tahansa ostaa sen takaisin ja palata töihin?

      Hallitus ei taida ollenkaan tietää, että meillä on pääoman omistajia, työnantajia ja osakkeenomistajia, joilla kaikkinainen päätösvalta oikesti on?

      Nyt tiedämme, että vastuu Suomen valtion tasapainottamisesta on heikoilla, haavoittuvilla, turvattomilla. Vanhuksilla, sairailla, lapsilla, koululaisilla.
      Hyvätuloisille annetaan siitä korvausta, jonka voivat laittaa offshore tileille.
      Ainakin saadaan verotulot vähenemään!

    • Anonyymi

      Ei tämä hallitus oikein ole perillä talousasioista, leikkaukset johtavat vain kysynnän laskemiseen ja valtion velan lisääntymiseen.

      • Anonyymi

        Äkkijarrutuksella tulee vain kurat housuun. Johan se nähtiin 90-luvulla ja 2008 finanssikriisissä. Päin helvettiä meni.

    • Anonyymi

      Turhat tuet pois vempuloilta jotka on valinnut sosiaalipummitn roolin. Mikä se nyt oli se työkykyisen työttömien määrä suomes ja mikä työperäisen maahanmuuton tarve? Ei kai valtiolla rahat riitä kaikkia elättää jos ei viitti edes yrittää🤔

      • Anonyymi

        Kaljabaarit tyhjenevät. Alan yrittäjät joutuvat laittamaan lapun luukulle, kun persut joutuvat kaljakuppiloiden olohuoneestaan vihdoinkin pakkotöihin, risusavottaan klo 7 - 16. 00 joka arkipäivä.

        KOMPPAAN edellistä ja toivon myös että ihmiset tajuavat ettei semi autistinen halla-aho kuulu edustamaan suomea vaikka vaihtaisi puoluettakin. ? jotenkin on vain niin epäuskottava persoona. persut syö vaikka peltilaatikon sinapilla jos joku hienosti puhuu sen sisäfileeksi...valitettavasti pitkätukkaa on kusetettu aina sanoi eräs muusikko ystäväni 80-luvulla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaljabaarit tyhjenevät. Alan yrittäjät joutuvat laittamaan lapun luukulle, kun persut joutuvat kaljakuppiloiden olohuoneestaan vihdoinkin pakkotöihin, risusavottaan klo 7 - 16. 00 joka arkipäivä.

        Ite oon baari yrittäjä ja kyllä se on jo aikalailla siihen mennyt että asiakkaita on vain viikonloppuisin. Vielä n.10v sitten oli päivälläkin viikolla näitä juoppoja. Mutta nuoriso juo vain viikonloppuisin. Tämä on tehnyt baariin pidosta kannattamatonta. Vain viikonloppuisin tulee jotain tiliä.

    • Anonyymi

      "Työttömiä työnhakijoita 24000, kaupunki ei löydä sataa bussikuskia
      Kansanedustajan mielestä joutilaana olo palkitaan paremmin kuin työnteko."

      Jos Tamperella on noin huonot palkat bussikuskeilla että kelan 550 euron työttömyyskorvaus muka on sitä palkkaa parempi niin itse ovat pissineet muroihinsa. Lisää liksaa bussikuskeille niin eiköhän ala bussinkuskin ammatti kiinnostamaan.

      Tulee myös pohtia sitä että voitaisiinko bussikuskien pätevyysvaatimuksia vaikkapa näkökyvyn suhteen lieventää, nyt moni työtön saa niskaansa syytöksiä vaikka ei lääketieteellisistä syistä (huono näkökyky) koskaan voisi bussia ammatikseen ajaa. Tällöin tietenkin voitaisiin kouluttaa opaskoiria heikkonäköisille kuskeille jotka opaskoirat sitten avustaisivat heikkonäköistä kuskia bussin ajamisessa.

      Koiralta yksi haukahdus tarkoittaa että seuraava pysäkki lähestyy mutta siellä ei ole ketään bussia odottamassa, kaksi haukahdusta niin seuraava pysäkkki on 50 metrin päässä ja siellä joku bussia odottaa. 3 haukahdusta ja seuraavasta risteyksestä oikealle jne.

    • Anonyymi

      Ai oikeasti?
      Ei kukaan ole koskaan joutunut kadulle siksi, ettei saa tarpeeksi tukia.
      Muita syitä sen sijaan on paljon eikä niitä rahalla muuteta.

      Jos Purra puhui nolosti, niin samoin teet sinäkin.

      • Anonyymi

        Niinpä. Kaikki työttömät vain yhteismajoitukseen ja hyvin menee... vai ?

    • Anonyymi

      Ei niitä töitä niin vaan saa eikä niihin niin vaan pääse. Tämä asia ei tunnu menevän millään joidenkin päähän etenkin niiden jotka saivat olla samassa työpaikassa nuoresta eläkkeelle.

    • Anonyymi

      Nämäkin leikkaukset johtuvat edellisen hallituksen touhuista, mutta eihän vihervasemmisto virheitään myönnä. Sitten huutelevat oppositiossa omia päätöksiään vastaan mitä tekivät edellisen hallituksen aikana. Se ei ole nyky hallituksen vika että joutuvat leikkaamaan vaan edellisen!!! Mutta eihän se anarkistin kaaliin mene!!

      • Anonyymi

        Nyt kun olet ehkä selvinnyt siitä kijun tuottamasta humalasta, niin mietipä uudestaan höpötyksiäsi.

    • Anonyymi

      Rankalla kädellä pitäisi supistaa julkishallintoa. On kaiken maailman yliopistoprofessuureja ja dosentuureja mitä ei tarvita, samoin instituutteja ja THL:n valtaisa suojatyöpaikkaporukka. Noista potkut vähintään joka toiselle ja hakemaan oikeita töitä. Kehitysapu kokonaan pois ja maille vastuu omasta itsestään. Maamme nuoret hyväkuntoiset elämäntapatyöttömät ja määräaikaisella sairaseläkkeellä olevat nuoret ja keski-ikäiset voivottelevat muka-masentuneet ja ahdistuneet vaan töihin, ja orjuuttavat masennuslääkkeet veks.

      • Anonyymi

        Olla "ideologisesti työtön" ja ruokitaan kotiin, On kyllä vaikea kahta ammattia vuosikymmenet tehneenä ymmärtää. Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus veronmaksajien piikkiin on laillistettua ryöstöä.

      • Anonyymi

        Julkishallinto tuotta nekin palvelut joita sinä saat (oletettavasti meuhkaamisesi perusteella) maksamiesi verojen vastikkeena. Oikeastaan joutaisit opiskelemaan yhteiskunnan toiminnasta edes alkeet. vai oletko mökin ukko/akka jonka ainoa tietämys on se kuinka viedään sioille ruokaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olla "ideologisesti työtön" ja ruokitaan kotiin, On kyllä vaikea kahta ammattia vuosikymmenet tehneenä ymmärtää. Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus veronmaksajien piikkiin on laillistettua ryöstöä.

        Vapaita työpaikkoja n. 80.000 ja työttömiä yli 200.000. Vedä siitä johtopäätökset. Ja kohta tulee rutkasti lisää työttömiä kun rakennusala joutuu ahtaalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaita työpaikkoja n. 80.000 ja työttömiä yli 200.000. Vedä siitä johtopäätökset. Ja kohta tulee rutkasti lisää työttömiä kun rakennusala joutuu ahtaalle.

        Minä lopetin rekrytoinnit lähes 10v sitten, ei ollut järkeä kun ei löytynyt edes sellaista työntekijää jonka yleiskunto olisi mahdollistanut työntekemisen.

        Paljonko hiljaisia työpaikkoja tupsahtaisi tarjolle jos tarjolla olisi työntekijöitä jotka kykenesivät tekemään töitä?

        Avoimia työpaikkoja on siis monin kerroin tuon julkisen määrän.
        Jotkut hakevat ihan syystä hiljaisesti töntekijöitä etteivät joudu häiriköidyksi näiden pakolla hakevien hakemuksille.
        Eli tyyliin, haen paikka kun työkkäri pakottaa.

    • Anonyymi

      Talous on kuralla joo, mutta kyllä se leikkausten tasapaino pitäisi eri tavalla kuin mitä tämä nykyhallitus on suunnitellut. Kyllä varakkaampienkin pitää osallistua niin että se tuntuu myös heidän taloudessaan. Nyt nyhjäistään vain köyhiltä ja keskituloisilta. Olen pettynyt.

    • Anonyymi

      Tiedossa on että tämä hallitus ajaa vähempiosaiset yhä syvempään ahdinkoon muttei se koske parempiosaisia- ja tuloisia, siis on niin paska hallitus ettei mitään rajaa!

    • Anonyymi

      Riikka käänsi takkinsa heti kun ovi aukesi hallitukseen. Purra lupasi ennen vaaleja että kaikista heikoimmassa asemassa olevilta ei leikata eli työttömät, vanhukset, pienituloiset ym. Nyt Orpon ym kanssa muodostavat vaarallisen combon. Tämä hallitus haluaa vain käyttää leikkuria. Köyhät ajetaan vain pahempaan kurjuuteen. Olen itsekin ajatellut paljon tätä ja ollut ahdistunut tulevaisuudesta. Sitä ei ehkä tule monelle jotka lähtevät tämän kurjuuden keskeltä. Kun menettää toivon menettää kaiken.

      • Anonyymi

        Audin takapenkki kun on niin kovin pehmeä ja upottava että siitä on vaikea nousta pois.

    • Anonyymi

      No eihän tuo nyt taas paikaansa ollenkaan,mistä lie vassareitten trolli tehtaasta olet tuonki repinyt? tod säälittävää

      • Anonyymi

        Tyypillistä persuilua. Asiat unohtuvat alta puolen vuoden.

    • Anonyymi

      Jokseenkin ajattelematonta puhetta Orpolta, ettei ollut muka tungosta taloustaökoisiin, kun samalla suunnittelee verohelpotuksia parhaiten pärjääville, pieni- ja keskituloisilta leikattavilla rahoilla.

    • Anonyymi

      Jos olet köyhä olet myös laiska.

      • Anonyymi

        Jos olet köyhä niin olet pienemmällä todennäköisyydellä "selkäänpuukottaja" kuin se varakas.

    • Anonyymi

      Voisiko Tunnin junan unohtaa? Hallitus katsoo että sen rakentaminen on tärkeää ja rahat otetaan leikkaamalla vähäosaisilta. 3,4 miljardia on paljon rahaa siitä että Turkuun pääsee 20minuuttia nopeammin kuin nykyään. https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009660691.html

    • Anonyymi

      Höpö höpö! Tässä maassa ei kukaan ole kärsinyt köyhyydestä ! Oikeasti! Kun jokaikinen elättää itse itsensä kuten kuuluukin, niin maan talous saadaan kuntoon jo pelkästään sillä!!
      Työpaikoista ei ole puutetta!

      • Anonyymi

        Mitä suomessaa mitkään talkoot tulevat auttamaan koskaan ! Niin pitkään, kun suomea johdetaan blay boy ottein. Takavuosien iltapäivä lehtien kansikuva moguli suisti kavereineen valtion talouden alle pohjamutien. Jota ei saada paikatuksi juuri mitenkään, kuin ehkä virkatuolit perseiden alta potkimalla KUMOON ! Ja ravateista talvi pakkaseen taluttamalla kellä kulukun ympärillä RAVATTI ON ! Samalla voisi tiukemmalle sistasta JA KUNNON POTKU PERSEILLE ! ylimmältä Argadia mäen rappusilta.

      • Anonyymi

        Ei kukaan töiden vähyydestä ole puhunutkaan ! Suomessa on töitä ja työn tekijöinä MAAHAN MUUTTAJAT ! Joita riistetään 24 tuntia vuorokaudessa. Sen tekevät rikkaat porvarit paskapäiset yrittäjät.

        Suomalainen ei saa mitään tukia yhteiskunnalta JOS ON TYÖ VAIKKA JAKAMALLA PÄIVÄNÄ LEHTIÄ 1 - 2 päivänä viikossa ihmisten postilaatikkoihin. Valtio yritys Posti on vähentänyt postien jakoa vikossa minimiin.

        Täytyisi heittäytyä TÄYSIN PASSIIVISEKSI ! Mutta alkuperäis kansalaisena se ei ole mitenkään mahdollista. Sillä samalla voisi jo heittää HYVÄSTIT ELÄMÄLLE ! Mutta mitä turvat täynnä ruokaa köyhien ahdingosta tietävät !?

      • Anonyymi

        Työttömiä yli 200.000 ja avoimia työpaikkoja 80.000. Tilastokeskuksen sivuilta. Eli laskutaitosi on tyypillistä kokopersuille. Väitetään ja intetään luottamatta faktaan. Sitä se teettää kun osaamattomat opettavat idiootteja.

    • Anonyymi

      Nämä on tosiaan taloustalkoot kun näihin osallistuu hallitusohjelman mukaan vain keski-ja pienituloiset ja rikkaille lisää joten kermaperseet nauraa kun kansaa kusetetaan.

      • Anonyymi

        Älä huoli ! porvarit ovat lukeneet itsellen madonluvut. Heitä ei auta, kuin itse pääperkele Lusiferus ! Se päivä kun tulee armoa ei ole jaettavaksi. Kummaa ettei suomen porvarit oppineet mitään vuoden 1918 kevään tapahtumista pitkälle vuoden loppuun saakka. Nyt on tilanne toinen eikä sorretutkaan enää ole ja lähde pelkä koivuhalot käsissä.

      • Anonyymi

        Niin kermaperseet nauravat ! Mutta punainen väri hangella missä tahansa. Voi pistää turvat tukkoon ja pärstät totiseksi.

    • Anonyymi

      Monet ihmiset haluavat sellaisen maailman, joka on täynnä itkua. Ei se ole mikään pakko. Jos haluaa, että edes kotimaassa kaikki voisivat kohtuullisesti eikä kukaan näkisi nälkää jne., niin sellaista haluavien pitäisi taistella sen puolesta.
      Joku Alexander Stub puhuu polarisoitumisesta ja Suomen yhtenäisyydestä. Kuitenkin Kokoomuksen johtama hallitus on ajamassa läpi sellaisia muutoksia, jotka ajavat ihmisiä kurjuuteen, heikentävät demokratiaa ja yhteishenkeä. Vaikuttaa huiputukselta tai täydelliseltä vieraantumiselta kansalaisten elämästä. Lisäksi jos oikein muistan, muutama vuosi sitten Stubista kirjoitettiin, että hän on enemmän Eurooppa-henkinen ja kosmopoliitti kuin kiinnostunut valtioista.

    • Jos hallitus toteuttaisi "pohjoismaisen mallin" mukaiseb verouudistuksen listaamattomista yhtiöistä saatuihin osinkotuloihin ja jättäisi veronkevennykset tekemättä, niin pelkästään näillä toimilla leikkaustarve vähenisi miljardilla (tai valtiontalous tasapainottaisi noin miljardilla enemmän). Mutta "pohjoismaiseen malliin" vedotaan vain etuja heikennettäessä - ei pääomatuloverotuksessa.

    • Anonyymi

      Purra arvasi sen että vihervasemmalla on itku herkässä, nyt ei enää auta Korona eikä Ukrainan sota.

    • Anonyymi

      Persut tuhoaa oman tulevaisuutensa osallistumalla tähän orpon sirkukseen ja kokkarit nauraa kun pääsevät tulevaisuudessa eroon näistä takiaisita.

    • Anonyymi

      Vihervassukoiden mielestä leikkaukset on jees kun he ajavat translakia jopa alaikäisiin lapsiin.

    • Anonyymi

      Purra ei välttämättä ole ihan niitä TÄYSILÄ tässä maailmassa olevia naisia. Sen näkee hänen ilmetimisestään se on, kuin JÄÄ KALIKKAA KATSOISI ! Kuvottavaa on hänen ilmehtimisensä katsoa, kun katsella TILLOTTAA ! silmiään ripistellen. Diktaattori Orvon puheen tunisemista jostain lattia listojen tasolta. Ääni kuuluu MUTTA MIESTÄ EI NÄY MISSÄÄN ! On tainnut olla porvari perheessä sittenikin ankeat olot, kun jäänyt naisten mittoihin. Köyhien ja vammaisten sortajille kyllä kapulat rattaisiin saadaan ja tuntuvasti. Ja muutakin jos ovat sitä vailla . . . ?

      Ei Pidä Leikkiä Vakavilla Asioilla .

    • Anonyymi

      Jos ihmisiä alkaa Purran ja kumppaniensa takia kadulle joutua. On mielen kiintoista nähdä mihin sitten nämä hitlerimäiset riistäjät päätyvät. Tuskin osoitteita KIRJAKSI ASTI ON !

      Katsellaan ja kuunnellaa . . .

    • Anonyymi

      Ei tämä hallitus tajua, ettei sinne töihin niin vain mennä ja päästä.

      Ihmisille on tullut ongelmia jo aiempinkien kiristysten kanssa, kuten jatkuvan työpaikkojen hakemisten kanssa. Kun ei voi rauhassa katsoa ja hakea sitten, kun eteen tulee kiinnostavaa, niin se hakeminen stressaa aika lailla. Ja luultavasti ei edes pääse sellaiseen paikkaan jossa sitten viihtyisi niin, että siinä voisi jatkaa vakituisesti. Lopulta ihminen irtisanoutuu ahdistuneena ja on taas tukien varassa.

      • Anonyymi

        Ei tämän hallituksen ole edes tarkoitus helpottaa töihin pääsemistä. Tarkoitus on tehdä työläisestä niin nöyrä ja pelokas että suostuu mihin vain saadakseen pitää duuninsa.

    • Anonyymi

      Sipilän ratkaisu oli leikata turvaa niin ettei enää pystynyt hakemaan töitä kuin omasta kylästä.

    • Anonyymi

      Köyhät ovat olleet, ovat ja aina tulevat olemaan keskuudessamme. Näin on ollut kautta maailman sivun. Katsokaa nyt tätäkin päivää. Toimittajat puhuvat täyttä sontaa milloin natseista, milloin rasisteista, milloin siitä, ettei toimittajien puolueettomuutta pidä asettaa kyseenalaiseksi jne. Puolueettomuutta ei ole olemassakaan niin kauan kuin ihmisistä on kysymys ja heidän niin sanotuista arvoistaan.

      Oikeusvaltiokin on varsin kyseenalainen heitto. Toki joku saa aina oikeuttakin, mutta vastapainoksi myös vääryyttä, koska vajavaiset ihmiset sitä oikeuttakin omilla tulkinnoillaan jakavat. Olkoon laki mikä tahansa, sitä kuitenkin tulkitaan, ja tämän jälkeen riita onkin jo valmis.

    • Anonyymi

      No jaa, nyt sitten persuja äänestäneet toppahousut saavat mitä tilasivat. Uskoakseni hurrit kaatanevat hallituksen lähikuukausina jos saavat sossujen ja kommarien kanssa tehtyä salaisen sopimuksen. Kokoomuksen Orpo on silloin sukunimensä veroinen...

      • Anonyymi

        Perussuomalaiset toteuttaa hallituksessa juuri sitä politiikkaa, jota me n. 700 000 äänestäjää kannatamme. Onhan nähty, kuinka oikeassa PS ovat olleetkaan ja ovat yhä. Nyt loppuu tai ainakin vähenee toisten taskuilla oleminen ja kehoitankin etsimään töitä ja heittää vihervasemmistolainen haikailu romukoppaan.

        Eihän tätä rahanjakoa olisi maamme kestänytkään. Sosialistihallituksen saavutuksista hyötyivät eniten työtävieroksuvat ja muut luuserit.

        Nyt kannattaa tutustua sen mesoamisen lomassa uusimpiin hallituksen kannatuslukuihin. Syöksy on jyrkempää kuin ruplan kurssi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tätä rahanjakoa olisi maamme kestänytkään. Sosialistihallituksen saavutuksista hyötyivät eniten työtävieroksuvat ja muut luuserit.

        jus nin rikasta täytyyy tehrä tähän mahaan valkonen kuninkatar joa jodattaa suamen kunnialiseen voittooon ja hätää punavihrekomaritpuunhaaljasolisalit pois maasta istuen valkosen hevvosen seläsä hohtava harniska päällä ja kädesssä loisttava miekka hän antaa meile presuille kaikken mitä me siltä halua ja me järstämme hänele loistavsn sohtukulkeen ikiaikasen somalaiisrodun kuniaksi eläkön PERsSUt

    • Anonyymi

      Viime hallitus oli niin hyvä, että köyhiä ei Suomeen jäänyt. Mistä ihmeestä tuo parku johtuu. Vai jäikö niitä köyhiä kuitenkin. Jos jäi, niin älkää kehuko viime hallituksen toimia köyhyyden poistamisesta. Ihme touhua. Ei tosta ota selvää.

    • Anonyymi

      Rahaliikenne mikä kulkeutuu Suomesta pois ensin syyniin. Voisi vaikka neuvotella EU:n liittymis sopimuksen uusiksi. Siihen maininta että Suomi ei voi olla joka vuosi nettomaksaja. Sitten kaikenmailman yhdistykset ja järjestöt ym jotka saavat tukia tarkasteluun. Kaikkein viimeiseksi sitten työttömät mitä näitten kanssa pitäisi tehdä. Näin se olisi pitänyt aloittaa. Ensin vieraat sitten vasta omat.

    • Anonyymi

      Itku kuuluu vain sieltä heikkojen ja vähäosaisten suunnasta. Tähän sakkiin kuuluu nyt sitten myös osa-aikatyöläinen, joka on hallitukselle yhteiskunnan loinen hänkin, vaikka osa-aikainen maksaa myös veroja ym.

    • Anonyymi

      Jos ei leikata,niin eu ottaa vallan ja sitten meno on rumaa.Ettekö lue mitä on tapahtunut Kreikassa esim.tosin siellä pystyy kiertämämään veroja.

      • Anonyymi

        Näin on tilanne. Nyt on vaan viime hallituskaudelta jääneet köyhät, mutta ilman leikkauksia olisimme kaikki kohta köyhiä ja kipeitä.

      • Anonyymi

        EU saisi tulla tänne ja syrjäyttää hallituksen, ei voi homma mennä enempää käteen. Kaikkihan tietävät, että tuloveronkorotus on ainut oikea ja järkevä tie.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU saisi tulla tänne ja syrjäyttää hallituksen, ei voi homma mennä enempää käteen. Kaikkihan tietävät, että tuloveronkorotus on ainut oikea ja järkevä tie.

        Aivan varmasti lusmuille , verorahoilla loisiville ja ideologisesti työttömille viherpunikeille heidän omasta mielestään.

      • Anonyymi

        Ikävä kyllä tuloveron jatkuva aleneminen on aiheuttanut tämän ahdingon ja Orpon toimet vain pahentavat sitä. Kohta olemme kommunismi taloudessa, jossa tavara vaihdetaan tavaraan. Pienyrittäjät pyyhkäistään yhdellä hölmöläisen päätöksellä.

      • Anonyymi

        Messuat kuten Sipilä EU:n vallan ottamisesta Suomen talouden osalta. Puhe oli suurta ja siihen se jäikin. Ei tapahtunut kertakaikkiaan yhtään mitään. Eikä tule tapahtumaankaan. Se puhe on vain pelkkää kusetusta ja tollojen hiljaisina pitämistä.

      • Se MITEN budjettia tasapainotetaan on poliittinen valinta.

        Vaikka budjettia on tasapainotettava, niin on suuri vale, että hallituksen valitsema tapa olisi ainoa mahdollinen. Sekin on kyseenalaista onko nyt suunnitellut leikkaukset edes kestävällä tavalla taloutta tasapainottavia.

    • Anonyymi

      Lahtarit ovat aina lahtareita, persut ovat aina populisteja eli valehtelijoita. Minkä sille mahtaa, jos äänestäjät uskovat typeryyttään näitä ihmiskunnan mätäpaiseita...

      No, viimeistään neljän vuoden päästään taas päästään jotenkin inhimilliseen Suomeen, kun demarit pääsevät taas valtaan.

      Mutta täytyy myöntää, että en uskonut Petteri Orpon olevan ihan ihmiskunnan täydellinen mätäpaise, vaikka merkkejä siitä kyllä jo olikin...
      Mikä tämä Orpon ideologia oikeasti on? Onko hän vain koulukiusattu raukka, joka nyt haluaa kostaa "oletetuille" kiusaajilleen? Ovatko köyhät häntä kiusanneet? Aika säälittävä jätkä...

    • Anonyymi

      Helppohan sitä 6000 palkalla on leikkauksia tehdä kun ei tajua pienitulosen elämästä mitään.
      Oliskohan aika nostaa niitä pienempiä palkkoja 500-1000 euroo että hommat näyttäs "kiinnostavimmalta"...
      Joo,ei näin Suomea hoideta kuntoon, mitä eduskunta suunnittelee."Minkä taakseen jättää sen edestään löytää"😉

    • Anonyymi

      Hyviä ehdotuksia mistä leikataan ja ne rahat jaetaan sitten köyhemmille duunareille ja kovaosaisille.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kansanedustajalta voi kysyä miten hän osallistuu säästötalkoisiin omalta kohdaltaan. Pistääkö kolikkoa kolehtihaaviin.

    • Anonyymi

      Kalliitahan vuokrat onkin turvattomassa ja meluisassa ympäristössä ilman sitä rasismiakin. Vaikuinka.

    • Anonyymi

      Valtion velka on tulonsiirto tulevilta sukupolvilta nykyisille, se kannattaa aina muistaa. Jos valinta on lasten ja lastenlasten rahojen varastaminen nykyajan sosiaalipummeille tai nämä "köyhät" kadulle, niin valitsen aina jälkimmäisen vaihtoehdon.

      • Anonyymi

        Paskanjauhantaa jollaiseen vain tomppeli kykenee. Vaikka oletkin itse kuntouttavasssa työtoiminnassa, ei se tarkoita sitä että teet tuottavaa työtä.

    • Sitä se on, edellisen hallituksen bilettäminen, tyttöjen humputtelu ja velaksi eläminen on mennyttä aikaa. Nyt taas opetellaan mitä on kädestä suuhun eläminen, voi ehkä jäädä jotain säästöönkin.

    • Anonyymi

      Ilman Thatcheria Englannissa olisi yhä päätuotantosuuntana hiilikaivokset.

    • Anonyymi

      Sieltä vaan sossuluukulta säästöjä !

    • Anonyymi

      Tahtoo olla, että ihmiset joilla on velkaa ja joilla velka on kontrollissa, ovat välkkyjä, kykeneväisiä ja varakkaita/rikkaita, ja kateelliset ovat tietenkin räksyttämässä myös tästäkin velanotosta.

    • Anonyymi

      Hmm...Historia olkoon armollinen..Hmm...Lukemattomille.......

    • Anonyymi

      No itkupilli- Riikallahan on kokemusta tästä itkemisestä.

      • Anonyymi

        Kyllä tuo aikuiskoulutuksen lopetus oli nyt hallitukselta juuri tähän aikaan kaikista typerin veto mitä voi tehdä......siihen vielä liintonrahan lakkautus kylkeen....Isot lafkat sulkee sellu ja paperitehtaita luultavasti henkilökuntaa tiivistetään myös raksalla. on sellaisia ihmisiä noissa tehtaissa jotka on menneet niihin töihin esim..sunilassa heti koulusta ja nyt 40-50v irtisanotaan eipä ole haminassa paljon työpaikkoja 500 hlö? ja nyt ei ole tosiaan aikuiskoulutusta,akkutehtas on vähän niin ja näin mut kouluttaa sinnekin pitäis..moniko pystyisi talovelallisena jos 500e työkkäri vuotta olla koulutuksessa perheellisenä koulutuksessa? pakko ainakin hakea vapaavuosi. no kiitos nyt kai osittain tästäkin hallitukselle. itse 50v työttömänä lähdin uudelleen yrittäjäksi vaikka näkymät eivät ole parhaat,alaa enkä maakuntaa sano.

        Yleensäkin koulutuksen alasajo on typerää ja lyhytnäköistä touhuilua.

    • Anonyymi

      Jal.. siis hallituksessa ei sitä oikeaa osaamista näytä olevan talouspolitiikan (eikä paljon muunkaan) saralla. On lähinnä säälittävää katsella Orpon hyppelyä jalalta toiselle ja nauraa "johtajuudelleen" mistä sössötti vaalien alla. Purran taloudellinen osaaminen on lähinnä vitsi. Huomatkaa että katkera täti kannattaa systeemiä missä valtio tuottaa vain poliisin ja armeijan palvelut. Työministeri Satonen haluaa ajaa ay-liikkeen pois porvarin toimia häiritsemästä ja sisäministeri Rantanen uskoo väestönvaihdon salaliittoon. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen kunnostautui Sipilän kaudella koulutuksen rajuun leikkaukseen ja oli ilmeisesti sen näytön vuoksi ykkösvalinta nykyiseen pestiinsä. Koko jal... siis hallitus uskoo talouspolitiikassa johonkin taikatemppuun eli illuusioon.

      • Anonyymi

        Kyllä Purra osaa eli 2004 - 2016 sossuntuilla. Osaa siis keplotella.

    • Joistain Perussuomalaisista on tullut aika kovia.

      Kovia löytyy myös Kokoomuksestakin. Jossain lehdessä Kokoomuksen entinen europarlamentikko Piia-Noora Kauppi sanoi, että työttömille pitäisi suoda vain minimi. Heillä ei hänen mukaansa pitäisi olla mitenkään hyvät oltavat. Heillä ei saisi olla edes puhelinta. No, miten sitten vaikka TE-toimistosta otettaisiin yhteyttä, jos ei ole puhelinta? Ja tietokonekin on nykyään aika tärkeä asia työnhaussa. Noissa Piia-Nooran jutuissa ei oikein ollut järkeä. Suu siinä meinasi loksahtaa auki. Että mitä?

    Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1815
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe