MTV suomessa on ollut pitkään tappiollinen eli omistajat maksaneet sen tappiot, työntekijöiden palkat vuosittain, tilojen kulut, muut. Sen oma toiminta ei ole kattanut kuluja.
Pitää todeta että en ole moneen vuoteen katsonut kuin vähän mtv:n ohjelmia televisiosta, sekalaisella nettisivulla ja videopalvelussa en jaksa käydä.
Heiltä puuttuu kiinnostavia ohjelmia, ajankohtaisohjelma ja erilaisia urheilukisoja joita ei ole suomessa kanavilla näytetty.
Kyllähän mtv:n kohtalo on lopetus eli kanava loppuu kokonaan tai myynti jos löytyy ostaja joka pienentää sen toiminnan kokonaan. Lopettaa uutiset tv:ssä, aamu-tv:n,kompakti päivittäinen ohjelmisto jossa on kiinnostavia ohelmia, viikottain erilaisia uhreilulajeja ostettu ulkomailta.
Yksi laadukas asiaohjelma viikossa kuten a-studio ym jossa on vieraita ja käsitellään monia aiheita olisi hyvä. Tuo lisää arvoa brandille.
Ei meidän maahan oikein sovi kolmea eri mediataloa ja 2-3 kertaa uutisia ja säätä, kahta aamu-tv:tä jotka on samaan aikaan kertoo 30min välein samoja juttua, uutisia.
MTV:n kohtalo ja mitä tulemme näkemään.
20
409
Vastaukset
- Anonyymi
Mtv pidetään pystyssä vain koska jenkeissä asuva juutalainen omistaja haluaa pitää oman probaganda- kanavan.
Ylen täytyy alkaa myymään mainoksia, muuten käy köpelösti.- Anonyymi
Ei Ylen käy köpelösti eikä Yle saa myydä mainosaikaa koska se on laissa kielletty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Ylen käy köpelösti eikä Yle saa myydä mainosaikaa koska se on laissa kielletty.
Suomessa vähemmistö ei päätä enemmistön asioista kommari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Ylen käy köpelösti eikä Yle saa myydä mainosaikaa koska se on laissa kielletty.
Tänäänkin ajattelin kun katsoin jalkapallo ottelua ,että maksan mielelläni Yle veroa, en edes sillä hinnalla saisi lippua kisakatsomoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa vähemmistö ei päätä enemmistön asioista kommari.
Minähän en ole mikään kommari, olen enemmänkin persu, joten tuo väitteesi on törkeää herjaamista. Sitäpaitsi Yleä ei sen jälkeen katso kukaan jos Yle alkaisi esittää mainoksia! Eihän maikkariakaan juuri kukaan nykyisellään katso!
- Anonyymi
Yle taas on täysi pummien vallassa.
- Anonyymi
Kommaripropagandaa yle, mtv ja iltasanomat. Eli venäjän perseennuoleentaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommaripropagandaa yle, mtv ja iltasanomat. Eli venäjän perseennuoleentaa.
Vai kommaripropagandaa kaikilta kolmelta
Perusteluja hyvä mies, vai oletko pojannappula jostain perähikiältä
Enemmän noi syytää transatlantista propagandaa ja ovat usan perseennuolijoita
- Anonyymi
Sitä tässä vain mietin ,että eihän porvari kanavan työntekijät tarvitse luottamusmiestä ,hyväksyvät siitä vain lopputilit. Porvarithan ei ammatti yhdistystä tarvitse? Huomaavatkohan irtisanomisen palossa että olisi joku joka puolustaisi.
- Anonyymi
Urheilu lienee suurimpia kuluja josta puhuttu jo kauan.
- Anonyymi
Mtv3 joutaa mennä roskakoriin. Olisi pitänyt mennä jo vuosia sitten.
Ylipaisutettuja paskaohjelmia, joissa samat naamat pyörii vuodesta toiseen
Yle tosin, joka on lähinnä hyväosaisten sosiaalitoimisto pelastaa poispotkitut työntekijät- Anonyymi
Meriläisen hissiliike maikkarin ja ylen välillä jatkuu.
- Anonyymi
Sais loppuu koko kanava, tylsä ja ruma.
- Anonyymi
Trump jos ei pääse USA:n pressaksi, on valmistellut siirtyvänsä kokonaan mediabisnekseen jo pitkään. Trumpin, Trump Media & Technology Group (TMTG), TRUTH Social laajenee maailmalla ja se hankkii eri mediayhtiöitä omistukseensa. Rahoitusta tulee, (mistä?) ? .
Suomi ja MTV rajan pinnassa lähtee jos raha ratkaisee ja sehän ratkaisee.
Iltauutiset eri kielellä вечерние новости правда по русски- Anonyymi
Trump on turhake, valehtelee ja vääristelee kaiken, ihan kuin kaverinsa putler!
- Anonyymi
Minkä takia pitää uutisa moneenkertaan samat aamun aikana! Pitääkö olla uutisia lukemassa kaksi henkilöä?? Ihan karsia turhanpäiväistä! Eihän tule muutenkaan kuin uusintoja uusintoja??
- Anonyymi
Ei ole päättävät johtajat kuunnelleet heitä joilla on oikea näkemys ja tieto, mitä pitää tehdä ja muuttaa, kokeilla. Iso palkka tullut tilille ruotsista ja ei ole "omaa päätä vaivattu, miettimällä" .
Rakennusten ostoa ja rauhattomien studioiden tekoa. Kuinka paljon ostettu kalliilla tuotantofirmoilta ohjelmia?
90 luvulla ja 2000 luvulla oli monipuolisia ohjelmia, dokumentteja, luonto-ohjelmia, ajankohtaisohjelmia, erilaisia urheilulajeja, veneilyyn ja kotiin liittyen, myös ohjeita ja neuvoja noissa ohjelmissa, työkalujen käyttöä.
Nyt piha/kotiohjelmat on nopeasti "juostu" läpi ja ohjelma on leikattu liikaa. Ei paneuduttu johonkin riittävästi.
Youtubessa on paljon dokumenttejä, luontodokuja, kaikkia eri uhreilulajeja, "paris-dakar" kisat, seikkaulu-uhreilu, veneilyt, retkeily, kiihdytyskisat, metallipajan töitä ja puutöihin kaikki, paljon mainoksien maksajia.
Kustannukset ei ole isoja koska videoita ja kiinnostavia ohjelmia voi tehdä jokainen youtubeen satasen käytetyn HD kameralla, puhelimella. Olen katsonut 5-10 tuntia hyvin tehtyjä videoita erilaisista rakennusaiheista, aavikkokisoista, luontodokumentteja todella monta tuntia youtubesta.
Ei ole kiinnostanut f1 pitkään aikaan enkä koskaan maksaisi siitä tai jääkiekosta. Itseasiassa mm kisojen kiinnostavuus myös laskenut, katselen jos näkyy vapailla.
Mtv tarvitsee olla paljon pienempi ja keskittyä tekemiseen, MTV-katsomo
Miksi mtv ei aikaise jonkun muun mediatalon kanssa esim alma-median tai Ruotsalaisen kanssa euroopassa sivustoa videoille! matalalla profiililla auki ihmisiä alkaa tulla ja sitten tulee firmojen tileja ja videoita, jossakin vaiheessa alkaa mainosrahaa tulla. Eurooppalaisten omistaja omistama videopalvelu puuttuu kokonaan.- Anonyymi
Ei pitäisi ostaa jääkiekon sm liigaa koska en usko että saavat katsojia ja maksajia, muitakin näitä "kalliita" isoja lajeja joilla on kumminkin vähän katsojia. Sitten jos ajatellaan miten paljon rahaa säätyy niin voi tehdä itse ja ostaa erittäin monipuolisia ohjelmia jotka tuo maksajia ja mainostajia ja ihmiset puhuu että ompas hyviä ohjelmia mtv kanavalla.
- Anonyymi
1990-luvulla tuli paljon asiaohjelmia myös maikkarilta, oli Jokakodin asuntomarkkinoita ym. ja varsinkin ne osuudet joissa remontti-Reiska rakensi tai korjasi jotain taloa tai asuntoa joissa sai hyödyllisiä ohjeita ja vinkkejä. Myös ne mainoskatkolla olleet Tikkurilan maalausohjeet oli hyödyllisiä.
Nykyään maikkarilta tulee Emmerdalea lukuunottamatta pelkkää roskaa, ja tosi-tv roskaa sitä vasta riittääkin. Ei ihme että Maikkari on konkurssikypsä firma!
- Anonyymi
Mtv:ssä ei tuu mitään järkevää katsottavaa. Näitä naurajia ja tatuoituja pellejä kyllä riittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000538890824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?112267Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1771368Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja171026- 61857
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41837Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57772Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72764En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.37682Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä75612