Tänäkin kesänä olen tavannut useita pareja, jopa perheitä teini-ikäisine/parikymppisine jälkeläisineen, osa ulkomaalaisia jotka pakotettu ”kastijakoon” naiset aidan tuolle puolen ja miehet toiselle. Sitten huutelevat aidanraosta tai meressä toisilleen. Eikö aita voisi jo välistä poistaa. Paikan päällä on jo valvoja jonka ainoa tehtävä nyt lienee oven avaus, kun uinninvalvontaa hän ei tee. Ko henkilön työlistaan voisi väliaidan poiston jälkeen lisät kevyen järjestyksenvalvonnan ( vaikka uskonn sen olevan täysin tarpeetonta), hän voisi sitten puuttua mikäli joidenkin naisten pelkäämiä epäasiallisuuksia ilmenisi. Mihin laitetaan hakemus.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Havainnoinut samaa. Hölmöä mennä puolison kanssa ja kommunikoida huudellen toiselle puolelle. Aika on ajanut aidan ohi
- Anonyymi
Aitaa perustellaan sillä, että naisille pitää olla joku paikka. Mutta sen saman aidan takia perheille, pariskunnille ja kaveriporukoille ei ole paikkaa. Eikä niille, jotka ymmärtävät totuuden: ihmisten karsinointi sukupuolen mukaan on samalla tavalla sairasta ja vastenmielistä kuin mm. rotuerottelu ja ns. vääräuskoisten syrjintä. Kuvitelkaa, että joku pitäisi nykyajan Suomessa uimalaa, jossa on aidalla eroteltu valkoisten ja värillisten puolet. Kyllä nousisi äläkkä.
- Anonyymi
No jos aidoista sitten pidetään kiinni niin sitten keskellä voisi olla pariskunta-alue ;)
- Anonyymi
Niinpä, sehän ois fiksuinta jakaa kolmeen osaan.
- Anonyymi
Noista aita jutuista tulee mieleen, kuinka muuan Trump sai hymyn suomalaistenkin huulilleen pystyttelemällä aitoja. Todellisuudessa olemme lokeroineet ihmisiä täysin samalla tavoin. Tämä ahdasmielinen aikakausi on saatava jo lopetettua.
Jokaiseselle kunnalle pitäisi laitttaa velvoite myös nakurannan ylläpitoon. Onhan tämä parasta mielen ja ruumiin kulttuuria. Kansalaistottelemattomuus kunniaan!! - Anonyymi
Vaatisiko aidattomuus sitten tomeran rantavahdin, naiset kun eivät välitä tuijottelijoista tai runkkareista/ehdottelijoista. Itselle kyllä kävisi tuo vapaa-alueena kuten Pihlajasaari. Nautin Pihliksen ilmapiiristä suunnattomasti
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381471Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421004- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686