Paljastaaksemme Paavalin valheet, meidän on ensin tutkittava, mitä Jeesus sanoi hänen opetuslapsistaan. Matteus 10:16-18 tässä kohdassa Jeesus valmistelee opetuslapsiaan tulevaan palvelukseen, ja he tulevat olemaan todistuksena niin juutalaisille kuin pakanoille. Luukaas 22:28-30 Jeesus puhuu opetuslapsilleen heidän uskollisuudestaan ja roolistaan tulevassa valtakunnassa.He asetetaan myös istumaan valtakunnan valtaistuimilla, ja heillä on tehtävä tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. Ja tämän vuoksi Jeesus valitsi 12 opetuslasta apostoleiksi; tämä oli osa hänen suunnitelmaansa.
Mutta tämä oli vain yksi syy, se toinen syy että oli heidän roolinsa todistajina sekä juutalaisille että pakanoille. Johannes 5:31-33 Tässä Jeesus puhuu omasta todistuksestaan. Hän sanoo, että hänen oma todistuksensa yksinään ei ole pätevä, hän viittaa Johannes Kastajaan yhtenä todistajana ja toinen on Jumala, joka sanoi, kun Johannes kastoi Jeesuksen: "Tämä on minun rakas Poikani, kuunnelkaa häntä".Hänen opetuslapset tuli olla mukana Jeesuksen koko palvelutyön, alusta, loppun asti, koska tämä antoi todistukselleen vahvan ja yhtenäisen perustan. Jos uusi apostoli ei olisi ollut mukana alusta asti, se olisi voinut heikentää heidän todistustaan ja aiheuttaa epäselvyyksiä
Myöhemmin Ilmestyskirjassa voimme lukea, että Uusi Jerusalem laskeutuu ja siinä on kaksitoista porttia, joissa ovat Israelin kahdentoistan heimojen ja kahdentoistan apostolin nimet porttien yläpuolella. Uusi apostoli valittiin sen jälkeen kun Juudas oli kuollut Apostolien teot 1:26 Mattias. Apostolien teot 1:21-22 mainitaan, että ehdokkaan tuli olla mukana alusta asti, kun Jeesus aloitti opettamisensa Johannes Kastajan kasteesta aina Jeesuksen ylösnousemukseen asti. Tämä ehto asetti rajan ehdokkaille! Tämä kriteeri varmisti apostolien todistuksen yhtenäisyyden ja vahvuuden.
Näin tarkkaa oli Jeesus todistuksista! Asia päätetään 2-3 todistuksen kanssa Torassa, ilmaan tätä ei mitään tuomiota tai päätöstä voida toimittaa tai antaa! Myöhemmin Apostolien teossa l 11:1-18 kohdassa Jeesus kutsuu Pietarin pakanoitten apostoliksi. Nyt, kun sinulla lukijana on hyvä perspektiivi ja pohja siitä, miten tärkeä todistus oli Jeesukselle,nyt katsotaan Paavalista.
Paavali kertoo kolme eri tarinaa tästä tapahtumasta, kun hän kohtasi Jeesuksen erämaassa . Apostolien teot 9:2–3; 22:6; 26:13 Paavali kutsuu itseään 'pakanoitten apostoliksi' Roomalaiskirjeen 11:13. Korinttilaiskirje 9:1 Paavali puolustaa omaa asemaansa ja oikeuttaan apostolina. Hän kysyy, eikö hänellä ole vapautta ja oikeutta olla apostoli. Hän muistuttaa myös, että hän on nähnyt Jeesuksen Herran. Ja Paavali jatkaa 1. Korinttilaiskirjeen 15:8 että viimeisenä kaikista Jeesus ilmestyi myös hänelle, vaikka hän itse kokee olevansa kuin myöhäisherännyt apostoli ja tässä kohdassa hän väittää, että hän näki ylösnousseen Jeesuksen. Galatalaiskirje 1:11-12 Paavali kertoo, että hän ei ole saanut opetustaan ihmisiltä, vaan Jeesus itse ilmoitti hänelle evankeliumin. Hän korostaa, että hänen julistamansa sanoma ei ole peräisin ihmisiltä. Hän ei oppinut opetuslapsilta mitään, koska se oli tämä 'olento', joka opetti häntä.
Apostolien teot 9:2–3; 22:6; 26:13 Minä en rupea menemään yksityiskohtiin tässä, kun tässä kerrotaan eri lailla joka kerta, paitsi yksi asia on yhteinen joka kertomuksista.Ja se on, kun "Paavaliin-jeesus" tässä kysyy: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"Tämä kohta pitäisi saada soimaan herätyskellot.Koska Jeesus oli ennustanut monta kertaa opetuslapsilleen ja sanonut, että heitä tullaan vainoamaan, vangitsemaan ja tappamaan, -"te tulette olemaan minun todistukseni maailmalle". Miksi sitten "Paavalin-jeesus" kysyi Paavalilta, miksi hän vainosi opetuslapsia, kun "Raamatun-Jeesus"oli jo ennustanut tämän asian? Oliko "Paavalin-jeesus" shokissa, kun "Raamatun-Jeesus" ennustukset kävi toteen?" Tämä oli yksi seikka; toinen asia. Paavali sanoi, että tämä "Paavalin-jeesus" kutsui hänet ja teki hänestä apostolin pakanoille:
Tässä on kolme asiaa, jotka haluan ottaa ylös ensin. Apostolien teoissa 1:21-22 mainitaan, että ehdokkaan tuli olla mukana alusta asti tullakseen apostoliksi. Toiseksi apostolien määrän tuli olla yhteensä 12, koska he istuvat jokaisen 12 heimon tuomarina Jeesuksen valtakunnassa Luukas 22:28-30 ja tämä oli Jeesuksen suunnitelma. Kolmas asia oli, että Jeesus oli kutsunut Pietarin apostoliksi pakanoille Apostolien teossa 11:1-18.
1. Korinttilaiskirjeen 15:8 Mukaan ja nuo muut kohdat Apostolien teoissa sanovat, kuinka Jeesus ilmestyi Paavalille. Jossain niin kirjoitetaan, että he kaikki näkivät hänet, jossain he kuulivat. Se ei ole se pointti, pointti on se, että Jeesus ilmestyi hänelle, vaikka selvästi sanottiin ettei kukaan tule näkemään häntä enää, kunnes tapahtuu hänen toinen tulemisensa maan päälle ( Johannes 16:16, 14:19, 13:33) Ja jos joku sanoo nähneensä hänet, häntä ei saa uskoa. Se on valhetta, jos joku sanoo nähneensä Jeesuksen.
Paavali ja hänen valheensa osa 1
35
631
Vastaukset
- Anonyymi
Jatko..Galatalaiskirje 1:11-12 Paavali sanoo, että hän on saanut opetuksensa henkilökohtaisesti Jeesukselta, eikä se ole tullut ihmisten kautta, tarkoittaen 12 opetuslapsen kautta. Se, mitä Paavali sanoi Galatalaiskirjeessä, tarkoittaa, että hän oli henkilökohtaisesti nähnyt Jeesuksen. Galatalaiskirjeessä 1:4 hän mainitsee, että hän meni Arabiaan ja oli siellä kolme vuotta. Tästä voidaan olettaa, että se oli siellä, missä tämä "henkilökohtainen Jeesus" opetti Paavalia. Miksi voin olettaa tämän? Sen takia, koska Paavali oli erämaassa kolme vuotta. Kuka muu oli opettamassa 12 opetuslasta 3 vuotta? Se oli Jeesus. Sen takia Paavali sanoi kolme vuotta.Se oli Paavalin viittaus!
Ongelma Paavalin "henkilökohtaisen Jeesuksen" kanssa opettajana oli, että Raamatun Jeesus lupasi lähettää opetuslapsille myös kaikille, jotka ottivat vastaan Jeesuksen, Pyhän Hengen. Pyhä Henki tulisi opettamaan kaikki asiat, kuten Jeesus oli luvannut: "hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta". 1Johanneksen kirje 2:27 Pyhä Henki opettaa ja johdattaa uskovia ymmärtämään totuutta sekä auttaa meitä tunnistamaan väärät opetukset. Tämä on yksi Pyhä Hengen tehtävistä( ne muut on : Hesekiel 11:19, 36:26) meissä, tämä ei ole vain jotain, mitä Johannes ja Jeesus sanovat; myös tämä mainitaan Vanhassa Testamentissa. Nehemia 9:20 "Sinä annoit heille Henkesi hyvyydessäsi opettaaksesi heitä...."
Paavali todistaa itse omasta itsestään apostolina, mutta Jeesuksen ja Tooran mukaan tämänlainen todistus ei ole pätevä. Miksi Paavalille ei riittänyt Pyhä Henki? Miksi Jeesus rikkoi omia sanojaan ja lupauksiaan ja tuli alas opettaakseen Paavalia ja sitten meni takaisin ylös? Voidaan olettaa, että tätä tapahtui kolme vuotta, kun Paavali oli Arabiassa erämaassa, varmasti niissä luolissa missä Elia oli. Miksi Jeesus kutsui Pietarin apostoliksi ja sitten myöhemmin muutti mieltään ja sanoi: 'Eikö sinä, Paavali, ole apostoli pakanoille?'
Paavalihan yritti olla apostoli juutalaisille, mutta oli surkea siinä. Miksi Jeesus muutti suunnitelmiaan? Ensin piti olla 12 apostolia, jotka toimivat tuomarina tulevassa valtakunnassa, ja nyt yhtäkkiä hän muutti mielensä, eikö pitäisi olla 13 apostolia? Miksi tämä Jeesus, jonka Paavali kohtasi matkalla Damaskoksen tiellä, oli hämmästynyt siitä, miksi Paavali vainosi hänen opetuslapsiaan ja seuraajiaan, vaikka hän oli itse ennustanut tämän asian? Miksi Paavali meni Damaskoksen kokemuksen jälkeen 'Juudaksen taloon'? Oliko tämä meille jokin vinkki? Nämä ovat ne kysymysmerkit tähän asti, ei olla edes verrattu Paavalin opetuksia Jeesuksen ja opetuslasten opetuksiin.- Anonyymi
Saatana vei Jeesuksenkin kuivaan erämaahan, kuten vei Paavalinkin.
Jeesus ei langennut Saatanan opetuksiin, mutta toisin kävi Paavalille, joka oli hänet kutsunut ja valinnut palvelukseensa Damaskon tiellä esiintymällä Jeesuksena.
Matt. 24:5 "Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia."
Pyhä Henki vie ihmisen virvoittavien vetten äärelle, ei kuivaan erämaahan. - Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17974485E
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
"Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa."
- Anonyymi
No jo on kommentti.Jumalan Sanassa sanotaan asioita eri puoliltaan.Minä uskon koko ilmoituksen enkä jää nipottelemaan toisarvoisilla yksityisasioilla.Mitähän joku saavuttaa sillä että yrittää hyökätä Jumalan Sanaa vastaan
- Anonyymi
Ei ole mikän pikkujuttu kun Paavali paljastuu paholaisen agentiksi esiintymällä oikeana totuuden julistajana.
Juudas oli varas ja pettäjä, Saatanan armosta.
Paavali oli valehtelija ja eksyttäjä, Saatanan armosta.
Valhe kun nielaistaan huomaamatta kahden tosiasian välissä. Mitä strategiaa Paavali käytti.
Sanoo sen itsekin, mutta sille vain nauretaan ja pidetään sitä sisäpiirin vitsinä.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
- Anonyymi
Vai että valehtelu lisää jumalan kirkkautta.
No niimpä tietenkin, mitenkäs muuten.
Valettahan koko ukko on itsekin. - Anonyymi
"Rakas Paavali"
Uskovaiset ovat liian sinisilmäisiä pitäessään Paavalia omana "kotiryssänään". - Anonyymi
Svenska Bibeln 1917 sanoo suoraan, että Paavali oli luonteeltaan epärehellinen eli valheenllinen. Ei se ihmisen perusluonne muutu miksikään elämän aikana. Päinvastoin, huonot puolet vain korostuvat vanhemmiten.
Paavali: "Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
" Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare? - Anonyymi
Paavali itse myöntää Konrinttolaiskirjeessä saaneensa Saatanan demonin eli satanan enkelin, koska enkelitovat henkiolentoja, niitä on vaikea tunnistaa.
Paavali ei sano, missä tilanteessa ja milloin sai sen Saatanan enkelin.
Voiko olla niin, että Paavali sai tuon Saatanan enkelin siellä Damaskon tiellä ja demoni valehteli Saulukselle olevansa Jeesus?
Mistä Salus olisi sitä osannut epäillä, koska ei tavannut oikeata Jeesusta kun tämä oli elossa maan päällä. Eikä Paavali ollut kuullut Jeesuksen puhetta eikä ääntä, niin ei voinut tunnustaa Jeesusta äänen perusteella.- Anonyymi
2. Kor. 12:7
Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
King James
And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh,
The messenger of Satan
to buffet me, lest I should be exalted above measure.
Mitkä Paavalin kirjeet ja puheet on kirjoitettu Saatanan enkelin saamisen ennen ja mitkä jälkeen?
Mutta se näkyy, että Paavali kirjoittaa Korinttolaisille kuin heitä varoittaakseen, että hänessä oli silloin se Saatanan enkeli toiminnassa.
- Anonyymi
Autuaita ovat puhdassydämiset he saavat nähdä Jumalan. Jeesus itse opetti. Mutta aloittaja suuressa viisaudessaan kumoaa Jeesuksen sanat.
Niiden silmät voidellaan näkemään joita Jumala paljon säälii opettaa puolestaan hengelliset laulut ja virret.
Ilmestyksiä tapahtuu. Sekä Minä seison ovella ja kolkutan.... Joka avaa oven hänen kanssaan käyn aterioimaan....
Jeesuksella voi olla jopa uusi nimi kuin uusi roolihahmo.
Jne.
Ei tosin kukaan tiedä kenen luona Jeesus olisi käynyt aterialla viime aikoina mutta ei se ole pois suljettu mahdollisuus.- Anonyymi
Jeesus ei tule kuin vasta aikanaan ihmisten luokse aterioimaan ja juomaan sitä viiniä.
Matt. 26:29
Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei tule kuin vasta aikanaan ihmisten luokse aterioimaan ja juomaan sitä viiniä.
Matt. 26:29
Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."Epämääräisten henkien ja henkijeesuksien perään ei pidä lähteä, eikä sellaisia henkiä pidä ottaa vastaan jeesuksina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epämääräisten henkien ja henkijeesuksien perään ei pidä lähteä, eikä sellaisia henkiä pidä ottaa vastaan jeesuksina.
erilaiset henkiolennot ja valejeesukset ne täällä hiippailee ja esiintyy Jeesuksena
Mark. 13:21
Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko.
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
erilaiset henkiolennot ja valejeesukset ne täällä hiippailee ja esiintyy Jeesuksena
Mark. 13:21
Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko.
1. Joh. 4:1
Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.Mark.13
21 Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko.
22 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
23 Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki.
Matt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei tule kuin vasta aikanaan ihmisten luokse aterioimaan ja juomaan sitä viiniä.
Matt. 26:29
Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."Jeesus puhuu viininjuonnista ihmisten kanssa tarkoittaen hääjuhlaa, mikä vietetään täällä maan päällä Jerusalemissa tuhatvuotisen valtakunnan alkajaisiksi.
Luuk.14
22 Ja palvelija sanoi: 'Herra, on tehty, minkä käskit, ja vielä on tilaa'.
23 Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja PAKOTA heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi;
24 sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallisiani'."
- Anonyymi
Jeesus ei luvannut itse tulla takaisin maan päälle kuolemansa jälkeen ennen aikojaan, vaan hän pyysi Isäänsä lähettämään toisen puolustajan eli totuuden hengen.
Paavalissa ei voinut olla totuuden henkeä hallitsevana henkenä, koska hän valehteli aina tarvittaessa, eikä pitänyt sitä edes syntinä.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan? - Anonyymi
Onhan se melkoinen väite Paavalilta, että Jeesus olisi tullut hänen takiaan taivaasta maahan ja ollut hänen kanssaan kolme vuotta jossain Arabian erämaassa kouluttamassa Paavalia yksityisoppilaana.
Saatana vei Jeesuksenkin heti kasteen jälkeen erämaahan koulutettavaksi "kirjoitusten mukaisesti", mutta Jeesus antoi tälle loistavapukuiselle kouluttajalle nopeat lähtöpassit. - Anonyymi
Ei tätä maata sinun vuoksesi yksin lyödä.
- Anonyymi
Kyllä Jeesus opetti maa päällä valitsemilleen oikeille apostoleille kaikki tarvittavan. Kaikki he olivat sekä juutalaisten että pakanoiden apostoleita. Jeesus käski heitä kastaa kaikki kansat, myös pakanakansat. Ja opettamaan heille käskyt, mitä Jumala on käskenyt ja säätänyt.
Mark.13
21 Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko.
22 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
23 Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki.
Jeesus nimenomaa varoittaa oikeita apostoleita Paavalin kaltaisista uusista "ilmestyksistä".- Anonyymi
Jeesus antoi omaa valtaansa eli delegoi valtaa oikeille apostoleille viimeisessä päiväkäskyssään maan päällä ennen taivaaseen astumista. Jeesus jakoi näin omaa valtaansa oikeille apostoleille.
Valta toimia Jeesuksen nimissä perustuu Jeesuksen isensä omasta vallastaan antamaan valtaan.
Ei mihinkään jonkin yksittäisen tapauksen matkimiseen. Ei Raamattu ole mikään loitsukirja.
Ylipäällikön viimeinen päiväkäsky, jolla hän siirsi omaa valtaansa oikeille apostoleilleen maan päällä viimeisinä sanoinaan ennen taivaaseen nousemista helatorstaina.
Matt.28
16 Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus antoi omaa valtaansa eli delegoi valtaa oikeille apostoleille viimeisessä päiväkäskyssään maan päällä ennen taivaaseen astumista. Jeesus jakoi näin omaa valtaansa oikeille apostoleille.
Valta toimia Jeesuksen nimissä perustuu Jeesuksen isensä omasta vallastaan antamaan valtaan.
Ei mihinkään jonkin yksittäisen tapauksen matkimiseen. Ei Raamattu ole mikään loitsukirja.
Ylipäällikön viimeinen päiväkäsky, jolla hän siirsi omaa valtaansa oikeille apostoleilleen maan päällä viimeisinä sanoinaan ennen taivaaseen nousemista helatorstaina.
Matt.28
16 Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.Paavali ei ollut tuossa valittujen apostoleiden joukossa.
Eikä ollut paikalla edes helluntaina kun oikea kielten puhumisen armolahja toimi oikeiden vieraiden kielten muodossa ja oikea Pyhä Henki oli paikalla.
- Anonyymi
Loitsijat kuvittelevat, että matkimalla yksittäisiä tapauksia samat asiat toistuu nykyaikana samalla tavalla. Näin monet lahkot eksyttää ihmisiä ottamalla asioita irti siitä kontekstista, tilanteesta ja ihmisistä, missä ne ovat tapahtueet ja keihin ihmisiin, tekoihin ja yhteiskulliseen tilanteeseen ne tapaukset ja tapahtumat ovat alunteperin liittyneet.
Paavalin puheet ja kirjoitukset kiinnostavat kovasti matkijoita ja loitsijoita.
Ap. t. 19:13
Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota PAAVALI julistaa."
Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja PAAVALIN tiedän, mutta keitä te olette?"
Ap. t. 16:17
Tyttö lähti PAAVALIN ja meidän muiden perään ja huusi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien!" - Anonyymi
Vain oikeat apostolit puhuivat helluntaina Pyhän Hengen johtamina helluntaina oikeilla vierailla kielillä järkeviä asioita. Mutta eivät molisseet sekavia hurmospäissään (glossolaliaa).
Paavali sitä vastoin kunnostautui Korintossa puhumalla sekavia hurmoskieliä (glossolaliaa), josta kukaan ei saanut selvää, mitä hän tarkoittaa.
Korintossa Delfoin oraakkeli puhui samalla tavalla sekavia "enkelien kieliä" kuin Paavali. - Anonyymi
Asialla ei ole merkitystä nykymaailmassa.
- Anonyymi
Kerro lisää miksei?
- Anonyymi
Kaikkea mitä on ollut ennen, sitä on nytkin tässä ajassa. Ei ne henget siitä kuole eikä vanhene, vaikka ihmiset vaihtuu.
Jos usko ei tule ja säily ilman Paavalin oppeja, niin sellainen usko joutaa mennäkin.
Jeesusta meidän tulee seurata ja hänen oppejaan noudattaa.
Paavalin perässä juoksijoita on paljon, mutta Jeesuksen seuraajia on vähän.
Matt. 10:38
Jeesus: "Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkea mitä on ollut ennen, sitä on nytkin tässä ajassa. Ei ne henget siitä kuole eikä vanhene, vaikka ihmiset vaihtuu.
Jos usko ei tule ja säily ilman Paavalin oppeja, niin sellainen usko joutaa mennäkin.
Jeesusta meidän tulee seurata ja hänen oppejaan noudattaa.
Paavalin perässä juoksijoita on paljon, mutta Jeesuksen seuraajia on vähän.
Matt. 10:38
Jeesus: "Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle."Jeesuksen itsensä sanomat jakeet ovat sitä aitoa Jumalan sanaa. Niillä kannattaa itsensä ravita.
Raamatussa kun saa vapaasti kaikki osapuolet ilmaista mielipiteensä.
Käärme puhuu paratiisissa ja monet pitää sitäkin Jumalan sanana, ja kieltävät jopa koko sytiinlankeemuksen ja perisynnin vaikutukset käärmeen puheen perusteella.
Raamatussa totuus on siellä sisällä, kuin peltoon kätketyn aarteen kaltainen.
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
Tutkikaa kaikki ja pitäkää vain se, mikä on hyväksi ja oikein.
Muut tekstit pitää hylätä, vaikka ne olisi sinne Raamatun sivuille päässeet.
Raamatussa kaikki kohdat eivät ole edes Jeesuksen sanomia kohtia, vaikka niin väitettäisiin.
Esim. koko Markuksen evankeliumin loppu on täysin tuntemattoman henkilön satojen vuosien perästä kirjoittamaa lisäystä. Ei Jeesuksen itsensä puhumista.
Jeesus ei kuolemansa jälkeen kehota ketään juomaan myrkkyä eikä pistättämään itseään käärmeillä.
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]
- Anonyymi
Paavali ei saanut oppejaan Jeesukselta, vaan ihan muilta hengiltä.
Paavali ei käsittänyt edes kristillisen kasteen merkitystä. Syntien anteeksisaamista ja Pyhän Hengen lahjan saamista puhdistettuun sydämeen lahjaksi. (Pietarin puhe helluntaina Apt.2:38, mitä Paavali ei edes ollut kuulemassa)
Paavali hyväksyi Mormonien käyttämät kuolleitten ihmisten puolesta eläville tehtävät ns. sijaiskasteet.
1. Kor. 15:29
Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?
Korintossa hurmoshenki sai Paavalista niin kovan otteen, että hän alkoi puhua samalla tavalla "glossolaliaa" sekavia hurmoskieliä kuten teki Korintossa vaikuttanut Delfoin oraakkeli, jonka puhetta kutsuttiin enkelien kieleksi ja sillä oli erityiset selittämiseen vihkiytyneet papit selittämässä mistä siinä saattoi olla kysymys, eli keksivät sille molotukselle selityksiä. - Anonyymi
Matt:6:24 johdattaa upeasti Tim2 kirjeeseen mitä kaikkea muuta sisältyy ihmisen elämään ilman Jeesuksen tuntemista.
- Anonyymi
Edes Johannes ei tuntenut aluksi Jeesusta.
Pahat henget tuntee Jeesuksen parhaiten, koska ne ovat asuneet Jeesuksen kanssa taivaassa miljoonia vuosia ennen tänne maan päälle heittämistä.
Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edes Johannes ei tuntenut aluksi Jeesusta.
Pahat henget tuntee Jeesuksen parhaiten, koska ne ovat asuneet Jeesuksen kanssa taivaassa miljoonia vuosia ennen tänne maan päälle heittämistä.
Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?"Samoin puheet Jeesuksen seuraamisesta ovat täyttä pötyä.
Ei kukaan mitään Jeesusta seuraa. Ei Jeesus ollut mikään lahkoissa kaatuileva ja sekavia puhunut lahkolainen.
Luuk. 4:16
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.
Joh. 8:21
Puhuessaan taas kansalle Jeesus sanoi: "Minä menen pois. Silloin te etsitte minua mutta kuolette synteihinne. Minne minä menen, sinne ette te pääse."
Jeesus kumosi kuolemankin vain omalta kohdalta. Kyllä perisynnin kuolemantuomio ihmiselle on edelleen voimassa.
- Anonyymi
😬2.Timoteuksen kirje:3~~Psalmi 78😁
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956797Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982