Vasemmistopuolueiden murskakritiikki

Anonyymi-ap

Vasemmistopuolueet ovat pandemian jälkeisinä vuosina tuottaneet pettymyksen. Ne ovat sortuneet ääri-ideologioiden talutuslampaiksi ja juopuneet omasta vallastaan.

Vasemmiston hölmöys kuvastuu parhaiten kevään eduskuntavaaleista, kuinka sen tulos otettiin vastaan. Korona-aikana rajatonta valtaa käyttänyt SDP ei suostu luopumaan vallasta, koska valta on sen humalluttanut. Siksi se kokosi kaikkien vasemmistopuolueiden jäsenistä rintaman, jonka turvin se hyökkää hallitusta vastaan.

Demokratiassa jokaisella puolueella, joka on laissa todettu toimintakelpoiseksi, on oikeis toimia hallituksessa. SDP ei demokratiasta piittaa vaan tekee kaikkensa kaataakseen hallituksen, yhdessä kokoamiensa hyödyllisten idioottien kanssa.

Rasismista vasemmistopuolueet pesevät omat kätensä. Luodaan kuva, että Suomea uhkaa "paha" oikeistohallitus, jonka kaikki jäsenet ovat rasisteja. Tämä ei pidä paikkaansa, koska jopa Perussuomalaisista on joidenkin tutkimusten mukaan 2/3 sellaisia, joiden arvomaailma ei ole rasistinen. Se on narratiivi, jonka turvin vasemmistopuolueiden oma rasismi halutaan valkopestä pois julkisuudesta.

Viime vuosina vasemmistovihreät ovat tosiaan tehneet esityksiä, jotka vaarantavat yhdenvertaisuuden. Esimerkiksi liikkumiseen (ajaminen, lentäminen...) liittyvät verot on haluttu vaahto suussa nostaa pilviin, ympäristösyihin vedoten. Tämä vaarantaisi erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten sosiaalisen elämän ja joskus jopa pääsyn palveluihin, eli terveyden. Tästä eivät vasemmistopoliitikot ideologisessa kiimassaan piittaa, vaikka veronkorotukset iskevät pahiten juuri köyhiin, joilla ei ole rahaa veroja maksaa, kun eläminen on jo muutenkin kallistunut.

Vasemmistopoliitikot paasaavat näistä asioista, mutta osallistuvat itse Amazing Racen kaltaisiin kilpailuihin. Ongelma näissä ei ole maailman ympäri lentäminen, vaan se, että osallistuminen osoittaa täydellisen epäsuhdan puheiden ja tekojen välillä, joka puolestaan on merkki ymmärtämättömyydestä. Poliitikot eivät ymmärrä mitä heidän ajamansa ehdotukset merkitsisivät ihmisille, saati miksi niitä ehdotuksia tehdään. Ne on ulkopuolelta syötetty poliitikkojen suihin, jotta niistä hyötyvät edunsaajat (viherpesua harjoittavat yritykset ja säätiöt) saisivat etua itselleen.

Hullunkiilto silmissä vasemmistopoliitikot paasaavat "hyvinvointiyhteiskunnasta", syyttäen nykyhallitusta sen alasajosta, mutta kuitenkin samaan aikaan sanovat, että suomalaisten elintaso pitää saada Nigerian tasolle, jotta Maapallo pelastuu. Tämä on jo niin räikeä ristiriita, että ainoastaan täysin pihalla oleva voi jättää sen huomaamatta. Se kuvastaa näiden poliitikkojen ymmärtämättömyyttä itse käyttämiensä käsitteiden merkityksistä (rasismi, elintaso...) ja siitä miten maailma toimii (Nigerian elinolosuhteet).

SDP on yhdessä Vihreiden kanssa juopunut vallasta. SDP siksi, että vaikka se tekisi vallassa ollessaan mitä, vasemmistolainen toimittajakunta hehkuttaa toimia oikeiksi. Vihreät siksi, että heidän puolueellaan on aina paikka hallituksessa, jos vasemmistopuolueet ovat sen kokoonpanijoina, ihan puolueen demokraattisesta kannatuksesta riippumatta. Vihreät on hallitusten vapaamatkustaja, samaan tapaan kuin RKP. Media myös hehkuttaa vihreää ideologiaa aivan ylimitoitetusti sen todelliseen kannatukseen nähden.

SDP:n sisällä valta on henkilöitynyt vaarallisella tavalla Sanna Mariniin. Marinissa on kulttijohtajuuden piirteitä. Hän on milloin mikäkin "kansainvälinen supertähti", "superosaaja", "huippuasiantuntija", ja kauniskin hän kaikenlisäksi on. Marinin yksityiselämää seurataan jo samaan tapaan kuin entisaikojen kuninkaallisia. Hän on milloin missäkin festareilla. Milloin juhlissa. Milloin uuden salarakkaansa kanssa mökillä.

SDP on humaltunut vallasta, ja siksi se tahtoo vallan takaisin itselleen, häikäilemättömästi ja keinoja kaihtamatta, vaikka nämä keinot vaarantaisivat kansan tahdon.

Rasismisyytteitä on temmattu kaukaa, vuosien takaa kaivetuista kirjoituksista. Persujen vihapuhetta on kauhisteltu ja oma puoli pyritty esittämään puhtaan valkoisena. Siinä sivussa on sokeuduttu täysin omalle vihapuheelle. Vasemmiston raivotautiset rakkikoirat räksyttävät somessa, pilkkaavat perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan, toitottaen oman puolensa "paremmuutta" kaikkiin hallituspuolueisiin nähden. Mitään ongelmaa ei tietenkään nähdä. Kyse on vain "kritiikistä". Media on mukana kympillä, mutta jostain syystä median arvostelu on kielletty.

Näin tekee vasemmisto, puolustaessaan "hyvinvointiyhteiskuntaa", jonka se itse haluaa ajaa alas luonnonsuojeluun vedoten. Tämän vasemmisto tekee ymmärtämättömyydessään, koska se ei tajua, että sitä vedätetään.

Vasemmiston ja massamedian samanaikainen sekoaminen alkoi kutakuinkin silloin, kun nyt Elokapinaksi nimetty äärijärjestö perustettiin. Vaikka kyseessä on "rauhanomaista" vastarintaa ajava järjestö, kaikki äärijärjestöt ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Ne pyrkivät syrjäyttämään yhteiskunnan, mikä ei lopulta voi olla rauhanomaista.

6

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elokapinalla on vaikutusta vasemmistopoliitikkoihin ja mediaan, mutta harvemmin on puhuttu siitä kenellä on vaikutusta Elokapinaan itseensä. Yksi tällainen tekijä on unabomberina tunnettu Ted Kaczynski, joka tuomittiin Yhdysvalloissa laajalle levinneestä pommituskampanjastaan. Kaczynskin motiivina oli luonnonsuojelu. Hän istuu nykyisin elinkautista eristyssellissään, mutta hänellä on pääsy internettiin, jonne hän säännöllisesti kirjoittaa ajatuksiaan. Samoja ajatuksia on nähtävissä myös Elokapinan kannanotoissa. Teknologiaa ja järjestynyttä yhteiskuntaa vastustavat anarkistit kun ajattelevat samalla tavoin.

      Toinen keskeinen ajatussuunta, joka ponnistaa luonnonsuojelun pohjalta, on fasismi. Akselerationismi pyrkii romahduttamaan nyky-yhteiskunnan ja korvaamaan sen myöhemmin kansallissosialismilla. Monet akselerationismin kannattajat ovat myös luonnonsuojelijoita, jotka kannattaisivat feodalismia teollisuusyhteiskunnan sijaan.

      Kolmas ryhmä ovat ahneet yritykset ja poliitikot. Viherpesun avulla kuluttajilta voidaan nyhtää rahaa enemmän kuin heidän tarvitsee maksaa. Ympäristöystävälliseksi brandattu tuote voi olla sekä kalliimpi että huonolaatuisempi kuin tavallinen tuote. Viherpesukauppiaita hyödyttää kovasti, jos heidän tuotteilleen luodaan markkinat, eli toisin sanottuna, ajetaan alas järjestelmä, jossa myös muunlaisilla tuotteilla on kysyntää.

      Yhteiskuntaan siis halutaan pysyvä kriisitila, koska silloin yhteiskunnalla on mahdollisuus romahtaa. Romahdus tulee olemaan väkivaltainen, kuten Kaczysnki älykkäänä ihmisenä ymmärsikin. Kriisitilaa ruokkii media, joka on vasemmistopoliitikkojen yllyttämänä mukana hybriksessä.

      Ne jotka tätä vastustavat halutaan pois vallasta. Heidät leimataan natseiksi, fasisteiksi tai ties miksi. Todelliset fasistit ovat kuitenkin niitä, joille ei nykyinen hallitus kelpaa.

      • Anonyymi

        Vasemmisto on venäläinen (ja usein myös Venäjä-mielinen) maatuskanukke. Sen uloin kuori on SDP, jonka sisältä paljastuu Elokapina, jonka sisältä paljastuu kommunistit, unabomber, Pentti Linkola ja uusnatsi-fasistit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmisto on venäläinen (ja usein myös Venäjä-mielinen) maatuskanukke. Sen uloin kuori on SDP, jonka sisältä paljastuu Elokapina, jonka sisältä paljastuu kommunistit, unabomber, Pentti Linkola ja uusnatsi-fasistit.

        Sittenhän äärioikeisto vaihtonatsihallitus voikin lähettää hornettei Ukrainalle taisteleen
        Natsi Putinia vastaan .. natsipersut on tietysti asian kannalla ..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sittenhän äärioikeisto vaihtonatsihallitus voikin lähettää hornettei Ukrainalle taisteleen
        Natsi Putinia vastaan .. natsipersut on tietysti asian kannalla ..

        Siinähän taas yksi Venäjä-mielinen vasemmiston trolli. Ei tartte yhtään ihmetellä miksi tämä hallitus voitti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän taas yksi Venäjä-mielinen vasemmiston trolli. Ei tartte yhtään ihmetellä miksi tämä hallitus voitti.

        Vihersosialismin kannatus laskee samaa vauhtia kuin bensan hinta. Suomi voitti !!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe