kuolemantuomio

mitä mieltä olette kuolemantuomiosta?
10701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuolema ei ole rankaisu, vaan elämä. Kuoleman jälkeen kun ei enää tunne mitään, niin kuolema on vapautus rankaisusta.

Äänestä

Kuolemantuomion ongelmana on se, ettei ainakaan minun mielestäni, yksikään tuomioistuin voi olla erehtymätön. Jos lähdetään siitä että tuomari tekee päätöksen tuomiosta, niin kuolemantuomion tapauksessa virheellisen päätöksen tehnyt tuomari syyllistyy tappoon, ja on siis itsekin rikollinen.

Äänestä
  • Niinpä. Sen lisäksi yhteiskunta joka hyväksyy kuolemanrangaistuksen ja panee sen myös täytäntöön, todistaa olevansa kelvoton.

    Lisäksi pitäisi aina ajatella myös kuolemaantuomitun läheisiä ja sukulaisia. Mitä nämä ovat tehneet ansaitakseen rangaistukseksi läheisen ihmisen poistumisen elämästään. Kai rikollisellakin on äiti, isä, puoliso, lapsia...Kuolemanrangaistus kohdistuu tavallaan myös näihin omaisiin. Vankilassa voi ainakin joskus käydä tapaamassa rakastaan, haudalla se on jo vähän myöhäistä.

    Tietenkin kuolemanrangaistus takaa sen, ettei teloitettu ainakaan ryhdy rikoksenuusijaksi. Tosin rikostenehkäisyyn täytyy jo nykyaikana löytyä muita keinoja....

    Äänestä

  • Kikura kirjoitti:

    Niinpä. Sen lisäksi yhteiskunta joka hyväksyy kuolemanrangaistuksen ja panee sen myös täytäntöön, todistaa olevansa kelvoton.

    Lisäksi pitäisi aina ajatella myös kuolemaantuomitun läheisiä ja sukulaisia. Mitä nämä ovat tehneet ansaitakseen rangaistukseksi läheisen ihmisen poistumisen elämästään. Kai rikollisellakin on äiti, isä, puoliso, lapsia...Kuolemanrangaistus kohdistuu tavallaan myös näihin omaisiin. Vankilassa voi ainakin joskus käydä tapaamassa rakastaan, haudalla se on jo vähän myöhäistä.

    Tietenkin kuolemanrangaistus takaa sen, ettei teloitettu ainakaan ryhdy rikoksenuusijaksi. Tosin rikostenehkäisyyn täytyy jo nykyaikana löytyä muita keinoja....

    Henkilöön kohdistuvan rikoksen uusinnasta aina pitäs määrätä kuolemantuomio. Kuka tahansa voi mokata ja kerrasta poikki on liian rajua, mutta tappo, raiskaus, pahoinpitely ym on sen luokan juttuja, että niitten uusijoita ei tarvi hyysätä yhtää... nirri pois vaan!

    Voi ruveta mummonpotkijoilla ja kyrvänheiluttajilla tuleen mieleen, että kannattako, kun muutama kaveri pannaan telotusryhmän eteen.

    Siinä sulle rikoksenehkäisyä!

    Äänestä

  • raiskatun veli kirjoitti:

    Henkilöön kohdistuvan rikoksen uusinnasta aina pitäs määrätä kuolemantuomio. Kuka tahansa voi mokata ja kerrasta poikki on liian rajua, mutta tappo, raiskaus, pahoinpitely ym on sen luokan juttuja, että niitten uusijoita ei tarvi hyysätä yhtää... nirri pois vaan!

    Voi ruveta mummonpotkijoilla ja kyrvänheiluttajilla tuleen mieleen, että kannattako, kun muutama kaveri pannaan telotusryhmän eteen.

    Siinä sulle rikoksenehkäisyä!

    Kuolemantuomio ei tunnetusti ole Yhdysvalloissakaan ehkäissyt pätkääkään rikoksia. On aivan turha kuvitella, että teloitusryhmän pelko estää rikoksia tapahtumasta. Sitä vastoin tietyissä tapauksissa se voi jopa raaistaa väkivaltaa, koska jos ajatellaan sellaista pidätystilannetta, jossa etsitty henkilö tietää saavansa kuolemantuomion ei hänellä ole mitään menetettävää ja voi aivan huoletta esim. ampua kaikkia pidätystä yrittäviä.

    En tarkoita missään tapauksessa sitä, että erityisesti henkilöön kohdistuvan rikoksen tekijöitä pitäisi hyysätä. Varsinkaan uusijoita. Minun mielestäni näiden rikosten rankasua pitäisi koventaa huomattavasti. Tänä päivänä esim. useastakin pahoinpitelystä voi selvitä pienillä sakoilla. Edellyttäen että juttu etenee edes syytteeseen asti. Päin vastoin, pallo jalassa paskahommia tekemään. Ja aamusta iltaan. Mutta kuolemantuomiota en voi kannattaa misssään tapauksessa juuri sen takia, että jossakin vaiheessa väistämättä tulee tuomituksi syytön ihminen. Tätä on tapahtunut esimerkiksi juuri Yhdysvalloissa, joka on käsittääkseni ainoa kuolemantuomita käyttävä länsimaa. Ja toisekseen sielläkin on nähtävissä se, että rahalla voi "ostaa" tuomioistuimissa henkensä, yleisesti ottaen rikkaita ja kalliin asianajajan palkaamaan kykeneviä ei ole juuri kuolemaan tuomittu, mutta köyhiä ja jopa mielenterveydeltään järkkyneitä ihmisiä on tuomittu kuolemaan vastaavista rikoksista lähinnä siksi, ettei heidän asianajonsa ole ollut asian edellyttämällä tasolla.

    Äänestä

Kunhan sillä ei vahingoiteta ketään, silloin hyväksyn.

Äänestä
  • "jos sillä ei vahingoiteta.." no hohhoijaa! Jos joku tuomitaan kuolemaan, niin eiköhän se tyyppi oo useimmiten joku murhaaja, pedofiili tms. joka on se vahingoittaja?? Minusta sellaset ansaitsee tulla vahingoitetuksi..

    Äänestä

... olet tehnyt jotakin tuhmaa, poikani, sinähän tiedät isäsi työn luonteen..?

Äänestä

Olen kuolemaantuomiota vastaan.
Uskovana perusteluni pohjautuvat,
yllätys yllätys :) Raamattuun.

Jeesuksen luo tuotiin nainen, joka oli
senaikaisen lain mukaan kuolemaantuomittu.
Tulivat kysymään Jeesukselta mitä hän
asiaan sanoo. Jeesus sanoi: "Se teistä,
joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön
ensimmäisen kiven." Joh. 8:1-11

'Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".

Ymmärrän niin, ettei ihmisellä ole valtaa
tappaa toista. Olemme toistemme kanssa
samalla viivalla Jumalan edessä.

Toisaalta ymmärrän nekin kohdat, joissa
sanotaan, ettei esivalta turhaan miekkaa
kanna. Pollliisi, tuomarit ja vankilat
muutoin ok.

Äänestä
  • kanssasi täysin samaa mieltä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


superwanker kirjoitti:

mitä mieltä olette kuolemantuomiosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu