Millä hemmetin logiikalla tuo tamperelainen kaupan kassa toimii. Eikö sille kukaan ole kertonut velkaantumisen varoista. Omaan ajatteluun se ei kyllä kykene.
On vaan sikamaista velkaannuttaa maa ja sitten vastustaa välttämättömiä leikkauksia ja säästöjä
40
359
Vastaukset
Entinen hallitus teki suomelle velkaa kuten sipilä ja muutkin.
Nykyinen hallitus velkaannuttaa ihmiset!
Paitsi tietenkin ns Rikkaat.
Siihen ei logiikkaasi tarvita- Anonyymi
Eniten velkaa teki Sannan hallitus.
Sipilän hallitus ei juurikaan lisännyt velkaa. Silloin elettiin tulojen mukaan. - Anonyymi
Ihmiset ovat jo velkaantuneet Marinin hallituskaudella. Ylivelkaantuneisuus on tosi yleistä. Nyt on jo tavallista, että pankit kieltäytyvät antamasta lainaa.
- Anonyymi
No eihän ed. hallituksessa ollut ketään joka ymmärtäisi talouden päälle. Rahaa on oli hallituksen periaate ja sitä laitettiin menemään surutta. Mitään ajatusta talouden hoitamisesta kestävällä tavalla ei ollut.
- Anonyymi
Demarien kannattaisi pitää nyt suunsa visusti kiinni, sen verran vituiksi meni hallituskausi ja ennustus tulevasta. Ei tullutkaan sitä talouskasvua ja työllisyyden nousua koko vuosikymmeneksi jonka piti hoitaa löysä rahanjako ja budjettivaje.Nyt huudetaan kurkku suorana uudelta hallitukselta ihmetekoja.
PS. Anttia tyhmempää puoluejohtajaa ei Suomesta löydy.- Anonyymi
Kyllä sinäkin raukka vielä pahankerran petyt, voihan tuo yksinkertaisuus suojella sinua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sinäkin raukka vielä pahankerran petyt, voihan tuo yksinkertaisuus suojella sinua.
Kokemuksesta taidat puhua.
- Anonyymi
Sanna Marin sanoi asiantuntevasti että talouskasvu hoitaa Suomen velat. Ei tarvitse säästää. Jauhojengi oli asian pohtinut (pullon-)pohjia myöten.
- Anonyymi
Kyllä, kyllä, eli talouskasvua tarvitaan, mutta sitä ei saada riittävästi ennen kuin leikkauksia tehdään, koska Suomen julkisen talouden koko on liian suuri !! Se on nyt 55% BKT:stä !

Heh, se julkinen on myös bruttokansantuotetta , vielä tyhmemmät väittää, sen olevan menoja bkt,sta!
Mistä näitä talousviisaita sikiää, ihan päntiönä tälläkin palstalla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, se julkinen on myös bruttokansantuotetta , vielä tyhmemmät väittää, sen olevan menoja bkt,sta!
Mistä näitä talousviisaita sikiää, ihan päntiönä tälläkin palstalla?No voi sun.. Kait sinä nyt kuitenkin ymmärrät, että valtiontalouden tilaa on tarkasteltava osana kokonaistaloutta. Kokonaistaloudessa on osa-alueita, jotka menevät huonosti, esim. rakennusteollisuus, osa kykenee tavanomaiseen suoritteeseen. Näkymä siellä voi kokonaisuutena olla heikohko.
Marinin hallitus söi lihaa, mutta myös osaksi luitakin valtiontalousesta ja laajasti koko julkisesta sektorista.
Julkinen lasketaan mukaan bruttokansantuotteeseen, mutta suruksesi sanon, että sen merkitys bkt:n seurannassa on laskennallista.
Julkinen taloutemme kokonaisuutena jäi Marinin hallituksen jäljiltä yli 10 miljardia alijäämäiseksi.
Orpon hallituksen ohjelma on oikeaan osuva ja välttämätöntä toteuttaa. Ohjelmaan kuuluva kuuden miljardin tasapoinottava korjaus ei riitä, vaan korjattavaa jää seuraavillekin hallituksille.
Yrittäkää nyt demarit kestää totuutta ja takokaaa kalloihinne, että Marinin hallituksen julkisen talouden hoito meni päin persettä. Näin toteamuksesi julkisen laskemisesta osaksi bkt:tä ei realisoidu laskentaa vastaavasti.
Kuule demari, on se puolue johtanut sinut metsäkansan jäljille. Suruksemme sinä et sieltä löydä pois. Toivoton tapaus olet. - Anonyymi
Tämä hallitus syöksee Suomen syvään lamaan.
Vienti on jo kaksikuukautta supistunut rajusti, eikä vientimaissa tulevaisuus hyvältä näytä. Leikkaukset tälläiseen taloudelliseen tilanteeseen on myrkkyä.
Mutta tehän ettei muusta ymmärrä Mariin sitä ja tätä.
Katkeruus sumentanut ajattelukyvyn totaalisesti.
Kannatusluvussa tulet viimeistään keväänmessä tulet näkemään kovaakin pudotusta, kun kannattaja jää työttömäksi ja kokee leikkaukset. Kovemmankin alaleuka alkaa vedättämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, kyllä, eli talouskasvua tarvitaan, mutta sitä ei saada riittävästi ennen kuin leikkauksia tehdään, koska Suomen julkisen talouden koko on liian suuri !! Se on nyt 55% BKT:stä !
🤣🤣🤣🤣 leikkaamalla talous kasvaa, nyt on todella kaveri ulkona mistä talouskasvu tulee.
Vienistä mutta se on jo kaksi viimeistä kuukautta sakannut pahasti, moni kuljetusyritys joutuu laittamaan lapun luukulle.
Vienin tyderdyksen pääle leikkaukset, sakkaa myös kotimainenkysyntä. 🤔🤔🤔 että mistä niitä verotuloja tulee valtiolle.
Kannattaisi vähän itsekin perehtyä, eikä usko porvareitten höpinöitä, näillä millä vähän pitempi elämänkokemus tietävät ettei Kokoomus politiikkaa ole koskaan tiennyt hyvää, mutta kuin rikkaille ja EK:lle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, se julkinen on myös bruttokansantuotetta , vielä tyhmemmät väittää, sen olevan menoja bkt,sta!
Mistä näitä talousviisaita sikiää, ihan päntiönä tälläkin palstalla?Tosiaan mistä sikiää, syövät porvarin kädestä kiltisti.
Tuohon halpaan ei elämänkokemusta karttunut mene. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi sun.. Kait sinä nyt kuitenkin ymmärrät, että valtiontalouden tilaa on tarkasteltava osana kokonaistaloutta. Kokonaistaloudessa on osa-alueita, jotka menevät huonosti, esim. rakennusteollisuus, osa kykenee tavanomaiseen suoritteeseen. Näkymä siellä voi kokonaisuutena olla heikohko.
Marinin hallitus söi lihaa, mutta myös osaksi luitakin valtiontalousesta ja laajasti koko julkisesta sektorista.
Julkinen lasketaan mukaan bruttokansantuotteeseen, mutta suruksesi sanon, että sen merkitys bkt:n seurannassa on laskennallista.
Julkinen taloutemme kokonaisuutena jäi Marinin hallituksen jäljiltä yli 10 miljardia alijäämäiseksi.
Orpon hallituksen ohjelma on oikeaan osuva ja välttämätöntä toteuttaa. Ohjelmaan kuuluva kuuden miljardin tasapoinottava korjaus ei riitä, vaan korjattavaa jää seuraavillekin hallituksille.
Yrittäkää nyt demarit kestää totuutta ja takokaaa kalloihinne, että Marinin hallituksen julkisen talouden hoito meni päin persettä. Näin toteamuksesi julkisen laskemisesta osaksi bkt:tä ei realisoidu laskentaa vastaavasti.
Kuule demari, on se puolue johtanut sinut metsäkansan jäljille. Suruksemme sinä et sieltä löydä pois. Toivoton tapaus olet.Koita sinä ymmärrät tälläiseen taloudelliseen tilanteeseen ei yksikään finanssialan ihminen suosittele leikkaustoimia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koita sinä ymmärrät tälläiseen taloudelliseen tilanteeseen ei yksikään finanssialan ihminen suosittele leikkaustoimia.
Tervehdys finanssialalta. Leikkauksia sisältävä kuuden miljardin korjaava soputus on tärkeä ja hyvä osa hallitusohjelmaa.
Kuuntelin tänään budjettipäällikkö Korpelan näkemyksiä. Yhdyn niihin sanasta sanaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, se julkinen on myös bruttokansantuotetta , vielä tyhmemmät väittää, sen olevan menoja bkt,sta!
Mistä näitä talousviisaita sikiää, ihan päntiönä tälläkin palstalla?Taas on jäänyt kansantalouden alkeet väliin. Se on aika normaalia demaripiirissä. Käy nyt kirjastossa ja lainaa joko alan alkeisteos niin pääset edes vähän kärrylle. Lukeminen kannattaa aina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervehdys finanssialalta. Leikkauksia sisältävä kuuden miljardin korjaava soputus on tärkeä ja hyvä osa hallitusohjelmaa.
Kuuntelin tänään budjettipäällikkö Korpelan näkemyksiä. Yhdyn niihin sanasta sanaan.Valtion virkamiehen pitää ajatella ja toimia Suomen parhaaksi. Siksi Korpela suosittelee nyt jo yli 10 milardin vuosittaisen valtionrtalouden alijäämän supistamista. Suomella ei ole varaa tähän krooniseen alijäämään. Sannan hallitus rakensi sellaisen menoautomaatin kun ei ajateltu maan parasta.
- Anonyymi
Orpopetteri väittää asiantuntevasti että uusia työpaikkoja syntyy kun ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, asumistuesta ja joistain muista etuuksista säästetään yhteensä 1,2 miljardia euroa. Vastineeksi hyvätuloisten veroja leikataan 0,5 miljardia.
Mistä ne uudet työpaikat syntyvät ja miksi "säästö" täytyy tuhlata verokevennyksiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orpopetteri väittää asiantuntevasti että uusia työpaikkoja syntyy kun ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, asumistuesta ja joistain muista etuuksista säästetään yhteensä 1,2 miljardia euroa. Vastineeksi hyvätuloisten veroja leikataan 0,5 miljardia.
Mistä ne uudet työpaikat syntyvät ja miksi "säästö" täytyy tuhlata verokevennyksiin?Voi sentään. Työpaikkoja on avoinna pilvin pimein. Ongelmana onkin työhalujen puute.
SDP opetti vaaöikarjalleen, että niin kauan kun Työväen puolueella on valta, ihminen saa kyllä elantonsa tekemättä työtä.
Ymmärrätkö, että tällainen ei voi jatkua. Kansa heti hakemaan noita työpaikkoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä hallitus syöksee Suomen syvään lamaan.
Vienti on jo kaksikuukautta supistunut rajusti, eikä vientimaissa tulevaisuus hyvältä näytä. Leikkaukset tälläiseen taloudelliseen tilanteeseen on myrkkyä.
Mutta tehän ettei muusta ymmärrä Mariin sitä ja tätä.
Katkeruus sumentanut ajattelukyvyn totaalisesti.
Kannatusluvussa tulet viimeistään keväänmessä tulet näkemään kovaakin pudotusta, kun kannattaja jää työttömäksi ja kokee leikkaukset. Kovemmankin alaleuka alkaa vedättämään.Edellisen hallituksen jälkiä tässä yritetään siivota. Ikävä kyllä se ei ole helppoa ja tulee iskemään kovaa. Kun isoimmat ongelmat saadaan hoidettua niin talous voi taas alkaa luistamaan. Nyt on juhlien maksun aika. Kiitos siitä kuuluu Sannalle.
- Anonyymi
Kyllä surkea pienyrittäjä jaksaa ulista
Duunarina olet varsinaisen tyhmä.
Varsinkin nyt kun meillä täysin kokematton valtionvarainministeri, ei työkokemusta sen kyllä huomaa. Valmis heikentämään työehtoja EK mieliksi.- Anonyymi
Ei heikentämään, vaan palauttamaan ruotuun. Joutuu se ainainen marisijaporukka-ja ammattisairastajat tekemään palkkansa eteen ihan töitäkin. Ja mikä parasta; Kun kerran saa antaa kenkää, niin se on sitten lopullista ilman takaisinottovelvoitetta.
- Anonyymi
No silloin kun ei ole mitään vastuuta tekemisistä niin silloinhan voi toimia juurikin näin MUTTA sehän tässä on ihmeellistä että kansa ei ymmärrä sitä että tällainen valtion taloudenhoito on juurikin pahinta mahdollista niille vasemmiston kannattajille sillä korkomenojen kasvaessa jaettavaa (köyhille) jää entistä vähemmän!
Vasemmistossakin on todistettavasti joskus ollut ymmärrys tästä asiasta sillä Outi Ojala sanoi aikoinaan että vahva valtiontalous on köyhän paras turva! Kertoisitteko nyt vihdoin sen logiikan, jolla aiempien oikeistohallitusten ilman massiivisia kriisejä ottama 100 miljardin velka on aivan ok, mutta edellisen hallituksen sotien jälkeisen ajan ylivoimaisesti haastavimpana aikana ottama velka, jonka ottamista oikeisto kannatti, onkin nyt jälkeenpäin aivan hirvittävän kauhea asia? Olisiko niiden yritysten, joita tuettiin, pitänyt sittenkin alkaa kaatua, 1990-luvun massatyöttömyyden ja itsemurhien toistua, vai miten?
- Anonyymi
Corona ja Ukrainan sota olivat hallituksesta riippumattomia. Niille ei voinut mitään, mutta kyllä rahaa käytettiin paljon muihinkin turhuuksiin. Esim Italian avustamiseen, oppivelvollisuuden pidennykseen, joka oli asiantuntioidenkin mielestä aivan turhaa, ylimääräiseen lapsilisään. Ei se ollut Ahon/Viinasen hallituksen syytä, että ihmiset oli elääneet yli varojensa, ja ottaneet velkaa yli korviensa. Devalvoimalla saatiin vienti vetämään ja sitä kautta Suomi uuteen nousuun. Suurin syyllinen oli kyllä Holkerin hallitus ja silloinen valtionvarainministeri Erkki Liikanen. Aho/Viinanen joutuivat tekemään korjausliikkeen. Samaanlainen korjausliike on tulossa nyt. On vain syytä totuttautua siihen. Selvittiin yli -90-luvun laman, ja kyllä selvitään tästäkin.
- Anonyymi
Vuoden 2008 maailmanlaajuinen isku talouteen oli koronaa pahempi.

Kannattaa huomata, että corona ja Ukrainan sota hankaloitti myös Ruotsin, Tanskan ja Kreikan taloutta. Siitä huolimatta nämä maat vähensivät velkaa. Meillä täysin taloustaitamaton hallitus taasen avasi velkahanat. Oikeastaan sen teki jo Rinteen hallitus, mutta Sannan hallitus jatkoi samalla linjalla. Ne velathan piti hoitua hallituskauden lopun talouskasvulla. Nyt kaikki tietävät kuinka väärässä demarit aina ovat.
Ruotsissa ja Tanskassa oli myös demarihallitukset, joten kyse ei ole ideologiasta vaan osaamisesta. Samoin myös naiset päämistereinä, joten kyse ei ole sukupuolestakaan. Osaamisvaje meidän hallituksessa oli niin suuri, että ei keksitty muuta kuin ottaa velkaa. Se on se helpoin tapa. - Anonyymi
Koitahan sinä puolestasi ensin kertoa että mihin toi oikeistohallitusten velka 100 miljardia perustuu?
Sipilän hallituksen lopettaessa 2019 valtiolla oli velkaa noin 106 miljardia. Meinaatko nyt ihan tosissasi että koko Suomen itsenäisyyden aikana vasemmistolaiset hallitukset eivät olisi ottaneet velkaa kuin noin 6 miljardia??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuoden 2008 maailmanlaajuinen isku talouteen oli koronaa pahempi.
Vuonna 2008 Suomen talous sukelsi kovaa alaspäin. Korona ei tehnyt talouskasvuun kuin pienen lommon ja sitten meno olikin jo kovaa. Kuitenkin Sannan hallitus otti tähän tilanteeseen paljon enmmän velkaa kuin 2008 ollut hallitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koitahan sinä puolestasi ensin kertoa että mihin toi oikeistohallitusten velka 100 miljardia perustuu?
Sipilän hallituksen lopettaessa 2019 valtiolla oli velkaa noin 106 miljardia. Meinaatko nyt ihan tosissasi että koko Suomen itsenäisyyden aikana vasemmistolaiset hallitukset eivät olisi ottaneet velkaa kuin noin 6 miljardia???Tuolta näet kuinka Suomen valtion velka on kehittynyt.
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/suomen-verot-ja-menot/julkisyhteisojen-ja-valtion-velka/#a4691028 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolta näet kuinka Suomen valtion velka on kehittynyt.
https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/suomen-verot-ja-menot/julkisyhteisojen-ja-valtion-velka/#a4691028No juuri sieltähän minä katsoin kun totesin velan määrän vuoden 2019 kohdalla.
MUTTA se varsinainen kysymyshän olikin että onko tosiaan niin että vasemmistolaiset hallitukset eivät ole ottaneet valtiolle velkaa kuin 6 miljardia ennen Marinin hallitusta? Laita tästä joku evidenssi, jos ei ole pelkästään sun omaa höpinää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No juuri sieltähän minä katsoin kun totesin velan määrän vuoden 2019 kohdalla.
MUTTA se varsinainen kysymyshän olikin että onko tosiaan niin että vasemmistolaiset hallitukset eivät ole ottaneet valtiolle velkaa kuin 6 miljardia ennen Marinin hallitusta? Laita tästä joku evidenssi, jos ei ole pelkästään sun omaa höpinää!Demareilla on pääministeriys ollut vuosina 1995-2003 ja 2019 - 2023.
1995 velkaa otettiin n. 8 miljardia.
1996 " " 6 miljardia
1997 4 miljardia
1998 0 miljardia
1999 velkaa vähennettiin 2 miljardia
2000 5 miljardia
2001 2 miljardia
2002 2 miljardia
2003 velkaa otettiin 4 miljardia.
Vuosina 2019 - 2023 velkaa otettiin n 40 miljardia
Hallitukset missä demarit olivat mukana mutta eivät pääministerinä.
1987-1991
2003-2007
2011-2014
2014-2015
Paljonko näiden hallitusten ottamista veloista lasketaan demareiden piikkiin? Puoletko? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demareilla on pääministeriys ollut vuosina 1995-2003 ja 2019 - 2023.
1995 velkaa otettiin n. 8 miljardia.
1996 " " 6 miljardia
1997 4 miljardia
1998 0 miljardia
1999 velkaa vähennettiin 2 miljardia
2000 5 miljardia
2001 2 miljardia
2002 2 miljardia
2003 velkaa otettiin 4 miljardia.
Vuosina 2019 - 2023 velkaa otettiin n 40 miljardia
Hallitukset missä demarit olivat mukana mutta eivät pääministerinä.
1987-1991
2003-2007
2011-2014
2014-2015
Paljonko näiden hallitusten ottamista veloista lasketaan demareiden piikkiin? Puoletko?Jos on mukana niin on vastuussa.
Edellisen vaalikauden toiminta oli erittäin holtitonta.
Kallista lystiä, no kansa maksaa pitkään.
- Anonyymi
Nykyään asiantuntemukseksi riittää kun pyörittää persettään somessa!
- Anonyymi
Tällä hetkellä valtion velkaa on jo 151 miljardia. Valtion virkamiehet ovat jo huolissaan velan määrästä ja siitä vauhdista millä sitä on otettu. Demareiden mukaan mitään ongelmaa ei edes ole.
- Anonyymi
Valtion velan kasvuvauhti on maailman nopeimpia. Saiko Sanna velkaantumisen SM-kullan lisäksi MM-kultaa?
- Anonyymi
Sanna on ylivoimainen velkakuningatar. Saavutukset tulevat jäämään historiaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 762894
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten112025- 791628
Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1521471Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu3131436Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1211222Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t51219Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä291139- 201123
Mää oikeasti vielä kuolen
Tämän tilanteen takia. Minä tosissani yritin ja tiedän että tämä tilanne sattuu sinuunkin. Molemmat taidetaan olla niin451067