En ole lainkaan rasisti, mutta Suomen valtion olisi edullisempaa rakentaa suuri kauppakeskus Somaliaan kuin tuoda somalit tänne marhaamaan Itäkeskuksessa. Tällä olisi lisäksi työllisyysvaikutuksia rakennusalalle ja luontoakin säästyisi, kun lentoliikennettä olisi vähemmän.
Vastaukset 9
- Anonyymi
Siirretäänkö KELAkin Somaliaan?
- Anonyymi
Miks pitäisi? Valtion tehtävä on ajaa oman maan ja kansan parasta. Somalian "Kela" voi siellä hoitaa oman hommansa.
Anonyymi kirjoitti:
Miks pitäisi? Valtion tehtävä on ajaa oman maan ja kansan parasta. Somalian "Kela" voi siellä hoitaa oman hommansa.
Siksi, että se tulisi halvemmaksi kuin tuoda niitä tänne maleksimaan ostoskeskuksissa Kelan tuella. Ja maksaahan niiden asuntojen kustantaminen, terveydenhuolto, vaatetus, harrastukset ym. eläminenkin veronmaksajien kustannuksella. Tietysti haittapuolena on, että eivät enää "rikastuttaisi" katukuvaa ja kulttuuria Suomessa enää sen jälkeen :(((. Suomalaiset joutuisivat matkustamaan Somaliaan aina kun haluaisivat tutustua ko. kulttuurin suurenmoisiin saavutuksiin.
- Anonyymi
Suuri avara aula on sopiva jos se ilmastoidaan , niin mutta pitäisihän siellä varallisuudenkin virrata jollaintapaa ??????
- Anonyymi
somaleja kannattaa tuoda maahan jos velkarahalla voidaan rahoittaa niiden kulut ja itse tarjota palvelut 🤣
pahimmat vokkien hinnat per pää oli SPR eli vetivät eniten rahaa matu bisneksellä , jotka muut rahoittivat 😠 - Anonyymi
Suomen demografia ja väestön etninen koostumus on palautettava 1950 luvun tasolle EU:n ennallistamisdirektiivin mukaisesti
- Anonyymi
somalit, kaiken pahan alku
- Anonyymi
yks kakkaa, kaks kakkaa, kauppakeskus tarvitakkaan
- Anonyymi
SKINHEAD olen ja( alkuperäisillä...). Takkikin löytyy. .
Huolesi ovat ohi, kun uskot/ tutustut/ ei sitovaa/skineihin.
Suomeen ei ole oikoreittiä,eli normaali ihminen voi saada 7-8 vuotta ollessaan passin, joka ei ole kuin alkuperäisten. Eli vain 5 rikkomista/ miten vain soutakoot vaikka takaisin. Pakolaiskesluksia kautta pitää olla mielisairaimpia ettei palauteta suoraan takaisin, eli lääkkeet hulluimmat. Paperintonta hullua voi vaikka potkia päähän ilman seuraamuksia(entisiä muuten).
Hyvänä henkilönä kerro mistä pidät ja mistä et!
""*
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051810
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS541610Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä451270Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita177875Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13810- 48762
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41678