invapysäköintilupa

niin kauan kun se ei oikeuta yksityisalueeksi määriteltyyn kerrostalon piha-alueelle ajoon. Taloyhtiö ei ole myöskään järjestänyt ainoatakaan invapysäköinti ruutua piha-alueelle.

Pitääkö vammaisen jättää autonsa kauas pihasta ja kantaa ostoskasseja kymmeniä metrejä jos aikoo vain esim. viedä pakasteet kotiin ja jatkaa heti matkaa?

kaikenlaiset firmojenautot,taksit ja muut,kyllä ajavat pihalle , muuttaako asian se etteivät ole talon asukkaita???
81032
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saahan sinne pihalle ajaa kunhan on perusteltua syytä muuta kuin että ei vaan viitsitä kävellä. Kuten ei taksitkaan jätä auto parkkipaikalle tai kadun varteen jo ihan siitä syystä että aikaa menee enemmän joissakin tapauksissa. Huoltoautot ajaa myös työnsäpuolesta aina niin lähelle kuin vaan mahdollista, kun kadun varressa hyvä jos edes saa pysähtyä, sakot siitä saisivat jos kadun varteen jättää. Parkkipaikoilta taas on liian pitkä matka, menee turhaan aikaa ja toiseksi että parkkipaikoilla ei välttämättä ole yhtään vieraspaikkaa vapaana, romuautot varaa ne paikat.

Asiaan liittyen:
Mua ihmetyttää se joidenkin tapa pysäköidä autonsa pihaan tavalla jossa jätetään auto AINA siihen reunaan että kummaltakaan puolelta ei pääse muita autoja ohitse! Eli halutaanko sitten että ensimmäisen rapun edessä olevan auton taakse tehdään se jono ja jokainen kävelee siitä sitten tavaroineen niille seuraaville rapuille? Järjen käyttö puuttuu aina kun aletaan käyttämään autoa, se on ihmeellistä minne se järki jää kun ajetaan autolla.

Aja vaan sinne pihalle kun sulla on aivan selkeä syy! Kannattaa ottaa huomioon jos sitä voi huomioida että kiireellinen sairaankuljetus voi tulla koska vaan pihaan! Että pääsevät ohitse että eivät joudu jalkautumaan liian aikaisin, menee taas sitä aikaa. Me kun ei jäädä odottelemaan koska se asukas sieltä kotoaan tulee autoaan siirtämään vaan taakse parkkiin.

Tv. Yksi pk-seudun sairaankuljettaja.

Äänestä
  • vastaus kirjoitukseeni,mutta kun tässä talossa pihaan (iso piha) ajo on kiellettyä täysin.Koko piha on isännöitsijän mukaan pelastustie aluetta.
    Siitä huolimatta autoja on pysäköitynä jatkuvasti.
    Jouduin pysäköimään sairauteni vuoksi autoni pihaan,(invalupa näkyvissä)ja seurauksena oli häätöuhkaus ilman huomautusta...
    Karrikoituna voisi sanoa,että tässä talossa on
    piha pysäköinti sallittu terveille,mutta invat
    saavat hakea parkkinsa muualta, mistä vapaata tilaa löytyy.
    PS. autoni ei ollut hälytysajoneuvojen tiellä.

    Äänestä

  • JÄRKEVÄ kirjoitti:

    vastaus kirjoitukseeni,mutta kun tässä talossa pihaan (iso piha) ajo on kiellettyä täysin.Koko piha on isännöitsijän mukaan pelastustie aluetta.
    Siitä huolimatta autoja on pysäköitynä jatkuvasti.
    Jouduin pysäköimään sairauteni vuoksi autoni pihaan,(invalupa näkyvissä)ja seurauksena oli häätöuhkaus ilman huomautusta...
    Karrikoituna voisi sanoa,että tässä talossa on
    piha pysäköinti sallittu terveille,mutta invat
    saavat hakea parkkinsa muualta, mistä vapaata tilaa löytyy.
    PS. autoni ei ollut hälytysajoneuvojen tiellä.

    No en tunne lakia tai tuollaista niin tarkaan mutta suosittelen lämpimästi muuttoa pois sieltä ja valitset seuraavan paikan tietysti niin että saat auton riittävän lähelle. Ei sitä vapaata tilaa löydy mistään jos asia kerran on noin kuten kerroit. Hyvin monet pihat on nykyään tai se pihojen ajoväylät pelastusteitä ja ihan syystäkin. Itsekkin törmää asiaan jatkuvasti että pihan perukoilla olevien asunnoille ei pääse ajamaan kun pihan alkupäässä on joku auto tukkimassa tien ja hyvin usein täysin turhaan.

    Yritä vaan neuvotella isännöitsijän kanssa asiasta kai se nyt luulisi voivan joustaa asiassa ja antaisi luvan, jos saa tai voi antaa lupaa, en tiedä..

    Äänestä

Invaluvalla saat pysäköidä missä vain.vain poliisi voi sinut siirtää muualle ja silloinkin sen on näytettävä paikka minne voit pysäköidä.

Äänestä
  • Invapysäköintilupa ei oikeuta pysäköimään yksityisalueella. Vielä vähemmän pelastustiellä.

    Tieliikennelain 28 §:n mukaan myönnetty vaikeasti vammaisen henkilön pysäköintilupa ei kuitenkaan oikeuta pysäköimään yksityisillä alueilla. Yksityisillä alueilla on noudatettava niillä olevia liikennemerkkejä esim. lentokentät, ostoskeskukset, kerrostalojen piha-, pysäköintialueet. Pysäköintilupa ei näin ollen oikeuta pysäköimään esim. kerrostalon pihaan, jos inva-paikkoja ei ole erikseen merkitty tai asianomaisella ei ole taloyhtiön erillistä pysäköintilupaa, mikäli sellainen tarvitaan ko. parkkipaikalla. Jos yksityisellä alueella oleva parkkipaikka on merkitty varattu-kyltillä jollekin tietylle henkilölle tai ajoneuvolle, ei siihen ole lupa pysäköidä.

    Pelastustoimet vaikeutuvat samalla tavalla, oli invalupa tai ei. (Pelastuslaki 33§)

    Äänestä

Siis invaluvallla saat pysäköidä myös kielletyllä alueella.
Se on ihan lainmukaista kysy vaikka poliisilta.

Isännöitsijä ei voi sille mittän.
Itselläni on ollut invalupa joten tiedän mitä puhun.
Ja ei kun pysäköimään vain.

Äänestä
  • olin ajatellut ja olettanut.
    Otin yhteyttä vammaisasiamieheen ja eipä ole tullut,ainakaan vielä, asiaan mitään selvyyttä.

    Hän oli yhtä yllättynyt ja neuvoja vailla kuin itsekin olin.

    Mielestäni tämä on tärkeä epäkohta invapysäköintiluvassa,jos taloyhtiöt voivat kieltää pihaan ajon näinkin ehdottomasti!

    Pelkkä kauppojen ovien läheisyyteen parkkeeraus ei kai ole luvan ainoa 'helpotusapu' vammaisille?

    Kiitos kaikille jotka otatte kantaa,tähän asiaan on saatava lakimuutos,vasta silloin invapysäköintilupa vastaa tarkoitustaan!

    Laki kieltää yksityisalueelle/piha-alueelle ajon,ja tähän lakiin taloyhtiöt halutessaan vetoavat.

    Äänestä

  • näin minäkin kirjoitti:

    olin ajatellut ja olettanut.

    "Kiitos kaikille jotka otatte kantaa,tähän asiaan on saatava lakimuutos,vasta silloin invapysäköintilupa vastaa tarkoitustaan!

    Laki kieltää yksityisalueelle/piha-alueelle ajon,ja tähän lakiin taloyhtiöt halutessaan vetoavat."

    Älä unta näe! Suomeen ei ikinä säädetä lakia, joka sallisi yksityisyyden loukkauksen. Kyllähän lastin voi silti käydä autosta purkamassa vaikka paraatioven eteen. Auton säilyttäminen siinä onkin taas eri juttu, se on pysäköintiä. Sen kieltää taloyhtiön lisäksi Suomen Laki, esim. Pelastuslain 33§.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

keskeneräinen tekele kirjoitti:

niin kauan kun se ei oikeuta yksityisalueeksi määriteltyyn kerrostalon piha-alueelle ajoon. Taloyhtiö ei ole myöskään järjestänyt ainoatakaan invapysäköinti ruutua piha-alueelle.

Pitääkö vammaisen jättää autonsa kauas pihasta ja kantaa ostoskasseja kymmeniä metrejä jos aikoo vain esim. viedä pakasteet kotiin ja jatkaa heti matkaa?

kaikenlaiset firmojenautot,taksit ja muut,kyllä ajavat pihalle , muuttaako asian se etteivät ole talon asukkaita???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu