Ehdotan adressia turkistarhojen sulkemiseksi. Adressit.com-sivustolle kannattaa tehdä adressi turkistarhojen sulkemiseksi.
Adressi turkistarhojen sulkemiseksi
Anonyymi-ap
7193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kannatan adressia ja sen luovuttamista eduskuntaan.
Emmehän me halua lintuinfluenssaepidemiaa tai pandemiaa?
Emme tietenkään.
Hyvä että kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämisestä etenee eduskuntaan.
Minä esitän vihervasemmiston kieltämistä lailla.
Vihervasemmistolle olisi sopivia häkkejä jouten, jos turkistarhaus kiellettäisiin.
Päinvastoin turkistarhausta pitäisi kehittää mm. koskemaan kissoja, koiria ym turkiseläimiä, joita käytettiin ennenvanhaan varsin paljon. Itselläni on vanhasta eräkaveristani, suomenpystykorvasta tehty karvalakki ja pojanpojan kintaat. Näistä nyljetyistä raadoista saisi myös paljon biodiisseliä, sillä mm. Ketun nyletty raato on kauttaaltaan rasvan peitossa. Tämmöinen tehostettu turkistarhaus täyttäisi myös hyvän kierrättämisen ja ekologisen energian tuotannon.