Koronarokote

Koronarokotteella valtiot iskivät sydänlihastulehduksen sairaammille ja heikommille, näin on tarkoitus poistaa maailman ylikansoituksesta valtioiden talouden rasitteena olevia henkilöitä.
Jo se osoittaa, että kainuussa kiellettiin alle 30 vuotiaita miehiä ottamasta kolmatta koronarokotetta sydänlihastulehduksen vaaran ollessa konkreettinen. Se siis tiedettiin.
Vanhuksilta sitä ei kielletty mutta nuorilta kyllä.
5215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älkää ottako,

Kyllä sen pienen flunssan voi sairastaakin kotona.

Siihen ei rokotuksia tarvita.

Äänestä

Mitään tutkimatonta ei kannata antaa laittaa omaan kehoon.

Äänestä

Ei vaan sitä te, Linkolalaiset ekofasistit haluatte, eli poistaa koko rokotteen jotta mahdollisimman paljon ihmisiä kuolisi koronaan. Ihmisten tappaminen on teillä aina mielessä. Näkeehän sen noista kirjoituksista ja innosta, jolla kannatatte Putinin harjoittamaa lasten lahtaamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koronarokotteella valtiot iskivät sydänlihastulehduksen sairaammille ja heikommille, näin on tarkoitus poistaa maailman ylikansoituksesta valtioiden talouden rasitteena olevia henkilöitä.
Jo se osoittaa, että kainuussa kiellettiin alle 30 vuotiaita miehiä ottamasta kolmatta koronarokotetta sydänlihastulehduksen vaaran ollessa konkreettinen. Se siis tiedettiin.
Vanhuksilta sitä ei kielletty mutta nuorilta kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu