Paavo Väyrynen on jälleen korttijahdissa, koska hän ei kelvannut puolueessaan edes esivaaliin. Koomisiakin piirteitä keskustan touhusta löytyy, kuten se, että Väyrynenkin komennettiin keräämään nimiä Rehnin taakse.
Olli Rehn (kesk) yrittää esiintyä ”kansanliikkeen” – siis valitsijayhdistyksen – nimissä, vaikka käytännössä oma puolue ja puolueen kaaderit tekevät kaiken taustatyön: järjestävät kampanjan ja hankkivat rahoituksen. ”Kansanliikehurmos” on ainakin toistaiseksi loistanut totaalisella poissaolollaan ehdokkaan kampanjoinnissa.
Olli Rehnin ”kansanliikkeen” osalta kuvaavaa on, miten keskustan ex-ministeri, itse poliittisen palkkioviran Geologisen tutkimuskeskuksen pääjohtajana saanut Kimmo Tiilikainen (kesk) haastoi viime viikolla puoluelehti Suomenmaassa puolueen ex-ministerit ja politrukit rahoitustalkoisiin.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Keskusta on koominen puolue!
Naurettavaa touhua, kun yrittävät hämärtää Rehin olevan kepulainen. Kaikki tiedämme, että tuo mongertaja ei voi mitään muuta puoluetta olla kuin Maalaisliittoa.
Eikös se ollut tuo sama heppu, jolla oli pakkomielle saada Turkki Eu:n jäseneksi? Tietääkö joku?
Tuttu ilmiö jo edellisistä presidentinvaaleista, joissa Sauli Ninistö oli "kansanliikkeen" ehdokas, vaikka kokoomus hänelle vaalityön teki ja rahoituksen hankki. Tällä kertaa "kansanliikkeen" ehdokkaana on Rehnin lisäksi samalta toimintamallilta myös vihreiden ehdokas Pekka Haavisto.
Kopiomalla et osoita mitään kykyjä, eikä onnistu tavoitteissasi.
Kepuluisuus on suuri rasite tänä päivänä.
"Olli Rehn (kesk) yrittää esiintyä ”kansanliikkeen” – siis valitsijayhdistyksen – nimissä, vaikka käytännössä oma puolue ja puolueen kaaderit tekevät kaiken taustatyön: järjestävät kampanjan ja hankkivat rahoituksen"
Sama ehdokas ei voi olla sekä valitsijayhdistyksen että puolueen ehdokas. Kuten mainitset, puolue tekee kaiken taustatyön, joten käytännössä Rehn on keskustan ehdokas ilman jäsenäänestystä.
Kepulaisuus on nyt sitä, että ollako vaiko ei olla
Rehn on EUn juoksupoika ja rikollinen
Kortti vie tai kortti tuo, mutta presidenttipeli on onnenkauppaa.
Taitolaji pikemminkin.