Ei kukaan täysjärkinen luovu yksilönvapaudestaan ja alistu yhdeksi vuodeksi täysin naurettavan pellelaitoksen vangiksi.
Pitää olla riittävän nuori ja tyhmä että haluaa suorittaa asepalveluksen
Anonyymi-ap
37314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Yleensä 4 viikkoa varusmiehet ovat intoa täynnä mutta sen jälkeen into lopahtaa ja valtaosa alkaa inhota koko laitosta odottaen milloin puuduttava vuosi päättyy. Nykyisin tosin 20% on fyysisesti ja henkisesti jo niin loppu että vapautetaan palveluksesta käytännössä kokonaan. Koko asevelvollisuusjärjestelmä pitäisi lakkauttaa. Se olisi suuri palvelus eteenkin suomalaiselle miehelle.
Höpö höpö,tuo on ituhippi homppelien puhetta
Heikot sortuu elon tiellä, paikasta ja vaatimustasosta riippumatta.
Mutta kieltämättä koulutus voisi olla positiivisempi ja motivoivampi nykyäänkin.
Monessa maassa on niin tehty. Mm. Ruotsissa.
Moskovan trolli heränny,huomenta
Nykyään tuo intti aika helppo, onko 3 vai 6 kk? Itse kävin 8.5kk aikoinaan.
Mutta tottahan tuo on, kun miettii ketkä tätä maailmaa ohjaa, satanistinen 1% eliitti, jotka on valtioiden yläpuolella. Jos nämä haluaa sotaa, ne saa sodan, kuten nytkin olemme huomanneet Ukrainassa. Aluksi asia oli semmoista pientä hamsterimaista jyrsintää, jonka jälkeen 2014 murtui ja 2022 lähti sota sitten käyntiin kunnolla. Sama 1% myös lopettaa sodan, kun ovat verta imeneet tarpeeksi.
Käyt siis intin valtiolle, jota ohjaa tämä globaali 1% satanistinen eliitti.
Juttelin just yhden lääkärintarkastuksessa kutsuntaa varten käyneen kanssa. Ei tykännyt armeijasta, mutta oli sitä mieltä, että parempi vetää kunnialla läpi kuin sivariksi tai kieltäytyjäksi.
Mielestäni aika vastuuntuntoista 18 vuotiaalta. Kukaan ei halua sotaa. Historiallisista syistä Suomella on ollut kuitenkin yleinen asevelvollisuus. Ei valmius ole pahasta. Se voi jopa toimia pelotteena!
Ei se kyllä ole mikään pelote tämän kokoiselle maalle, Ukrainassakin on mitä lie 40 miljoonaa populaa, pieni hidaste. Jos Venäjällä olisi ollut tänne halu hyökätä, se olisi tehnyt sen jo 2010-luvulla.
Aloittaja tarkoittaa venäläisiä.
Ikäluokastaan kelpoisia on kuitenkin 75%. Aika suuri hylkäämisprosentti meilläkin on.
Oikeat MIEHET käy armeijan ,vellihousu punkkaankusija runkkarit ei
On myös hyödyllisiä tapoja suorittaa varusmiespalvelus, kuten automies. Saat ammattiautoilijan ajokortin kun lusit intin, ja vielä varusmies päivärahan päälle.
Ilmavoimissa saat yksityislentäjän lupakirjan jos pääset lentäjäksi varusmiehenä-
Mutta tuo maavoimien etulinjan uuvatin homma on kyllä aivan hölmöläisen hommaa. Ryynäät sodassa henkesi kaupalla ja suurella todennäköisyydellä kuolet turhassa hyökkäyksessä kuten Ukrainan sota on osoittanut.
Mutta onneksi noita hölmöläisiä yhä etulinjaan pyrkii, muuten loppuisi tykinruoka Suomelta.
Niin, oli meidän papat ihan täysjärkisiä. Viisi vuotta rintamalla ja meitä ei miehitetty!
Eivät ehjinä kotiin tulleet. Mutta Suomi rampanakin rakensi tulevaisuuden, joka oli paljon parempi kuin Baltian maissa tai Puolassa! Eikä meiltä viety osaa kansasta Siperiaan työleireille rakentamaan metsä-,kaivos-,öljykomplekseja, jotka lahjoitettiin KGB-miehen kavereille ja mafialle.
Eihän sitä kannata olla myöskään tyhmä ja käydä kouluja ja tuhlata elämänsä työntekoon, kun voi jo lapsena impata, käyttää huumeita ja elää Kelan ja sossun mannekiinina kuten ap.
tämähän on täysin totta. kyllä nuoret on paljon fiksumpia nykyään ei meiän aikaan tätäkään ynmärretty
Turhaanhan kuolivat viime sodissa maata puolustessaan. Mitään itsenäistä suomea ei enää olemassa.
tavallaan tosin olis käyny kuten vaikka virolle sitten kävi kun eivät tapelleet kunnolla
Niin ja naiset tekivät halkomotteja ja miesten hommia kotirintamalla. Puhumattakaan lotista, jotka hoitivat ja huolsivat sotilaita.
Ei sitä vastarintaa syyttä kutsuttu 'Talvisodan ihmeeksi'.
Olemme turvassa, kun Venäjä saisi paremman hallinnon. Ei-militaristisen. Rauhanomaisen. Heillä on iso maa ja paljon luonnonrikkauksia, mutta kansan osaamista ei osata käyttää. Vain orjuuttaa. Ja riistää. Valitettavasti.
Kolmasosa käy ulkohuusseissa! Isossa suurvallassa. 2023.
Mikäli kukaan ei varasta huussia. Venäjän Tšeljabinskin alueella sijaitsevassa Novoukrainskyin kylässä tapahtui uudenvuoden juhlapyhinä katala varkaus, jonka uhriksi joutui paikallinen terveys- ja synnytyskeskus. Keskuksen yhteiskäytössä olevan ulkokäymälärakennuksen kerrotaan tulleen varastetuksi. Olisi Putinin sotabudjetille parempaakin käyttöä, ettei kansa eläisi 1800-luvulla.
https://www.iisalmensanomat.fi/uutissuomalainen/5731061
Siksi sen monet käy kun nuorella iällä on hyvin kapeaa kaikki tietämys , ajattelu ja aikaa tuntuu riittävän
siellä ne yöllä telttoja pystyttelee ja aamulla lemu tuvassa aina kauhea kerman tuoksu kera aamu pierujen ja hien
jos olisin jotain toisin tehnyt, jälkeenpäin sen tiedän, yhtä arvostettavaa nykyaikana on siviilin käyneetkin kun kerran pitää tehdä jotain vuosi?? about?
miksi rasistisesti vain miehiltä varastaa valtio vuoden ajan? nyt naisiakin?
jos sinne ei jää TÖIHIN, onhan se järjettömän tyhmää vain rivi miehenä käydä tietysti armeija.. ei tyhmempää olekaan.
JV:n perustaistelijaksi pitäisi kouluttaa kaikki, koko ikäluokka. Siihen ei tärvääntyisi kuin nelisen viikkoa mukavissa kesäolosuhteissa.
Ne joilla on motivaatiota, voisivat suorittaa jonkun aselajin koulutuksen, josta saisi myös päivärahan ohella oikean palkan. Palkka tulisi tilille esim. vuoden intin jälkeen.
Osa voisi jatkaa myös sopimussotilaina muutaman vuoden niin kuin Venäjällä.
Upseerikouluun voisi hakea niin kuin mihin tahansa koulutukseen.
Ei niin. Pakko-otto venäjän armeijaan motivoikin jo kummasti. Pääsee puolustamaan rauhaa läntisiä agressoreja vastaan.
Kannattaa kiertää kaukaa viisaasti
Hauska avaus Pietarin trollitehtaalta.
Senhän voi suorittaa etänä
Saattaa kuulostaa retrogradiselta mutta eipä moni puolustusvoimia kyseenalaistanut kirjoittaja uskonut tällä blogilla vielä muutama kuukausi sitten siihen mahdollisuuteen että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan. Moni kysyi: mitä ne hyötyy siitä? Venäjä ei ole enää vihollinen, jne, jne.
Nyt Ukrainassa käydää taisteluita, Kiev palaa, maataa puolustavat kuolevat. Hyvä että Ukrainalla oli puolustusvoimat tai taistelut olisivat nyt Puolassa. Moni jotka eivät halua puolustaa maataan aseellisesti silloin kun se on se ainoa mahdollisuus pitää kahvi kupissa, eivät ehkä ymmärrä eikä kukaan heiltä sitä odotakaan, että Suomen kaltaisen maan jolla on Suomen kaltainen maantieteellinen sijainti ainoa tapa pitää itsensä itsenäisenä on pitää yllä uskottavaa puolustusta.
Siis mihin armeijaa tarvitaan? Sitä tarvitaan siihen että kun vihollinen tulee rajan yli niin isoäidin, isän, äidin, veljen, siskon kahvi pysyy kupissa. Puolustusvoimat takaavat elinmahdollisuutesi kriisin aikana.
Harvempi uskoi laajamittaiseen sotaan Ukrainassakaan ennen sodan alkua. Venäjällä uskottiin.
Joo. Näin on. Meillä ja Israelilla on yleinen asevelvollisuus.
Syystä.
Me ollaan vapaita siitä syystä. Ja saadaan naputtaa keskustelupalstoilla.
Toisissa maissa vinkuroijat olisivat työleireillä tai myrkytettyjä:-)
Kannattaa muuttaa ulkomaille ajoissa välttää tuonkin
Just näin. Koko puolustusvoimat voitaisiin hävittää. Jos Venäjä hyökkää, voimme moralisoida ja paheksua sen kuoIiaaksi.
Kannattaa lähteä ulkomaille opiskelemaan
Sehän on vapaaehtoinen
. . . saati sotimaan. Siinä pelleilyssä voi mennä henki. Viisas pysyttelee niitten vähäjärkisten takana.
. . . saati sotimaan.
Viisas ymmärtää pysytellä niitten vähäjärkisten pelleilijöiden takana.
Aloittaja kuvaa hyvin kotikaupunkinsa Pietarin tilanteen.
Voi käydä kirjekurssina
Kyllähän uussuomalaiset hoitaa puolustuksen sehän voi ulkoistaa Natoon