Mikä kotimainen noin-80 -luvun elokuva

Hei!
Alkoi vaivaamaan mieltäni, että mikä mahtoi olla elokuva, jonka näin sattumalta joskus lapsena 80-luvulla. Elokuva on luultavasti samoilta ajoilta, mahdollisesti toki jo -70-luvulta. Muistikuvat ovat hieman hataria, mutta koitan kuvailla niin hyvin kuin muistan.
Elokuvassa nainen on poliisikuulustelussa tai oikeudessa murhattuaan miehensä muistaakseni rotan myrkyllä. Nainen kertoo aviomiehensä edesottamuksista ja taisi jäädä ilman tuomiota/syytettä.

Naisen kertoman mukaan mies oli täysi sekopää. Muistiin on jääneet ainakin kohdat, jossa mies oli tuonut asunnolle kaverinsa juopottelemaan ja miehet alkoivat humalassa riehumaan. Muistaakseni esim kaappikello kaatui tms. riehumisen yhteydessä. Lisäksi nainen kertoi päivästä jolloin hän teki spaghettia ruuaksi ja mies kilahti täysin ja alkoi sekoilemaan ruuan kanssa. Mieleen jäi ainakin että mies tunki spaghettia paitansa rintataskuun yms.

Elokuva vaikutti tuolloin lapsena mielestäni hieman komedialliselta.
Osaako joku kertoa mistä elokuvasta kyse? Mahdollista myös että ei ole elokuva lainkaan, vaan esim jonkin TV-sarjan jakso tms...
4663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulle ei tullut mieleen muuta kuin elokuva "Doloreksen tuunnustus" (perustuu Stephen Kingin kirjaan), mutta elokuva on vuodelta 1995, ettei se taida olla se.
https://www.youtube.com/watch?v=mH941qrVAJo

Määkin muistan hämärästi jostain elokuvasta vai oliko teeveesarjasta kohtauksen, jossa mies tunki spagettia paidan rintataskuun.

Äänestä

Ai niin, tässä oli kyse kotimaisesta elokuvasta. No, en sitten katsonut otsikkoa ihan kunnolla.

Äänestä
  • VÄhän kyllä huvitti tuo alkuasettelu tiesin että poliisilla oli mosseja mutta tuskin pidätettyjä kuljetetiin farmarimossen takatilassa :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei!
Alkoi vaivaamaan mieltäni, että mikä mahtoi olla elokuva, jonka näin sattumalta joskus lapsena 80-luvulla. Elokuva on luultavasti samoilta ajoilta, mahdollisesti toki jo -70-luvulta. Muistikuvat ovat hieman hataria, mutta koitan kuvailla niin hyvin kuin muistan.
Elokuvassa nainen on poliisikuulustelussa tai oikeudessa murhattuaan miehensä muistaakseni rotan myrkyllä. Nainen kertoo aviomiehensä edesottamuksista ja taisi jäädä ilman tuomiota/syytettä.

Naisen kertoman mukaan mies oli täysi sekopää. Muistiin on jääneet ainakin kohdat, jossa mies oli tuonut asunnolle kaverinsa juopottelemaan ja miehet alkoivat humalassa riehumaan. Muistaakseni esim kaappikello kaatui tms. riehumisen yhteydessä. Lisäksi nainen kertoi päivästä jolloin hän teki spaghettia ruuaksi ja mies kilahti täysin ja alkoi sekoilemaan ruuan kanssa. Mieleen jäi ainakin että mies tunki spaghettia paitansa rintataskuun yms.

Elokuva vaikutti tuolloin lapsena mielestäni hieman komedialliselta.
Osaako joku kertoa mistä elokuvasta kyse? Mahdollista myös että ei ole elokuva lainkaan, vaan esim jonkin TV-sarjan jakso tms...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu