Se on demokratian vastaista. Millä punaiset meinaa talouden laittaa kuntoon? Tähän ei ole tullut vastausta. Toisaalta ei he haluakaan kuntoon sitä.
0Äänestä
Anonyymi00003
He haluavat maamme kommunistisen eurostoliiton holhouksen alle.
0Äänestä
Anonyymi00016
Ainoa mikä on demokratian vastaista on hallituksen yli hallitusvallan menevät toimet. Sellaista mandaattia ei ole kellään luovuttaa valtiolliselle taholle, jolla puututaan yksityiseen sopimiseen ja lakko oikeuteen ,saati työttömyys turvan maksuun joka tehdään liittojen tai kassojen rahoilla ei valtion.
Valtion hallinto on mennyt laittomuuksiin toimissaan ja sen toimet on palautettava laillisiksi. Jos se vaatii työtaistelu toimia ,niin sitten se vaatii ja tuskin nuo toimet on edes muutoin pysäytettävissä. Jollei pysäytetä on seuraamus köyhyyden ja kurjuuden lisääntyminen ansiosidonnaisen puutteesta ,sekä sosiaaliturvan alas ajon johdosta. Kyseisin toimin varmistetaan halpa työvoiman saanti ei kansan hyvinvointia. Toimet on EK lähtöisiä jotka on suoraan kirjattu hallitus ohjelmaan. Kuten A - Studion ilta lähetyksessä kävi ilmi hallituksen kaavailuilla toimin naisvaltaiset matala palkka alat painetaan palkka kuoppaan. Tuo tietää lisääntyviä toimeentulo ongelmia palkoilla joita on jo saatu näyttöä matala palkka aloilta. Useat ovat joutuneet turvautumaan asumistukeen johon nyt myös on kohdistettu leikkauksia.
edellinen pääministeri kylläkin kertoi ihan selvästi keinot jolla laittaa talouden kuntoon nyt kun korona ja hinnannousut ja sotatilanne on ohi
0Äänestä
Anonyymi00051
Anonyymi00043 kirjoitti:
Punakaarti on aina ollut demokratiaa vastaan.
Punakaarti, voi suo vähä-älyistä. Et edes ymmärrä koko sanaa.
0Äänestä
Anonyymi00003
Tämä on ainoa vaihtoehto.
0Äänestä
Anonyymi00005
Kerro millä talous saadaan kuntoon? Ja haluatko edes sitä?
0Äänestä
Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Kerro millä talous saadaan kuntoon? Ja haluatko edes sitä?
Saadaanko se sillä kuntoon että kannetaan vettä kaivoon kuten Italia tekee?
0Äänestä
Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Saadaanko se sillä kuntoon että kannetaan vettä kaivoon kuten Italia tekee?
Vastatkaa edes kerran elämässänne näihin kysymyksiin.
0Äänestä
Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Vastatkaa edes kerran elämässänne näihin kysymyksiin.
Punaiset ei todellakaan vastaa mitään.
0Äänestä
Anonyymi00021
Anonyymi00006 kirjoitti:
Saadaanko se sillä kuntoon että kannetaan vettä kaivoon kuten Italia tekee?
Mitä varten olemme sitten olleet kantamassa tuota vettä kaivoon ,milloin Kreikan taloutta kuntoon laittaen tai Espanjan? Nytkö sitten ajetaan oma alas? Mitäs ne Perusuomalaiset kritisoivat aiemmin? Onko nyt toinen ääni kellossa?
Ei taida olla niitä keksimisiäsi punaisia missään!
0Äänestä
Anonyymi00046
Anonyymi00007 kirjoitti:
Vastatkaa edes kerran elämässänne näihin kysymyksiin.
on jo vastattu aikoja sitten-
verottamalla sieltä missä suuret rahavirrat kulkee nyt verottomina.
urpottaret sensijaan ottaa rahat köyhältä kansalta.
0Äänestä
Anonyymi00048
Anonyymi00046 kirjoitti:

Juuri näin. Kaikki säätiöt verolle. Niillä on verottomat miljoonatulot, osinkotulot ja osakkeiden myyntitulot. Rikkaat, kuten Sipilä perustivat vaimonsa janssa nk. yleishyödyllisen säätiön, josta jakavat sata tuhatta tukena köyhille, mutta Sipilän vaimo saa toimitusjohtajana palkkaa neljäsataatuhatta euroa. Ei maksa säätiö veroja ja sinne on hyvä sulloa osakesalkut. Sama on muilla varakkaille säätiöillä. Soini muinoin sanoi, että säätiöt pitää laittaa verolle, "fyrkken finns", rahaa on, mutta persujen oma säätiö ajoi senkin verotusporsaanreijän ohi. Ruotsinkielisillä säätiöillä on myös miljoonatulot, kuten kaikilla yleishyödylliseksi itsensä rekisteröineillä säätiöillä.
Osakkeiden muäyyntivoitoista myös vero progressiiviseksi. Ei ole oikein, että parin sadan euron myyntivoitosta menee yli kolmekymmentä prosenttia veroa, kun sadantuhannen voitoista menee samalla prosentilla. Myös verottomat listaamattomien yritysten omistajien tulot, jotka nyt verottomia yhdeksäänkymmeneen tuhanteen euroon asti, verolle. Tällainen etu omistajilla on Suomessa, mitä muissa maissa ei ole!
0Äänestä
Anonyymi00052
Anonyymi00048 kirjoitti:

Suomenmaa sitä taas valeuutisia levittää ja tyhmät persut uskoo. Kirjoitushan on teitä persuidiootteja varten. Täytyy olla helvetin tyhmä, joka viitsii tuollaista naurettavaa sontaa kirjoittaa, mutta teille persuille se uppoaa kuin vanhaan.
0Äänestä
Anonyymi00056
Anonyymi00037 kirjoitti:
Ei taida olla niitä keksimisiäsi punaisia missään!
Miksi vappuna liehuu punaiset liput. Miksi demareilla on punainen väri?
0Äänestä
Anonyymi00057
Anonyymi00046 kirjoitti:
on jo vastattu aikoja sitten-
verottamalla sieltä missä suuret rahavirrat kulkee nyt verottomina.
urpottaret sensijaan ottaa rahat köyhältä kansalta.
Verittamalla yritykset kurjuuteen jotka eniten työllistää. Miksi ei säästetä useita miljardeja haitallisesta maahanmuutosta?
0Äänestä
Anonyymi00058
Anonyymi00057 kirjoitti:
Verittamalla yritykset kurjuuteen jotka eniten työllistää. Miksi ei säästetä useita miljardeja haitallisesta maahanmuutosta?
Haitallinen maahanmuutto maksaa tällä hetkellä viitisen miljardia euroa vuodessa.
0Äänestä
Anonyymi00067
Anonyymi00056 kirjoitti:
Miksi vappuna liehuu punaiset liput. Miksi demareilla on punainen väri?
Vappuna punainen liputus kun Musta-Punaiset ovat loppuneet..
0Äänestä
Anonyymi00073
Anonyymi00021 kirjoitti:
Mitä varten olemme sitten olleet kantamassa tuota vettä kaivoon ,milloin Kreikan taloutta kuntoon laittaen tai Espanjan? Nytkö sitten ajetaan oma alas? Mitäs ne Perusuomalaiset kritisoivat aiemmin? Onko nyt toinen ääni kellossa?
Miksi meidän pitää kantaa vettä Italian kaivoon? Laittakoon taloutensa itse kuntoon. Tämä ei lopu koskaan elleivät itse laita talouttaan kuntoon. He kyllä tietää että on hölmöjä jotka antavat rahaa aina tarvittaessa. Näin eivät motivoidu itse tekemään asialle mitään.
0Äänestä
Anonyymi00074
Anonyymi00046 kirjoitti:
on jo vastattu aikoja sitten-
verottamalla sieltä missä suuret rahavirrat kulkee nyt verottomina.
urpottaret sensijaan ottaa rahat köyhältä kansalta.
Miksi ei lopeteta haitallista maahanmuuttoa josta säästyisi useita miljardeja vuodessa riihikuivaa?
0Äänestä
Anonyymi00075
Anonyymi00074 kirjoitti:
Miksi ei lopeteta haitallista maahanmuuttoa josta säästyisi useita miljardeja vuodessa riihikuivaa?
Kertooko vasurit miksi meillä ei voida toimia niin hyvin kuin Tanskan demarit tekee maahanmuuton suhteen?
0Äänestä
Anonyymi00076
Anonyymi00075 kirjoitti:
Kertooko vasurit miksi meillä ei voida toimia niin hyvin kuin Tanskan demarit tekee maahanmuuton suhteen?
Heillä on tiukempi politiikka kuin persuilla täällä.
0Äänestä
Anonyymi00077
Anonyymi00076 kirjoitti:
Heillä on tiukempi politiikka kuin persuilla täällä.
Ovatko he pettäneet teidät kun näin isänmaallisesti toimivat? Eivät halua yhtään turvista maahan. Ovat saaneet jengiväkivallan kuriin tiukoilla toimilla.
0Äänestä
Anonyymi00078
Anonyymi00077 kirjoitti:
Ovatko he pettäneet teidät kun näin isänmaallisesti toimivat? Eivät halua yhtään turvista maahan. Ovat saaneet jengiväkivallan kuriin tiukoilla toimilla.
Ovatko he livenneet demareiden maailmoja syleilevästä linjasta?
0Äänestä
Anonyymi00100
Anonyymi00048 kirjoitti:
Juuri näin. Kaikki säätiöt verolle. Niillä on verottomat miljoonatulot, osinkotulot ja osakkeiden myyntitulot. Rikkaat, kuten Sipilä perustivat vaimonsa janssa nk. yleishyödyllisen säätiön, josta jakavat sata tuhatta tukena köyhille, mutta Sipilän vaimo saa toimitusjohtajana palkkaa neljäsataatuhatta euroa. Ei maksa säätiö veroja ja sinne on hyvä sulloa osakesalkut. Sama on muilla varakkaille säätiöillä. Soini muinoin sanoi, että säätiöt pitää laittaa verolle, "fyrkken finns", rahaa on, mutta persujen oma säätiö ajoi senkin verotusporsaanreijän ohi. Ruotsinkielisillä säätiöillä on myös miljoonatulot, kuten kaikilla yleishyödylliseksi itsensä rekisteröineillä säätiöillä.
Osakkeiden muäyyntivoitoista myös vero progressiiviseksi. Ei ole oikein, että parin sadan euron myyntivoitosta menee yli kolmekymmentä prosenttia veroa, kun sadantuhannen voitoista menee samalla prosentilla. Myös verottomat listaamattomien yritysten omistajien tulot, jotka nyt verottomia yhdeksäänkymmeneen tuhanteen euroon asti, verolle. Tällainen etu omistajilla on Suomessa, mitä muissa maissa ei ole!
Myyntivoiton vero ei kylläkään ole yli 30 prosenttia...et ilmaisesti ole mitään myyntivoittoja koskan saanut ja elät tiedottoman kuplassa...
0Äänestä
Anonyymi00009
Haluatteko punaiset että valtion talous tulisi kuntoon?
0Äänestä
Anonyymi00010
Vai ajatteletteko äärimmäisen lyhytnäköisesti vain omaa tilannettanne? Missä teidän yhteiskuntavastuu?
0Äänestä
Anonyymi00011
En usko enää että punaiset edes haluaisi maan taloutta kuntoon. He haluavat että maa sulautuu sosialististen eurostotasavaltojen liiton holhouksen alle.
Ellei kommunistista eurostoliittoa olisi, asia voisi olla eri.
0Äänestä
Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:

Siksi rillaavat kun hallitus haluaa talouden kuntoon..
0Äänestä
Anonyymi00030

Ihan oikeasti, mitkä helvetin punaiset. Mitä ne punaiset on jotka haluaa "sulautuu sosialististen eurostotasavaltojen liiton holhouksen alle".
Näkee että sulla viiraa ja pahasti, olet kommentteinesi sekaisin kuin seinkello..."kommunistinen eurostoliitto". Kannattaako sun ihan oikeasti jättää niitä lääkkeitäsi ottamatta...niin sekavaksi menee, että hirvittää, mihin hulluuden suohon jotkut uppoaa.
1Äänestä
Anonyymi00059
Anonyymi00030 kirjoitti:

Vasemmisto
0Äänestä
Anonyymi00060

Samat piirteet ovat eu:ssa kuin oli esimerkiksi neukuissa.
0Äänestä
Anonyymi00101

Kyllä me muut tajuamme mikä on kommunistinen eurostoliitto. Tai punaiset jotka haluavat sulautua sen holhouksen alle. Lue historiaa ja katso tämän päivän päätöksentekoa yms niin tajuat.
0Äänestä
Anonyymi00013
Suomi kuntoon LAKKOILEMALLA !
Se lakkoilu ei vie leipää varakkaiden suusta mutta AY:llä on hirveä uhopakko.
0Äänestä
Anonyymi00014
Saadaanko talous kuntoon rasismilla? Vastatkaa persut.
0Äänestä
Anonyymi00015
Siinä taas yksi ”viisauden alku”, voi huokaus sentään …
0Äänestä
Anonyymi00020
Ei. Miksi vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta?
0Äänestä
Anonyymi00022
Persut eivät ole sen rasistisempia kuin muut puolueet.
Eräs Arvo Salo joka oli demari, hän puhui talonpoikaa vastaan hirveää vihapuhetta. Tämä on rasismia.
0Äänestä
Anonyymi00024
Anonyymi00022 kirjoitti:
Persut eivät ole sen rasistisempia kuin muut puolueet.
Eräs Arvo Salo joka oli demari, hän puhui talonpoikaa vastaan hirveää vihapuhetta. Tämä on rasismia.
Jos Persu sanoisi vastaavaa, hän istuisi linnassa. Mutta vihervassuilla on syytesuoja.
0Äänestä
Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Jos Persu sanoisi vastaavaa, hän istuisi linnassa. Mutta vihervassuilla on syytesuoja.
Koska punainen demla.
0Äänestä
Anonyymi00026
Anonyymi00020 kirjoitti:
Ei. Miksi vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta?
Se aate arvottaa ihmiset eri arvoon ihmisarvossa.
Tulijauskonnon miehet ovat arvossa ylimpänä kun taas valkoinen lihaa syövä suomalainen heteromies on arvoasteikon alinta kastia.
0Äänestä
Anonyymi00031
Anonyymi00020 kirjoitti:
Ei. Miksi vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta?
Böö
0Äänestä
Anonyymi00038
Anonyymi00025 kirjoitti:
Koska punainen demla.
Mikä on "demla". Onko se persu, jolla on dementia?
0Äänestä
Anonyymi00040
Anonyymi00038 kirjoitti:
Mikä on "demla". Onko se persu, jolla on dementia?
Demla = demokraattiset lakimiehet.
0Äänestä
Anonyymi00049
Anonyymi00025 kirjoitti:
Koska punainen demla.
Mitä tarkoittaa tämä älyvapaa mässölause?
"Koska punainen demla."
0Äänestä
Anonyymi00061
Anonyymi00038 kirjoitti:
Mikä on "demla". Onko se persu, jolla on dementia?
Kyllä te tiedätte
0Äänestä
Anonyymi00017
Eikö lakkoilua ole vielä kielletty? Teollisuusliitto ainakin otti juuri kantaa uusiin lakeihin ja ilmoitti alkavansa toimiin päättäjiä vastaan. Työntekijän oikeuksia, tukia ja opiskelumahdollisuuksia nimittäin aiotaan leikata rajusti noin 20 eri kohdan listalla.
Tällaisia asioita olisi muuten tulossa:
Työttömäksi jäävällä tulee tosi vaikeaa. Lakkoilua harrastaville tulee tosi vaikeaa. Sairastaville tulee tosi vaikeaa. Irtisanomisesta tulee tosi helppoa. Paikallisten halpojen sopimusten teosta tulee tosi helppoa.
0Äänestä
Anonyymi00018
Lisäksi mm. aikuiskoulutustuki aiottiin poistaa.
0Äänestä
Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Lisäksi mm. aikuiskoulutustuki aiottiin poistaa.
Lisäksi mm. masentuneiden hoitaminen täytyy lakkauttaa.
0Äänestä
Anonyymi00023
Yleislakko. kyllä!
Maata voi hoitaa muutenkin kuin köyhiä kyykyttämällä!
Jospa rikkaat vähän avustaisivat? Tuhat rikasta vastaisi miljoonaa köyhää.
0Äänestä
Anonyymi00027
Vihervassut äänesti europarlamentissa vanhojen rakennusten remonttipakon puolesta. Tämä sortaa köyhiä törkeällä tavalla. Asia koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista. Repii siitä.
Persujen Hakkarainen äänesti köyhän ihmisen sortoa vastaan.
0Äänestä
Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:

Kertoo punainen että mistä köyhä ihminen saa rahat tähän pakkoremonttiin? Jopa kymmeniä tuhansia euroja maksaa se remontti. Ellei köyhä viimeisistä ropoistaan löydä tätä rahaa, häntä uhkaa jopa häätö omasta kodistaan. Tämä on törkeyden huippu.
Vittu että vituttaa punikkien hallitusta vastaan oleva väite että hallitus sortaa köyhää, kun viherpunikit sortaa köyhää moninverroin enemmän. Tekopyhyys on viety tappiinsa.
0Äänestä
Anonyymi00034

Onko kokoomuksen Sirpa Pietikäinen, Petteri Sarvanto ja Henna Virkkunen äänestäneet puolesta vai vastaan? Pst. Puolesta äänestivät...ja nyt sinä syyttelemään vaan heitä "vihervassuiksi" mitä tuo idioottimainen sana nyt pitää sisällään. Ota muuten ne mielialalääkkeet. Et selviä muutoin.
0Äänestä
Anonyymi00035
Anonyymi00028 kirjoitti:

Eipä kuulu yleislakkovaatimuksia tämän köyhien sorron puolesta. Hävitöntä sanon minä.
0Äänestä
Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Eipä kuulu yleislakkovaatimuksia tämän köyhien sorron puolesta. Hävitöntä sanon minä.
Suorastaan iljettävää on tämä.
0Äänestä
Anonyymi00039

Nyt anna mennä vaan, piippu ottalle ja pang.
0Äänestä
Anonyymi00044
Anonyymi00036 kirjoitti:
Suorastaan iljettävää on tämä.
Höpöhöpö, sekopää.
0Äänestä
Anonyymi00050
Anonyymi00035 kirjoitti:
Eipä kuulu yleislakkovaatimuksia tämän köyhien sorron puolesta. Hävitöntä sanon minä.
Mene kuule eduskuntatalolle muiden kaltaistesi kanssa osoittamaan mieltä. Hyvä huudella puskista, mutta suomalaisten mappien äänet ei tätäkään rstkaise, 14 meppiä 703 kaikkiaan.
0Äänestä
Anonyymi00062
Anonyymi00034 kirjoitti:
Onko kokoomuksen Sirpa Pietikäinen, Petteri Sarvanto ja Henna Virkkunen äänestäneet puolesta vai vastaan? Pst. Puolesta äänestivät...ja nyt sinä syyttelemään vaan heitä "vihervassuiksi" mitä tuo idioottimainen sana nyt pitää sisällään. Ota muuten ne mielialalääkkeet. Et selviä muutoin.
Pietikäinen kyllä. Persujen Hakkarainen äänesti köyhän ihmisen sortoa vastaan.
Ette vieläkään kerro mistä köyhä saa rahan pakkoremonttiin.
0Äänestä
Anonyymi00063
Anonyymi00062 kirjoitti:
Pietikäinen kyllä. Persujen Hakkarainen äänesti köyhän ihmisen sortoa vastaan.
Ette vieläkään kerro mistä köyhä saa rahan pakkoremonttiin.
Silloin kun äänestivät puolesta, he laittavat köyhän hirveän tilanteen eteen. Olkoon vihervassu tai ei.
0Äänestä
Anonyymi00064
Anonyymi00063 kirjoitti:
Silloin kun äänestivät puolesta, he laittavat köyhän hirveän tilanteen eteen. Olkoon vihervassu tai ei.
Toistan että tämä koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista tässä maassa. Se ei ole pikkujuttu kuten vasurit haluaa nähdä.
0Äänestä
Anonyymi00065
Anonyymi00064 kirjoitti:
Toistan että tämä koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista tässä maassa. Se ei ole pikkujuttu kuten vasurit haluaa nähdä.
Tässä olisi SAK:lla lakon paikka mutta ei.
0Äänestä
Anonyymi00068
Anonyymi00065 kirjoitti:
Tässä olisi SAK:lla lakon paikka mutta ei.
Te vähättelette omienne touhuja mutta tämä asia on erittäin vakava asia asianomaisille joita on yli miljoona. Menikö jakeluun että yli miljoona? Köyhintä osaa näin rangaistaan.
Osaatteko kuvitella asiaa itsenne kohdalle? Mitä itse ajattelette jos takonne vaaditaan kymppitonnien remppaan eikä rahaa ole? Pahimmillaan häätö uhkaa. Näin olen lehdestä lukenut.
0Äänestä
Anonyymi00069
Anonyymi00068 kirjoitti:
Te vähättelette omienne touhuja mutta tämä asia on erittäin vakava asia asianomaisille joita on yli miljoona. Menikö jakeluun että yli miljoona? Köyhintä osaa näin rangaistaan.
Osaatteko kuvitella asiaa itsenne kohdalle? Mitä itse ajattelette jos takonne vaaditaan kymppitonnien remppaan eikä rahaa ole? Pahimmillaan häätö uhkaa. Näin olen lehdestä lukenut.
Talonne.
0Äänestä
Anonyymi00079
Anonyymi00065 kirjoitti:
Tässä olisi SAK:lla lakon paikka mutta ei.
Tämä olisi asia jonka hyväksyisin lakon syyksi. SAK herätys. Köyhiä aiotaan sortaa.
0Äänestä
Anonyymi00081
Anonyymi00050 kirjoitti:
Mene kuule eduskuntatalolle muiden kaltaistesi kanssa osoittamaan mieltä. Hyvä huudella puskista, mutta suomalaisten mappien äänet ei tätäkään rstkaise, 14 meppiä 703 kaikkiaan.
Miksi ei teitä asia kiinnosta? Miljoonan köyhän sorto.
0Äänestä
Anonyymi00082
Anonyymi00064 kirjoitti:
Toistan että tämä koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista tässä maassa. Se ei ole pikkujuttu kuten vasurit haluaa nähdä.
Juuri köyhimmällä väestönosalla on huonoimmat talot.
0Äänestä
Anonyymi00083
Anonyymi00082 kirjoitti:
Juuri köyhimmällä väestönosalla on huonoimmat talot.
Oma taloni joutuu remppaan ja sen hinta pyörii 50-100 tonnin välillä. Joten älkää ulisko että miksi en rakasta tuota sosialismia.
0Äänestä
Anonyymi00084
Anonyymi00083 kirjoitti:
Oma taloni joutuu remppaan ja sen hinta pyörii 50-100 tonnin välillä. Joten älkää ulisko että miksi en rakasta tuota sosialismia.
Vihervassut asuu yleensä kaupunkien betonissa, eikä heitä asia hetkauta
0Äänestä
Anonyymi00085
Anonyymi00084 kirjoitti:
Vihervassut asuu yleensä kaupunkien betonissa, eikä heitä asia hetkauta
Siellä on hyvä parantaa maailmaa.
0Äänestä
Anonyymi00087
Anonyymi00034 kirjoitti:
Onko kokoomuksen Sirpa Pietikäinen, Petteri Sarvanto ja Henna Virkkunen äänestäneet puolesta vai vastaan? Pst. Puolesta äänestivät...ja nyt sinä syyttelemään vaan heitä "vihervassuiksi" mitä tuo idioottimainen sana nyt pitää sisällään. Ota muuten ne mielialalääkkeet. Et selviä muutoin.
Kokoomus ja Keskusta ovat uusvasemmistolaistuneita puolueita. Heidän politiikka on hyvin samankaltaista perinteisten vihervassujen kanssa näissä suurissa kysymyksissä kuten eurostoliiton kannattamisessa, ilmastoöyhötyksessä, kulttuurimarxilaisissa arvoissa.
0Äänestä
Anonyymi00088
Anonyymi00083 kirjoitti:
Oma taloni joutuu remppaan ja sen hinta pyörii 50-100 tonnin välillä. Joten älkää ulisko että miksi en rakasta tuota sosialismia.
Toivon että Suomi eroaa sosialismista ja tekee ns. Norjat. NATO meillä on ja hyvä niin.
0Äänestä
Anonyymi00089
Anonyymi00088 kirjoitti:
Toivon että Suomi eroaa sosialismista ja tekee ns. Norjat. NATO meillä on ja hyvä niin.
Mitään hyvää se ei meille anna. Pelkkiä uhkauksia määräyksiä kiristyksiä laskuja.
0Äänestä
Anonyymi00090
Anonyymi00089 kirjoitti:
Mitään hyvää se ei meille anna. Pelkkiä uhkauksia määräyksiä kiristyksiä laskuja.
Antaisipa se joskus edes rahaa kuten Italia saa aina kiristäessä.
0Äänestä
Anonyymi00092
Anonyymi00034 kirjoitti:
Onko kokoomuksen Sirpa Pietikäinen, Petteri Sarvanto ja Henna Virkkunen äänestäneet puolesta vai vastaan? Pst. Puolesta äänestivät...ja nyt sinä syyttelemään vaan heitä "vihervassuiksi" mitä tuo idioottimainen sana nyt pitää sisällään. Ota muuten ne mielialalääkkeet. Et selviä muutoin.
En puhunut mitään noista ihmisistä. Puhuin vihervassuista. Toisaalta kokoomus on lähes vasemmistopuolue nykyään Kepun kanssa. Heidän politiikka todistaa tästä.
0Äänestä
Anonyymi00094
Anonyymi00092 kirjoitti:
En puhunut mitään noista ihmisistä. Puhuin vihervassuista. Toisaalta kokoomus on lähes vasemmistopuolue nykyään Kepun kanssa. Heidän politiikka todistaa tästä.
Kepun romahdus johtuu juuri tästä että puolue on heittänyt arvot kotiuskontoisänmaa pois ja siirtynyt niin lähelle vasureita kuin voi vain siirtyä olematta kuitenkaan vasureihin luettava puolue noin pintapuolisesti. Politiikka on lähes sitä itseään.
0Äänestä
Anonyymi00095
Anonyymi00094 kirjoitti:
Kepun romahdus johtuu juuri tästä että puolue on heittänyt arvot kotiuskontoisänmaa pois ja siirtynyt niin lähelle vasureita kuin voi vain siirtyä olematta kuitenkaan vasureihin luettava puolue noin pintapuolisesti. Politiikka on lähes sitä itseään.
Osa Kepun kannattajista on siirtynyt persuihin koska näkevät että se on ainoa pelkästään oman kansan etua ajatteleva puolue.
0Äänestä
Anonyymi00096
Anonyymi00095 kirjoitti:
Osa Kepun kannattajista on siirtynyt persuihin koska näkevät että se on ainoa pelkästään oman kansan etua ajatteleva puolue.
Kepu ei puolusta enää edes maataloutta vaan tämän maailman tärkeimmän ammatin annetaan kuihtua pois.
0Äänestä
Anonyymi00099
Anonyymi00083 kirjoitti:
Oma taloni joutuu remppaan ja sen hinta pyörii 50-100 tonnin välillä. Joten älkää ulisko että miksi en rakasta tuota sosialismia.
Ei täällä muutkaan ihmiset rakasta sosialismia.
0Äänestä
Anonyymi00115
Anonyymi00095 kirjoitti:
Osa Kepun kannattajista on siirtynyt persuihin koska näkevät että se on ainoa pelkästään oman kansan etua ajatteleva puolue.
kepu on sosialisti puolue
0Äänestä
Anonyymi00029
Jotenkin on tunne että koko maailmaa ajetaan alas joltain taholta ,jota on suunniteltu kauan sitten jostain ,se korostui ehkä tuodun korona viruksen myötä jo kolme vuotta sitten on meitä myös täällä suomessa viety kohti tuhoa hiljaa, ettei tavis huomaa ! Jatkuvasti konkursseja lisääntyvässä määrin ja muutenkin kaikkea pelottelua taas ilmassa , mahdollisilla tulevilla viruksilla...mahdollisella vielä pahemmalla koronalla ,tehty ala mäki jatkuu ........herätys !
0Äänestä
Anonyymi00032
Se on punainen taho joka ajaa maailmaa alas.
0Äänestä
Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Se on punainen taho joka ajaa maailmaa alas.
Siihen yhdistyy erään uskonnon maailmanvallan pyrkimykset. Tämä punainen maailma ei todellakaan torju tuon uskonnon maailmanvalloitusta.
0Äänestä
Anonyymi00041
Anonyymi00032 kirjoitti:
Se on punainen taho joka ajaa maailmaa alas.
Mikä helkkarin "punainen taho"? Ja vielä ajaa maailmaa alas.
Kyllä taas sekoilet, eikö ole tullut otettua liikaa ja lääkkeet unohtuneet. Vedit perseet ja siellähän ne sun punaiset on ja hemmetin punaiset ovatkin.
0Äänestä
Anonyymi00055
No se on tämä Creat Reset, kohti isojen corporaatioiden ja yhden valtion liittoa, ts. uus-kommunismia.
- Et omista mitään, mutta olet "onnellinen". Tämä on menossa, konkursseja, lainoja ei voi maksaa, menetät omaisuutesi, pienyritykset alas, vain isot corporaatiot säilyy.
- Vipukeinona tässä käytetään juurikin näitä plandemioita, hyvä tekosyy "turvata" kansaa, vaikka toisaalta suunnitelma on tuo eka.
- 15 minuutin kaupungit, pienet paikkakunnat häivää pikkuhiljaa pois ja lammasporukkaa karsinoidaan näihin muutamiin isoihin kaupunkeihin, joissa on vanha kontrolli, kaikkea valvotaan tekoälyn ja kameroiden avulla (ettei vaan rikollisuus ja taudit leviä). Ja toki kukaan ei omista mitään, vaan asutaan vuokralla pienissä neukkukuutioissa.
- Maailmassa on liikaa ihmisiä, joten käynnissä on myös depulaatio erilaisin keinoin
Kun avaat silmäsi ja osaat yhdistää pisteitä, ymmärrät hyvin tämä mikä kehitys on nyt menossa.
0Äänestä
Anonyymi00098
Anonyymi00055 kirjoitti:

Liikaa ihmisiä on eräissä maanosissa mutta ei täällä.
0Äänestä
Anonyymi00125
Anonyymi00041 kirjoitti:
Mikä helkkarin "punainen taho"? Ja vielä ajaa maailmaa alas.
Kyllä taas sekoilet, eikö ole tullut otettua liikaa ja lääkkeet unohtuneet. Vedit perseet ja siellähän ne sun punaiset on ja hemmetin punaiset ovatkin.
Kaikki vasurit ovat punaisia.
0Äänestä
Anonyymi00127
Maailman ihmisistä toinen puoli on punaisia. Riittääkö tuo määrä edes?
0Äänestä
Anonyymi00128
Anonyymi00041 kirjoitti:
Mikä helkkarin "punainen taho"? Ja vielä ajaa maailmaa alas.
Kyllä taas sekoilet, eikö ole tullut otettua liikaa ja lääkkeet unohtuneet. Vedit perseet ja siellähän ne sun punaiset on ja hemmetin punaiset ovatkin.
Kun avaat silmäsi ja katsot sinne missä punaliput liehuu (vappumarsseilla, vasureiden puoluekokouksissa, Venäjällä Kiinassa pohjoiskoreassa missä lie) niin siellä näät punaisia ihmisiä.
0Äänestä
Anonyymi00129
Anonyymi00128 kirjoitti:
Kun avaat silmäsi ja katsot sinne missä punaliput liehuu (vappumarsseilla, vasureiden puoluekokouksissa, Venäjällä Kiinassa pohjoiskoreassa missä lie) niin siellä näät punaisia ihmisiä.
Tämä on periaatteessa punainen taho.
0Äänestä
Anonyymi00042
Poikkeuslaki - KYLLÄ!
0Äänestä
Anonyymi00047
Ei muu auta
0Äänestä
Anonyymi00066
Punaset posket punasilla.
0Äänestä
Anonyymi00070
Kun ei muu auta . YLEISLAKKO on paraskeino , kyllä hallitus vaihtuu ja päättäjät oppivat
kuuntelemaan . Ei muuta kuin tuumasta toimeen . Ei kande olla mamelo. Mitään et saa jos et sen eteen myös toimi .. Uskokaa vihdoinkin..
0Äänestä
Anonyymi00086
Kyseessä olisi poliittinen lakko ja silloin hallituksella on täysi oikeus puuttua siihen.
0Äänestä
Anonyymi00071
Tuen edellisen kommenttia . Näytetään kerrankin mihin pystytään , ennen kuin kaikki oikeudet viedään duunarilta..
0Äänestä
Anonyymi00072
Ootko syöny punasia kärpässieni?
0Äänestä
Anonyymi00080
Roskaa .
0Äänestä
Anonyymi00091
Punasilla on ihanan isot punaset tykit.
0Äänestä
Anonyymi00093
Fifties-meininki on täällä taas v. 1956 yleislakko jeeeeeeeee rok-rok
0Äänestä
Anonyymi00097
Jos täällä kommariporukka taas havittelee yleislakkoa, voi päätellä ettei heillä ole laskutaitoa. Vai pitäisikö tämä maa ajautua jonkun imf:n ohjaukseen? Haluatteko kreikan tien? Rahaa saa nostaa vain 60e päivässä automaatista. Palkat romahtaa. Velkaa velan päälle. Kaikki on kuitenkin maksettava, vaikka arhinmäki ei sitä käsitä. Vai onko joku vouhottaja kenties saanut velkaa eikä ikinä maksanut sitä takaisin? Niinpä niin.
0Äänestä
Anonyymi00102
Ei tee kipeetä , eikä haittaa . Saataisiimpahan uusi hallitus . Katsottais mistä kana kusee.
0Äänestä
Anonyymi00103
Punikki ei tajua, että vastapainona olisi työsulku, jos AY aloittaa lakon.
0Äänestä
Anonyymi00104
Anonyymi00103 kirjoitti:
Punikki ei tajua, että vastapainona olisi työsulku, jos AY aloittaa lakon.
EK pitää lakkauttaa
0Äänestä
Anonyymi00106
Yleislakko.
Kyllä!
Ei mandaattia kurjistuksiin!
0Äänestä
Anonyymi00113
Yleislakko.
Kyllä!
EROTETAAN OPPOSITIO JA TILALLE TYÖTTÖMIÄ PÄÄTTÄMÄÄN ASIOSITA ALAS SDP
0Äänestä
Anonyymi00107
Yleislakko.
Kyllä!
Vielä ei lakkoviikon ajankohtaa olla valittu
0Äänestä
Anonyymi00108
Yleislakko.
Kyllä.
0Äänestä
Anonyymi00111
SYYKSI SDP ja Lindtman
Siksi Kyllä
0Äänestä
Anonyymi00109
Köyhyys lisää kommunistien kannatusta. Kannattavat siksi lakkoa, ja sen jälkeistä sekasortoa. Näin on ollut aina, ja monen haikailevat 60-luvun yleislakkoa, jolloin korotukset syötiin nopeasti, hintojen nousun ja inflaation vuoksi. Palkkojen korotukset menevät aina hintoihin, ja työnhinnan nousu vie vientiteollisuuden kilpailukyvyn, ja aiheuttaa konkurssien myötä työttömyyttä. Kommunisteille tämä tietysti sopii.
0Äänestä
Anonyymi00110
Ei taia köyhyys katsoa puoluekantaa...
0Äänestä
Anonyymi00112
Anonyymi00110 kirjoitti:
Ei taia köyhyys katsoa puoluekantaa...
taikaa tarvitaankin että saataisiin oppositio nettikirjoituksia lukemasta..oikeisiin töihin ja jota ei ole kissojen kidutus työ ajalla ...
0Äänestä
Anonyymi00114
remurit eivät ole mitään historiasta oppineet edellisen yleislakon tappioita ruunarit kituivat 15 vuotta ja palkkakehitys jäi ruotsista jälkeen seä investoinnit karkasivat muualle
0Äänestä
Anonyymi00116
kukaan ei invvestoi lakkoherkkään maahan
0Äänestä
Anonyymi00117
Anonyymi00116 kirjoitti:
kukaan ei invvestoi lakkoherkkään maahan
Yleislakko.
Kyllä.
ALAS AY-liitot
0Äänestä
Anonyymi00118
Yleislakko.
Kyllä!
Se yhdistää
0Äänestä
Anonyymi00119
Yleislakko.
Kyllä!
Kurjistukset käyttöön? Ei kai tosissaan?
0Äänestä
Anonyymi00120
Maa polvilleen, tämä on meidän vihervasemmiston tavoite.
0Äänestä
Anonyymi00121
Ei. Meillä on nyt vuosikymmeniin omaa kansaa ajatteleva hallitus. Minkä hiton takia se pitäisi kaataa kaatamisen tähden?
0Äänestä
Anonyymi00123
Punikeilla on vain kaataminen mielessä koska hallitus hidastaa heidän kulttuurimarxilaista vallankumousta.
0Äänestä
Anonyymi00124
Anonyymi00123 kirjoitti:
Punikeilla on vain kaataminen mielessä koska hallitus hidastaa heidän kulttuurimarxilaista vallankumousta.
Mistään eurojen viilauksesta ei ole kyse vaan suuremmista asioista. Ei punikkeja köyhän ihmisen huolet paina. He itse ovat varakasta väkeä.
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 125
Vanhimmat
Miksi ei?
Se on demokratian vastaista. Millä punaiset meinaa talouden laittaa kuntoon? Tähän ei ole tullut vastausta. Toisaalta ei he haluakaan kuntoon sitä.
He haluavat maamme kommunistisen eurostoliiton holhouksen alle.
Ainoa mikä on demokratian vastaista on hallituksen yli hallitusvallan menevät toimet. Sellaista mandaattia ei ole kellään luovuttaa valtiolliselle taholle, jolla puututaan yksityiseen sopimiseen ja lakko oikeuteen ,saati työttömyys turvan maksuun joka tehdään liittojen tai kassojen rahoilla ei valtion.
Valtion hallinto on mennyt laittomuuksiin toimissaan ja sen toimet on palautettava laillisiksi. Jos se vaatii työtaistelu toimia ,niin sitten se vaatii ja tuskin nuo toimet on edes muutoin pysäytettävissä. Jollei pysäytetä on seuraamus köyhyyden ja kurjuuden lisääntyminen ansiosidonnaisen puutteesta ,sekä sosiaaliturvan alas ajon johdosta. Kyseisin toimin varmistetaan halpa työvoiman saanti ei kansan hyvinvointia. Toimet on EK lähtöisiä jotka on suoraan kirjattu hallitus ohjelmaan. Kuten A - Studion ilta lähetyksessä kävi ilmi hallituksen kaavailuilla toimin naisvaltaiset matala palkka alat painetaan palkka kuoppaan. Tuo tietää lisääntyviä toimeentulo ongelmia palkoilla joita on jo saatu näyttöä matala palkka aloilta. Useat ovat joutuneet turvautumaan asumistukeen johon nyt myös on kohdistettu leikkauksia.
https://karoliinapartanen.fi/2023/04/26/palkalla-on-voitava-tulla-toimeen/
https://www.ess.fi/uutissuomalainen/6012150
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/liki-40-prosenttia-asumistukea-saavista-on-tyossakayvia-jos-ehdot-kiristyvat-yha-useampi-joutuu-turvautumaan-toimeentulotukeen/8673522
Punakaarti on aina ollut demokratiaa vastaan.
edellinen pääministeri kylläkin kertoi ihan selvästi keinot jolla laittaa talouden kuntoon nyt kun korona ja hinnannousut ja sotatilanne on ohi
Punakaarti, voi suo vähä-älyistä. Et edes ymmärrä koko sanaa.
Tämä on ainoa vaihtoehto.
Kerro millä talous saadaan kuntoon? Ja haluatko edes sitä?
Saadaanko se sillä kuntoon että kannetaan vettä kaivoon kuten Italia tekee?
Vastatkaa edes kerran elämässänne näihin kysymyksiin.
Punaiset ei todellakaan vastaa mitään.
Mitä varten olemme sitten olleet kantamassa tuota vettä kaivoon ,milloin Kreikan taloutta kuntoon laittaen tai Espanjan? Nytkö sitten ajetaan oma alas? Mitäs ne Perusuomalaiset kritisoivat aiemmin? Onko nyt toinen ääni kellossa?
https://www.suomenuutiset.fi/suomalaiset-rahoittavat-italian-lapsitalkoot-ja-espanjan-lyhennetyn-tyoviikon-koponen-miksi-hallitus-tekee-taman-meille/
Ei taida olla niitä keksimisiäsi punaisia missään!
on jo vastattu aikoja sitten-
verottamalla sieltä missä suuret rahavirrat kulkee nyt verottomina.
urpottaret sensijaan ottaa rahat köyhältä kansalta.
Juuri näin. Kaikki säätiöt verolle. Niillä on verottomat miljoonatulot, osinkotulot ja osakkeiden myyntitulot. Rikkaat, kuten Sipilä perustivat vaimonsa janssa nk. yleishyödyllisen säätiön, josta jakavat sata tuhatta tukena köyhille, mutta Sipilän vaimo saa toimitusjohtajana palkkaa neljäsataatuhatta euroa. Ei maksa säätiö veroja ja sinne on hyvä sulloa osakesalkut. Sama on muilla varakkaille säätiöillä. Soini muinoin sanoi, että säätiöt pitää laittaa verolle, "fyrkken finns", rahaa on, mutta persujen oma säätiö ajoi senkin verotusporsaanreijän ohi. Ruotsinkielisillä säätiöillä on myös miljoonatulot, kuten kaikilla yleishyödylliseksi itsensä rekisteröineillä säätiöillä.
Osakkeiden muäyyntivoitoista myös vero progressiiviseksi. Ei ole oikein, että parin sadan euron myyntivoitosta menee yli kolmekymmentä prosenttia veroa, kun sadantuhannen voitoista menee samalla prosentilla. Myös verottomat listaamattomien yritysten omistajien tulot, jotka nyt verottomia yhdeksäänkymmeneen tuhanteen euroon asti, verolle. Tällainen etu omistajilla on Suomessa, mitä muissa maissa ei ole!
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/heikkitala/164169-saatiot-ja-kestavyysvaje/
Tämä on niin salaista, että tietoja on vaikea löytää, mutta kun tässä olevat tiedot tuplaa niin ollaan liki oikealla tasolla!
Suomenmaa sitä taas valeuutisia levittää ja tyhmät persut uskoo. Kirjoitushan on teitä persuidiootteja varten. Täytyy olla helvetin tyhmä, joka viitsii tuollaista naurettavaa sontaa kirjoittaa, mutta teille persuille se uppoaa kuin vanhaan.
Miksi vappuna liehuu punaiset liput. Miksi demareilla on punainen väri?
Verittamalla yritykset kurjuuteen jotka eniten työllistää. Miksi ei säästetä useita miljardeja haitallisesta maahanmuutosta?
Haitallinen maahanmuutto maksaa tällä hetkellä viitisen miljardia euroa vuodessa.
Vappuna punainen liputus kun Musta-Punaiset ovat loppuneet..
Miksi meidän pitää kantaa vettä Italian kaivoon? Laittakoon taloutensa itse kuntoon. Tämä ei lopu koskaan elleivät itse laita talouttaan kuntoon. He kyllä tietää että on hölmöjä jotka antavat rahaa aina tarvittaessa. Näin eivät motivoidu itse tekemään asialle mitään.
Miksi ei lopeteta haitallista maahanmuuttoa josta säästyisi useita miljardeja vuodessa riihikuivaa?
Kertooko vasurit miksi meillä ei voida toimia niin hyvin kuin Tanskan demarit tekee maahanmuuton suhteen?
Heillä on tiukempi politiikka kuin persuilla täällä.
Ovatko he pettäneet teidät kun näin isänmaallisesti toimivat? Eivät halua yhtään turvista maahan. Ovat saaneet jengiväkivallan kuriin tiukoilla toimilla.
Ovatko he livenneet demareiden maailmoja syleilevästä linjasta?
Myyntivoiton vero ei kylläkään ole yli 30 prosenttia...et ilmaisesti ole mitään myyntivoittoja koskan saanut ja elät tiedottoman kuplassa...
Haluatteko punaiset että valtion talous tulisi kuntoon?
Vai ajatteletteko äärimmäisen lyhytnäköisesti vain omaa tilannettanne? Missä teidän yhteiskuntavastuu?
En usko enää että punaiset edes haluaisi maan taloutta kuntoon. He haluavat että maa sulautuu sosialististen eurostotasavaltojen liiton holhouksen alle.
Ellei kommunistista eurostoliittoa olisi, asia voisi olla eri.
Siksi rillaavat kun hallitus haluaa talouden kuntoon..
Ihan oikeasti, mitkä helvetin punaiset. Mitä ne punaiset on jotka haluaa "sulautuu sosialististen eurostotasavaltojen liiton holhouksen alle".
Näkee että sulla viiraa ja pahasti, olet kommentteinesi sekaisin kuin seinkello..."kommunistinen eurostoliitto". Kannattaako sun ihan oikeasti jättää niitä lääkkeitäsi ottamatta...niin sekavaksi menee, että hirvittää, mihin hulluuden suohon jotkut uppoaa.
Vasemmisto
Samat piirteet ovat eu:ssa kuin oli esimerkiksi neukuissa.
Kyllä me muut tajuamme mikä on kommunistinen eurostoliitto. Tai punaiset jotka haluavat sulautua sen holhouksen alle.
Lue historiaa ja katso tämän päivän päätöksentekoa yms niin tajuat.
Suomi kuntoon LAKKOILEMALLA !
Se lakkoilu ei vie leipää varakkaiden suusta mutta AY:llä on hirveä uhopakko.
Saadaanko talous kuntoon rasismilla? Vastatkaa persut.
Siinä taas yksi ”viisauden alku”, voi huokaus sentään …
Ei. Miksi vihervassut kannattaa äärimmäisen rasistista intersektionaalisuutta?
Persut eivät ole sen rasistisempia kuin muut puolueet.
Eräs Arvo Salo joka oli demari, hän puhui talonpoikaa vastaan hirveää vihapuhetta. Tämä on rasismia.
Jos Persu sanoisi vastaavaa, hän istuisi linnassa. Mutta vihervassuilla on syytesuoja.
Koska punainen demla.
Se aate arvottaa ihmiset eri arvoon ihmisarvossa.
Tulijauskonnon miehet ovat arvossa ylimpänä kun taas valkoinen lihaa syövä suomalainen heteromies on arvoasteikon alinta kastia.
Böö
Mikä on "demla". Onko se persu, jolla on dementia?
Demla = demokraattiset lakimiehet.
Mitä tarkoittaa tämä älyvapaa mässölause?
"Koska punainen demla."
Kyllä te tiedätte
Eikö lakkoilua ole vielä kielletty? Teollisuusliitto ainakin otti juuri kantaa uusiin lakeihin ja ilmoitti alkavansa toimiin päättäjiä vastaan. Työntekijän oikeuksia, tukia ja opiskelumahdollisuuksia nimittäin aiotaan leikata rajusti noin 20 eri kohdan listalla.
Tällaisia asioita olisi muuten tulossa:
Työttömäksi jäävällä tulee tosi vaikeaa.
Lakkoilua harrastaville tulee tosi vaikeaa.
Sairastaville tulee tosi vaikeaa.
Irtisanomisesta tulee tosi helppoa.
Paikallisten halpojen sopimusten teosta tulee tosi helppoa.
Lisäksi mm. aikuiskoulutustuki aiottiin poistaa.
Lisäksi mm. masentuneiden hoitaminen täytyy lakkauttaa.
Yleislakko. kyllä!
Maata voi hoitaa muutenkin kuin köyhiä kyykyttämällä!
Jospa rikkaat vähän avustaisivat? Tuhat rikasta vastaisi miljoonaa köyhää.
Vihervassut äänesti europarlamentissa vanhojen rakennusten remonttipakon puolesta. Tämä sortaa köyhiä törkeällä tavalla. Asia koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista. Repii siitä.
Persujen Hakkarainen äänesti köyhän ihmisen sortoa vastaan.
Kertoo punainen että mistä köyhä ihminen saa rahat tähän pakkoremonttiin? Jopa kymmeniä tuhansia euroja maksaa se remontti. Ellei köyhä viimeisistä ropoistaan löydä tätä rahaa, häntä uhkaa jopa häätö omasta kodistaan. Tämä on törkeyden huippu.
Vittu että vituttaa punikkien hallitusta vastaan oleva väite että hallitus sortaa köyhää, kun viherpunikit sortaa köyhää moninverroin enemmän. Tekopyhyys on viety tappiinsa.
Onko kokoomuksen Sirpa Pietikäinen, Petteri Sarvanto ja Henna Virkkunen äänestäneet puolesta vai vastaan? Pst. Puolesta äänestivät...ja nyt sinä syyttelemään vaan heitä "vihervassuiksi" mitä tuo idioottimainen sana nyt pitää sisällään. Ota muuten ne mielialalääkkeet. Et selviä muutoin.
Eipä kuulu yleislakkovaatimuksia tämän köyhien sorron puolesta. Hävitöntä sanon minä.
Suorastaan iljettävää on tämä.
Nyt anna mennä vaan, piippu ottalle ja pang.
Höpöhöpö, sekopää.
Mene kuule eduskuntatalolle muiden kaltaistesi kanssa osoittamaan mieltä. Hyvä huudella puskista, mutta suomalaisten mappien äänet ei tätäkään rstkaise, 14 meppiä 703 kaikkiaan.
Pietikäinen kyllä. Persujen Hakkarainen äänesti köyhän ihmisen sortoa vastaan.
Ette vieläkään kerro mistä köyhä saa rahan pakkoremonttiin.
Silloin kun äänestivät puolesta, he laittavat köyhän hirveän tilanteen eteen. Olkoon vihervassu tai ei.
Toistan että tämä koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista tässä maassa. Se ei ole pikkujuttu kuten vasurit haluaa nähdä.
Tässä olisi SAK:lla lakon paikka mutta ei.
Te vähättelette omienne touhuja mutta tämä asia on erittäin vakava asia asianomaisille joita on yli miljoona. Menikö jakeluun että yli miljoona? Köyhintä osaa näin rangaistaan.
Osaatteko kuvitella asiaa itsenne kohdalle? Mitä itse ajattelette jos takonne vaaditaan kymppitonnien remppaan eikä rahaa ole? Pahimmillaan häätö uhkaa. Näin olen lehdestä lukenut.
Talonne.
Tämä olisi asia jonka hyväksyisin lakon syyksi. SAK herätys. Köyhiä aiotaan sortaa.
Miksi ei teitä asia kiinnosta? Miljoonan köyhän sorto.
Juuri köyhimmällä väestönosalla on huonoimmat talot.
Oma taloni joutuu remppaan ja sen hinta pyörii 50-100 tonnin välillä. Joten älkää ulisko että miksi en rakasta tuota sosialismia.
Vihervassut asuu yleensä kaupunkien betonissa, eikä heitä asia hetkauta
Siellä on hyvä parantaa maailmaa.
Kokoomus ja Keskusta ovat uusvasemmistolaistuneita puolueita. Heidän politiikka on hyvin samankaltaista perinteisten vihervassujen kanssa näissä suurissa kysymyksissä kuten eurostoliiton kannattamisessa, ilmastoöyhötyksessä, kulttuurimarxilaisissa arvoissa.
Toivon että Suomi eroaa sosialismista ja tekee ns. Norjat. NATO meillä on ja hyvä niin.
Mitään hyvää se ei meille anna. Pelkkiä uhkauksia määräyksiä kiristyksiä laskuja.
Antaisipa se joskus edes rahaa kuten Italia saa aina kiristäessä.
En puhunut mitään noista ihmisistä. Puhuin vihervassuista. Toisaalta kokoomus on lähes vasemmistopuolue nykyään Kepun kanssa. Heidän politiikka todistaa tästä.
Kepun romahdus johtuu juuri tästä että puolue on heittänyt arvot kotiuskontoisänmaa pois ja siirtynyt niin lähelle vasureita kuin voi vain siirtyä olematta kuitenkaan vasureihin luettava puolue noin pintapuolisesti. Politiikka on lähes sitä itseään.
Osa Kepun kannattajista on siirtynyt persuihin koska näkevät että se on ainoa pelkästään oman kansan etua ajatteleva puolue.
Kepu ei puolusta enää edes maataloutta vaan tämän maailman tärkeimmän ammatin annetaan kuihtua pois.
Ei täällä muutkaan ihmiset rakasta sosialismia.
kepu on sosialisti puolue
Jotenkin on tunne että koko maailmaa ajetaan alas joltain taholta ,jota on suunniteltu kauan sitten jostain ,se korostui ehkä tuodun korona viruksen myötä jo kolme vuotta sitten on meitä myös täällä suomessa viety kohti tuhoa hiljaa, ettei tavis huomaa !
Jatkuvasti konkursseja lisääntyvässä määrin ja muutenkin kaikkea pelottelua taas ilmassa , mahdollisilla tulevilla viruksilla...mahdollisella vielä pahemmalla koronalla ,tehty ala mäki jatkuu ........herätys !
Se on punainen taho joka ajaa maailmaa alas.
Siihen yhdistyy erään uskonnon maailmanvallan pyrkimykset. Tämä punainen maailma ei todellakaan torju tuon uskonnon maailmanvalloitusta.
Mikä helkkarin "punainen taho"?
Ja vielä ajaa maailmaa alas.
Kyllä taas sekoilet, eikö ole tullut otettua liikaa ja lääkkeet unohtuneet. Vedit perseet ja siellähän ne sun punaiset on ja hemmetin punaiset ovatkin.
No se on tämä Creat Reset, kohti isojen corporaatioiden ja yhden valtion liittoa, ts. uus-kommunismia.
- Et omista mitään, mutta olet "onnellinen". Tämä on menossa, konkursseja, lainoja ei voi maksaa, menetät omaisuutesi, pienyritykset alas, vain isot corporaatiot säilyy.
- Vipukeinona tässä käytetään juurikin näitä plandemioita, hyvä tekosyy "turvata" kansaa, vaikka toisaalta suunnitelma on tuo eka.
- 15 minuutin kaupungit, pienet paikkakunnat häivää pikkuhiljaa pois ja lammasporukkaa karsinoidaan näihin muutamiin isoihin kaupunkeihin, joissa on vanha kontrolli, kaikkea valvotaan tekoälyn ja kameroiden avulla (ettei vaan rikollisuus ja taudit leviä). Ja toki kukaan ei omista mitään, vaan asutaan vuokralla pienissä neukkukuutioissa.
- Maailmassa on liikaa ihmisiä, joten käynnissä on myös depulaatio erilaisin keinoin
Kun avaat silmäsi ja osaat yhdistää pisteitä, ymmärrät hyvin tämä mikä kehitys on nyt menossa.
Liikaa ihmisiä on eräissä maanosissa mutta ei täällä.
Kaikki vasurit ovat punaisia.
Maailman ihmisistä toinen puoli on punaisia. Riittääkö tuo määrä edes?
Kun avaat silmäsi ja katsot sinne missä punaliput liehuu (vappumarsseilla, vasureiden puoluekokouksissa, Venäjällä Kiinassa pohjoiskoreassa missä lie) niin siellä näät punaisia ihmisiä.
Tämä on periaatteessa punainen taho.
Poikkeuslaki - KYLLÄ!
Ei muu auta
Punaset posket punasilla.
Kun ei muu auta . YLEISLAKKO on paraskeino , kyllä hallitus vaihtuu ja päättäjät oppivat
kuuntelemaan . Ei muuta kuin tuumasta toimeen . Ei kande olla mamelo. Mitään et saa jos
et sen eteen myös toimi .. Uskokaa vihdoinkin..
Kyseessä olisi poliittinen lakko ja silloin hallituksella on täysi oikeus puuttua siihen.
Tuen edellisen kommenttia . Näytetään kerrankin mihin pystytään , ennen kuin kaikki
oikeudet viedään duunarilta..
Ootko syöny punasia kärpässieni?
Roskaa .
Punasilla on ihanan isot punaset tykit.
Fifties-meininki on täällä taas v. 1956 yleislakko jeeeeeeeee rok-rok
Jos täällä kommariporukka taas havittelee yleislakkoa, voi päätellä ettei heillä ole laskutaitoa.
Vai pitäisikö tämä maa ajautua jonkun imf:n ohjaukseen?
Haluatteko kreikan tien?
Rahaa saa nostaa vain 60e päivässä automaatista.
Palkat romahtaa. Velkaa velan päälle. Kaikki on kuitenkin maksettava, vaikka arhinmäki ei sitä käsitä.
Vai onko joku vouhottaja kenties saanut velkaa eikä ikinä maksanut sitä takaisin?
Niinpä niin.
Ei tee kipeetä , eikä haittaa . Saataisiimpahan uusi hallitus . Katsottais mistä kana kusee.
Punikki ei tajua, että vastapainona olisi työsulku, jos AY aloittaa lakon.
EK pitää lakkauttaa
Yleislakko.
Kyllä!
Ei mandaattia kurjistuksiin!
Yleislakko.
Kyllä!
EROTETAAN OPPOSITIO JA TILALLE TYÖTTÖMIÄ PÄÄTTÄMÄÄN ASIOSITA
ALAS SDP
Yleislakko.
Kyllä!
Vielä ei lakkoviikon ajankohtaa olla valittu
Yleislakko.
Kyllä.
SYYKSI SDP ja Lindtman
Siksi Kyllä
Köyhyys lisää kommunistien kannatusta. Kannattavat siksi lakkoa, ja sen jälkeistä sekasortoa.
Näin on ollut aina, ja monen haikailevat 60-luvun yleislakkoa, jolloin korotukset syötiin nopeasti, hintojen nousun ja inflaation vuoksi.
Palkkojen korotukset menevät aina hintoihin, ja työnhinnan nousu vie vientiteollisuuden kilpailukyvyn, ja aiheuttaa konkurssien myötä työttömyyttä.
Kommunisteille tämä tietysti sopii.
Ei taia köyhyys katsoa puoluekantaa...
taikaa tarvitaankin että saataisiin oppositio nettikirjoituksia lukemasta..oikeisiin töihin ja jota ei ole kissojen kidutus työ ajalla ...
remurit eivät ole mitään historiasta oppineet edellisen yleislakon tappioita ruunarit
kituivat 15 vuotta ja palkkakehitys jäi ruotsista jälkeen seä investoinnit
karkasivat muualle
kukaan ei invvestoi lakkoherkkään maahan
Yleislakko.
Kyllä.
ALAS AY-liitot
Yleislakko.
Kyllä!
Se yhdistää
Yleislakko.
Kyllä!
Kurjistukset käyttöön?
Ei kai tosissaan?