Se että ihmiset ovat aina riitelemässä toistensa kanssa ja vihaamassa toisiaan.
Aina toinen on se paha ihminen ja itse ollaan täydellisiä.
Kun ihminen lähtee tästä ajasta pois, hän ei saa kuin valkoisen paidan mukaansa sinne hautaan. Kaikki täytyy jättää tänne, omaisuudet ja rikotut ihmissuhteet. Sielulleen hän sai mukaansa vahingon jonka kenties teki ollessaan tässä ajassa.
Kaikki on turhuutta vaan. Kun tuuli käy ihmisen yli, ei häntä enää ole. Jotenkin näin Iso Kirja puhuu. Mitä kaikki toimitti?
Aina toinen on se paha ihminen ja itse ollaan täydellisiä.
Kun ihminen lähtee tästä ajasta pois, hän ei saa kuin valkoisen paidan mukaansa sinne hautaan. Kaikki täytyy jättää tänne, omaisuudet ja rikotut ihmissuhteet. Sielulleen hän sai mukaansa vahingon jonka kenties teki ollessaan tässä ajassa.
Kaikki on turhuutta vaan. Kun tuuli käy ihmisen yli, ei häntä enää ole. Jotenkin näin Iso Kirja puhuu. Mitä kaikki toimitti?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tuo viha on sellainen asia että siitä täytyisi ihmisen sanoutua tietoisesti irti. Päättää että nyt riitti lähimmäisen vihaaminen.
Myönnän että en ole ollut mikään esimerkki asiassa ja minullakin on vihantunteita ollut riittämiin. Mutta jokaisella on lupa sanoutua niistä irti.
Viha on asia joka vahingoittaa vihaajaa itseäänkin.
Vääriä tekoja kyllä saa vihata ja vastustaa. Tämä on täysin eri asia kuin vihata ihmisiä.
Jatkakaa.
En usko, että ihmistä vihataan vihan vuoksi, vaan aina on jokin teko takana. Jo pelkkä roskaaminen saa vihantunteen aikaan, kun ihmiset eivät välitä edes ympäristönsä siisteydestä vähääkään.
Kyllä persuja vihataan ihan persuuden takia. Ei heillä ole mitään tekoja erityisesti. Halu puolustaa kansaa.
Talonpoikaa on vihattu ihan huvin vuoksi sata vuotta. Vaikka se on maailman tärkein ammatti.
Mitkään muut ammatit ei tule lähellekään tärkeydessä siihen ammattiin verrattuna. Ei edes lääkäri auta jos ihminen ei saa ruokaa. Kuolema tulee kuukaudessa.
Onnettoman vähän se ammatti saa arvostusta.
Ei heillä vielä ole mitään tekoja kun hallitus on alkutaipaleella. Eikä sekään ole varmaa että hallitus edes jatkaa syksyä pitempään. Tämä maa on punaisten vallassa.
Tämä. Viha on kuin myrkky, jolla myrkyttää itsensä. Se toden teolla kasvaa, kun saa ruokaa. Ja se on valinta. Siitä voi luopua. Jos tahtoo olla tasapainossa itsensä kanssa, ei voi kasvattaa vihaa. Eihän se luopuminen helppoa ole, mutta sen arvoista.
Entäs, jos vain hoksaisimme, että samaa ainestahan me olemme? Mitä se riita ja viha lopulta tosiaan antaa.
Opetelkaa olemaan ihmisiksi toisia kohtaan, ja noudattakaa yhteisiä sääntöjä ja lakeja, niin vihakin vähenee oleellisesti.
Oikein. Terveisin aloittaja.
jos viha otetaan pois niin persutkin lakkaa olemasta
Vasemmistoaate on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman. Ei siinä rakkautta ole kyselty.
Toinen hirviösysteemi natsismi on tappanut 20 miljoonaa. Mutta vain toinen on edelleen salonkikelpoinen.
Ihminen on kummallinen olento. Kannattaa tuollaista hirviöaatetta joka on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman historiassa.
Suomessakin vappuna punaliput senkun liehuu vaan.
Ei persut vihaa ihmisiä niinkään. He haluavat vain kansan edun ykköseksi.
Vihervassujen toiminta ei tätä toimintaa ole. He ajattelevat vain eurostoliiton parasta.
Mutta siltikään heitä ei pidä vihata.
He ovat eksyneitä ihmispoloisia.
Kun joku vasemmistolainen agitaattori eksyttää näitä tällaisia ihmisiä, ja kun he hurahtaa vasemmistolaisuuteen ilman tietoa paremmasta, ei sille mitään voi. Toisaalta ihmisen syntiinlangennut luonto vaikuttaa asiaa, etenkin se.
Toisaalta ei vasemmistolaisuus ole mitään hurahtamista. Se on opittua asennetta joka alkaa perheissä.
Mutta ei aina niinikään. On olemassa paljon sellaisia kokoomuslaisten hyväosaisten jälkeläisiä joilla on ollut yltäkylläinen elämä lapsuudessa ja nuoruudessa. Tällainen ihminen sitten turhautuu ja alkaa vasemmistolaiseksi.
Korjaan, niinkään.
Mitä tuo toimittaa -sana tähän liittyy....auttoi tai hyödytti ehkä..
Mihin?
Juuri niin. Mitä se hyödytti vihata lähimmäistä? Itselleen vaan sai ihminen vahingon.