Rahaa voi kerätä ilman mitään velvoitetta kertoa mitä rahoilla tehdään?
Tai siis on. Ainakin eräs pariskunta kiertää Suomea puhuen ympäripyöreitä työmuodoistaan, ilman että esittää konkreettisia lukuja.
Tulevat Israelista, ja ilmojen viiletessä menevät sinne takaisin. Suomessa kiertävät paikkakunnalta toiseen, keräämässä kannattajia.
Tilaisuuksien aikana laittqvat paperin kiertämään, johon kokoukseen osallistuja voi laittaa nimensä "infokirjeen" saamiseksi.
Jos kerran on rahan tarve, mikseivät laita reilusti kotisivuja, josta työhön voisi tutustua?
Nyt "infokirjeen" saavat ovat jo valmiiksi orientuneita kuuntelemaan ko. henkilöitä, ts. sieltä ei ilmeisemmin tule "hankalia" kysymyksiä. "Infokirjeeseen" voi tarinoida niitä näitä, ilman että asiat todellisuudessa niin on. Tästä on faktatietoa.
Mutta missä äärin puhutaan omiaan, jää arvailujen varaan. Kun ennenkin ovat kiinni jääneet väärinkäytöksistä. Ja sen jälkeen toiminta mennyt julkisuudesta "maan alle". Eli aiemmin "infokirjét olivat julkisesti luettavissa, enää vain valikoituneelle joukolle.
Ympäripyöreää puhetta työmuodoista tilaisuuksissa, muutama hebreankielinen laulu jne. Sitten Israeliin, niin, mitä tekemään? Kun ei konkreettista tietoa...
Miten on, mitä todellisuudessa tehdään
Anonyymi-ap
3
360
Vastaukset 3
- Anonyymi
Miksi ihmiset menevät kuuntelemaan kaikenmaailman krstillistä huuhata ja lahjoittavat vielä puhujille rahaa? Israelissa tehtävää lähetystyötä voi tukea ihan luotettavien suomalaisten seurakuntien kautta. Toki jokaisessa seurakunnassa johtoportaassa on aina vähintään se yksi hurmahenki joka näitä epämääräisiä puhujia kutsuu omaan seurakuntaansa puhumaan.
- Anonyymi
Ei ole olemassa kristillistä huuhaata. Jos on kristillistä, on kristillistä, ei huuhaata.
Eri asia on henkillt, joiden motiivit eivät ole kohdallaan; se ei luonnollisestikaan ole kristillistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi270766- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557