Hei kaikki...
Lueskelen ja ihmettelen näitä palstan viestejä. Mieleeni tuli heti, että mitä hyötyä on uskoa Jumalaan tai muihin näkymättömiin asioihin? Pienenä ja nuorena rukoilin paljon, mutta huomasin ajan kuluessa ettei siitä ollut varsinaista apua, se ainoastaan antoi TILAPÄISTÄ voimaa, että jaksaisi eteenpäin.
Muutamaa vuotta sitten onnistuin pääsemään kokonaan irti uskonnon kahleista, ja olen sen jälkeen kokenut itseni vapaaksi kuin taivaan lintu. Pärjään kaikissa ongelmatilanteissa ilman Jumalaakin, ja ihmisaivot ovat niin teräviä, että ne keksivät itsekin ratkaisuja.
Mielestäni heikot ja pelokkaat ihmiset turvautuvat ja tukeutuvat Jumalaan. Mutta joskus hekin unohtavat Jumalansa ja tekevät sitten jotain syntiä.
Mielestäni elämän totuus on ELÄMÄNJANO. Kaikki me elämme, koska haluamme. Jatkamme sukua. Jokainen ihminen määrää ihan itse kohtalonsa, mutta kohtaloon vaikuttavat myös olosuhteet. Ei kukaan voi päättää siitä mihin syntyy. Ihmisten on turhaa surkutella ja valitella kohtaloaan tai pikkuasioita.
Rakastan luontoa ja maailmaa, ne ovat todella ihmeellisiä, mutta en usko niiden luojaksi Jumalaa. Maailma syntyi sattumasta, ja miljoonien vuosien aikana se on kehittynyt tähän pisteeseen, ja kehitys jatkuu.. Ihmistenkin kehitys jatkuu, joskus tulevaisuudessa ihmiset ovat entistä suvaitsevampia, ystävällisempiä ja älykkäämpiä. Olemme osittain vielä luolaihmisten asteella.
Rakkaudesta puhutaan mielestäni aivan liian vähän, rakkaus on aliarvostettua. Vaikka rakkaus on jotain ihmeellistä... Jotkut ihmiset edelleen tuijottavat liikaa napaansa, vaikka pitäisi katsoa toiseen ihmiseen ja kokea rakkautta. Hienointa on elää niiden sielukumppanien kanssa, jotka eivät arvostele sinua tai tykkäämiäsi asioita, tai pistele sanallisia loukkauksia, vaan rakastavat sinua vilpittömästi. Voi aina luottaa siihen, ettei toinen ole paha sinulle.
Toivottavasti yhä useammat pääsevät irti uskonnon kahleista, ja huomaavat, että ovat itse onnensa seppä. Uskonto on opetettu tapa, jota valitettavasti opetetaan pikkulapsille alusta asti. Onneksi nykyään uskonnon arvoasema on vähentynyt, eikä koulussa syvennetä kovin vahvasti uskonnonopetukseen, ja sen ansiosta ihmiset voivat toteuttaa itsensä vapaammin.
Lueskelen ja ihmettelen näitä palstan viestejä. Mieleeni tuli heti, että mitä hyötyä on uskoa Jumalaan tai muihin näkymättömiin asioihin? Pienenä ja nuorena rukoilin paljon, mutta huomasin ajan kuluessa ettei siitä ollut varsinaista apua, se ainoastaan antoi TILAPÄISTÄ voimaa, että jaksaisi eteenpäin.
Muutamaa vuotta sitten onnistuin pääsemään kokonaan irti uskonnon kahleista, ja olen sen jälkeen kokenut itseni vapaaksi kuin taivaan lintu. Pärjään kaikissa ongelmatilanteissa ilman Jumalaakin, ja ihmisaivot ovat niin teräviä, että ne keksivät itsekin ratkaisuja.
Mielestäni heikot ja pelokkaat ihmiset turvautuvat ja tukeutuvat Jumalaan. Mutta joskus hekin unohtavat Jumalansa ja tekevät sitten jotain syntiä.
Mielestäni elämän totuus on ELÄMÄNJANO. Kaikki me elämme, koska haluamme. Jatkamme sukua. Jokainen ihminen määrää ihan itse kohtalonsa, mutta kohtaloon vaikuttavat myös olosuhteet. Ei kukaan voi päättää siitä mihin syntyy. Ihmisten on turhaa surkutella ja valitella kohtaloaan tai pikkuasioita.
Rakastan luontoa ja maailmaa, ne ovat todella ihmeellisiä, mutta en usko niiden luojaksi Jumalaa. Maailma syntyi sattumasta, ja miljoonien vuosien aikana se on kehittynyt tähän pisteeseen, ja kehitys jatkuu.. Ihmistenkin kehitys jatkuu, joskus tulevaisuudessa ihmiset ovat entistä suvaitsevampia, ystävällisempiä ja älykkäämpiä. Olemme osittain vielä luolaihmisten asteella.
Rakkaudesta puhutaan mielestäni aivan liian vähän, rakkaus on aliarvostettua. Vaikka rakkaus on jotain ihmeellistä... Jotkut ihmiset edelleen tuijottavat liikaa napaansa, vaikka pitäisi katsoa toiseen ihmiseen ja kokea rakkautta. Hienointa on elää niiden sielukumppanien kanssa, jotka eivät arvostele sinua tai tykkäämiäsi asioita, tai pistele sanallisia loukkauksia, vaan rakastavat sinua vilpittömästi. Voi aina luottaa siihen, ettei toinen ole paha sinulle.
Toivottavasti yhä useammat pääsevät irti uskonnon kahleista, ja huomaavat, että ovat itse onnensa seppä. Uskonto on opetettu tapa, jota valitettavasti opetetaan pikkulapsille alusta asti. Onneksi nykyään uskonnon arvoasema on vähentynyt, eikä koulussa syvennetä kovin vahvasti uskonnonopetukseen, ja sen ansiosta ihmiset voivat toteuttaa itsensä vapaammin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Liitän tähän pätkän oman elämäni varrelta. (5.7) Linkistä voit lukea lisää perusteluja, miksi olen uskovainen:
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm
Olen uskovaisesta maaseudun kodista kotoisin. Muistan edelleen kiitollisuudella sitä lämmintä ja rauhallista lämpöä, joka vallitsi siellä. Ei ollut suuria sanoja ja eleitä, vaan vallitsi arkisessa elämässä syvä luottamus Jumalaan. Muistan kun opiskeluaikana tulin kotiin, oli niin kuin toinen maailma olisi avautunut, rauhan maailma. Opiskelun jälkeen siirryin teollisuuden palvelukseen.
Luonteeltani olen "teknokraatti", jonka takia aikanaan sitten jouduin syvälliseen uskon kriisiin, kun en voinut ymmärtää ja omaksua Raamatun kertomuksia. Vieraannuin seurakuntaelämästä paikkakunnan vaihtuessa.
Lapsuuden ja nuoruuden kristillisyys oli ehkä liian paljolti ollut elämäntapa, josta elämä sitten alkoi kuihtua. Näin kului useita vuosia. Arkuudessani aloin voimakkaasti käpertyä itseeni ja sisäinen ihmiseni tuli rikkinäiseksi. Vähitellen ulkoisetkin olosuhteet ja tilanteet, vaikka elin muuten ihan kunnollista elämää, kärjistyivät siihen pisteeseen, että oli pakko tehdä selkeitä ratkaisuja uskon asioissa.
Silloin Jumala puuttui asiaan ja ympärillä olevan työmaan asioiden ja arkipäivän havaintojen kautta avasi ilman ihmisten väliintuloa silmäni näkemään asioita uudessa valossa. Usein mainitsemani pakina sisältää pohdintoja tältä ajalta.
Päädyin vähitellen siihen varmuuteen, että vaikka järkemme ei pysty täysin käsittämään kaikkia hengellisiä asioita, ne eivät suinkaan silti ole järjettömiä. Vaikka päätös palata uskon tielle oli selkeä, kesti kuitenkin kauan, ennen kuin sisäinen rikkinäisyys eheytyi. Ehkä yritin ratkaista uskon asioita liikaa järjelläni, enkä siinä vaiheessa sisäisesti riittävästi tajunnut Jumalan armoa ja uskon elämän ydintä, vaikka asiat kyllä olivat tiedossa.
Käytännön elämässäkin (omassa elämässämme, yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä, jne.) joudumme tekemään valintoja eri vaihtoehtojen välillä, vaikka meillä ei ole täydellisiä tietoja kaikista niihin liittyvistä asioista, jotka ehkä jopa tuntuvat ristiriitaisilta. Silloin teemme valinnan sen perusteella, mikä vaihtoehto KOKONAISUUDEN kannalta näyttää parhaimmilta. Näin olen aikoinaan tehnyt uskon asioissa lukuisten osatekijöiden pohjalta, enkä ole myöhemmin tarvinnut katua. Totesin, että vaikka minulla ei ole vastausta kaikkiin kysymyksiin, niin huomioiden kaikki ne lukuisat osatekijät, joita silloin pohdin, usko Jumalaan, Hänen Sanaansa ja pelastussuunnitelmaansa evankeliumin ilmoituksen kautta on sittenkin kaikkein järkevin vaihtoehto.
Tämä huolimatta siitä, ettei elävä pelastava usko ole suinkaan älyllisen toiminnan tuote, se on Jumalan tarjoama ja antama lahja. Saamme nöyrinä ottaa sen kiitollisena vastaan. Näin se vaan on, vaikka sitä ei kukaan voi sanallisesti tarkkaan selittää. On vähän sama juttu kuin meidän fyysisen elämän suhteen. Jos elämäni edellytys olisi, että ymmärtäisin kaikki ruumiini toiminnot, joutuisin toteamaan, ettei minulla ole tietoa eikä uskoa siihen. Mutta todellisuudessa minä vaan elän ja nautin siitä, vaikka en voi toiselle selittää, mitä elämä itse asiassa on. Samoin on hengellinen elämä eli yhteys Jumalan kanssa. Se myös sittenkin toimii, kun turvaudumme Jeesuksen sovitustyöhön, jota tuskinpa kukaan täysin ymmärtää.