Vai kirjoitti Orpo puheensa muka vasta pommisuojassa...

Anonyymi-ap

Mediaoperaatiot Orpon tukemiseksi jatkuvat. Nyt tavan takaa puuta heinää puhuneestä broilerista leivotaan jo sotasankaria.

Vaikea uskoa, että hän ylipäätään itse kirjoittaisi puheitaan, saati, että valtiovierailun puheet kirjoitettaisiin vasta kohdemaassa. Vierailu Ukrainaan on tietenkin jo turvallisuussyistä salattu julkisuudelta, ja nyt tätä käytetään hyväksi luomaan kuvaa kuin vierailu muka ei olisi ollut Orpon itsensä tiedossa jo hyvän aikaa.

Raha puhuu suomalaisessa mediassa ja se haluaa mitättömän Orpon olevan vallassa. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon Orpoa tukevasta rahasta on peräisin Venäjältä, alunperin. Kuinka paljon pakotteiden kiertoepäilyistä kohdistuvat oikeistolaisia poliittisia piirejä lähellä oleviin. Jälkiä tietenkin peitellään monimutkaisin järjestelyin.

Karvalalle ja Ojalalle ei tullut sitten mieleen kysyä, että puhuuko Orpo edes totta. Ei tietenkään, kun uutisoitavana on mieluisa pääministeri. Nyt ei tarvitse kysellä huumetesteistä, eikä epäillä mitään, mitä polleileva idoli kertoo. Hallitus on Iltalehden ja Ilta-Sanomien virallisen linjan mukaan niin hyvä, että nyt ei ole tarvetta kritiikille vallanpitäjiä kohtaan, se aiemmin mantrana toistettu periaate vanheni yhdessä yössä kun hallitus vaihtui.

Suomalaisen media tila on surkea. Ja juuri siksi myös taloudellinen tilanteemme on se mikä se on.99% mediasta on tahdottomia propagandisteja, jotka asuntolainansa ja lastensa harrastusten maksamiseksi nuolevat vaikka Kiinan Keisarin takapäätä.

ME ANSAISEMME PAREMPAA, PALJON PAREMPAA!

8

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt sitten tässä odotellaan, että Timo Haapala vielä ehtii ylistämään sankariaan. Eiköhän se jo tämän päivän aikana tapahdu.

      Orpon puheet noin yleensäkin vaikuttavat sellaisille, että hän saa ne tekstiviesteillä ties mistä.

    • Anonyymi

      Aloittaja tiltu on huolissaan omituisista asioista.

      Mahtaneeko tuollaiseen edes löytyä tepsivää lääkettä....

      • Anonyymi

        Kas, Pietarin äänitorvi ilmestyi siihen heittelemään piilouhkailujaan.

        Onko siellä hunajat housuissa kun saitte vihdoinkin oman miehenne pääministeriksi?


    • Anonyymi

      Orpo on kova vaik pelkkä kaappinatsii Elina sai pehmeeksi ja ottamaan äärioikeisto natsit hallitukseen ..

    • Anonyymi

      Melko varmasti sama kuvio kuin 2015 toistuu. Ensin hehkutetaan ja puheet ovat hyvinkin kauniita. Sitten vaalikauden puolivälin lähestyessä paljastetaan se oikea oikeistolainen takkuinen karva.

      Silloin tulemme näkemään, minkä arvoisia ovat tuon broilerin suustaan nyt päästelemät lupaukset Ukrainan tuen jatkumisesta. Melko varmasti "maamme huono taloudellinen tilanne pakottaa meiddät" silloin vähentämään Ukrainan tukea, "sille nyt vaan ei voi mitään, muuta vaihtoehtoa ei vain ole", ja "kyllä tämä kipeälle tuntuu, mutta näin on nyt vaan toimittava".

      Minäkin siis voisin kirjoittaa Orpon puheet, mutta rehellisenä ihmisenä en halua.

    • Anonyymi

      Ukrainan koomikot järjestivät teatteriesityksen aiheettomine ilmahälytyksineen ja Orpo vetäisi talvisotakortin esiin.

      Voihan vitsalis mitä pelleilyä.
      Ei puuttunut kuin pääkoomikon satuilu siitä, kuinka miltei jokaisesta ukrainalaisesta kirjakaupasta löytyy teoksia Suomen sankarillisesta talvisodasta.
      Ei takuulla löydy ensimmäistäkään kun suomalaiset teurastivat ukrainalaisen valiopataljoonan Raatteen tielle kun olivat tulossa Suomea valloittamaan.
      Keväällähän koomikko saapasteli punaisia mattoja pitkin Helsinkiin kertomaan satujaan ja suomalaiset olivat lääpällään.

      Lyhyt on kansakunnan muisti.

    • Anonyymi

      Mukana oleviin puheisiin tehdään usein pikku muutoksia viime hetkellä. Etenkin kun jotain tapahtuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe