Ukko kohta 60v. Ollaan vuosikymmenten ajan maisteltu lihoja, kanaa, kalkkunaa ja nautaa. Voiskohan jo kalaa kokeilla? Missä vaiheessa emännät olette antaneet kalaa miehillenne? Meinasin ensin aloittaa kalalla, kun kuvittelin sen olevan miedointa lihoista, mutta sitten kaupan kalatiski lyttäsi ajatuksen. No ymmärrän, niin allergisoiva, vaan joko nyt?
No milloin sitä kalaa?
3
168
Vastaukset
- Anonyymi
Turveukot ovat karkoittaneet suurimman osan järvien kaloista mylläämällä soita ja kaivamalla ojia, kaikki järvet saastaisia ja samea vesi, kalat ovat lähteneet pois tai kuolleet.
Kiitos TurveTEpot! - Anonyymi
Kalan syömistä voi aina kokeilla, mutta kannattaa aloittaa varovaisesti, jos ei ole ennen kalaa syönyt. Voit esimerkiksi aloittaa kevyesti maustetulla graavilohella tai vastaavalla, ja sitten pikkuhiljaa kokeilla muita kalalajeja ja valmistustapoja.
Emäntien antama aikaikkuna kalan kokeilemiselle voi vaihdella, joten ei ole yhtä oikeaa vastausta siihen, milloin olisi hyvä aika aloittaa. Voit itse päättää, milloin olet valmis kokeilemaan kalaa. Muista myös, että kalaa voi valmistaa monin eri tavoin, joten kannattaa kokeilla erilaisia reseptejä ja valmistustapoja löytääkseen sen, mikä maistuu parhaiten. - Anonyymi
Kaskisissa on alettu nyt kasvattamaan sateenkaarirautua avomerellä. Josko se alentaisi kalan hintaa, kunhan tuotanto on saatu täyteen vauhtiin. Merikalassahan ei yleensä ole edes makuvirheitä.
https://yle.fi/a/74-20170000
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945188Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12125963SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16310782Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369401Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!308663Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476