Ruuan hinta vain nousee, samoin kiinteistövero, eikä polttoainekaan halpenemassa ole. Sähkönhinta taas nousussa. Purran lietsoma inflaatio tulee kalliiksi suomalaiselle.
Persut rankaisevat ankarasti suomalaista työntekijää
Anonyymi-ap
16198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyl tässä vain niin moni pienipalkkainen ahertaja sai turpaansa, ku menikin äänestämään tätä tyhjän lupailija-hitlerskää.
Mutta naapurimaissa on tehty samat uudistukset ja vuosia sitten. Jos viherpekka olisi nyt kokoomuksen kanssa hallituksessa, se hyväksyisi nämä uudistukset. Vihervasemmisto on ollut 2000 luvulla kaksi kertaa kokoomuksen kanssa hallituksessa ja lapsilta ja vanhuksilta silloin leikattiin.
Hallitus vaan ottaa mallia itärajan takaa ja selittelee sitä läntisten naapurien tekemillä uudistuksilla.
Mitkä uudistukset? Läntisissä naapurimaissamme ovat myös palvelut paljon paremmalla tasolla eikä niistä leikata.
Esim sairaspäivän tekeminen maksuttomaksi on turha toimi. Ruotsissa on vielä tiukempi käytäntö ja sielä on silti Suomea enemmän sairaspoissaoloja. Koko uudistuksella ei siis tule olemaan muuta vaikutusta kuin että se kiusaa oikeasti sairastavia ihmisiä, Ja se kai on tarkoituskin, kun oikeiston nilviäiset ovat asialla.
Puraisija ei ymmärrä, ettei pienituloisella ole enää varaa käydä töissä.
Kyllä nyt rehellistä SA-työväenpersua lyödään päähän :(
Suomalainen duunari on osaamaton, laiska, alkoholisti, krapulan takia pois työstä täydellä palkalla, tekee työnsä huonosti, vaatii liikaa palkkaa, valittaa, pitkittää kahvitunteja, varastaa työpaikalta, tupakoi työaikana, piereskelee ja haisee, ei hallitse sivistyssanoja niin kuin fiskaalikonservatismi, joustamaton vätys, ylipainoinen, myöhästelee töistä, lietsoo luokkavihaa, valehtelee, työmoraaliltaan huono, pelkkä viheliäinen paska.
Hyvä, että hallitus opettaa tavoille.
Oletko nyt varmasti ollut töissä Suomessa? Minä kun en tuosta tunnista itseäni enkä työtovereitani.
Mikähän siinä on, että persujen kaltaiset isämmaalliset tuntuvat vihaavan kaikkein eniten juuri Suomea ja suomalaisia ihmisiä. Heidän isänmaansa ei siis ilmeisestikään ole Suomi.
Miksihän kepun tukema vihervasemmisto hallitus antoi tuhansille laittomasti Suomessa oleville mamuille lisää rahaa mutta ei millään meinannut löytyä bensarahaa Suomen poliisien virkaautoihin. Monet rikokset jäivät selvittämättä.
Marinin hallitus kylläkin nosti poliisin rahoituksen ennätyskorkealle. En tiedä, mihin rahat sitten katosivat. En nyt halua epäillä mitään, mutta poliiseissa on paljon persuja...
Kyllä ne rikokset jäivät selvittämättä PersKeko-hallituksen leikkauspolitiikan jäljiltä, persutollo.
Minä olen Perussuomalainen yrittäjä. Minä tiedän nämä asiat. Ja muutkin asiat minä tiedän. Minä tiedän ne etu- ja takakäteen, turha on minua alkaa neuvomaan.
PS is the Best, number one, että kieliäkin osataan, ei sitä yrittäjänä muuten pärjäisikään.
Siitäkö johtuu että otetaan minimipalkkaan tyytyviä ulkomaalaisia, ja pimeästi?
Koska laiskat suomalaiset senkun elävät tukirahoilla ja makselevat asuntolainaansa ja vielä elättävät perheensä.
Eikö se ollutkaan mamut, jotka niillä tukirahoilla elävät? Sieltä se persujen todellinen vihan kohde paljastuukin: suomalaiset.
Minimipalkalla oleville mamuille niitä tukirahoja joudutaan maksamaan, suomalaisista sentään ylivoimainen enemmistö pärjää palkallaan.
tee omia töitä niihin verottaja ei pääse käsiksi 🙂
Tämä on sitä persun isänmaallista ajattelua eli kierrä veroja?