Ihminen: lajisortaja

Anonyymi-ap

Olen huomannut että aika harvoilla on sympatiaa eläimiä kohtaan. Eräskin tyyppi sanoi että saahan eläimiä tappaa koska eiväthän eläimet tajua yhtään mitään..
Mistä johtuu tämä uskomaton ylimielisyys eläimiä kohtaan ?Ainoa selitys on ihmisen ylipaisunut ego. Kaikki maailman henkiset ihmiset tekevät henkistä työtä jatkuvasti sen eteen että ego hälvenisi kokonaan pois.
Ylpeys on synneistä suurin ja kun ihmisestä tulee ylpeä niin kaikki muutkin synnit seuraavat.
Ihminen on lajisortaja eli kaikkein itsekkäin nisäkäs. Mikään muu nisäkäs ei ole yhtä itsekäs, tekopyhä, raaka, julma, syntinen..
Ihminen saattaa lelliä kissaansa mutta syö itsensä ummetukseen jouluna tapettua possua syöden. Kissa on kai söpö joten sitä lellitään ja sika kai rumempi ja sen saa tappaa. .Ihmisen logiikassa ei ole mitään järkeä.
Ihmiset tappavat eläimiä ja luontoa aivan kuin liukuhihnalta, silti vaikka ihminen aiheuttaa pelkkää tuhoa niin silti moni kuvittelee oman egonsa harhoissa olevansa ns. hyvä tyyppi.
Kukaan ei ole täysin hyvä eikä kukaan ole täysin paha vaan ihmisessä on omat hyvät puolensa ja omat huonot puolensa.
Nykyajan ihmisillä ei valitettavasti tunnu olevan yhtäkään hyvää luonteenpiirrettä, ei niin kauan kuin muiden lajien sortaminen jatkuu.
Ihmisellä ei ole edes sen vertaa moraalia että antaisi eläimen kuolla luonnollisesti ja sitten vasta söisi lihan.
Järkevää ja hyväsydämistä ihmistä on vaikea löytää.

6

349

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pahuus on päässyt valtaan ateismin myötä.
      Paholainen on nykyihmisten jumala. Koska tyhjiötä ei ole. On vain valkeus tai pimeys. Kun Jumalan valkeus poistetaan yhteiskunnasta niin pimeys pääsee kaiken valtaamaan kunnes tulee tuho.

    • Anonyymi

      Näkkäläjärvi kertoi kuulusteluissa poikien sytyttäneen nuotion mökin pihaan ja huomanneen sitten asunnon alla aikuisen kissan. Osa pojista taas muistaa kissan tappamisen alkaneen sisätiloissa, ennen kuin eläimen hakkaamista jatkettiin pihalla.

      – Tätä kissaa piti lyödä varmaankin kymmenen lyöntiä, ennen kuin se kuoli, yksi pojista kertoi kuulustelussa.

      Myös Näkkäläjärvi kertoi aikuisen kissan tappamisen kestäneen yhtä iskua pidempään.

      – Hakkasimme kissaa niin pitkään, että se hiljeni ja todennäköisesti kuoli, Näkkäläjärvi kuvaili tapahtumia kuulusteluissa.

      Edellisenä iltana pentuja mökillä tappaneet pojat olivat tuolloin polttaneet kuolleita kissoja pihalle sytytetyssä nuotiossa ja sama tehtiin perjantain ja lauantain välisenä yönä: kuolleeksi arvioitu kissa siirrettiin jääkiekkomailalla pihamaalle sytytettyyn nuotioon.

      Kesken kuolleen kissan polttamisen pojat huomasivat mökin asukkaan lähestyvän pihaa. Hän oli yöpynyt teltassa lähistöllä ja kuullut sinne ”kissojen kovaa naukumista ja epämääräistä paukahtelua”. Pojat hyppäsivät kiireesti pyöriensä selkään ja ajoivat pakoon

      • Anonyymi

        Sadismi on yleensä riivaajien aiheuttamaa.
        Ihmisparkojen ikuisuus on hirveä jos eivät pyydä Jeesusta vapauttamaan heitä riivaajista.


    • Anonyymi

      Julmuus tai välinpitämättömyys eläimiä ja muuta luontoa kohtaan on alkeellisuutta. Suurin osa ihmisistä näkee arvokkaana vain ihmisen, varsinkin itsensä. Pian tämä narsistinen farssi saa loppunsa, kun planeetta alkaa parantaa tätä yhden lajin tuottamaa epätasapainoa - keissi on jo alkanut, jos olet huomannut ...

    • Anonyymi

      Jumala ei hyväksy minkäänlaista väkivaltaa Luotujaan kohtaan. Ihmiset haluaa aina mässäillä lihalla ja verellä. Siksi ihminen on Saatana, jonka hallussa on vain kuolema. Antikristus, peto ja väärä profeetta elää ihmisissä. Ihmiset ovat kiusaajia sekä toisiaan, että muita Jumalan Luomia kohtaan. Olemme tarkkailleet teitä jo kauan. Aikanaan teiltä lopetetaan tämä maa, jolloin ymmärrätte paremmin Jumalan Sanaa..

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1706
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1111
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1055
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      95
      958
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      802
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe